Las Vegasissa käydessäni ajelin paikallisella yksikiskoisella junalla, jota paikallisella kielellä Monorailiksi kutsutaan. Se on ilmarata, jossa junat ikäänkuin ratsastavat tukevaa betonipalkkia pitkin reilusti katujen yläpuolella. Las Vegasin Monorailissa on seitsemän asemaa. Junat kulkevat automaattisesti ilman ohjaajaa. Asemien laitureilla on lasiset seinät, joiden ovet aukeavat ovien kohdalla silloin kun juna on pysähtynyt ovien kohdalle. Junan alle ei voi jäädä eikä pudota alas korkealta laiturilta. Koko junasysteemi tuntui teknisesti aika järkevältä. Sellainenhan voisi olla hyvä täällä Suomessakin, esimerkiksi Vantaalla tai Tampereella. Luulisi, että tällainen Monorail olisi halvempi kuin metro.
Monorail
piikkimonni
81228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Monorail on hieno kulkuneuvo.Tarkoitatko että Suomen lentokentille kannattaisi rakentaa yksraiteiset?
Suunniteltu Marja-rata on hyvä ratkaisu Helsingin lentoasemaa ajatellen koska se on nykyisten lähiliikenneratojen jatke. Samoin Espoon metron valmistelu on jo liian pitkälle, jotta tilalle kannattaisi miettiä jotain muuta. Sen sijaan monorail saattaisi olla hyvä ratkaisu niihin kaupunkeihin, jotka vasta suunnittelevat kiskoliikennettä. Näitä ovat Tampere, Turku ja ehkä Espoon ja Vantaan vähemmän urbaanit osat. Monorail voisi olla myös sopiva ratkaisu silloin kun jokeriliikennettä halutaan muuttaa kiskoille. Helsingin nykyinen kapearaiteinen raitiotie kun ei ole parhaimmillaan pikaraitiovaununa. Monorail on helppo sijoittaa katujen päälle, sen kaarteet voivat olla yhtä jyrkkiä kuin raitiolinjoilla ja kuitenkin suoremmilla osuuksilla päästään ihan kunnolisiin nopeuksiin. Parasta on tietysti automaattisuus. Siinä ei tarvita kuljettajaa koska monorail kulkee omaa varsin suojattua rataansa pitkin.
Monorailien sijoittaminen ei sovi moneenkaan kaupunkiin keskustan historialisuuden takia.
Ei tuo Helsingin metrinen raideleveys pahemmin raitiovaunujen nopeuksia rajoita - leveyttä hieman. Pikaraitiovaunullakin on järkevää olla sellainen pysäkkitiheys, ettei siellä pahemmin yli 80 km/h nopeuksilla päästellä, kun kiihdytyksissä ja jarrutuksissa rajoittavana tekijänä ovat seisovat matkustajat, joita ei kannata kaataa.
Monoraileja on maailmassa sangen vähen, joten niiden kustannukset ovat melko korkeita. Ilmaradassa on sekin vika, että sinne täytyy matkustajan nousta, mikä on heikkous verrattuna katutasossa pysähtyvään raitiovaunuun. Raitiovaunulle pystytään laittamaan samantasoinen automatiikkakin kuin monorailille, kunhan vaan aidataan rata. Lisäheikkoutena monoraililla on vielä se, että monien metrien korkeuteen nostettuna sen meluhaitat kantautuvat laajemmalle ja niitä on vaikeampi torjua.
Oikeassa tietenkin olet niistä ilmaradan kustannusasioista. Asemat ovat kalliit mutta itse radan rakenne on varsin kevyt ja se on tehtävissä valmiista elementeistä, joten kustannuksetkin pysynnevät kohtuullisina. Aitaamallakaan automaattiratikkaa ei saa yhtä turvalliseksi kuin ilmarata, jonka alle meneminen vaatii jo todellista yrittämistä. Lisäksi monorail on yllättävän äänetön koska se kulkee kumipyörillä.
Automatiikka toi jännän piirteen junan toimintaan. Vaunu ei seisonut oikeastaan lainkaan kääntöpisteessä, ainoastaan sen verran mikä kului vaihteen kääntämiseen ja siirtymiseen paluuraiteelle. Liikenne oli tosi tehokasta. Samoin kiihdytykset ja jarrutukset menivät ennakolta suunntellun ohjelman mukaan koska juna kiihdytti ja jarrutti aina melko lailla saman kaavan mukaan paikasta riippuen. Nevadassa on melko tasainen autiomaailmasto. Suomen vaihtelevassa säässä muuttujia täytyy olla enemmän. Mahtaakohan se edes toimia täällä.
Lintsillä taitaa olla tuollainen.
Joo, mutta minä tarkoitin ihan oikeata metrokokoluokan monorailia. Lintsillä on huvipuistojuna, jonka nopeuskaan ei ole kaupunkiliikenteeseen riittävä. Kaupunki-monorailien juna on samaa kokoluokkaa kuin iso raitiovaunu ja lisäksi radat on varustettu urbaaniin kaupunkiliikenteeseen. Toisin sanoen asemilla on rahastuslaitteet ja lipunmyyntiautomaatit. Samoin junissa on joukkoliikenteen vaatimat turvalaitteet aina hätäpoistumisteitä myöten. Sellaiset kun ovat tarpeen korkealla kulkevalla ilmaradalla.
Kieltämättä monorailien rakenteet ovat näkyvät mutta eivät niin kauhean näköiset kuin kuvitella saattaisi. En laittaisi monorailia Kauppatorille tai Senaatintorille muttta nykyaikaiseen kaupunkiympäristöön sellainen kyllä sulautuisi.
Monoraileja on käytössä ainakin Sydneyssä, Tokiossa ja joissain muissakin Japanin kaupungeissa. Taitaa olla muuallakin.
Monorail soveltuu lähinnä moderneihin ja uusiin kaupunkeihin.
Nykyiset monorailit ovat aikalailla reijästä.Meinaan että vaunun tulisi olla radan alapuolella ja sen ei tulisi olla kovin iso(MAKS.35 piipol shitdaun)tosin niitäkin voisi yhdistää juniksi.Ne vaunut sitten laskisivat varsien varassa alas asemalle.Niin ihmisten ei tarvitsisi nousta ylös.Se olisi myös halvempaa ja mahdollistaisi monorailin pienillekkin alueille.Järjestelmä toimisi myös taksin tavoin(tekniikka ei vielä kypsä).Vaunuja voisi vuokrata, "ostaa",varata,tilata tai mennä aikataulu linjalta kyytiin.(MAKS SPIID 140kmh)
Kuulostaako oudolta?Siinä on minun mielestäni paras vaihtoehto autolle kaupunki-alueilla.