Hallitus joutuu opposition röykytettäväksi monistakin asioista. Niistä hallitus selviää kuitenkin eduskuntaenemmistönsä turvin. Hallituksen kovin paikka on kuitenkin sellaisessa asiassa, mistä oppositio todennäköisesti koko lailla vaikenee. Vaikenee siinä mielessä, ettei ala hallitusta ehkä kovin sanoin arvostelemaan kuin ehkä huonoista vaihtoehdoista tai huonosta suunnittelusta.
Hallitus on nimittäin luvannut korottaa polttoaineveroja. Tässä kohdin kepulainen ministeri Pekkarinen on tehnyt sitten täyden voltin kerien. Vielä 2000-luvun alussa Pekkarinen ja koko Kepu vaativat jyrkin sanakääntein polttoaineverojen alentamista öljyn hinnan noustessa. Punamultahallituksessa Pekkarinen ja Kepu eivät vaatineet enää mitään alennuksia polttoaineveroihin, vaikka Pekkarisella oli muka jokin sietokynnys hinnoissa, minkä ylikin sitten välillä ropsahdettiin ilman vastatoimia. Niin no, maatalousyrityksille taisi tulla verohelpotuksia, tottakai, kun Kepusta on kyse. Muille ei mitään.
Nyt sitten samainen Pekkarinen on ajamassa innolla polttoaineverojen korottamista. Hän oli todella innostuneen oloinen puhuessaan tästä korostuskepistä Ajankohtaisen kakkosen ilmastoillassa. Näin Pekkarinen ja Kepu ovat noin viiden aikana tehneet polttoaineverotuksen kannoissaan täydellisen täyskäännöksen. Voiko enää parempaa näyttöä Kepun opportunismista olla.
Kuten sanottu oppositio tuskin tulee kritisoimaan korotuksia. Pahin kanto kaskessa tässä onkin kansa, joka kokee nostot kukkaroidensa keventymisinä. Se on hallituksen painonhallintaa kuluttajien suuntaan. Polttoaineverojen tuleva korotus merkitsee asumiskustannusten selvää nousua. Se merkitsee selvää nousua myös autoilukustannuksiin ja liikennemaksuihin. Kun tähän tulee päälle vielä mahdollinen polttoaineiden hinnan nousu, veron korottamisen vaikutus alkaa näkyä jyrkkänä piikkinä inflaatio-odotuksissa.
Kansalaisille voi olla vaikea perustella polttoaineiden veron korottamista. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ei ehkä ota niin tulta suomalaisissa, jotka ovat mielellään ottaneet vastaan aikaisempaa lämpimämmät säät. Korottamisen perusteet voivat siis olla kyllä kansainvälisesti ajatellen perustellut, mutta kansalaisten vakuuttaminen korottamisen tarpeista voi ollakin jo kovemman tuskan takana. Nyt kansa vielä ymmärtää tai on ymmärtävinään asiaa, mutta sitten, kun sähkö-, öljy- ja bensalaskujen karmea todellisuus paljastuu, voikin olla jo toinen ääni kellossa.
Polttoaineverojen korottaminen tulee siis näkymään myös inflaatio-odotusten lisääntymisenä. Tällä puolestaan on suora yhteys tulosopimusneuvotteluihin, missä palkkapaineet kasvavat inflaatioteorioden mukaisesti. Siitä puolestaan selvitään joko rahalla tai lakoilla. Vahvat pitävät aina puolensa tällaisessa paikassa ja heikommat jäävät maksumiehiksi. Surkeimmassa asemassa tulevat olemaan yhteiskunnan tukien varassa elävät, joille inflaatiosta aiheutuvat hinnankorotukset on mahdton korvata lyhyellä aikavälillä. Kansaneläkkeen varassa olevat vanhukset ehtivät kuolla ennen korvauksia.
Hallituspuolueista kovimman kritiikin kohteiksi joutuu Kepu. Pekkarinen ja Kepu liputtavat nyt selvästi korotusten puolesta. Siinä on ajatuksena tehdä Kepun suosimista biopolttoaineista taloudellisesti kannattava energiavaihtoehto. Tämän eron kurominen nielee paljon rahaa eli suuret korotukset polttoaineveroihin. Kepua ei kiinnosta kovin paljon halvemmat korvaavat vaihtoehdot kuten ydinvoiman lisääminen tai toisen sukupolven biopolttoaineiden suosiminen. Ensimmäisen sukupolven biopolttoaineisiin on ladattu maatalosupuolella odotuksia, jotka Kepu haluaa toteuttaa, maksoi mitä maksoi. Ydinvoiman vastustamisessa Kepu saa luonnollisesti tukea Vihreiltä. Kokoomus ja oppositiopuolue SDP ovat taas tässä kohdin samoilla linjoilla.
Hallituksen kova paikka
25
1214
Vastaukset
- Kansa on huomannut
että demarien touhu on aina turhaa.
Et ilmeisesti tajunnut lukemaasi. En oikein osaa vielä tätä "jo vain" -kieltä, mutta yritetään nyt selventää vähän sinullekin, kun olen hyvällä tuulella. Kirjoituksessani ei suuria toiveita ladattukaan mihinkään haukkumiseen eikä opposition kritiikkiin. Hallituksen suosio kaatuu ennemmin sen omiin epäonnistumisiin ja siihen, että kansalaiset voivat alkaa haukkua hallitusta. Kun kansalaiset alkavat haukun, opposition ei tarvitse edes sitä tehdä.
- Siksi pitkä
Mielipidepankki kirjoitti:

on oppositiotie. Puhu vain minä pidän hevosta.
- On huuhaamiehiä
Siksi pitkä kirjoitti:
on oppositiotie. Puhu vain minä pidän hevosta.
Vituttaa kun toverit ovat oppositiossa ja pysyvät.
Rakit räksyttää, karavaani kulkee..:) - Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Et ilmeisesti tajunnut lukemaasi. En oikein osaa vielä tätä "jo vain" -kieltä, mutta yritetään nyt selventää vähän sinullekin, kun olen hyvällä tuulella. Kirjoituksessani ei suuria toiveita ladattukaan mihinkään haukkumiseen eikä opposition kritiikkiin. Hallituksen suosio kaatuu ennemmin sen omiin epäonnistumisiin ja siihen, että kansalaiset voivat alkaa haukkua hallitusta. Kun kansalaiset alkavat haukun, opposition ei tarvitse edes sitä tehdä.
Minäkin olen hyvällä tuulella, kun maltillinen keskustaoikeistolainen sinivihreä hallitus korjaa demareiden laiminlyönnit ja antaa mm. julkisen alan matalapalkkaisille naisille suuremmat palkankorotukset kuin muille, vaikka demarit sitä kuinka katkeran kateellisina vastustaisivat.
Jaba_43 kirjoitti:

Vai että oikein niin reilusta korotuksesta on kyse. Demarit vastasivat, että viissatanen piisaa ja siihen asti tuetaan Kokoomusta. Kokoomuksessa ollaankin sitten ylireiluja ja luvataan vielä enemmän. Hieno homma näille julkisen sektorin naisille. Hihkuvat varmaan jo ilosta.
- Jaba_43

Kokoomus on puhunut vain muita suuremmasta, reilusta korotuksesta. Sekin näyttää olevan katkerille ja kateellisille palkkasolidaarisuusdemareille liikaa.
Summat taas ovat Iltalehden tuulihatusta, niin kuin tiedät. - aikaisemmin
Jaba_43 kirjoitti:
Kokoomus on puhunut vain muita suuremmasta, reilusta korotuksesta. Sekin näyttää olevan katkerille ja kateellisille palkkasolidaarisuusdemareille liikaa.
Summat taas ovat Iltalehden tuulihatusta, niin kuin tiedät.Miltä tuntuu oikeistopässi.
- Jullekukkonen
Jaba_43 kirjoitti:
Minäkin olen hyvällä tuulella, kun maltillinen keskustaoikeistolainen sinivihreä hallitus korjaa demareiden laiminlyönnit ja antaa mm. julkisen alan matalapalkkaisille naisille suuremmat palkankorotukset kuin muille, vaikka demarit sitä kuinka katkeran kateellisina vastustaisivat.
Hallitusko muka suomessa määrää mitä työstä maksetaan?
Tavataan palkkaneuvotteluissa!
On harhaluulo että alipalkatut saavat kuoppakorotuksen.
Kyllä SAK:n miehet mittaa aina naisalojen kuoppakorotusten yli palkkansa.
Valitettavasti.
- Abogado
on tosiaan mukava lahja Suomen kansalle. Kun ensin vannotaan "koko Suomi asuttuna" -mantran nimiin ja tuetaan muutenkin haulikolla ammutun näköistä asutusrakennetta ja samalla älyttömän pitkiä työmatkoja, on saatu kansa satimeen. Eli olipa polttoaineen hinta lähes miten korkea tahansa, työssäkäyvällä on vain yksi vaihtoehto: maksaa. Epäilemättä viljelijäväestölle järjestetään jonkinmoinen kompensaatio tulevasta polttoaineverojen korotuksesta.
- yksi kylähullu
Olen yllättynyt että olet kääntynyt ilmastonmuutoksen hidastamisen vastustajaksi.
Totta on Kepun opportunmismi sen ollessa oppositiossa, Pekkarisen välikysymykset olivat pölhöpopulismia kepulaisimmillaan, siksi toivoisikin nykyiseltä oppositiola vastuuta näinkin tärkeässä asiassa.
Hallitusohjelma ottaa suoraan kantaa vain sähkön ja kivihiilen verojen korotukseen, mutta peitellymmästä ilmauksesta voi lukea että polttoaineverojakin korotetaan. Jos korotus hoidetaan niin, että vain fossiilisten polttoaineiden vero, tai niiden osuuden vero kohoaa, olemme oikealla tiellä enkä usko kansan kapinaan nousevan. Mutta jos korotus ulottuu myös uusiutuviin polttoaineisiin kuten biodieseliin tai puupohjaisiin polttoaineisiin suunta on aivan väärä.
Sähkövero ei tietysti erottele tuotantotapaa, mutta liikenteessä kuluttaja voi vaikuttaa päästöihin valinnoillaan, veroilla kulutusta voidaan ohjata ympäristöystävällisempään suuntaan. Kivihiilivero on aivan oikein, se nopuettaa korvaavien vähemmän saastuttavien energiamuotojen etsimistä.
Itse olisin korottanut yleisen sähkölveron sijaan sähkölämmitteisten omakotitalojen verotusta huomattavasti, on ympäristörikos Suomessa rakentaa taloja sähkölämmityksellä, jopa maaseudulla jossa puuhuoltokaan ei ole ongelma.- Jaba_43
Keskusta voisi vaatia rakennuslakiin muutosta, jossa säädettäisi puulämmitys pakolliseksi kaikissa taajamien ulkopuolella olevissa pientaloissa.
Saat tähän perään heti ihan uuden yllätyksen. En ole kääntynyt ilmastonmuutoksen hidastamisen vastustajaksi. Missään kohdin tekstiäni ei sellaiseen viitata. Se on ihan ikioma tulkintasi ja siis virheellinen.
Ilmastonmuutosta vastaan pitää toki toimia. Kyse on lähinnä siitä, mitkä toimet ovat tehokkaimpia. Ensimmäinen ja tehokas keino olisi vähentää haja-asutusta. Haja-asutus lisää erityisesti liikennesaasteita. Toinen konsti on vähentää yksityisautoilua taajamissa, missä on hyvät joukkoliikennöintimahdollisuudet. Lentomatkustuksen vähentäminen on oikeinkin hyvä konsti. On mahdollisuuksia teknisin keinoin vähentää energian kulutusta. On mahdollista säästää eri tavoin energiaa.
Asuntojen lämmitykseen pitää kiinnittää huomiota, jotta sähkö- ja öljylämmitykselle löytyisi vaihtoehtoja. Ihmisiä ei pitäis ehkä kuitenkaan rangaista siitä, että he ovat aikoinaan valinneet vähemmän ympäristöystävällisen lämmitysvaihtoehdon. Ihmisten pitäisi sen sijaan rangaista Kepua, joka suosii hyvin epätaloudellista ja energiaa kuluttavaa haja-asutusmallia.
Sähkölämmitys on varmaankin huono vaihtoehto. Itse asun omakotitalossa, missä on suora sähkölämmitys. Se lienee ylivoimaisesti yleisin uudehkojen pientalojen lämmitysmuoto. Suosio perustuu suhteellisen halpoihin investointikuluihin ja helppokäyttöisyyteen. Jos rakentaisin nyt taloni, valitsin luultavasti maalämmön, jossa energian raaka-ainehinta ja -vero pysyvät vuodesta toiseen samana eli nollassa. Onneksi olen sentään varautunut asiaan rinnakkaisilla ja sähköä korvaavilla systeemeillä, joita voin lämpimästi suositella. Varaavan takan rakentaminen ja lämmittäminen säästää varmasti, jos samaan aikaan pudottaa sähkölämmityksen tehoja. Muutoin säästöä ei lattialämmityksen kohdalla ainakaan helposti tule. Toisena rinnakkaisena järjestelmänä itselläni on ilmalämpöpumppu. Energiakustannus ja -vero on tässäkin ilmaista, investointikustannus on suhteellisen vähäistä. Sähköä menee laitteen käyttämiseen, mutta hyötysuhde on edullinen aina 15 pakkasasteeseen saakka. Täytynee harkita myös toisen ilmalämpöpumpun hankkimista, minkä jälkeen sähkölämmityksen voi käytännössä panna pois päältä kokonaan lukuunottamatta yli 10-15 pakkassäitä. Hyvä ilmalämpöpumppu maksaa noin pari tonnia ja asennuksesta saa kotitalousvähennyksen.
Ongelmaksi sähkölämmitteisissä asuintaloissa jää kuitenkin vielä veden lämmittäminen. Siihen on vaikea keksiä rinnaikkaista toimivaa systeemiä. Hyvä tapa on kuitenkin olla pihi veden kulutuksessa. Miehille tämä ei ole suuri ongelma, sillä he uskovat usein pelkän saunomisen voimaan puhtaudessa, kun taas naiset lotraavat vettä suihkuissa. Hieman paskasissa ja hikisissä vaatteissa kulkeminen tulisi asettaa taas kunniaan.
Väitin, että tämä asia tekee hallitukselle vielä kipeää kansalaisten reagoinnin vuoksi. Tämä oli objektiiviseksi tarkoitettu toteamus. Samanlainen toteamus seurauksista oli se, että hallituksen toimet polttoaineverojen nostamisessa tulevat kiihdyttämään inflaatiota ja lisäämään palkankorotuspaineita.Jaba_43 kirjoitti:
Keskusta voisi vaatia rakennuslakiin muutosta, jossa säädettäisi puulämmitys pakolliseksi kaikissa taajamien ulkopuolella olevissa pientaloissa.
Jokaisella tulee niin taajamissa kuin haja-asutusalueilla olla mahdollisuus valita ympäristöystävällisistä lämmitysvaihtoehdoista itselle sopivin ja edullisin. Sen vuoksi puulämmitystä ei tule asettaa ensisijaiseksi esim. maa- ja ilmalämpöjärjestelmiin tai kesämökkien aurinkolämpöjärjestelmiin nähden.
Sen sijaan kannatan sellaista ajatusta, että ypärivuotiseen asuinkäyttöön rakennettavissa pientaloissa pitää olla vakiovarusteena varaava takka, jonka lämmitysteho mitoitetaan talon kerrosneliömäärän mukaan. Kun tähän liitetään vielä lämpöä kierrättävä ilmastointi, saadaan lämpö johdetuksi talon eri osiin.- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Jokaisella tulee niin taajamissa kuin haja-asutusalueilla olla mahdollisuus valita ympäristöystävällisistä lämmitysvaihtoehdoista itselle sopivin ja edullisin. Sen vuoksi puulämmitystä ei tule asettaa ensisijaiseksi esim. maa- ja ilmalämpöjärjestelmiin tai kesämökkien aurinkolämpöjärjestelmiin nähden.
Sen sijaan kannatan sellaista ajatusta, että ypärivuotiseen asuinkäyttöön rakennettavissa pientaloissa pitää olla vakiovarusteena varaava takka, jonka lämmitysteho mitoitetaan talon kerrosneliömäärän mukaan. Kun tähän liitetään vielä lämpöä kierrättävä ilmastointi, saadaan lämpö johdetuksi talon eri osiin.Ideaani jäi paha virhe, kun sen voi tulkita niin, ettei muita lämmitysmuotoja sallittaisi.
Tarkoitin, että puulämmityksen pakollisuus olisi ainoastaan yhtenä vaihtoehtona mukana niin, että rakennuslupaa ei hyväksyttäisi, jos piirustuksissa ei ole minkä tahansa lämmityssysteemin rinnalla mukana myös puulämmitystä.
Tämä toisi monipuolisuutta energiakäyttöön ja myös huoltovarmuutta tilanteisiin, joissa sähkö on syystä tai toisesta poikki, öljyn toimitukset syystä tai toisesta jumissa, tai energian hinta (tai asukkaan säästämishalut) sellainen, että puuta halutaankin yllättäen ruveta käyttämään.
Siksi minusta voisi olla hybvä vaatia, että kaikkiin taajamien ulkopuolelle rakennettaviin taloihin on rakennettava myös puulämmitysvaihtoehto pakollisena ratkaisuna. - yksi kylähullu
Mielipidepankki kirjoitti:
Saat tähän perään heti ihan uuden yllätyksen. En ole kääntynyt ilmastonmuutoksen hidastamisen vastustajaksi. Missään kohdin tekstiäni ei sellaiseen viitata. Se on ihan ikioma tulkintasi ja siis virheellinen.
Ilmastonmuutosta vastaan pitää toki toimia. Kyse on lähinnä siitä, mitkä toimet ovat tehokkaimpia. Ensimmäinen ja tehokas keino olisi vähentää haja-asutusta. Haja-asutus lisää erityisesti liikennesaasteita. Toinen konsti on vähentää yksityisautoilua taajamissa, missä on hyvät joukkoliikennöintimahdollisuudet. Lentomatkustuksen vähentäminen on oikeinkin hyvä konsti. On mahdollisuuksia teknisin keinoin vähentää energian kulutusta. On mahdollista säästää eri tavoin energiaa.
Asuntojen lämmitykseen pitää kiinnittää huomiota, jotta sähkö- ja öljylämmitykselle löytyisi vaihtoehtoja. Ihmisiä ei pitäis ehkä kuitenkaan rangaista siitä, että he ovat aikoinaan valinneet vähemmän ympäristöystävällisen lämmitysvaihtoehdon. Ihmisten pitäisi sen sijaan rangaista Kepua, joka suosii hyvin epätaloudellista ja energiaa kuluttavaa haja-asutusmallia.
Sähkölämmitys on varmaankin huono vaihtoehto. Itse asun omakotitalossa, missä on suora sähkölämmitys. Se lienee ylivoimaisesti yleisin uudehkojen pientalojen lämmitysmuoto. Suosio perustuu suhteellisen halpoihin investointikuluihin ja helppokäyttöisyyteen. Jos rakentaisin nyt taloni, valitsin luultavasti maalämmön, jossa energian raaka-ainehinta ja -vero pysyvät vuodesta toiseen samana eli nollassa. Onneksi olen sentään varautunut asiaan rinnakkaisilla ja sähköä korvaavilla systeemeillä, joita voin lämpimästi suositella. Varaavan takan rakentaminen ja lämmittäminen säästää varmasti, jos samaan aikaan pudottaa sähkölämmityksen tehoja. Muutoin säästöä ei lattialämmityksen kohdalla ainakaan helposti tule. Toisena rinnakkaisena järjestelmänä itselläni on ilmalämpöpumppu. Energiakustannus ja -vero on tässäkin ilmaista, investointikustannus on suhteellisen vähäistä. Sähköä menee laitteen käyttämiseen, mutta hyötysuhde on edullinen aina 15 pakkasasteeseen saakka. Täytynee harkita myös toisen ilmalämpöpumpun hankkimista, minkä jälkeen sähkölämmityksen voi käytännössä panna pois päältä kokonaan lukuunottamatta yli 10-15 pakkassäitä. Hyvä ilmalämpöpumppu maksaa noin pari tonnia ja asennuksesta saa kotitalousvähennyksen.
Ongelmaksi sähkölämmitteisissä asuintaloissa jää kuitenkin vielä veden lämmittäminen. Siihen on vaikea keksiä rinnaikkaista toimivaa systeemiä. Hyvä tapa on kuitenkin olla pihi veden kulutuksessa. Miehille tämä ei ole suuri ongelma, sillä he uskovat usein pelkän saunomisen voimaan puhtaudessa, kun taas naiset lotraavat vettä suihkuissa. Hieman paskasissa ja hikisissä vaatteissa kulkeminen tulisi asettaa taas kunniaan.
Väitin, että tämä asia tekee hallitukselle vielä kipeää kansalaisten reagoinnin vuoksi. Tämä oli objektiiviseksi tarkoitettu toteamus. Samanlainen toteamus seurauksista oli se, että hallituksen toimet polttoaineverojen nostamisessa tulevat kiihdyttämään inflaatiota ja lisäämään palkankorotuspaineita.Hyvä ettet ole takkiasi kääntänyt. Kyseenalaistit energiaverotuksen korotukset tavalla joka viittasi sellaiseen, mutta taisipa vuodatuksesi ollakin sitten vain sitä samaa jota Pekkarinen harrasti silloin kun vaati polttoaineveroa alas.
Asuntojen lämmitys aiheuttaa kolmanneksen kasvihuonepäästöistä, sillä alueella on tekemistä. Tärkeää on hyvä lämmöneristys, eristävät etelään suunnatut ikkunat, vaipan ilmanpitävyys ja hallittu lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto. Ja tietysti uusiutuvalla energialla tuotettu lämpö. Takat ja maalämpöpumppu ovat ihan hyviä ratkaisuja, maalämpöpumpuissa tekninen käyttöikä on lyhyt joten sen käyttö tulee sitä katta kalliiksi, Ruotsissa valtio tukee lämpöpumppuja juuri tästä syystä. Sietäisi harkita meilläkin. Maininta siitä olikun hallitusohjelmassa.
Ilmalämpöpumput ovat yksittäisen talon kohdalla OK, mutta koko maan sähköntuotannon kannalta jopa haitaksi. Ilmalämpöpumpulla ei lämpöä voi tuottaa kovilla pakkasilla, silloinhan sitä lämpöä kuitenkin eniten tarvitaan. Sähkölämmiteisissä taloissa siis siirrytään kovimman kulutuksen oloissa kokonaan suoraan sähköön. Kulutuspiikit kasvaa, ja huippukulutuksen sähkö tuotetaan kaikista saastuttavimmilla energiamuodoilla, kivihiilellä ja raskaalla öljyllä. Kovilla pakkasilla talojen lämmityssähkön osuutta pitäisi vähentää eikä lisätä kuten ilmalämmityksen valinneet tekevät. - yllätys....
Mielipidepankki kirjoitti:
Saat tähän perään heti ihan uuden yllätyksen. En ole kääntynyt ilmastonmuutoksen hidastamisen vastustajaksi. Missään kohdin tekstiäni ei sellaiseen viitata. Se on ihan ikioma tulkintasi ja siis virheellinen.
Ilmastonmuutosta vastaan pitää toki toimia. Kyse on lähinnä siitä, mitkä toimet ovat tehokkaimpia. Ensimmäinen ja tehokas keino olisi vähentää haja-asutusta. Haja-asutus lisää erityisesti liikennesaasteita. Toinen konsti on vähentää yksityisautoilua taajamissa, missä on hyvät joukkoliikennöintimahdollisuudet. Lentomatkustuksen vähentäminen on oikeinkin hyvä konsti. On mahdollisuuksia teknisin keinoin vähentää energian kulutusta. On mahdollista säästää eri tavoin energiaa.
Asuntojen lämmitykseen pitää kiinnittää huomiota, jotta sähkö- ja öljylämmitykselle löytyisi vaihtoehtoja. Ihmisiä ei pitäis ehkä kuitenkaan rangaista siitä, että he ovat aikoinaan valinneet vähemmän ympäristöystävällisen lämmitysvaihtoehdon. Ihmisten pitäisi sen sijaan rangaista Kepua, joka suosii hyvin epätaloudellista ja energiaa kuluttavaa haja-asutusmallia.
Sähkölämmitys on varmaankin huono vaihtoehto. Itse asun omakotitalossa, missä on suora sähkölämmitys. Se lienee ylivoimaisesti yleisin uudehkojen pientalojen lämmitysmuoto. Suosio perustuu suhteellisen halpoihin investointikuluihin ja helppokäyttöisyyteen. Jos rakentaisin nyt taloni, valitsin luultavasti maalämmön, jossa energian raaka-ainehinta ja -vero pysyvät vuodesta toiseen samana eli nollassa. Onneksi olen sentään varautunut asiaan rinnakkaisilla ja sähköä korvaavilla systeemeillä, joita voin lämpimästi suositella. Varaavan takan rakentaminen ja lämmittäminen säästää varmasti, jos samaan aikaan pudottaa sähkölämmityksen tehoja. Muutoin säästöä ei lattialämmityksen kohdalla ainakaan helposti tule. Toisena rinnakkaisena järjestelmänä itselläni on ilmalämpöpumppu. Energiakustannus ja -vero on tässäkin ilmaista, investointikustannus on suhteellisen vähäistä. Sähköä menee laitteen käyttämiseen, mutta hyötysuhde on edullinen aina 15 pakkasasteeseen saakka. Täytynee harkita myös toisen ilmalämpöpumpun hankkimista, minkä jälkeen sähkölämmityksen voi käytännössä panna pois päältä kokonaan lukuunottamatta yli 10-15 pakkassäitä. Hyvä ilmalämpöpumppu maksaa noin pari tonnia ja asennuksesta saa kotitalousvähennyksen.
Ongelmaksi sähkölämmitteisissä asuintaloissa jää kuitenkin vielä veden lämmittäminen. Siihen on vaikea keksiä rinnaikkaista toimivaa systeemiä. Hyvä tapa on kuitenkin olla pihi veden kulutuksessa. Miehille tämä ei ole suuri ongelma, sillä he uskovat usein pelkän saunomisen voimaan puhtaudessa, kun taas naiset lotraavat vettä suihkuissa. Hieman paskasissa ja hikisissä vaatteissa kulkeminen tulisi asettaa taas kunniaan.
Väitin, että tämä asia tekee hallitukselle vielä kipeää kansalaisten reagoinnin vuoksi. Tämä oli objektiiviseksi tarkoitettu toteamus. Samanlainen toteamus seurauksista oli se, että hallituksen toimet polttoaineverojen nostamisessa tulevat kiihdyttämään inflaatiota ja lisäämään palkankorotuspaineita.>> valitsin luultavasti maalämmön, jossa energian raaka-ainehinta ja -vero pysyvät vuodesta toiseen samana eli nollassa
Yllätysten yllätys monelle varmaan on ettei tällaisista asioista voi mennä takuuseen. Niin kauan kun talousajattelumme lepää nykyisillä premisseillään, eli kasvu on systeemiin sisäänrakennettu välttämättömyys ja supistuva talous tuo mukanaan hallitsemattomuuden, tuotot tullaan tarpeen vaatiessa repimään vaikka ihmisten oikeudesta käyttää hengitysilmaa.
Talousajattelumme ei mahdollista sitä että ihmiset voisivat suurin joukoin valita elämäntavakseen kohtuullisuuden. Siksi säästökampanjoissa on tragikoomista sivumakua. Kokemustakin on esim. siitä, että sähkön säästäminen on johtanut sähkön hinnan nousuun. Tässä ei siis ollut kyse mistään yksittäisestä ilmiöstä, vaan siitä että kaikki ne voimat joiden varassa talous pyörii implikoivat sen että vain kasvutalouteen liittyy hallintaa.
Sauvy oli muistaakseni se teoreetikko, joka jo joskus 60-70-lukujen vaihteessa osoitti jopa nollakasvunkin mahdottomaksi. Kun nyt yritetään saada ihmiset kuluttamaan harkitummin ja vähemmin sekä ympäristöä säästävällä tavalla, pitäisi koko ajan pitää mielessä ettei tällä linjalla voida edetä ellei joku talosuteoria-einstein pysty uudistamaan koko tapaamme ajatella taloutta.
- Jaba_43
Ihmisten autonkäytössä ei juurikaan ole sellaista hintajoustoa, että ajaminen vähenisi, kun ajaminen kallistuu. Samat reissut tehdään, koska ajamiseen on totuttu ja sitä pidetään tarpeellisena.
Tästä seuraa, että bensaveron korotus on pois muusta kulutuksesta, eli kansalaisten ostovoimasta.
Kun hallituksen tavoite on toisaalta lisätä ostovoimaa tuloveron alennuksilla, jotta työllisyys paranisi, niin ei tässä ole mitään järkeä, että toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan samaan aikaan pois.
Kaiken lisäksi bensavero rokottaa kaikkein pahiten syrjäseuduilla asuvia, joilla on pitkät etäisyydet kauppuihin ja palvelujen luo, eli rankaisuvero kohdistuu niihin, joiden asiat ovat jo muutenkin hankalalla mallilla.
Jos bensaveron nostoa perustellaan ilmastosyillä, niin se peruste on täyttä populismia, koska suomalainen bensaverotus on jo nyt kireämpää kuin eurooppalainen verotus keskimäärin, eikä vajaan kuuden miljoonan kansakunnan bensankulutuksen vaihteluilla (joita ei edes synny) vaikuteta tämän maapallon ilmaston tilaan hyttysen paskankaan vertaa.
Hallituksen pitäisi heti perua päätöksensä bensaverojen nostamisesta, koska se haittaa kaikkien muiden hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamista.tulisi ainakin miettiä. Tarpeettoman autoilun ja tarpeettoman suurten bensakustannusten vähentämistä on syytä harkita.
Tarpeetonta autoilua vähennetään siten, että joukkoliikenne tehdään edulliseksi. Samanaikaisesti autoilun kustannuksia kaupungeissa voidaan nostaa. On täysin saletti juttu, että huomattava osa pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteestä yksityisautoilla voidaan korvata joukkoliikennevaihtoehdolla.
Tarpeetonta autoilua voidaan vähentää tai olisi voitu vähentää paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla. Jos Kepu olisi suosinut enemmän taajama-asumista, kauppamatkat olisivat lyhyitä, kun ostovoimaa olisi alueella tarpeeksi. Nyt sitten rakennetaan kaikienlaisia ostoparatiiseja korpimaastoon, mihin on keskimäärin 50 km autolenkit.
Erinomainen tapa vähentää autoilun bensakustannuksia, on suosia suurten autojen sijaan pieniä, vähällä polttoainemmäräällä kulkevia ja teknisesti uudenaikaisia eli vähäpäästöisiä autoja. Yli kaksilitraisella koneella kulkevat henkilöautot pitäisi melkeinpä lailla kieltää, mutta niihin tulee suunnata ainakin rutkasti energiaveroa. Hyviä ja energiataloudellisia automalleja löytyy alle 20 000 euron hintaluokasta, jolloin auton hankintakin tulee halvemmaksi. Suuret autot ovat myös turvallisuusoneglma, koska raskaan, suuren ja pienen yhteentörmäyksessä pienelle käy aina köpelömmin.- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
tulisi ainakin miettiä. Tarpeettoman autoilun ja tarpeettoman suurten bensakustannusten vähentämistä on syytä harkita.
Tarpeetonta autoilua vähennetään siten, että joukkoliikenne tehdään edulliseksi. Samanaikaisesti autoilun kustannuksia kaupungeissa voidaan nostaa. On täysin saletti juttu, että huomattava osa pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteestä yksityisautoilla voidaan korvata joukkoliikennevaihtoehdolla.
Tarpeetonta autoilua voidaan vähentää tai olisi voitu vähentää paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla. Jos Kepu olisi suosinut enemmän taajama-asumista, kauppamatkat olisivat lyhyitä, kun ostovoimaa olisi alueella tarpeeksi. Nyt sitten rakennetaan kaikienlaisia ostoparatiiseja korpimaastoon, mihin on keskimäärin 50 km autolenkit.
Erinomainen tapa vähentää autoilun bensakustannuksia, on suosia suurten autojen sijaan pieniä, vähällä polttoainemmäräällä kulkevia ja teknisesti uudenaikaisia eli vähäpäästöisiä autoja. Yli kaksilitraisella koneella kulkevat henkilöautot pitäisi melkeinpä lailla kieltää, mutta niihin tulee suunnata ainakin rutkasti energiaveroa. Hyviä ja energiataloudellisia automalleja löytyy alle 20 000 euron hintaluokasta, jolloin auton hankintakin tulee halvemmaksi. Suuret autot ovat myös turvallisuusoneglma, koska raskaan, suuren ja pienen yhteentörmäyksessä pienelle käy aina köpelömmin.Yksityisautoilun verotuksen painopistettä pitäisi siirtää bensaverosta autoveroon ja tavalla, jonka toit jo esiin: Muskeliautoille raskas vero, vähän kuluttaville pieni vero. Vastaava vero pitäisi laittaa myös venemoottoreille: mitä isompi polttoaineen kulutus, sitä isompi verokin pitäisi periä.
Joukkoliikenteen suosimisesta olen hyvin samaa mieltä. Liityntäpysäköinnit pitäisi suunnitella järkeviksi ja terpeeksi lähelle kaupunkien keskustoja. Liityntäpysäköinnin ja joukkoliikenteen järkevä integrointi voisi onnistua mm. sillä porkkanalla, jonka aiemmin esitin: Liityntäpysäköinnin maksukuitti toimii päivälippuna ko. kaupungin sisäisessä joukkoliikenteessä. Jos samaan aikaan nostetaan keskustan pysäköintitariffeja, niin autot takuulla vähenisivät keskustoista ja ruuhkien haitat pieninsivät. Helsingin keskustatunnelin voisi saman tien haudata, jos liityntäpysäköinti toteutettaisi em. tavalla.
Myös erillisten kauppakeskusten rakentaisesta - ja niihin liittyvästä turhasta liikenteestä - päästäisi eroon, kun kauppakeskukset rakennettaisi jatkossa liityntäpysäköinnin kiinteistöihin.
Ja liityntäpysäköinti rakennettaisi luonnollisesti maan päälle, sillä mikään ei ole ollut typerämpää kuin kaivaa pysäköintitiloja maan alle pienellä Helsingin niemellä, johon on erittäin hankala päästä maata pitkin, kun meri ympäröi kauunkia kolmelta sivulta. - Abogado
Suomella on taas kiire olla mallioppilas. Ja yrittää pelastaa maapallo ilmastonmuutoksen kurimuksesta. Jos liikennettä halutaan pitää syntipukkina, niin ennenkaikkea pitäisi puuttua hajallaan olevaan asutukseen. Hajautetun yhdyskuntarakenteen vuoksi meillä kerta kaikkiaan kuljetetaan aivan liian suuria määriä tavaraa aivan liian pitkiä matkoja. Vertailun vuoksi: Suomen ns. kuljetussuorite oli jokuja vuosia sitten n. 5000 tonnikilometriä per asukas. Hollannin vastaava luku oli 1500. Kuljetussuoritteen alentamisella saataisiin ilmastoasiaa korjattua aivan eri tavalla kuin polttoaineveron korotuksilla.
- Jaba_43
Abogado kirjoitti:

...niin keskustan pitäisi säätää laki, joka kieltää lentoliikenteen Suomen ilmatilassa.
Lentoliikenne, mm. kansanedustajien lentely viikonlopuiksi kotikaupunkeihinsa, saastuttaa kaikkein eniten.
- mvv
..yheteydessä tehdään muutoksia autoveroon, saattaa polttoaineen lisähinta mennä läpi pienin murinoin.
Itse olen luullut että sähkölämmiteisessä talossa on oltava jokin tulisija. Ainakin maataloissa se on ollut aina pakollinen jos on ollut valtion lainoitusta.
Itselläni on myös sähkölämmitystalo, varaava takka on keskellä taloa. Talvellakaan ei juuri patterit ole lämpöisenä.
Muuten sitä maatalouden polttoaineveron palautusta ei ole tullut vieläkään, vaikka siitä on jo monta vuotta kun asia sovittiin "tupossa" joka maatalouteen tehtiin. Että eiköhän ne lupausten pettäjät löydy sieltä entisen valtiovarainministerin joukkueesta. - ja kaatuu, koska:
Matti Vanhanen otti ja mokasi seuraavasti
a) otti paavo "pelle" väyrysen hallitukseen uhkailujen jälkeen
b) otti ilkka "pornoviesti" kanervan hallitukseen, ja vieläpä ulkoministeriksi sönkkäämään amis-enklantia (noriko-show tv4)
c) otti työministeriksi vihreän vihreän, joka oireilee siitä huolimatta varhaisdementiaa ja räpyttelee silmiään kuin kolibri, luullen siten "hurmaavansa" äänestäjät ja päästää suustansa käsittämättömiä mongerruksia. Ja TYÖministeriksi vihreän, joka ajoi vaalikeskusteluissa kansalaispalkkaa.
d) ei ottanut ympäristöministeriksi vihreätä, vaikka heillä on alan erikoistuntemus, vaan keskustalaisen yht.tiet.maisterin joka jää heti äitiyslomalle! Mihin muuhun työhön nykyään pääsee sanomalla että - jään sitten parin kuukauden päästä äitiyslomalle?? "Nythän on niin, että..."
e) otti kokoomuksesta rikostuomioita saaneen J.Vapaavuoren hallitukseen. Ei edes aikaisempaa eduskuntakokemusta.
f) antoi kokoomukselle myös puolustusministerin salkun vaikka tietää kansan NATO -ajatukset ja nyt jo ilkka kanerva vaatii lisää rahaa armeijalle!
...ja häkämies sanoi jäsenyyden olevan maamme etu ennenkuin selvityksiä edes on käynnistetty!
g) kasvatti ministerilukua, vaikka aikaisemmin pärjättiin vähemmillä, jopa niin, että hallituksesta oli yhtä-aikaa pois kuusi ministeria, osa äitiyslomilla jne.!
h) ministeri anu vehviläinen. kuka h-vetin vehviläinen?
i) ministeri hyssälä. H-vetin hyssälä.
j) kultturiministeriksi ruotsalainen. Hienoa, poljetaan vaan syvemmälle suomalainen kulttuuri suohon. Kas kun ei vielä puoli-afrikkalainen ja homo. Kyllä nyt svedduja naurattaa.
k) ministeri holmlund. Kuka h-vetin holmlund?
l) Pääministeri meni meri-kukan halpaan.
Hallitusneuvottelujen aikana n**si hallitukseen pyrkivän puolueen jäsenen kanssa. Jääveys?
m) Läpinäkyvä itselleen mieluisen opposition luominen.
n)ja niin edelleen.....
Tämä kaikkien aikojen amatöörimäisin ja pelottavin hallitus on aikapommi.
Vanhanen ja Katainen ylipullistuneine egoineen ovat virittäneet epäluuloisen kansan (33% EI äänestänyt)kauhuksi itseänsä pönkittävän ylipainoisten hyshys-kanojen tarhan, mutta ei huomaa Niinistön ansaa, joka laukeaa hallituskriisiin ja kaatumiseen ja näin ollen
Salesta tulee sittenkin pääministeri!
jepjep.- mutkille
Kokoomus on huono yhteistyökumppani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681