Aikamoisen huuman on Ari saanut aikaiseksi jo nyt, vaikka levykään ei ole vielä ilmestynyt. Toki Idols-ohjelmalla on osuutensa asiaan, mutta eipä ole aikaisempina vuosina idolsit näin paljon villinneet. Ja uskon, että tämä on vasta alkua, Ari-huuma on vasta nousussa. Mahtoikohan Ari ja hänen lähipiirinsä edes aavistaa, millainen suosio Aria kohtaa? Arilla on mahtava ääni, sympaattinen persoona ja uskon, että tällaiselle suursuosikille oli myös jonkinasteinen tilaus.
Mutta mutta... kaikesta tästä seuraa armoton julkisuus. Nyt voi vaikuttaa siltä, että rumba hiukan laantuu kun idols-ohjelma loppui, mutta en usko. Arin suosio vaan nousee levyn ja keikkailun myötä ja sen ohessa sitten kaikki julkisuuden lieveilmiöt, salakuvat ja juorut.
Me fanithan haluamme ennen kaikkea kuulla Arin musiikkia. Ja jotta hän jaksaisi tässä kuluttavassa ammatissa pitkään, hän tarvitsee myös sitä omaa rauhaa ja ihan normaaliakin arkea. Toivottavasti hänelle suodaan se. Ainakin me fanit voisimme äänestää sellaisia lehtiä vastaan, jotka haluavat viedä tämän oikeuden edes jonkinlaiseen yksityiselämään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Todella loistavasti sanottu. Osuit asian ytimeen kaikin osin. Eipä ole tällaista "hysteriaa" tai vastaavaa tainneet edes edelliset idols voittajat kohdata. "oudoksi" tämän tekee se, että Arin faneja on paljon monessa eri ikäluokassa. Tälle on tosiaan tilaus.
Ja se mitä sanot noista juorulehdistä on myös asiaa. On tainnut tulla sekä Arille että hänen läheisilleen tämä kaikki aikalailla yllätyksenä. Onneksi ovat asettaneet tämän "mediatauon", toivoisi vaan, että juorulehdetkin sitä kunniottaisivat.
Äänestä siis kanssasi näitä lehtiä vastaan!
Kyllä on kova julkisuus mylly Arin ympärillä pyörinyt. Itselle on kuitenkin kaikesta huolimatta välittynyt tunne, että Ari osaa ottaa hirveen fiksusti tapansa suhtautua julkisuuteen, eikä ota liikoja paineita. Kun nyt yleensä ajattelee parikymppistä kundia, niin olisi varmasti pää mennyt aivan sekaisin, eli Arilla todella itsetuntemus paikallaan, kun on näyttänyt pitävän pään kylmänä.
Muistelen tilannetta Antti Tuiskun kohdalla, kun Antin kimppuun hyökkäsi valtava lauma teinityttöjä niin, et poika meinas jäädä jalkoihin. Samaten hänen kotonaan ja muissa asuinpaikoissa pyöri nuorta väkeä bongaamassa idoliaan puhumattakaan, et kaikki Tuiskut sai osansa puhelinrumbasta ja kyselyistä.
Arilla tilanne lienee hiukka rauhallisempi, koska näitä aikuisfaneja tosiaan on suht paljon ja muutenkin hevi on enempi elämäntapamusaa eikä herätä niin kauheita tunteenpurkauksia esim. keikoilla kuin jonkun popparin kohdalla. Vaikka mistäpä sitä tietää. Jonkinlaisen tyhjiön Ari kuitenkin on täyttämässä. Toivottavasti poika kestää julkisuuden paineet ja jaksaa pysyä omana rentona itsenään.
Oon kyllä ihan samaa mieltä siun kanssa! Annetaan me fanit (ja muutkin) niin Arille kuitenkin se oma elämä, vaik sil onkii tää julkisuus rumba ja kaikkee :)
tietääkseni. Tuo aikuisfanit tulee vain siitä, että tuossa yhdessä ketjussa on stripattu ikää.