En ole nyt pitkään aikaan kirjoitellut tänne tai lukenut kirjoituksianne, mutta ajattelin kertoa omasta tilanteestani jotain. Taustasta sen verran että olen parikymppinen opiskelijapoika, kärsinyt masennuksesta jo vuosia ja tällä hetkellä ollut puolitoista vuotta Sepram-kuurilla. Tiedän että pahin masennukseni saa alkunsa yksinäisyyden tunteesta joka ainakin opiskelupaikkakunnalla oli voimakas, vaikka kavereita pari olikin. Tällä hetkellä olen työharjoittelussa kotipaikkakunnallani, asun kotona ja näen tuttuja (lähinnä sukulaisia ja paikkakuntalaisia) päivittäin.
Tuntuu että muutamassa viikossa mielenterveyteni on "palautunut" normaalille tasolle, unihäiriöt ovat hävinneet ja olen melko onnellinen. En sitten tiedä voiko tämä johtua lääkkeistä vaiko ihan elämäntilanteen muutoksesta tai kenties valon määrästä. Kuitenkin tällä hetkellä on todella hyvä olo ja olen aika toiveikas masennuksesta paranemisen suhteenkin. Tosin pelkään että romahdan taas kun opiskelu syksyllä alkaa ja vietän pimeät illat yksinäni asunnolla... lukeekohan tätä viestiä kukaan samassa tilanteessa oleva ihminen?
Vaikka tällä hetkellä olenkin onnellinen, pelottaa todella jos tämä onnellisuus onkin taas pelkkä hetken hurma ja talvella haudon jälleen itsemurhaa... Voiko masennuksesta edes parantua ilman terapiaa lääkityksen ja elämäntilanteen muutoksen avulla? Miten helposti masennun uudelleen kun tilanne taas palautuu siihen entiseen? Tiedän ettei tämä miettimällä tai murehtimalla parane mutta koko ajan kuitenkin kalvaa ajatus siitä miten paljon tällä hetkellä on menetettävää ja ettei tämä onni ja mielenterveys ole kuitenkaan vielä kovin kestävällä pohjalla. Seuraavalla tai kenties sitä seuraavalla viikolla saatan olla taas hermorauniona ja pilata tulevan kesän, ei voi tietää...
Tuntuu että muutamassa viikossa mielenterveyteni on "palautunut" normaalille tasolle, unihäiriöt ovat hävinneet ja olen melko onnellinen. En sitten tiedä voiko tämä johtua lääkkeistä vaiko ihan elämäntilanteen muutoksesta tai kenties valon määrästä. Kuitenkin tällä hetkellä on todella hyvä olo ja olen aika toiveikas masennuksesta paranemisen suhteenkin. Tosin pelkään että romahdan taas kun opiskelu syksyllä alkaa ja vietän pimeät illat yksinäni asunnolla... lukeekohan tätä viestiä kukaan samassa tilanteessa oleva ihminen?
Vaikka tällä hetkellä olenkin onnellinen, pelottaa todella jos tämä onnellisuus onkin taas pelkkä hetken hurma ja talvella haudon jälleen itsemurhaa... Voiko masennuksesta edes parantua ilman terapiaa lääkityksen ja elämäntilanteen muutoksen avulla? Miten helposti masennun uudelleen kun tilanne taas palautuu siihen entiseen? Tiedän ettei tämä miettimällä tai murehtimalla parane mutta koko ajan kuitenkin kalvaa ajatus siitä miten paljon tällä hetkellä on menetettävää ja ettei tämä onni ja mielenterveys ole kuitenkaan vielä kovin kestävällä pohjalla. Seuraavalla tai kenties sitä seuraavalla viikolla saatan olla taas hermorauniona ja pilata tulevan kesän, ei voi tietää...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse kärsin myös masennuksesta opiskellessani vieraalla paikkakunnalla mutta selvisin siitä ilman lääkkeitä. Masennus alkoi kuitenkin uudelleen noin kymmenen vuotta senkin jälkeen mutta sekin meni ohi ilman lääkitystä ja ilman mitään terapiaa. Olo oli kyllä tosi paska välillä. En tiedä jaksaisko sitä enää kolmatta kertaa... siis ilman lääkkeitä.
Mutta toivottavasti en enää sairastu masennukseen. Sen välttämiseen voi toki itsekkin vaikuttaa. Viimeisin masis minulla iski kun tuli parisuhde ongelmia jotka johtuivat myös minusta itsestänikin. Ja viinan juonti on kans yks paha, se krapula ja morkkis tekee kyllä tehtävänsä.
mutta kirjoittaja tietenkin on aivan tosissaan.
Eihän ihmisen olo tuollaista voi olla. Ihmisen normaali olotila on hyvänolon tunne ja terveys. Etkö ole huomannut, kuinka tuhannet asiat antavat mielihyvää? Mielihyvää tuottavat ihmisen kaikki aistit ja ajatuksetkin. Sen tuntevat eläimetkin, joilla ei ole järkevää ajattelua. Kaikki kissat ja koiratkin ovat iloisia tavallisesti.
Sinulle on päässyt pelko jäämään pysyväksi olotilaksi. Heitä se pois ja ala nuuhkimaan, tuntemaan, maistamaan ja liikkukaan. Kaikki sellainen tuntuu hyvältä.
"Eihän ihmisen olotila tuollaista voi olla"
"Tekisi mieli nauraa".
Jos joskus itse sairastut masennukseen ja koet henkisesti vaikean jakson elämässäsi, haluatko lukea jotain vastaavaa. Sanon suoraan, että häpeä paskiainen. Ota hemmetti vieköön selvää, mistä masennuksessa on kysymys. Se EI ole mielen heikkoutta, ihan puhdasta fysiikkaa, aivokemian häiriötä, josta sitten johtuu monia muita asioita. Ihan turha tulla palstalle nollatiedoilla tohtoroimaan.
Olet oikeassa siinä, että liikunta ("liikkukaan") on hyväksi, se on todistettavasti juuri näin. Juttu vaan menee niin, että vaikeasti tai edes keskivaikeasti masentunut ihminen ei jaksa tehdä juuri mitään. Suihkuun meno, hampaiden pesu, aamiainen, petaaminen, lehden hakeminen postilaatikosta, kaikki ovat lähes ylivoimiasia ponnistuksia pahimmassa vaiheessa. Lähdeppä siinä sitten vielä iloisena lenkille. Sorry darling, mutta ei onnistu, ennen kuin toipuminen on edistynyt. Siinä vaiheessa raikas ulkoilma, puutarhatyöt, liikkuminen on parasta mahdollista terapiaa.
Ei kannata tulla naureskelemaan asioista, joista ei mitään tiedä. Melkeinpä toivoisin, että pääsisit kokemaan saman helvetin, jonka ihan liian moni, myös minä on läpikäynyt. Palaa sen jälkeen viisastelemaan nauruinesi. Veikkaan, että hymysi on hyytynyt matkan varrella.
myös masennuksen. Kokemuksesta puhuin myös kaiken, mitä kirjoitin. Niin ihmeellistä se elämä on. Älä luule, että puhuin aivan pötyä.
Sitä suuremmalla syyllä, jos olet masennuksen kokemut itsekin, onko asiallista irvailla akuutissa vaiheessa olevalle. Luulisi ymmärrystä riittävän. Mukavaa, että olet toipunut ja olet monta kokemusta rikkaampi.
Sairaan pitää parantaa itse itsensä. Siihen täytyy tuntea oikeat keinot. Niistä minä kerroin.
"mutta kirjoittaja tietenkin on aivan tosissaan.
Eihän ihmisen olo tuollaista voi olla. Ihmisen normaali olotila on hyvänolon tunne ja terveys. "
Mistä tiedät niin varmasti?
Entä jos me masentuneet olemme tajunneet elämästä
jotain mitä sinä et typerässä eläimellisessä kiihkossasi huomaa.
Lämmin ja äidillinen hali sulle...toivon sydämestäni, että paremmat ajat koittaa, olet niin kovin nuorikin. Itselläni on hiukan vanhempi poika ja usein mietin että onneksi tämä masennus on minulla eikä hänellä. Tosin juuri sun iässäsi hänelläkin oli vaikea jakso, huumekokeiluineen. Mutta kertoi siitä minulle, tosin ei silloin mutta myöhemmin. Toivottavasti sinulla on luottamukselliset välit vanhempiisi.
Masennuksesta ja sen lääkityksestä on kyllä kokemusta monta vuotta. Olen aina ollut sellainen kevät- ja kesäihminen.Mutta iän myötä valon ja mielialan suhde on yhä selvemmin tullut esiin. Niinpä hankin kirkasvalolampun muutama vuosi sitten ja sen turvin selviän jotenkin vuoden pimeimmät kuukaudet. Kyllä masennus on sellainen sairaus, että pahimmillaan se on hengenvaarallinen, siitä on runsaasti esimerkkejä. Siksi apua kannattaa aina hakea ajoissa. Toivoyan sinulle aurinkoista kevättä ja tulevaa kesää. Pidä huolta itsestäsi!