Melkein röttelörakennuksia pääkadun varrella ja rautakaiteita ja tolppia..
Tosi luotaantyöntävä ja tyly ilme!
Ne kalterit eivät sovi mitenkään maalaiskaupungin imagoon.
En voi muuta kun valitettavasti valittaa valitsijoiden valintaa!
Tosi luotaantyöntävä ja tyly ilme!
Ne kalterit eivät sovi mitenkään maalaiskaupungin imagoon.
En voi muuta kun valitettavasti valittaa valitsijoiden valintaa!
Vastaukset 17
Vanhimmat
kuin maalaiskaupunki. Siinä on kaksi toisensa sulkevaa käsitettä päällekkäin. Joko ollaan maalla tai kaupungissa. Jokainen voi itse päätellä, kumpaa Virrat edustaa. Kaupunkimaiseen kulttuuriin kuuluu ympäristöstä huolehtiminen ja tietynlainen kaupunkiestetiikka.
jospa kaltereiden viereen rakennetut kukkalaatikot saisivat vähän pehmeämpää ilmettä katukuvaan kunhan laatikkohin istutettavat kukat saadaan kukkimaan. Tässä kohtaa vaadin itseltäni vähän kärsivällisyyttä.
kanssa, vanhat talot on kauniita ja koko ajan Virtain kaupunkia kohennetaan. Palvelut pelaa jne...
Kesällä om tosi silmille lepoa kauniit kukkaistutukset kaupungilla, niitä näkee harvoin muualla vastaavankokoisessa kaupungissa)
Vaikka en olekaaan virtolainen, voin sanoa, että
kyllä on kaunis ( nimenomaan kesäkaupunki)
Luin tänään Virtain Kesälehden, jonka aivan varmasti säilytän, eipä osata naapurikunnissa tehdä yhtä mielenkiintoista ja hyvää kesälehteä, eikä naapurikunnista löydy niin mielenkiintoisia
kesätapahtumia, huomaa , että on nähty vaivaa,
EIKÄ VAAN PELKKÄÄ TYHJÄNPÄIVÄISTÄ SUUNNITTELUA, NIINKUIN ESIM. naapurikunnassa Kihniössä, jossa on kaikenmaailman matkailuyhdistystä, matkailun miestä ja naista jne. ei pelkät puheet riitä ja itsensä kehumiset, pitää ryhtyä sanoista tekoihin.
Kiitos Virrat HYVISTÄ KESÄTAPAHTUMISTANNE.
Ohjelmaanne riittää joka makuun. Ottakaapa naapurikunnat oppia Virroista, se kannattaa, edellyttäen tietysti, etä löytyy tekijöitä, ei vaan tyhjän jauhajia!
näkemästäsi ja kokemastasi. Viihtyisiä hetkiä sinulle aina kun tulet Virroille.
huomattavasti, jos autot osattaisiin jättää parkkipaikoille = parkkipaikoilla on ns. ruutuja, joiden sisään auto pitää ajaa ja jättää siihen kohtuullisen suoraan. Ruutua ei ole suositeltavaa ylittää. Parkkiruudut tarkoittavat siis sitä, että autoa ei ajeta kaupan oven eteen. Sisälle kauppaan on tarkoitus mennä jalkaisin.
Katukuva ihan surkea nykyään. Harva Virtolainen on kehunut.
Kuka ei ole opetellut laskuoppia?/Kust.laskentaa??
Budjetti tehdään siinä pysymistä varten
Miksi halutaan haaskata Virtain rahat onnettomiin
kohteisiin? Kenellä on pormestarin lupaus mielessä
jos Virroilla on budjetti pielessä?
pitäisi saada henkilökohtaiseen vastuuseen tekemistään päätöksistä, niin päättömiä päätöksiä kun tekevät.
Tässäkin tapauksessa päätöksentekijät saisivat maksaa budjettiylitykset omasta pussistaan!
Miksi te virtolaiset aina valitatte ja surkuttelette sitä mitä teillä on? En ymmärrä myöskään täällä käytävää oman kaupungin ja sen päättäjien mustamaalausta ja parjauskampanjaa. Keskustelujen perusteella pahin mollaaja ja vihanpitäjä on joku kristillinen vakiopurnaaja (miten tuollainen toiminta muuten sopii kristillisiin arvoihin?).
Katukuva on mielestäni parantunut Virroilla vuosi vuodelta. Mielessäni jo kuvittelen, miten katuremontti valmistuessaan lisää viihtyvyyttä. Kannattaa jatkaa kauniin kaupungin kaunistamista.
Antakaa hyvän kiertää...
Niille, jotka ovat Virroilta kotoisin,
mutta asuvat sitten muualla Suomessa
tai vieläkin etäämmällä...
Muistatteko Hankkijan sinisen rakennuksen
ja Torigrillin? Kumpikin niistä on purettu.
Hankkijan paikalle noussut marketti.
Torigrillistä ei ole tietoa. Oli tyhjä tontti,
kun läpikulkumatkalla ajoin torin kautta.
Tietääkö joku paremmin?
Eikö olisi järkevää harkita Palmroth Centerin ja Nesteen toimintojen keskittämistä risteysalueelle? Center on vähän piilossa "kulman takana" ja siellä käy vuodessa parikymmentätuhatta asiakasta. Esim. pienen Kyyjärven Kauppakeskus Paletissa pysähtyy 250 000 asiakasta. Nesteen kohdalla potentiaalisia asiakkaita on vuodessa 600 - 700000. Risteysalueelle voisi kehittyä todella merkittävä kauppakeskus, joka hyödyntäisi myös Tuurissa käyvää porukkaa.
Nyt P. Palmroth, Neste/kiinteistön omistaja ja kaupunki neuvottelupöytään risteysalueen kehittämiseksi!
Mainio idea!!Toivottavasti ottaa tuulta alleen..:)
Pitkästä aikaa joku esittää jotakin rakentavaa!
Ehdottomasti kannatettava idea. Kymmenkertainenkin asiakasmäärän lisäys jättäisi Virroille vähintään saman verran enemmän euroja. Ja ne kaikki kyllä tarvitaan täällä.
Elinkeinoelämähän se on se, joka kunnankin rattaita pyörittää.
Onhan virtain ilme muuttunut aika perusteellisesti tässä viime vuosina. Mutta kyllä siellä vaan on ihana käydä vaikka se ei ole enään samanlainen kun 15 vuotta sitten kun itse olin teini.
Täällä pohjanmaalla asuessani ikävöin virroille, koska siellä on mäkiä, järviä yms mitä täällä lakeuksilla ei todellakaan ole. Talvisin aivan masentaa kun täällä on niin ankeaa.
Muuttaisin takaisin virroille jos vain sieltä saisi töitä. Onneksi kuitenkin voin käydä virroilla useasti, koska vanhempani asuvat siellä :)
Muutama rakennus joutaa purettavaksi ja kun uutta rakennetaan ehdotan samaa tyylilinjaa kuin kirjastolla. SIinä on tyyliä joka sopii katukuvaan.
Olen kanssasi ihan toista mieltä siitä, mitä katuremontissa näyttää olevan tulossa. Ne takorautatolpat, penkit, uusi kivetys, p-paikkojen sijoittelu ovat mielestäni tosi kivan näköisiä.
Kävin tutustumassa Virtain uuteen pääkatuun, ja siitähän tuli upea!! Kiitos kaupungille rohkeasta teosta, ehkä pikku hiljaa ne korollapoikien parkumisetkin siitä hiljene ;)
Maalaiskaupungin imago todella muuttui enemmän kaupunkimaiseksi, mutta se ei liene paha asia.