nimimerkki sanan kulija kirjoitaa alempana ja muutama poimita tuosta ketjusta...laitan linkin koko ketjuun tämän viestin perään...
>>Elämme vaikeita kriisinuhan aikoja. Nuoret perheet väsyvät, eivät jaksa hoitaa kunnolla lapsiaan, eletään sellaisessa varustelukierteessä. Otetaan velkaa ja rakennetaan hienoja omakotitaloja, joita sitten myydään suurien voittojen toivossa.
Eräät uskovaiset perheet ovat jo niin maallistuneet, että pyhäpäivänäkin rakennetaan ja kun väsytään, ei jakseta olla enää perheensä kanssa.>>>
>>Monilta uskovaisilta vanhemmilta on kasvatusvastuu hukassa. Lapset ovat levottomia ja sen huomaa varsinkin kansanopistossa. Erään opiston gallupin mukaan alle 18 vuotiaista lapsista polttaa tupakkaa 30 %. Se kertoo siitä, ettei kotona ole osattu ohjata nuoria terveisiin elämäntapoihin ja muutenkin heidän käyttäytymisensä on kapinoivaa opiston sääntöjä kohtaan. Perhe-elämä koettelee monia uskovaisia aviopareja. Lapsia ei tahdota ottaa vastaan. Moni perheenpää hylkää puolisonsa ja ottaa uuden. Uusperheisyys alkaa olla totta myös uskovaisten keskuudessa.>>
>>>, epäonnistumiset ja perheriidat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa veressä anteeksi.>>
Täytyy todeta että tänä päivänä se ei enää riitä että lapsi saa ruuat ja vaatteet. Jos ylipäätään aikoo saada lapsille muuta kuin pelkää riittämättömyyttä töitä on painettava ihan toiseen malliin kodin ulkopuolella kuin ennen. Lisäksi tätyy todeta että monin paikoin asuminen on kallistunut niin ettei "järkeviä" vaihtoehtoja ole olemassakaan.
Toiseksikin perhe-etuudet ovat heikentyneet niin paljon että joko äiti käy töissä tai isä tekee pitkää päivää kodin ulkopuolella. Tästä taas seuraa se että töitä tehdään "vuorotta" eikä vanhemmilla todellakaan riitä jaksamista vielä siihen että joka välissä vielä lapsia kuskataan ry;n toimintaan.
Voi olla että hyvin äkkiä ollaan tilanteessa jossa perhe elää jonkun muun ehdoilla kuin omilla ehdoillaan. Ja voi olla että perheen ajankäytöstä päätää joku muu kuin perhe itse. Jos elämä on pelkää suorittamista jokasuhteessa ei tarvitse ihmetellä miksi ihminen väsyy.
Toiseksikin en usko hetkeäkään että uskovaisilla (nuorilla) vanhemmilla olisi sinänsä kasvatusvastuu hukassa. Tilanne vain on usein se että vanhemmat joutuvat tänä päivänä kantamaan kasvatusvastuun TÄYSIN yksin. Heiltä voi myös PUUTTUA TÄYISIN tukiverkko eikä yhteiskunta tänäpäivänä tarjoa useillakaan paikkakunnilla mitään tukea lapsiperheille edes pakon edessä.
Riitämätön lepo riitämätömät tukiverkot taloudellinen ahdinko työttömyys / ylityölisyys pätkätyöt sairaudet ym ym
Ihan siitä ei ole kyse että vanhemmat olisivat sen "jaksamattomampia tai avuttomempia" hoitamaan suurtakin perhettä. Kyse vain voi olla siitä että ehkäisy on ainoa asia johon vanhemilla on enää mahdllisuutta tarttua tilanteessa jossa vaihtoehtoja ei ole. Ja niitä ei aina ole mutta tätä taas ihmiset eivät halua myöntää.
Väitetään että vaihoehtoja on jos niitä hakee. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole...
>>Elämme vaikeita kriisinuhan aikoja. Nuoret perheet väsyvät, eivät jaksa hoitaa kunnolla lapsiaan, eletään sellaisessa varustelukierteessä. Otetaan velkaa ja rakennetaan hienoja omakotitaloja, joita sitten myydään suurien voittojen toivossa.
Eräät uskovaiset perheet ovat jo niin maallistuneet, että pyhäpäivänäkin rakennetaan ja kun väsytään, ei jakseta olla enää perheensä kanssa.>>>
>>Monilta uskovaisilta vanhemmilta on kasvatusvastuu hukassa. Lapset ovat levottomia ja sen huomaa varsinkin kansanopistossa. Erään opiston gallupin mukaan alle 18 vuotiaista lapsista polttaa tupakkaa 30 %. Se kertoo siitä, ettei kotona ole osattu ohjata nuoria terveisiin elämäntapoihin ja muutenkin heidän käyttäytymisensä on kapinoivaa opiston sääntöjä kohtaan. Perhe-elämä koettelee monia uskovaisia aviopareja. Lapsia ei tahdota ottaa vastaan. Moni perheenpää hylkää puolisonsa ja ottaa uuden. Uusperheisyys alkaa olla totta myös uskovaisten keskuudessa.>>
>>>, epäonnistumiset ja perheriidat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa veressä anteeksi.>>
Täytyy todeta että tänä päivänä se ei enää riitä että lapsi saa ruuat ja vaatteet. Jos ylipäätään aikoo saada lapsille muuta kuin pelkää riittämättömyyttä töitä on painettava ihan toiseen malliin kodin ulkopuolella kuin ennen. Lisäksi tätyy todeta että monin paikoin asuminen on kallistunut niin ettei "järkeviä" vaihtoehtoja ole olemassakaan.
Toiseksikin perhe-etuudet ovat heikentyneet niin paljon että joko äiti käy töissä tai isä tekee pitkää päivää kodin ulkopuolella. Tästä taas seuraa se että töitä tehdään "vuorotta" eikä vanhemmilla todellakaan riitä jaksamista vielä siihen että joka välissä vielä lapsia kuskataan ry;n toimintaan.
Voi olla että hyvin äkkiä ollaan tilanteessa jossa perhe elää jonkun muun ehdoilla kuin omilla ehdoillaan. Ja voi olla että perheen ajankäytöstä päätää joku muu kuin perhe itse. Jos elämä on pelkää suorittamista jokasuhteessa ei tarvitse ihmetellä miksi ihminen väsyy.
Toiseksikin en usko hetkeäkään että uskovaisilla (nuorilla) vanhemmilla olisi sinänsä kasvatusvastuu hukassa. Tilanne vain on usein se että vanhemmat joutuvat tänä päivänä kantamaan kasvatusvastuun TÄYSIN yksin. Heiltä voi myös PUUTTUA TÄYISIN tukiverkko eikä yhteiskunta tänäpäivänä tarjoa useillakaan paikkakunnilla mitään tukea lapsiperheille edes pakon edessä.
Riitämätön lepo riitämätömät tukiverkot taloudellinen ahdinko työttömyys / ylityölisyys pätkätyöt sairaudet ym ym
Ihan siitä ei ole kyse että vanhemmat olisivat sen "jaksamattomampia tai avuttomempia" hoitamaan suurtakin perhettä. Kyse vain voi olla siitä että ehkäisy on ainoa asia johon vanhemilla on enää mahdllisuutta tarttua tilanteessa jossa vaihtoehtoja ei ole. Ja niitä ei aina ole mutta tätä taas ihmiset eivät halua myöntää.
Väitetään että vaihoehtoja on jos niitä hakee. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole...
Vastaukset 18
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025689373
>>>, epäonnistumiset ja perheriidat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa veressä anteeksi.>>
Näin kun hoitaa kaikki perheriidat ja homma jatkuu entisissä uomissaan veikkaan että melkoisen helvetin edessä äkkiä seisotaan.
En toki vähättele etteikö anteeksipyyntö ole todellakin keskeinen asia. Kuitenkin keskeistä on myös se että asia käsitellään eikä kuitata anteeskipyynnöllä.
Ja myös se että asioista pitää voida puhua ilman että anteeksipyynöllä asiat saadaan puhumatta kuitattua. Niistä pitää voida sopia "sopimuksilla". Ei niin että vedotaan aina tähän "anteeksipyyntöön" jolla kaikki kuitaantuu ja asiat unohdetaan.
Koska kuitenkin on niin että inhimillinen ihminen muistaa sen jos toinen kerta toisensa jälkee tekee pyytää anteeksi lupaa toista ja rikkoo taas yrittämättä muutosta.
Muusta en itse tiedä kuin siitä, että ry:t teetävät valtavat määrät talkootöitä pytinkiensä pystyttämisessä sekä arpajaisten ja kahvitusten järjestämisessä. Pääosan tästä tekevät nuoret monilapsisten perheiden vanhemmat.
En yhtään väheksy talkootyön merkitystä ja on ikävää, ettei sitä enää juuri muualla tapaa.
Tässä veeällien talkoohommassa piilee minunkin mielestäni todella suuri vaara paljolapsisten perheiden jaksamisen kannalta. Se vaara on suuri siksi, että tuntien vl-liikkeen toimintatapoja, ei talkootyö ole täysin vapaaehtoista niinkuin sen pitäisi olla.
En tosin tiedä, mutta epäilen, että sekä talkootyön teettäjät että myös itse talkooväki ajattelee tätä myös uskonkysymyksenä. Ollakseen kunnon vl, ei talkootyöstä sovi kieltäytyä vaikka olisi kuinka väsynyt tai vaikka kuinka suuri lapsimäärä perheessä olisi. Ajaako ry:t väkensä tarpeettoman ahtaalle?
Tässäpä oli sinänsä ajatuksia herättävään kirjoitukseen vastauksia, joihin "ei voi olla puuttumatta".
Itse näen, monen muun uskovaisen tavoin, Jumalan valtakunnan työn arvokkaana ja haluan sitoutua siihen mahdollisuuksien mukaan. Missään muussa "harrastuksessa" en ole tavannut samanlaista iloista yhteen hiileen puhaltamista kuin uskovaisten talkootyössä. Esimerkiksi lapsia muihin harrastuksiin kuljettaessani olen monta kertaa kokenut sen, kuinka vanhemmat hymyttöminä, mahdollisimman nopeasti huolehtivat asiaan liittyvät velvollisuutensa, kuljetukset ja satunnaiset talkootyöt. Ja sitten äkkiä nopeasti kotiin television ääreen.
Sellaisenkin näköalan voisin yrittää tähän vielä tuoda, että rauhanyhdistyksen talkoissa olemme suoraan tekemässä myös lapsillemme mahdollisuutta turvalliseen "rauhanyhdistysläiseen" lapsuuteen. Samalla välitämme arvojamme myös seuraavalle polvelle, vaikkapa sitä että rauhanyhdistyksen työ menee monien muiden asioiden edelle. Onkohan tämä nyt sitä aivopesua?
Tietysti väsymystäkin ilmenee. Nykyisin usein molemmat vanhemmat käyvät töissä pitkienkin työmatkojen takana. On ymmärrettävä vapaus myös rauhanyhdistyksen toiminnassa ja siitäkin on voitava vähentää, jos arkielämä alkaa muuttua selvitytymistaisteluksi. Lapselle seurakunnan kerho omalla paikkakunnalla keskellä viikkoa voi olla parempi ratkaisu kuin vielä lauantainkin käyttäminen rauhanyhdistyksen toimintaan, ajomatkoineen kaukana sijaitsevalle toimitalolle. Eräs perhe havahtui siihen, että heidän perheessään eskari- ja ala-asteikäisillä lapsilla ei ollut ainoatakaan organisoidusta toiminnasta vapaata päivää.
Onkohan jotakin elämän aluetta, jonka ongelmiin ei näiden kirjoittajien mielestä ehkäisy auttaisi? Millaista pitäisi olla uskovaisten toiminta, että se kaikille kelpaisi.
Muitakin ajatuksia näistä viesteistä nousee. Esimerkiksi hyshysin esiin nostama perheiden tukiverkon puuttuminen, joka koskettaa perheitä erityisesti muuttoliikkeen takia. Tämä olisi tärkeä asia pitää esillä, ja miettiä voitaisiinko asialle yhteisesti tehdä jotakin. Tästähän oli taannoin hyvä kirjoitus myös Siionin Lähetyslehdessä.
ja pitää sisällään?
me oltiin millon missäkin naapurissa kun vanhemille tuli jotain sellaista ettei ne iste voineet meitä hoitaa.
Sen lisäksi me olimme isovanhempien hoidossa. Joskus kummitätini tuli meitä katsomaan jne....
Minusta tukiverkko on se että lapsille on paikka mihin ne "saa työnnettyä" kun elämä menee siihen pisteeseen ettei itse voi tai pysyty huolhtimaan lapsista. Joku paikka jossa osa muksuista voi olla kun viet yhden lääkäriin tai neuvolaan.
On ihan sama toimiiko se systeemi vuoroin vieraissa perjaatteella vai jollain muulla systeemillä.
Kuitenkin tilanne monessa perheessä on se että lapset ovat 24/7 vanhempien vastuulla eikä mitään paikkaa ole mihin edes tunniksi saisi lapset. Ei ole edes sitä maksullista lastenhoitajaa saapusalla.
Kokemuksella voin kertoa että kun samalle päivälle pakkaa koko porukan autoon 15 kerran sille päivälle niin siihen hommaa loppuu kaikkien jaksaminen. Sitä ei jaksa lapset ja sitä ei jaksa aikuiset.
Ariki voi ja on kokemuksella sangen kaotista kun kaikki menemiset ja tulemiset pitää organisoida niin että koko lössi on mukana. Syömiset juomiset, pissata, pue, jne...
Tiedän että yski syy omaan sairastumiseeni myötä erittäin huonoon kuntoon menemiseen on nimenomaan se että arki yksinkertaisesti kuormittaa liikaa. Harva isommankaan perheen äiti on joutunut sellaiseen pyöritykeen.
Sen ehkäisyaisan heitin tähän siksi että oikein ole se että äiti poltetaan totaalisesti puhki. Vaan homma tavalla tai toisella tulee vetää poikki ennen kuin tilanne on siinä pisteessä. OIkein ei ole se että tietoisesti ajetaan tilanne siihen ettei siitä enää ole ulospääsyä.
Puhkipalamisen jälkiä paikkaillaan vuosi kun siihen ei puututa ajoissa. Ehkä koko loppuelämä!
Serkkuni meni naimisiin vl-miehen kanssa ja kääntyi itsekin kys. uskoon. Nyt heillä on jo melkoisen suuri perhe, serkku on ihan poikki, miehestä en tiedä, kun tekee niin paljon töitä, enkä häntä juuri näe.
Mutta.. serkun äiti auttaa perhettä melkoisen paljon ja kun ei ole vl, niin on kauhuissaan tyttärensä valinnasta ja elämäntilanteesta. Hälläkin tuntuu jo voimat menevän, kun tyttären perhettä jatkuvasti huoltaa ja auttaa. On koittanut puhua järkeä heille, että rajoittaisivat perhekokoa jne.. Paha se on varmaan sivusta seurata tyttären tappotahtista ruljanssia.
Meinaan nyt tässä sitä, että tukiverkostokin voi väsyä kys. hommaan. Vaikka koko suku olisi enempi ja vähempi valjastettu tälläisen perheen avuksi.
Täällä on yksi joka ymmärtää ajatuksenjuoksusi täysin.
se ajatus että jos et jaksa voit olla pois. Ajatellaanpa jotain pientä Rauhanyhdistystä. Lähes joka toinen äiti on raskaana. Jos ei ole raskaana on pieni vauva jne. Ja kuka voi olla vapaalla ja hyvällä mielellä pois kun tietää että toiset paiskii töitä senkin edestä. Itselleni sattui onneksi ihana ryhmänvetäjä viimeisimmässä raskaudessa kun olin anemian takia ihan petipotilas kunnossa. Muutenkin rankka raskaus. Monennenkohan kerran jouduin taas sanomaan ettei minusta ole keittiövuoroon. Hän kysyi ystävällisesti että jos laittaa minut kokonaan listoilta pois kun on paljon nuoria opiskelijoita joita hän pyytää tilalleni. Ei tee hyvää heikolle itsetunnollekkaan olla koko ajan rapakunnossa ja kokea ettei minusta oo mihinkään. Onneksi kuulun isoon siioniin mutta jos tilanne olisikin se että työntekijöitä olisi vähän ja käytännössä kaikkien on osallistuttava.
Välillä on kieltämättä tullut ajatus uskon jättämisestäkin. Ei tarvitsisi osallistua koko ajan ja jos et osallistu niin sitä ihmetellään ja kysellään. Olisi niin helppo kuulua vain tavalliseen luterilaiseen kirkkoon joka ei vaadi ylivoimisia suoristuksia. Muutenkin olen huolissani nuorten suurten perheiden jaksamisesta. Kautta linjan ihmiset ovat hirveän väsyneitä! Itsekkin kuulun tähän ryhmään. Joka päivä pitää miettiä miten voimansa jakaa, että jotenkin tästä päivästä selvitään. Ja kaikki tarpeellinen tulee hoidetuksi.
mitä tarkoitat. Välillä tuntuu,ettei ole omaa elämää lainkaan, mikä aikuiselle ihmiselle on mielestäni välttämätöntä. Kaikki pitää ajatella lasten kautta...
Että tukiverkkokin voi väsyä JA VÄSYY!
Vaikka oma tilanteeni ei johdu sinänsä isosta peheestä en voi kiistää sitä tosiasiaa että iso perhe on ollut merkittävä kuormittava tekijä omassa elämässä. Kyllä siinä on koeteltu niin tukiverkkoja kun yhteiskuntaakin.
Sanon tämän kaikessa rakkaudessa. Älä elä lasten kautta ja lasten "ehdoilla". Muista olla aikuinen ja myös itsekäs. Ainakin välillä.
Koita löytää tapoja olla läsnä olematta paikalla. Tarkoitan tällä sitä että vaikka olet paikalla et ole lasten käytettävissä. Ota omaa aikaa ja tilaa silti vaikka olisit keskellä sitä härdelliä.
Välillä otan kirjan, häädän kaikki sohvalta ja ilmoitan että häipykää. Minä luen kirjaa enkä ole käytettävissä. Puutun tilanteeseen vain "pakon edessä".
Väistämättä lapset jotuvat hyväkymään sen etten ole käytettävissä silti vaikka olen paikalla.
Tämän asian oivaltaminen on ollut minulle se "pelastavaregas" taistelussa omasta ajasta.
Kaikkea ei tarvitse ajatella lasten kautta. Tiettyyn rajaan saakka elämä menee lasten ehdoilla kuitenkin samat ehdot eivät tarvitse koskea aikuista ja lasta. Meillä on eri sääntöjä aikuisille ja lapsille. Ja kun näistä nuristaan niin olen todennut mm etten edes yritä salata sitä että luen syödessäni. Mutta muilla ei ole kirjan kansssa asiaa ruokapöytään. - ja miksi näin ... Minulla on oikeus omaan hetkeen ja nimen omaan siksi että olen aikuinen. Se on minun ruokatunti ja minä vietän sen niin kuin parhaaksi näen... yleensä luen lehden tai postit.... tämä on yski tapa saada ruokarauha itselle edes sen kerran päivässä, joka minulle on tärkeä asia. Minulla on oikeu aikuisena syödä yksi ruoka päivässä ilman että joku on koko ajan huomiota vailla....
puhuta!!!Rakastan lapsia mutta välillä olen niin väsynyt tähän hotellin pyöritykseen. En minä elämästäni ihan tällaista kuvitekkut. Kenen etu tämä on kun kukaan ei kohta jaksa?
vakava asia, jolle ei paljon voi mitään, Hoitoa pitää saada. Paljon tietenkin riippu itsestä: Miten ison perheen äiti itse kokee tilanteen. Jos ottaa rauhallisesti tyytyen tilanteeseen hötkyilemättä ja uskoen luojansa johdatukseen, niin arjen jaksaa paremmin. Ison perheen kanssa on niin paljon myös iloa ja sellaista touhua, että huonot asiat asettuvat omille paikoilleen. Elämän kirjo on värikäs, On suruja ja iloja. Toivottavasti jokaiselle kohtuullisesti. Ei myötäkäymistäkään aina kestäisi, sitä ylpistyisi. eikä näkisi lähimmäisensä hätää.
Sangen moni sairaus on itseaiheutettu. Pelkällä yrirasituksella saa monen sairauden puhkeamaan....
Moni sairau on monella tapaa suoraan verrannollinen ihmisen elintapoihin.
Toisaalta sekin tiedetään että jokainen raskaus vanhentaa naisen elimitöä ihan solutasolla. Vaikka ne toisaalta suojelevat joiltain syöpätaudeilta.
Toisaalta raskauksien myötä tuleva ylipaino on voi olla merkittävä naisen terveyttä uhkaava tekijä.
"Jos ottaa rauhallisesti tyytyen tilanteeseen hötkyilemättä ja uskoen luojansa johdatukseen, niin arjen jaksaa paremmin."
Luoja johdataa joskus toisenlaisia polkuja kuin ennalkolta olisi arvannut. Jos mielii omantunnon mukaan elää on tyydyttävä siihen tiehen minka Luoja on oikeaksi kirkastanut siitäkin huolimatta etteivät ne mene perinteisesti vl tapanormiston mukaan.
Toivoisin todella että äidit ja isät ymmärtäisivät oman terveyden merkityksen lapsille. Vanhempien jaksamisesta löytyy elämän eväät tuleville sukupolville. Ei riitämöttömyyden ja jaksamattomuuden jakamisesta. Eikä idealistisista sanoisa.
yleistää ja kylvää tyytymättömyyttä. Siihenhän me ihmiset kyllä ollaan muutenkin taipuvaisia.Raamatussa sanotaan , että autuasta on olla jumalinen ja tyytyä onneensa.
Sinulla on erittäin idealistisia puheita.Olet selvinnyt hyvin elämässäsi. Ja säilyttänyt positiivisen asenteen kuin ihmeen kaupalla. Mutta kaikkia ne idealistiset puheet eivät auta jaksamaan.
JOtku perheet elävät tilanteessa, jossa tuntuu, että EI VOI TEHDÄ MITÄÄN auttaakseen itseään. Se tunne johtuu siitä, että kuorma lisääntyy kokoajan. Siihen avuttomuuden tunteeseen ei ole lääkettä. Jos sen lapsenomaisen ajattelun on menettänyt jo ajat sitten, että Jumala auttaa. Jumala varmasti auttaa, mutta ihminen on se joka toimii. Hermot kun on repeämispisteessä ja tekee mieli kävellä ulos talosta ainiaaksi, tuleeko sinne sitten joku huolehtimaan keskenään olevista lapsista?
Kadehdin tuota lujaa uskoasi ämmä. Joskin tuntuu, että TIEDÄN nuo jutut mistä puhut, mutta miksi ne eivät tuo yhtään lohtua? Eivät tuo halua taistella tätä tyytymättömyyttä/väsymystä vastaan.
Kuitenkin tätyy todeta että ei jaksaminen ole suoraan lapsien määrästä kiinni vaan moni asia vaikutaa siihen miten ihminen jaksaa.
Joillekkin elämä idealismin ja naiviuden säilyttäen on mahdollista. Toiset joutuvat luopumaan niistä.
Ämän juttuista paistaa se toteamus että aika kultaa muistot ja mieli on armollinen ja unohtaa. Kun asia ei ole ajankohtainen ihmisellä on taipumus unohtaa. Eikä kielteisiä asioita halta kaivella ja muistella.
Kuitenkin kun vanhaa väkeä pääsee riitävän lähelle ja saa heidät oikeasti muistamaan mitä elämä oli niin ei se ollut sitä idealistisen ihanaa mikä on se päälimmäinen ajatus.
Toisaalta täytyy sekin todeta että on ihmisä joille se että joku muu sanoo mitä pitää tehdä tai jätää tekemättä sopii. Eli he ovat ihmisiä joilla ei ole "omaa tahtoa".
Oman tahdon "puuttuminen" ei minusta ole sitä nöyryyttä mitä ihmiseltä Jumalan ja ihmisten edessä vaaditaan.