Kuuntelijakysymys Raamattu kannesta kanteen-ohjelmassa 25.4.2007:
Toivoisin Jukalta kommenttia siihen, että onko masennus vain maallinen sairaus ja minä näin ollen asennevammainen, vai voisinko kokea sairauteni jopa armona, että sairaslomalaisena minulla on runsaasti aikaa olla rukouksessa, tutkia sanaa ja opetella olemaan lähellä Jeesusta, vaikka olo onkin välillä aika apaattinen.
Jukka Norvanto vastaa (hieman lyhennettynä ja editoituna):
Kysymykset, jotka liittyvät masennukseen ja yleensäkin sairastamiseen, ovat toisaalta vaikeita ja toisaalta hyvin laajoja. Aina, kun tämmöisiä kysymyksiä pohtii, niin ainakin minulle tulee sellainen tunne, että melkeimpä olisi parempi olla ihan hiljaa. Monasti siinä on kysymys niin monesta erilaisesta asiasta, jota ei kukaan vierelläkulkijakaan edes pysty ymmärtämään. Ainoastaan se, joka sairastaa tietää ehkä nuo kaikkein salaisimmatkin tunteet. Tietysti Jumala tietää kaikkein tarkemmin sen, miltä meistä tuntuu.
Jos nyt kuitenkin koittaisin vastata kysyjälle, joka pohtii, miten masennus ja Jumalan tahto voisivat liittyä toisiinsa. Tuossa kysymyksessä on minusta aika erikoisesti kysytty: "onko masennus vain maallinen sairaus?" En tiedä mitä kaikkea kysyjä tuohon kysymykseensä on pannut, mutta tietyssä mielessä kaikki sairaudet, joita meillä tässä maailmassa on, ovat vain maallisia. Jos nimittäin toinen vaihtoehto on, että olisi taivaallinen sairaus, niin semmoista ei ole olemassa. Taivaassa ei ole enää sairautta eikä kuolemaa.
Kysyjä haluaa varmaankin pohtia sitä, että voisiko masennuksella olla myöskin sellaista näköalaa, taikka vaikutusta, että se auttaisi meitä jollakin tavalla pääsemään lähemmäksi Jumalaa. Eli voisiko siinä olla siunauksensa.
Ajattelen kyllä niin, että eihän tässä maailmassa tapahdu mitään Jumalan sallimatta. Se, että Jumala sallii jollekin sairautta, taikka masennusta, johtuu myöskin siitä, että Jumala on kätkenyt siihen jonkinlaisen siunauksen tai tarkoituksen. Se, että me emme aina näe sitä tarkoitusta tai siunausta on tietenkin asia sinänsä. Minusta on kyllä ihan oikein pohtia sitä, että mikähän tarkoitus tähän elämäntilanteeseen nyt mahtaisi liittyä.
Tietenkin, jos silloin on aikaa rukoilla enemmän, aikaa tutkia Raamattua, ehkä muutenkin pohtia elämäänsä Jumalan edessä, niin kaikkihan se on tietysti hyvin tärkeää. Eli siinä mielessä voisi ajatella, että onhan siinä paljon tämmöisiä hyviä asioita.
Tähän voisi mennä myöskin toisella tavalla. Kun Jumala on antanut sellaisen elämäntilanteen, joka pakottaa pysähtymään. Ja jos se pelkkä pysähtyminen - vaikka ei jaksaisikaan lukea Raamattua, taikka edes rukoilla - saisi kyselemään sitä, miksiköhän Jumala on nyt kuitenkin lähettänyt tämmöisen ajan. Jo sen kysymyksen esittäminen - niin minä ajattelen - auttaa suuntaamaan ajatuksia oikeaan suuntaan. Eli tajuamaan sen, että ei tässä elämässä mikään tule sattumalta, vaan että Jumala on kuitenkin kaiken takana.
Ja jos hyvin käy, niin siinä pohdinnassa sitten saattaa alkaa kirkastua ihan uusiakin näköaloja koko elämään. Ja ehkäpä uusia suuntiakin, joita ei aikaisemmin ole voinut tulla ajatelleeksi tai uskaltaa ajatella.
Eli vastaisin jotenkin näin, jos pitäisi tiivistää tämä vastaus, että sen lisäksi, että masennuksen aiheuttama pysähtyminen auttaa ehkä keskittymään rukoukseen enemmän, taikka on aikaa rukoilla enemmän, niin sairauden toinen puoli on nimenomaan se, että se on myöskin kyselyn aikaa.
Silloin, kun ihminen kysyy Jumalalta jotakin, niin silloihan ollaan tällaisessa hyvinkin läheisessä seurustelusuhteessa. Uskossa Jumalaan on nimittäin aina kysymys suhteesta. Se ei ole vain sitä, että minä rukoilen tai luen, vaan seurustelen toisen persoonan kanssa, joka on minut luonut ja joka tuntee minut kokonansa.
Siinä suhteessa on kyllä sitten paljon semmoisia asioita, joita voimme kutsua siunaukseksi. Ja silloin ollaan hyvin lähellä sitä koko oman elämän merkitystä ja elämän tarkoitustakin.
Toivoisin Jukalta kommenttia siihen, että onko masennus vain maallinen sairaus ja minä näin ollen asennevammainen, vai voisinko kokea sairauteni jopa armona, että sairaslomalaisena minulla on runsaasti aikaa olla rukouksessa, tutkia sanaa ja opetella olemaan lähellä Jeesusta, vaikka olo onkin välillä aika apaattinen.
Jukka Norvanto vastaa (hieman lyhennettynä ja editoituna):
Kysymykset, jotka liittyvät masennukseen ja yleensäkin sairastamiseen, ovat toisaalta vaikeita ja toisaalta hyvin laajoja. Aina, kun tämmöisiä kysymyksiä pohtii, niin ainakin minulle tulee sellainen tunne, että melkeimpä olisi parempi olla ihan hiljaa. Monasti siinä on kysymys niin monesta erilaisesta asiasta, jota ei kukaan vierelläkulkijakaan edes pysty ymmärtämään. Ainoastaan se, joka sairastaa tietää ehkä nuo kaikkein salaisimmatkin tunteet. Tietysti Jumala tietää kaikkein tarkemmin sen, miltä meistä tuntuu.
Jos nyt kuitenkin koittaisin vastata kysyjälle, joka pohtii, miten masennus ja Jumalan tahto voisivat liittyä toisiinsa. Tuossa kysymyksessä on minusta aika erikoisesti kysytty: "onko masennus vain maallinen sairaus?" En tiedä mitä kaikkea kysyjä tuohon kysymykseensä on pannut, mutta tietyssä mielessä kaikki sairaudet, joita meillä tässä maailmassa on, ovat vain maallisia. Jos nimittäin toinen vaihtoehto on, että olisi taivaallinen sairaus, niin semmoista ei ole olemassa. Taivaassa ei ole enää sairautta eikä kuolemaa.
Kysyjä haluaa varmaankin pohtia sitä, että voisiko masennuksella olla myöskin sellaista näköalaa, taikka vaikutusta, että se auttaisi meitä jollakin tavalla pääsemään lähemmäksi Jumalaa. Eli voisiko siinä olla siunauksensa.
Ajattelen kyllä niin, että eihän tässä maailmassa tapahdu mitään Jumalan sallimatta. Se, että Jumala sallii jollekin sairautta, taikka masennusta, johtuu myöskin siitä, että Jumala on kätkenyt siihen jonkinlaisen siunauksen tai tarkoituksen. Se, että me emme aina näe sitä tarkoitusta tai siunausta on tietenkin asia sinänsä. Minusta on kyllä ihan oikein pohtia sitä, että mikähän tarkoitus tähän elämäntilanteeseen nyt mahtaisi liittyä.
Tietenkin, jos silloin on aikaa rukoilla enemmän, aikaa tutkia Raamattua, ehkä muutenkin pohtia elämäänsä Jumalan edessä, niin kaikkihan se on tietysti hyvin tärkeää. Eli siinä mielessä voisi ajatella, että onhan siinä paljon tämmöisiä hyviä asioita.
Tähän voisi mennä myöskin toisella tavalla. Kun Jumala on antanut sellaisen elämäntilanteen, joka pakottaa pysähtymään. Ja jos se pelkkä pysähtyminen - vaikka ei jaksaisikaan lukea Raamattua, taikka edes rukoilla - saisi kyselemään sitä, miksiköhän Jumala on nyt kuitenkin lähettänyt tämmöisen ajan. Jo sen kysymyksen esittäminen - niin minä ajattelen - auttaa suuntaamaan ajatuksia oikeaan suuntaan. Eli tajuamaan sen, että ei tässä elämässä mikään tule sattumalta, vaan että Jumala on kuitenkin kaiken takana.
Ja jos hyvin käy, niin siinä pohdinnassa sitten saattaa alkaa kirkastua ihan uusiakin näköaloja koko elämään. Ja ehkäpä uusia suuntiakin, joita ei aikaisemmin ole voinut tulla ajatelleeksi tai uskaltaa ajatella.
Eli vastaisin jotenkin näin, jos pitäisi tiivistää tämä vastaus, että sen lisäksi, että masennuksen aiheuttama pysähtyminen auttaa ehkä keskittymään rukoukseen enemmän, taikka on aikaa rukoilla enemmän, niin sairauden toinen puoli on nimenomaan se, että se on myöskin kyselyn aikaa.
Silloin, kun ihminen kysyy Jumalalta jotakin, niin silloihan ollaan tällaisessa hyvinkin läheisessä seurustelusuhteessa. Uskossa Jumalaan on nimittäin aina kysymys suhteesta. Se ei ole vain sitä, että minä rukoilen tai luen, vaan seurustelen toisen persoonan kanssa, joka on minut luonut ja joka tuntee minut kokonansa.
Siinä suhteessa on kyllä sitten paljon semmoisia asioita, joita voimme kutsua siunaukseksi. Ja silloin ollaan hyvin lähellä sitä koko oman elämän merkitystä ja elämän tarkoitustakin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.