"Vieraskynä Helsingin Sanomat, kirjoittaja on vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas Helsingin kauppakorkeakoulussa.
------------------------------------------------
Varakkuus ei oikeuta verottomuuteen
Hyvän verojärjestelmän keskeinen ominaisuus on johdonmukaisuus.
Kaikki verottomat osa-alueet kierouttavat ihmisten käyttäytymistä.
Uuden hallitusohjelman mukaan perintö- ja lahjavero poistetaan yritysten sekä maa-ja metsätilojen sukupolven vaihdoksilta. Tämä uudistus johtaa laajaan verosuunnitteluun. Se on myös vastoin perintöverotuksen perinteistä tavoitetta, joka on varallisuuserojen kasvun hillintä. Suurimmat omaisuudet ovat juuri osakevarallisuuksia, ja nyt niiltä poistetaan perintö- ja lahjavero.
Verottomat saarekkeet kutsuvat aina puoleensa. Kansalaisilla on taipumus suunnata taloudellisia toimiaan verottomien keitaiden suuntaan. Kun yritys-, maatalous- ja metsävarallisuus nyt vapautetaan perintö- ja lahjaverosta, on luontevaa ja selvää, että kansalaiset siirtävät perinnön tai lahjan kohteena olevaa omaisuuttaan juuri näihin kohteisiin.
Yksinkertaisimmillaan verosuunnittelu tapahtuu niin, että yrittäjäperhe siirtää rahavarojaan omistamaansa osakeyhtiöön ja kirjaa siirretyt varat taseeseen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Jos perheellä ei ole rahavaroja, se voi asuinvarallisuutta vakuutena käyttäen ottaa pankista lainaa, mikä vähentää myös perittävän yksityisvarallisuuden arvoa. Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä voidaan minimoida myös yksityisvarallisuuden perintö- ja lahjavero.
Yksi sijoituskohteista on
metsä. Yli puolet Suomen metsätiloista on kaupungissa asuvien metsänomistajien hallussa. Metsätulo on pääomatuloa, jota verotetaan normaalisti suhteellisen verokannan mukaan. Nyt metsätilat poistetaan perintö- ja lahjaverotuksen piiristä. Tämä johtaa siihen, että eri sijoituskohteita ei käsitellä tasapuolisesti.
Perinnön ja lahjan kohteeksi kannattaa valita metsä - ei esimerkiksi asuntoa. Rationaalisesti toimiva perinnönjättäjä minimoi veroja tekemällä itsensä asuntovelkaiseksi sekä hankkimalla metsää ja osakeyhtiön osakkeita.
Hallitusohjelmaan on kirjoitettu vaikeasti avautuva lause: "Perheyritysten sukupolvenvaihdosten erityisongelmat selvitetään vaalikauden puoliväliin mennessä." Tämä sanonta liittyy niin sanottuun kymmenen prosentin sääntöön. Perityt ja lahjoitetut osakkeet ovat verohuojennuksen piirissä vain, jos ne käsittävät vähintään kymmenen prosenttia osakeyhtiön osakkeista. Vanhoissa sukuyhtiöissä perittävä tai lahjana tuleva osakemäärä saattaa olla alle kymmenen prosenttia, ja rikkaat suvut haluavat myös nämä perinnöt verottomiksi. Ideana on, että kaikki pääomistajasukuun kuuluvat perinnön ja lahjan saajat vapautettaisiin verosta, mutta muut samoja osakkeita perivät pidettäisiin verotuksen piirissä.
Sen, joka tällaisen idean on kehittänyt, pitäisi perustella ajatustaan. Tavallisella professorijärjellä ajateltuna rikkaaseen sukuun kuuluminen ei oikeuta verottomuuteen. Hallitusohjelman tekijöillä on ymmärtääkseni ollut aito ja vilpitön pyrkimys tukea yrittäjyyttä ja maatalouden harjoittamista. Koska ohjelman kirjoittajat eivät kuitenkaan ole hallinneet verojärjestelmän kokonaisuutta eivätkä verosuunnittelun keinoja, on syntynyt epäonnistuneita kirjauksia. Vapautettaessa jokin tulo tai omaisuus verosta voivat seuraukset olla arvaamattomia. Kun verotuki kohdistetaan näin omituisesti varakkaille, saattaa koko perintö- ja lahjaverotuksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys vaarantua. Uudistus merkitseekin sitä, että verokonsultti on vastedes vakiovieras apteekkarin lesken kuolinvuoteella."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomessa on EU:n mittapuun mukaan yli puoli miljoonaa köyhää, kerjäläisoopperan sankaria.
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=279&Itemid=84
Palkkojen osuus kansantulosta on alentunut vuoden 1991 mittavasta 59 prosentista vuoden 2005 vaivaiseen 46 prosenttiin.
Samaan aikaan on osinkojen osuus kansantulosta kasvanut vuoden 1991 alhaisesta 2 prosentista vuoden 2005 muhkeaan 7 prosenttiin. Myyntivoitot ovat saajilleen ekstraa eivätkä ne näy kansantulotilastoissa.
Politiikkojen vastaus tulonjaon vääristymiseen hyväosaisten hyväksi on ollut se, että Vanhasen hallitus poisti varallisuusveron, jonka tuotto valtiolle vuonna 2005 oli 85 miljoonaa euroa. Sen 28 257 maksajan joukossa ei ollut yhtään köyhää.
Seuraavaksi käydään perintöveron kimppuun. Silloin on kysymys vielä suuremmista rahasummista, jotka ovat pois sosiaalisen Suomen rakennustyöstä. Perintöveron tuotto valtiolle on viime vuosina ollut puolisen miljardia euroa (vuonna 2006 se oli 505 miljoonaa euroa).
Pienet perinnöt on syytä vapauttaa veroista. Miljardiomaisuudet sen sijaan eivät ole syntyneet kenenkään oman työn tuloksena eikä niistä ole maksettu veroa niin kuin palkoista.
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=278&Itemid=84