Voiko omat rahat hävitä?

nainen!

Hei kertokaas nyt te wiisaammat, että jos tekee rahastosijoitusmerkinnän, niin voiko käydä niin, että häviää omat rahansa, vai saako omansa aina pois??

Tarkoitushan ois tietty saada voittoa, mutta olisi yvä jos ainakin omansa saisi pois (sitten joskus).

14

3769

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wiisasmies

      Häviät osan rahoistasi jo siinä vaiheessa kun teet tuon rahastomerkinnän. Yleensä merkintäpalkkio on luokkaa 1% merkittävästä summasta, lunastuspalkkio samaa luokkaa.

      Mitään takuuta pääoman säilymiselle ei ole. Kaikkea on vaikea hävitä, mutta pahassa tilanteessa puhutaan kuitenkin useiden kymmenien prosenttien tappioista.

    • Esimerkki

      Voit hävitä. Kerron esimerkkinä ystäväni tekemästä rahastosijoituksesta vuonna 2000. Merkintä oli 20 000 euroa, josta hävisi vuoden aikana lähes puolet. Hän ajoitti merkintänsä pankin sijoitusneuvojan suosituksesta täysin väärään aikaan, nousuhuipulla, josta alkoi osakekurssien jyrkkä lasku.

      Arvaa harmittiko? Eli kukaan ei voi taata, että rahasi olisivat tallessa.

      • voit menettää

        Sopivasti nousukauden lopulla sijoitettaessa rahastojen arvot voivat hyvinkin tippua murto-osaan alkuperäisestä. Tappiot realisoituvat kuitenkin vasta myytäessä, pitkässä juoksussa suuretkin pudotukset kuroutuvat umpeen ja mielensä malttaen pääsee jopa voitolle. Aikaahan tuohon voi mennä useita vuosia, sen takia pörssiin suositellaankin sijoittamaan vain ns. "kärsivällistä rahaa" jota ei ihan lähiaikoina tule tarvitsemaan muualle. Kannattaa kuitenkin miettiä onko juuri nyt se paras hetki lähteä mukaan kaikella omaisuudella, vai laittelisikohan sijoituksia sisään vaikka pienemmissä erissä.

      • tärkeää
        voit menettää kirjoitti:

        Tärkeää on hajauttaa sijoitukset ajallisesti ja myös maantieteellisesti. Nyt monet tulevat sanomaan, että maantieteellisesti ei kannata hajauttaa, koska kaikki pörssit seuraavat usan pörssejä. Osittain se on tottakin, mutta toisilla alueilla kurssit ovat nousseet ja laskeneet jyrkemmin kuin toisilla. Mennyt ei tietenkään ole tae tulevasta. Kehittyville kannattaa sijoittaa vain pieni osa salkusta korkeamman riskin takia.

        Suosittelen tutustumista Seligsonin rahastoihin.

      • voi.
        tärkeää kirjoitti:

        myi talon sijoitti it-huuman aikana 500000mk,nyt on jäljellä enää noi 50000mk ,että silleen

      • sanoa
        voi. kirjoitti:

        myi talon sijoitti it-huuman aikana 500000mk,nyt on jäljellä enää noi 50000mk ,että silleen

        että tärkeää on hajauttaa myös eri toimialoille. Ei ole järkeä "hajauttaa" koko omaisuuttaan esim. kymmeneen it-alan firmaan.

    • -Teukka-

      Jos sijoitti lokakuussa 1929, niin omansa pois sai pörssistä vuoden 1955 paikkeilla, eli joutui odottamaan yli neljännesvuosisadan ;-)

      • jossaiskerranreissullansa

        Eli ajallinen hajauttaminenkin saattaisi olla järkevää. Rahoja ei sijoiteta kertarysäyksellä vaan pidemmän ajan kuluessa. Itse sijoitan automaattisesti pienen summan joka kuukausi kolmeen eri rahastoon.

      • -Teukka-
        jossaiskerranreissullansa kirjoitti:

        Eli ajallinen hajauttaminenkin saattaisi olla järkevää. Rahoja ei sijoiteta kertarysäyksellä vaan pidemmän ajan kuluessa. Itse sijoitan automaattisesti pienen summan joka kuukausi kolmeen eri rahastoon.

        Jos kuitenkin pysyi poissa vuoden 1929 kuplasta ja sijoitti 1937, kun romahduksesta alettiin toipua, niin omilleen pääsi n. vuonna 1950 eli odottelua sellaiset 13 vuotta, ei paha rasti kärsivälliselle.

        No, toisen maailmansodan jälkeiset romahdukset ovat olleet melkoisen vähäisiä. 1987 25%:n tiputuksesta toivuttiin vuosikymmenen loppuun mennessä ja nyt ollaan jo monin paikoin toivuttu IT-kuplasta. Maailman pörsseissä Suomen 90-luvun alun lamaa tuskin huomattiin.

        Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta, että viimeisin pitkä laskujakso (70-luvulla) on ollut itse asiassa nimellishinnoilla tasaista kyytiä melkein 20 vuotta. Kova inflaatio vain teki sen, että osakkeiden reaalihinnat laskivat pitkään. Mutta "omillaan" pysyi ;-)

        Ehkäpä 90-luvun alusta alkaneesta "super-bull" taittuu hitaasti kohonneisiin korkoihin ja velkavetoisen maailmantalouden hyytymiseen... aika näyttää...

    • rahat taskussa

      Sijoitusrahastoihin tai suoraan osakkeihin sijoittamisessa voi pahimmassa tilanteessa menettää kaikki rahat. Tosin hyvin harvoin pörssiyhtiöt kaatuvat tai rahaston arvo napsahtaa nollille.

      • käy kun

        suomaliaset pörssiosakkeet romahtaa.eli eikös silloin ole lama koko suomessa jos helsingin pörssi romahtaa.
        hupun puppua pelottelut nyt suomalaisilla firmoilla menee lujaa.

      • AT$O
        käy kun kirjoitti:

        suomaliaset pörssiosakkeet romahtaa.eli eikös silloin ole lama koko suomessa jos helsingin pörssi romahtaa.
        hupun puppua pelottelut nyt suomalaisilla firmoilla menee lujaa.

        Rahastoilla ei voi hävitä niin herkästi kuin suorilla osakesijoituksilla! Tämä on T-O-S-I.

        Pitkällä juoksulla rahastoilla ei paljoa voi myöskään hävitä.

        Nyt ei kannata ostaa rahastoja, notkahdus vaanii nurkan takana. Osta silloin, kuin notkahdus näyttää saavuttaneen pohjatason. Tästäkin voi toki mennä alas, mutta lähtee ne rahastot nousuun aina.

        Nyt notkahduksen jälkeen kannattaa ostaa Eurooppaa ja jos intia laskee kovasti, niin sitäkin.

        Jos ostat nyt, tulee paniikki kun kurssit laskee ja todennäköisesti hermosi ei kestä ja myyt tappiolla...

      • ajallinen hajautus
        AT$O kirjoitti:

        Sijoittamisesta ei tule kyllä mitään, jos laskua odottaa, että pääsisi sijoittamaan.

        Parempi tapa on sijoittaa ajallisesti hajauttaen, pelkäämättä romahduksia. Jos sijoittaa vaikka kuukausittain 2-3 vuoden ajan, tulee saaneeksi sijoituksilleen keskimääräisen alkutason (ei huippuhyvää, mutta ei myöskään surkeata).

        Tietysti hyvä on aloittaa notkon pohjalta, silloin saa sekä hyvän ajallisen hajautuksen, että hyvän aloituksen.

        Kurssit ovat nousseet pieniä ryppyjä lukuunottamatta nyt 4,5 vuotta yhtä soittoa. Pelkurit sanoivat jo viime vuoden syksyllä, että viidettä nousuvuotta ei tule ja vetivät sijoituksensa ja rahansa turvaan.

        Tähän mennessä tilanne näyttää siltä, että kurssit ovat saavuttaneet ja joissakin maissa ovat saavuttamassa ennätyskorkean tason.Mm. USA:ssa teollisuusosakkeiden indeksi on ennätystasolla, mikä puhuu puolestaan.

        Kurssien kehitystä ei voi tietää kukaan. Siksi on viisasta vain sijoittaa. Strategia kannattaa tietysti harkita tarkoin.

      • se siellä
        ajallinen hajautus kirjoitti:

        on korkealla. Muut ovat vasta tulossa.
        Sitähän ne kertoivat että tämä on hyvä merkki ja todennänköisesti muutkin indeksit seuraavat.
        Positiivinen viesti markkinoille.

        On totta että mitä pitempään on mennyt hyvin niin sitä lähempänä on käänne, mutta kuten huomioit niin sitähän ei tiedä kukaan.
        George Soroskin on ollut jo pari vuotta syrjässä repimässä hiuksiaan.

        Mukana kannattaa olla.
        Perinteisesti vasta loppuvuoden puolella rikotaan kaikki ennätykset.
        Ja vielä puuttuu se todella iso nousu leveällä rintamalla joka yleensä edeltää notkahdusta.

        Varmaa on kuitenkin myös se että nyt on mahdollisuus päästä osalliseksi kaikkein suurimmista kurssinousuista.

        Vasta kun teollisuuden tilauskirjat eivät pulskistu on syytä huoleen.
        Olette varmaan huomanneet ettei tälläistä viestiä ole tullut markkinoilta.

        Ja vielä sijoitusrahasto vs pörssiin sijoittamisesta: On totta että rahastot ovat yleensä vähäriskisimpiä, mutta samalla annat päätäntävallan sijoittamisen kohteista ja osan tuotosta kulujen muodossa pois.
        Kyllä sijoittaminen pienelläkin panoksella saattaa kannattaa yksittäiseen firmaan.
        Esimerkkejä:
        SSH (Kävi yli 2 Euron nyt noin 1,30, investoinnit tietoturvassa jatkuvat, voi olla syksyllä yli 5 E)
        Capman (Tämä ja todennäköisesti vielä ensivuosikin on todella hyvä, nyt noin 3,20 kumma jollei nouse yli 4 Euron).
        ON tietysti huomattavasti riskisempiäkin joissa on suurempi voitonmahdollisuus kuten TJ Group (viimeksi noin 130%), mutta jos pysytään näissä suhteellisen varmoissa.
        Ja tietenkin Biotie jonka kurssi pyörii nyt noin eurossa mutta hyvät uutiset voivat sinkauttaa sen taas uudelle tasolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1349
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe