Jutun loppu

Kun tuli nyt katsottua tuo Neil Jordanin Jutun loppu, niin lienee sananen tai kaksi siitäkin paikallaan.

Jutun loppu on Graham Greenen saman nimiseen romaaniin perustuva elokuva. Taas on kirjan lukemisesta siksi paljon aikaa, etten juurikaan muista kirjasta mitään, joten vertaukset kirjaan jäävät tekemättä. Kuitenkin Jordan on onnistunut tekemään kaihoisan elokuvan rakkaudesta, mustasukkaisuudesta, kohtalosta ja uskosta. Tällä kertaa en juonesta voi sanoa mitään pilaamatta katselunautintoa niiltä, jotka leffan mahdollisesti aikovat katsoa.

Kyseessä on jokseenkin puhdas rakkauselokuva tapahtumien sijoittuessa sodanaikaiseen Lontooseen. Elokuvan tunnelmat ovat surumieliset, jopa kiihkeimmän rakkauden hetkillä, samoin rytmi on verkkainen ja se yhditettynä tiettyyn kaipaavaan tunnelmaan vie katsojan mukanaan. Tuntuu kuin aika pysähtyy ja tarina jota kerrotaan hiljakseen kietoo salakavalasti mukaansa.

Kuvaus ja ohjaus on kaikkinensa hienoa työtä, samoin musiikki, jolla pitkälti elokuvan tunnelma luodaan. Siitäkin huolimatta Jutun loppu on näyttelijöiden elokuva ja erinomaista työtä tekevät pääosakolmikko Ralph Fiennes, Stephen Rea ja Julianne Moore. Heillä on tilaa tehdä rooleistaa syvälliset ja erittäin hienovaraisin liikkein jokainen näyttelijä luo syvällisen roolihahmon.

Arvosana: 8
3252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Greenen kirjassa oli yksi elementti joka elokuvassa oli hukattu kokonaan; huumori.
Kirjassa ammatilleen omistautunut "yksityisetsivä" ja hänen keskenkasvuinen apulaisensa oli kuvattu greeneläisen kuivan komiikan läpi. Kaksikolla oli paljon tilaa ja yksityisetsivän pikkutarkka ahkeruus ihmisten murheiden penkomisessa tuli romaanissa esiin hienosti.
Myös itse päähenkilö oli naurettava, lähes narri, mustasukkaisen hipsimisensä kanssa.
Minusta romaani oli yhtä paljon komedia kuin draamakin.

Elokuvassa komedia oli painettu alas ja Julianne Mooren yskökset nostettu pääosaan. Se tietenkin paljastaa harjaantuneelle katsojalle heti mistä on kysymys ja "yllättävä" loppu on tiedossa jo ensimmäisen köhimisen jälkeen.
Samalla Ralph Fiennes oli kiskaissut niskaansa "olen-traaginen-sankari-suoraan Englantilaisesta-Potilaasta"- palttoon ja unohtanut kokonaan mistä päähenkilön toimissa oli kyse.
Sääli, koska Greenen kirja on hallittu yhdistelmä ihmisen typeryyttä ja traagisuutta.

Elokuvaväki kunnianhimossaan mielellään flirttailee suurten kirjailijoiden parissa, mutta tulokset ovat usein mitä sattuu.
About Schmidt on paljon parempi sovitus romaanista. Nähkää se.

Äänestä
  • Kiitän kommentistasi, se tuo kosolti lisävalaistusta ja näkökulmaa keskusteluun. Kuitenkin tuntuu, että asenteesi on enemmänkin kirjan ystävän kuin elokuvan ystävän. Vaikka minunkin mielestä alkuperäistä tarinaa on kunnioitettava, niin kirja ja elokuva ovat myös kaksi erilaista ilmaisumuotoa.

    About Schmidt pistetään katsottavien elokuvien listalle.

    Äänestä

  • rosewater kirjoitti:

    Kiitän kommentistasi, se tuo kosolti lisävalaistusta ja näkökulmaa keskusteluun. Kuitenkin tuntuu, että asenteesi on enemmänkin kirjan ystävän kuin elokuvan ystävän. Vaikka minunkin mielestä alkuperäistä tarinaa on kunnioitettava, niin kirja ja elokuva ovat myös kaksi erilaista ilmaisumuotoa.

    About Schmidt pistetään katsottavien elokuvien listalle.

    Greenen tapauksessa elokuvantekijät saisivat minusta irtautua enemmän romaaneista. Voisi kuvitella että liika uskollisuus alkuperäistä teosta kohtaan johtaa em. vaikeuksiin. Tai voihan se olla että ne eivät käänny ollenkaan. Melkein jokaista Greenen teosta on kyllä yritetty.

    Kävin myös katsomassa elokuvan "Hiljainen Amerikkalainen." Sekin Greenen kirjasta tehty. Sama juttu; jotenkin jäykän uskollinen elokuvaversio. Ei huono, mutta jotain siitäkin puuttui. Tai ehkä minä vain kuvittelen.

    "Kolmas Mies" on tietysti hieno, mutta sen Greene raapaisikin suoraan käsikirjoitukseksi. Tässä leffassa onnistui kaikki. Raunioitakaan ei tarvinnut rakentaa; ne oli tehty pommeilla. Ja mikä parasta, ilmaiseksi!
    Ironinen vitsi on että Greene teki myöhemmin "Kolmannesta Miehestä" kirjan, joka ei ollut yhtä hyvä kuin itse elokuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rosewater kirjoitti:

Kun tuli nyt katsottua tuo Neil Jordanin Jutun loppu, niin lienee sananen tai kaksi siitäkin paikallaan.

Jutun loppu on Graham Greenen saman nimiseen romaaniin perustuva elokuva. Taas on kirjan lukemisesta siksi paljon aikaa, etten juurikaan muista kirjasta mitään, joten vertaukset kirjaan jäävät tekemättä. Kuitenkin Jordan on onnistunut tekemään kaihoisan elokuvan rakkaudesta, mustasukkaisuudesta, kohtalosta ja uskosta. Tällä kertaa en juonesta voi sanoa mitään pilaamatta katselunautintoa niiltä, jotka leffan mahdollisesti aikovat katsoa.

Kyseessä on jokseenkin puhdas rakkauselokuva tapahtumien sijoittuessa sodanaikaiseen Lontooseen. Elokuvan tunnelmat ovat surumieliset, jopa kiihkeimmän rakkauden hetkillä, samoin rytmi on verkkainen ja se yhditettynä tiettyyn kaipaavaan tunnelmaan vie katsojan mukanaan. Tuntuu kuin aika pysähtyy ja tarina jota kerrotaan hiljakseen kietoo salakavalasti mukaansa.

Kuvaus ja ohjaus on kaikkinensa hienoa työtä, samoin musiikki, jolla pitkälti elokuvan tunnelma luodaan. Siitäkin huolimatta Jutun loppu on näyttelijöiden elokuva ja erinomaista työtä tekevät pääosakolmikko Ralph Fiennes, Stephen Rea ja Julianne Moore. Heillä on tilaa tehdä rooleistaa syvälliset ja erittäin hienovaraisin liikkein jokainen näyttelijä luo syvällisen roolihahmon.

Arvosana: 8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu