GE VAKUUTUS

Otimme talolainan (v 2004) osuuspankista 60000€ asuntoa varten,pankin ehto oli lainalle GE VAKUUTUS jouduimme maksaa kerralla 4600€ kertasuoritus,ja tänä vuonna maksoimme lainan pois (v 2007) ja GE VAKUUTUS palautus oli 1900€,tuli kalliit vuodet vakuutuksen osalta ja se vakuutus ei oikeastaan korvaa kun jos sattuu kuolemaan,eli aivan vitun huijaus!!mihin ottaisi yhteyttä et saisi selvää onko toi palautus oikein?
82058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Et mistään saa mitään tietoa. General Electric (GE) on yksi Yhdysvaltain suurimmista puolustusteollisuuden hankkijoista. Kun USA kalistelee sapeleita vähän siellä tai täällä, rahaa tulee GE:ltä korvista. Sen kuningasidea on käyttää osa valtavista kassavarannoistaan kansainvälisen vakuutusyhtiön pyörittämiseen. Kun on hyvä nimi ja rahaa, saa nopeasti ison markkinaosuuden.

GE:n vakuutuksille on tyypillistä, että ne aluksi saadaan näyttämään aika edullisilta ja kattavilta. Mutta joko pienellä präntillä suljetaan monta vakuutustapahtumaa ulkopuolelle, jotka suomalaiset yhtiöt korvaisivat - tai sitten maksut alkavat nousta hurjaa vauhtia. Mutta kysypä, mihin nousu perustuu, et järjellistä vastausta saa.

Äänestä

Lainaturvavakuutukset ovat maksuiltaan etupainotteisia. Et kerro viestissäsi ollenkaan kuinka pitkä laina-aika alunperin oli, mutta takaisinmaksun määrästä voisi päätellä laina-ajaksi 8-12 vuotta. Silloin takaisinmaksu osuus on ihan ehtoja mukaileva määrä. 25% laina-ajasta syö vakuutuspalautuksen helposti puoleen.
Ihmettelen lainanottajia, jotka ottavat pankista lainaturvan. Se ei todellakaan ole pakollinen ja jos on vaihda rahoituslaitosta. Näitä riittää

Äänestä
  • laina aika oli 20 vuotta

    Äänestä

  • petetty kirjoitti:

    laina aika oli 20 vuotta

    Todella etupainotteinen. En ole nyt ihan varma onko takaisinmaksuturva ollut tapauksessasi voimassa koko laina-aikaa. Jos se on 50% lainanmäärästä niin sitten ymmärrän. Jos on sovittu lainaturva koko lainaajalle ja koko summalle, niin yhdyn kyllä mielipiteeseesi kusetuksesta.
    Kuten sanottu vastustan lainaturvaa. Se on samalainen tapa kerätä helppoa rahaa kuin laitteiden lisävakuutus kodinkoneliikkeissä. Turhaa maksua.

    Oliko lainasopimus ehdoissa todella lainaturvan pakko? Monet virkailijat myy lainaturvan niin että sanovat: Kyllä tämän kokoiseen lainaa takaisinmaksuturva olisi pakko ottaa! Miten sitten jos et pysty maksamaan lainaa takaisin. Se ei ole pankin etujen mukaista.

    Mitä sitten jos ei pysty maksamaan lainaa takaisin. Jos siihen haluaa erikoisesti varautua suosittelen kaikille lainanottajille niiden omien vakuutusyhtiöiden tuotteita.

    Hinta esimerkki:
    Lainaturva 100 000 euron lainalle maksaa reilun 100€ kuukaudessa.

    Vahinkovakuutusyhtiöstä samat turvat (jotka eivät ole edes sidottu lainan takaisinmaksuun, mutta voit tietenkin käyttää ne valintasi mukaan siihen) pääset 40-60€ kuukaudessa.

    Äänestä

  • misterif kirjoitti:

    "Oliko lainasopimus ehdoissa todella lainaturvan pakko? Monet virkailijat myy lainaturvan niin että sanovat: Kyllä tämän kokoiseen lainaa takaisinmaksuturva olisi pakko ottaa! "

    Kommenttina tähän kuitenkin se, että se mitä pankissa sanotaan riippuu hyvin paljon siitä mikä on vakuuksien tilanne. Nämä lainaturvat ha vakuusvakuutukset ovat kikkailua joilla pystytään antamaan 100% asuntolaina kunhan hakijalla on säännölliset tulot. Mitä enemmän omaa rahaa on takana, sitä vähemmän tällaisia keskusteluja tarvitsee käydä. Myös sillä on merkitystä mikä on ansiotaso suhteessa lainanhoitokustannuksiin.

    Äänestä

Otin viime kesänä lainaturvan josta maksoin yli 10000e. Pidin sitä vain 10kk. Sain takaisin vain n. 8900e. Lainaehdoissa sanotaan epäselvästi että vähennys ei koskaan ylitä yli 10 prosenttia vakuutuskauden vakuutusmaksusta (eli ko. 10000e). Mutta hämäävästi samassa lauseessa puhutaan hoito- ja käsittelykulu vähennyksestä 17e. Mielestäni tuo ei voi tarkoittaa sitä ettei tuo 17e koskaan ylitä 10 prosenttia. Miten tuo pitäisi mielestänne ymmärtää? (lukekaa oppaan lopusta: https://www.op.fi/media/liitteet?cid=150265328)

Äänestä
  • mutta sama idea kuitenkin. Surkeita kaikki.

    Äänestä

  • 2. petetty kirjoitti:

    mutta sama idea kuitenkin. Surkeita kaikki.

    Juuri näin.

    Otin asuntolainaan laajan lainaturvan (yksinhuoltaja kun olen, ja ääliö näin jälkikäteen ajateltuna..) OP:sta.

    Vaihdoin pankkia, siten että laina oli olemassa vain 1,5 vuotta.

    Ystävällisesti uudessa pankissa neuvoivat, että kuuluu saada palautukset lainaturvasta vielä, että varmista että saat ne.

    OP:n puolelta en kuullut näistä halaistua sanaa. Jouduin olemaan yhteydessä Genworthiin ja pankkiin vuoroin. Paljonkohan niitä jää pankeille lainojen siirtojen yhteydessä???

    Kauan teillä kesti saada palautus? Paperisodasta on nyt kaksi viikkoa, eikä ole vielä näkynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PETETTY kirjoitti:

Otimme talolainan (v 2004) osuuspankista 60000€ asuntoa varten,pankin ehto oli lainalle GE VAKUUTUS jouduimme maksaa kerralla 4600€ kertasuoritus,ja tänä vuonna maksoimme lainan pois (v 2007) ja GE VAKUUTUS palautus oli 1900€,tuli kalliit vuodet vakuutuksen osalta ja se vakuutus ei oikeastaan korvaa kun jos sattuu kuolemaan,eli aivan vitun huijaus!!mihin ottaisi yhteyttä et saisi selvää onko toi palautus oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu