Onkohan kukaan koskaan laskenut monta kymmentä tai sataa miljoonaa vihreiden aiheuttama kaikkien asioiden jarrutus ja häirintä on Helsingin kaupungille maksanut?
Tässä eräs tapaus:
Kaupunginhallituksen päätös vuonna 2003 jättää ostamatta Luoteis-Helsingistä maata on osoittautumassa kalliiksi virhearvioinniksi Helsingille.
Kaupunginhallituksen viime maanantaina tekemän päätöksen mukaan Helsinki hankkii Honkasuolta ja Hakuninmaalta 58 hehtaaria maata 30 miljoonalla eurolla.
Käytännössä kaupunki käyttää etuosto-oikeuttaan Spondan omistaman Kapiteelin ja Solidiumin välisessä maakaupassa.
Helsingin päättäjille kiusallista on, että 2003 valtion vielä silloin omistama Kapiteeli tarjosi Helsingille samasta paikasta kaksi kertaa isompaa, 105 hehtaarin maa-aluetta vain 16,5 miljoonalla eurolla. Alue sisälsi myös maanantaina ostettavaksi päätetyn 58 hehtaarin alueen.
Kauppa oli neuvoteltu valmiiksi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen (sd) johdolla.
Neljä vuotta sitten kaupunginhallitus tyrmäsi kuitenkin valmiiksi neuvotellun sopimuksen äänin 11–4.
Maakaupan kaatoivat porvaripuolueet ja vihreät. Vähemmistöön jääneet sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto olisivat ostaneet maat.
EHDOTUKSEN MAAKAUPAN HYLKÄÄMISESTÄ KAUPUNGINHALLITUKSESSA 2003 TEKI VIHREIDEN OTTO LEHTIPUU..
STT

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis Kokoomushan asian torppasi yhdessä Vihreiden kanssa.
Kuinkahan Keskusta äänesti asiassa?
Onko vihreillä ollut koskaan omaa poliittista linjaa.He kompuroivat vasemmalta oikealle ja sille välille.En muuten ole koskaan kuullut heiltä mitään omaperäistä ratkaisua eteentuleviin ongelmiin.Yleensä heidän ehdotukset on joku muu kuin vihreät lausunut ennen heitä.Vihreät omivat nämä ideat itselleen ja esittävät nämä ominaan.Onhan toki heillä ollut toki yksi kansanedustaja joka toi lapsensa eduskuntaan ja imetti lastansa työpaikallaan.Tämä oli minusta niin outo veto,että se varmisti minulle mistä porukasta on kysymys.Ajatelkaapa joitakin naisvaltaisia aloja vaikkapa sairaalat.Mitähän tapahtuisi jos kaikki sairaaloissa työskentelevät äidit toisivat lapsensa työpaikalleen ja muina naisina alkaisivat kesken työkiireiden lapsen ruokinta puuhiin.Täysi kaaos siitä syntyisi.Tuntuu siltä,että vihreiden naisedustajilla eduskunnassa olisi jonkin sortin laajentunut ego ongelma.Nämä edustajat luulevat,että he saavat tehdä työpaikallaan ihan mitä itse tahtovat ja heitä pitäisi arvioda eri mitalla mitä tavallisia muita kansalaisia.Tästä heitä piinavasta ongelmasta kertonee jotain vihreiden logo joka oli maapallo.En ole nähnyt näin suuruudenhullua porukkaa kun etisessä neukkulassa.Heiläkin oli logossaan maapallo ja hekin uskoivat pelastavansa koko ihmiskunnan.Tämä sinun kertomasi tapaus Helsingistä on juuri hyvä esimerkki miten vihreät pistävät hantiin kunnanvaltuustoissa kaikkia asijoita mitkä tuntuisivat normaali ihmisistä toteuttamiskelpoisilta.Kaikista asijoista hantiin pistäminen on juuri oire hiukan sairaasta egosta.Eihän vihreä tosissaan asiaa vastaan ole vaan vihreä on kade siitä,että asian jota käsitellään on keksinyt joku muu kuin vihreä.
tai lukenut, että kirjoituksissa on suositeltavaa käyttää kappalejakoa.
Muutenkin sekavan kirjoituksesi tekee vielä vaikealukuisemmaksi se, että olet kirjoittanut koko vuodatuksen yhteen pötköön.
Mitä itse asiaan tulee, kirjoituksessasi ei ole järkeä juuri nimeksikään.
Lue tavaamalla kirjain kerrallaan, niin ehkä jotain selviää sisällöstäkin!
Ei tätä kirjoitusta ollutkaan tarkoitettu koppelon suojeliojoille.Järjestä en sinuna mainitsisi edes.