Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pimppipumppu

Onko kellään kokemuksia pimppipumpuista? Miltä sellainen tuntuu, sattuuko se? Löysin netistä videoita joissa pimppiä pumpataan jonka jälkeen häpyhuulet on ihan turvonneet ja isot.
713516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hankimme viime vuonna kyseisen pumpun, alkuun oli hiukan hakusessa sen toimivuus ns. täydellä teholla. Mutta kyllä sopiva asento löytyi että pimpsaa saa pumpatuksi, karvat piti ajaa veks kokonaan että reunat pääsee tiiviisti kiinni ihoon. Mukavasti se turpoo kun rauhassa pumppaa ja ihan hyvältä tuntuu.

Äänestä

Pidän nykyisin pilluni karvattomana. Mieheni nauttii kun kun pillu on liukas ja pulleana jo ennen hyväilyäkin. Olen oppinut rasvaamaan ja hieromaan pilluani ennen sänkyyn menoa. Kekkasin tuollaisen pumpun pari vuotta sitten. Empä ole siitä kertonut miehelleni. Aina joskus pumppailen sillä pilluani.
Rasvattuun karvattomaan se tarttuu hyvin. Alkuun aivan järkytyin kuinka pillu sillä turpoaa. Himoittava ja hyväntuntuinen laite, tuskin siitä pääsen enään eroon ollenkaan.

Äänestä

Mulla ollut käytössä puoli vuotta, sekä klitorispumppu että toi vaginapumppu. Klitorispumpulla saa kivasti pumpattua klitorikset, mutta sen sijaan vaginapumpusta ei minulle ole mitään hyötyä.

Äänestä
  • Minullakin on ollut pumppu käytössä muutaman vuoden, ihana väline. Klittapumppu voisi olla myös mukava, mistähän voisi hankkia sellaisen?

    Äänestä


  • tästä hyötyä kirjoitti:

    Ei näytä hyvälle. Pumpun imuteho pitää olla riittävä ja se alue, mistä se kiinnityy iholle pitää olla erilainen. Tuo näyttää aika paljon siltä kolmannelta pumpulta, jota en aiemmassa viesissä edes maininnut ja se ei ole hyvä... ei pysy kunnolla kiinni.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


NaughtyGirl84 kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia pimppipumpuista? Miltä sellainen tuntuu, sattuuko se? Löysin netistä videoita joissa pimppiä pumpataan jonka jälkeen häpyhuulet on ihan turvonneet ja isot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu