Kävin...

viime viikolla kattomassa Saimaa ilmiön ja täytyypä sanoa että Juice ja hänen musiikkinsa on ajatonta. Eppujen riehunta näytti peräti koomiselta, vaikka olihan se kova juttu silloin 80-luvulla. Hassisen koneen syke ei enää sekään jaksanut sykähdyttää. Mutta Juicen esiintyminen kestää isältä pojalle ja tyttärelle.
6805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sinäkö Juicen näit?

Äänestä

Katsoin Saimaa ilmiön tänään ja minusta Juice siinä elokuvassa enite koomiselta vaikuttaa, vaikka pidänkin Juicen musiikista. Jotenkin Juice tuntuu siinä elokuvassa liian vanhalta porukkaan, vaikkei ollutkaan elokuvan tekoaikaan kuin vasta kolmekymppinen. Olen nuoruudessani nähnyt kaikki elokuvan kolme pändiä lavalla useampaan kertaan ja kyllä niitä kuuntelee joskus vieläkin. Mahtava elokuva. Vittu kun pääsis jollain aikakoneella 70-luvun lopulle johonkin konserttiin. Tollasta hauskanpitoa ja soittamisen iloa ei nykyään taida enää mistään löytyä.

Äänestä
  • Verrattuna Syrjän veljesten ja Ismo Alangon
    esiintymiseen? No Heh heh. No taas Elokuvan mahtavuus? Jos mukana pelkkä Juice niin sitten Mahtava.Muilta osin ei juuri kovinkaan ihmeellinen. Parhaista konserteista? Juicella ja muillakaan 70 lopulla ei niin ihmeitä konsertteja ollut. Saimaa ilmiö varmaan 1981? Se myönnytys että Juice oli fiksuin porukasta. Grand Slam perustettu 1982. Sitten vasta kunnon "konsertit"

    Äänestä

Tuolloin elettiin Suomi rockin ainutlaatuisia kulta-aikoja. Kuinka kotikutoista meininkiä silloin olikaan, Ilosaarirockin lava rakennettu rakennustelineistä ja lainapeitteistä. Eturivin nimet Suomen kiertueella, nykyään ei olisi mahdollista. Jotain on menetetty Suomen rockelämän kansainvälistymisen johdosta. Nykyään Suomen rockin kärkinimet laulavat englanniksi kansainvälisillä areenoilla. Suomenkielisen rockin kärkiniminä edelleen Ismo Alanko ja Eppu Normaali, Juice korkeammilla areenoilla. Onneksi kulta-ajoilta jäi edes loistava Saimaa ilmiö elokuva jota kelpaa fiilistellä kerta toisensa jälkeen.

Äänestä
  • "kansainvälisillä areenoilla"????? Ketä siellä muka on?? Rasmus, Nightwish, Lordi ja Leningrad Cowboys?
    Paskanlatingit, klubeissa silloin tällöin coverkeikkoja kutosen kouluenklannilla heittäneitä luusereita kaikki tyynni.
    Näytä mulle ees yks suomalainen kansainvälinen bändi tai artisti, niin minä näytän Jari Sillanpään tyttöystävän, ei perkele mie näytän sen haaremin

    Äänestä

  • Real Realisti kirjoitti:

    "kansainvälisillä areenoilla"????? Ketä siellä muka on?? Rasmus, Nightwish, Lordi ja Leningrad Cowboys?
    Paskanlatingit, klubeissa silloin tällöin coverkeikkoja kutosen kouluenklannilla heittäneitä luusereita kaikki tyynni.
    Näytä mulle ees yks suomalainen kansainvälinen bändi tai artisti, niin minä näytän Jari Sillanpään tyttöystävän, ei perkele mie näytän sen haaremin

    No ei ne mainitsemasi yhtyeet ainakaan Suomessa esiinny.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuoppi kirjoitti:

viime viikolla kattomassa Saimaa ilmiön ja täytyypä sanoa että Juice ja hänen musiikkinsa on ajatonta. Eppujen riehunta näytti peräti koomiselta, vaikka olihan se kova juttu silloin 80-luvulla. Hassisen koneen syke ei enää sekään jaksanut sykähdyttää. Mutta Juicen esiintyminen kestää isältä pojalle ja tyttärelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu