Eräässä aiemmassa viestissä sanotiin...
.."Yksinäisyys on mukava kun ei ole velvollisuuksia".
Siltähän se vähän tuntuu. Jotkut ystävyys suhteet tuntuvat olevan velvollisuuksia täynnä....
Minulla oli hyvä ystävä. Hyvä ystävä ei koskaan halunnut jutella kanssani kun itse halusin puhua. Minulla oli valvollisuus soitella aika ajoin, jotta minua kohtaan voitiin olla välinpitämättömiä. Jotta voitiin osoittaa että en ole hänelle mitään. Että hän oli tässä ystävyys suhteessa se joka sanelee pelisäännöt.
Minulla oli velvollisuus tehdä palveluksia ja auttaa aina kun mahdollista. Autan mielelläni ystävää. Ainoastaan se satutti kun kuuli ystäväni kehuneen useille ihmisille käyttäneensä minua hyväkseen, vaikka autoin häntä. Häneltä en voinut ikinä pyytää apua. Kerran sain häneltä autokyydin. Kyydin päätteeksi hän sanoi :"nyt olet kyllä sitten minulle palveluksen velkaa!" Niin..vaikka olin vuosia häntä kyydinnyt ja auttanut muutenkin... pyyteettömästi.
Minulla oli velvollisuus kuunnella hänen murheitaan aina kun hän soitti. Jos yritin lopettaa puhelun, minulle sanottiin:" mutta me ei olla juteltu pitkään aikaa!" ...tarkemmin sanottuna, minä en ole kuunnellut, koska hänellä ei ole ollut ongelmia pitkään aikaa.
Jos en soitellut tai kuunnellut, pistettiin välit poikki ja puhuttiin kaikille mahdollisille tuntemille ihmisille minusta pahoja asioita...minä olin paha ihminen ja kusipää. "Joko kuulitte mitä se kusipää teki?" Siis minusta tehtiin hirviö ja itselle saatiin sympatiaa. Nyt välit ovat poikki ja minä olen hylkiö. Minulle aukovat päätään niin tutut kuin tuntemattomatkin missä ikinä sattuvatkin minua kohtaamaan humalassa. Ei selvinpäin puhuta päin naamaa, mutta selän takana sitäkin enemmän.
Minä olen paha kun en halunnut olla enää koira !
Sitten jotakin positiivista...
Minulla on kuitenkin tuolla jossain pari pyyteetöntä kaveria, jotka ovat valmiita tekemään puolestani sen minkä minäkin heidän puolestaan...eli tuomaan toiselle hyvän mielen mikäli siihen pystyvät. Molemminpuolista välittämistä.
Punnitkaa siis tarkkaan ystävyytenne laatu...tuntuuko pahalta vai tuntuuko siltä että vastapuoli välittää. Toimiiko ystävyys tiettyjen kaavojan mukaan, vai säilyykö se pelkällä tiedolla siitä että toinen on olemassa jos tarvitset häntä....
.."Yksinäisyys on mukava kun ei ole velvollisuuksia".
Siltähän se vähän tuntuu. Jotkut ystävyys suhteet tuntuvat olevan velvollisuuksia täynnä....
Minulla oli hyvä ystävä. Hyvä ystävä ei koskaan halunnut jutella kanssani kun itse halusin puhua. Minulla oli valvollisuus soitella aika ajoin, jotta minua kohtaan voitiin olla välinpitämättömiä. Jotta voitiin osoittaa että en ole hänelle mitään. Että hän oli tässä ystävyys suhteessa se joka sanelee pelisäännöt.
Minulla oli velvollisuus tehdä palveluksia ja auttaa aina kun mahdollista. Autan mielelläni ystävää. Ainoastaan se satutti kun kuuli ystäväni kehuneen useille ihmisille käyttäneensä minua hyväkseen, vaikka autoin häntä. Häneltä en voinut ikinä pyytää apua. Kerran sain häneltä autokyydin. Kyydin päätteeksi hän sanoi :"nyt olet kyllä sitten minulle palveluksen velkaa!" Niin..vaikka olin vuosia häntä kyydinnyt ja auttanut muutenkin... pyyteettömästi.
Minulla oli velvollisuus kuunnella hänen murheitaan aina kun hän soitti. Jos yritin lopettaa puhelun, minulle sanottiin:" mutta me ei olla juteltu pitkään aikaa!" ...tarkemmin sanottuna, minä en ole kuunnellut, koska hänellä ei ole ollut ongelmia pitkään aikaa.
Jos en soitellut tai kuunnellut, pistettiin välit poikki ja puhuttiin kaikille mahdollisille tuntemille ihmisille minusta pahoja asioita...minä olin paha ihminen ja kusipää. "Joko kuulitte mitä se kusipää teki?" Siis minusta tehtiin hirviö ja itselle saatiin sympatiaa. Nyt välit ovat poikki ja minä olen hylkiö. Minulle aukovat päätään niin tutut kuin tuntemattomatkin missä ikinä sattuvatkin minua kohtaamaan humalassa. Ei selvinpäin puhuta päin naamaa, mutta selän takana sitäkin enemmän.
Minä olen paha kun en halunnut olla enää koira !
Sitten jotakin positiivista...
Minulla on kuitenkin tuolla jossain pari pyyteetöntä kaveria, jotka ovat valmiita tekemään puolestani sen minkä minäkin heidän puolestaan...eli tuomaan toiselle hyvän mielen mikäli siihen pystyvät. Molemminpuolista välittämistä.
Punnitkaa siis tarkkaan ystävyytenne laatu...tuntuuko pahalta vai tuntuuko siltä että vastapuoli välittää. Toimiiko ystävyys tiettyjen kaavojan mukaan, vai säilyykö se pelkällä tiedolla siitä että toinen on olemassa jos tarvitset häntä....
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin jäi vielä sanomatta...
Voi siis hyvinkin olla yksinäinen olematta yksin. Voi olla huonoja ihmissuhteita, joihin on panostanut ehkä jopa vuosia ja myöhemmin tajunnut olevansa huonossa ystävyys suhteessa. Suhteessa joka satuttaa enemmän kuin antaa. Voi olla yksin vaikka olisikin seuraa...seura ei vain ole omankaltaista. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi...ei voi purkaa ajatuksiaan...
Yksin ajatustensa kanssa kuten kaikki yksinäiset...
Tuo jatko viesti oli niille, jotka alkavat valittaa siitä että "ehkäpä tämä viesti kuuluisi jollekin toiselle palstalle"...
Mikä oikeus toisilla on sanoa toiselle mitä hän tuntee? Yksinäisyys ei aina automaattisesti tarkoita sitä että olisi yksin vaan sitä mitä ihminen tuntee!
Paras ystävä, hyvä ystävä, ystävä, hyvä kaveri,kaveri, tuttava. Välillä ei tiedä, mihin kategoriaan kukin kuuluu. Ja kun ihmiset vielä määrittelevät asiat eri tavalla.
Eräällä "ystävälläni" on lähinnä vain "erittäin hyviä ystäviä". Tätä ollaan joskus vähän muiden kanssa naureskeltu, mutta ei pahalla. Hän nyt on vaan luonteeltaan sellainen ja me hänet tunnemme, joten määritelköön hän minutkin erittäin hyväksi ystäväkseen, kun se hänelle sopii. Tapaamistemme väli saattaa olla jopa pari vuotta, joten hän ei ihan ystävän kriteerejä mielestäni täytä. Välejä ei silti ole tarvis katkaista - joskus harvoin häntäkin on ihan kiva tavata.
Minun mielestäni ystäväksi ei tulla sanomalla, että ollaan ystäviä. Ystävyys ansaitaan ja se on paljon enemmän kuin kaveruus. Ystävyys kehittyy ja syventyy ajan mittaan. Ystävyydessä on sellaista välittämistä ja huolenpitoa, mitä kaveruudessa ei ole.
On kiva, kun on kavereita tai hyviä kavereita, joiden kanssa ei ole mitään pakkoa pitää yhteyttä tai tavata säännöllisesti. Se on luontevaa molemmin puolin. Ei syyllistetä eikä tunneta syyllisyyttä. Näitä kavereitakin kyllä ajattelen huomattavasti useammin kuin mitä tulee yhteyttä otettua. En missään nimessä haluaisi heistä luopua, hekin ovat minulle tärkeitä.
Joskus ystävyyskin voi loppua - tai kaveruus. Näinhän käy elämän kulussa aika ajoin. Koulussa saatettiin olla mitä parhaat ystävykset, mutta toisen muutto pitkän välimatkan päähän lopetti sen ystävyyden. Toisen kanssa ei sattuneista syistä tavattu vuoteen ja sitten huomasin, että onpas hän muuttunut - muuttunut sellaiseksi, että en voinut enää olla luontevasti hänen seurassaan. Vähitellen kuoli sekin yritelmä ystävyydestä.
Tämä yritelmä otti aika ajoin yhteyttä elvyttääkseen ystävyytemme. Minun kohdaltani aika oli jo ajanut asian ohi eikä minua oikeasti kauheasti kiinnostaneet hänen asiansa. Hän aina jaksoi kuin itse keksimänään suurena viisautena toitottaa, että ihmisellä ei ole koskaan liikaa ystäviä. Minä sitä aina mielessäni hämmästelin, mutta en viitsinyt loukata häntä sanomalla, että hän ei enää ollut minun ystäväni. Hän vissiin määritteli ystävyyden eri tavalla kuin minä. Hän yritti ikään kuin painostaa minua ystävyyteen ja syyllistää minua siitä, että en riemumielin ottanut vastaan hänen tarjoamaansa ystävyyttä. Ystävyyttä on mielestäni aika vaikea löytää tai synnyttää yrittämällä.
Jokaisella on oikeus valita ne ihmiset, joiden kanssa on tekemisissä. No, työ- ja koulukaverit ja sen sellaiset nyt on pakollisia, mutta muuten. Velvollisuus olla kaveri - onpa puistattava ajatus. Riittää kun on sukulaisia velvoitteena:)
ole hyvä ystävä!
Erittäin hyvin sanottu siellä perällä :)
Kuulostaa vähän samanlaiselta kuin ote omasta elämästäni. Itselläni oli kanssa kerran kaveri, joka oli kanssani vain silloin kun hänen muut kaverit olivat muualla. Toisten kavereidensa kanssa hän puhui minusta kokoajan selän takana. Sitä vain sillon kesti kun kyseessä oli ainut edes jotenkin kaveri.
Enää en onneksi kyseistä ex-ystävääni tapaile ja parempi niin. Nykyään en suostuisi olemaan osa-aika ystävänä kenellekään. Olen oppinut jo elämään tätä elämää yksin. Tietysti halua olisi tavata ihmisiä mutta nuo nuoruudessa koetut ex-ystävät tekevät kieltämättä asian hieman vaikeaksi.