Heippa kaikki!
Onko teillä kellään kokemusta kaksosen ja härän yhteensopivuudesta?
Olen ihan vähän kiinnostunut eräästä härkäpojasta, en tosin tiedä hänestä paljoakaan vielä eikä ole mitään suhdetta mutta poika vaikuttaa mukavalle :). Horoskooppi kiinnostaa aina ja yhteensopivuus vaikken niiden perusteella ole suhteitani koskaan aloittanut enkä lopettanut.
kaksonen ja härkä
32
13952
Vastaukset
- Härkämies-75
Vaikka teoriassa ei näiden merkkien pitäisi sopia toisilleen ollenkaan. Käytäntö on osoittanut toista ainakin omalla kohdalla. Ei välttämättä mikään helppo suhde riitojakin saattaa olla aluksi ja myrskyä , mutta niin sanottua kipinää on totisesti. Kaksoisnaiseni kanssa ollaan oltu kolmevuotta todella onnellisia ja koko ajan suhde paranee ja todellinen rakkaussuhde. Omat hankaluutensa aiheiuttaa näiden kahden merkin kommonikointi ongelmat kummankin täytyy olla aluksi kärsivällisiä toisilleen.
- kaksosnainen
Kuulostaa tutulta. Kaksonen osaa antaa sitä hellyyttä ja kosketusta, jonka vuoksi härkä maailmassa on.
Kommunikointiongelmat... Saattavat johtua kaksosen omista ongelmista ja huonosta päivästä, sillä muutenhan kommunikointi pelaa kaksosella - jopa härän suuntaan.
Minusta suhde on aikuinen ja kypsä, niin luonnehtisin ennen kaikkea. - Kaksonen N
Tarkoittaako nuo kommunikointiongelmat jotain erityistä..
Itse olen huomanut että ujostelen ihan hirveästi erään tietyn härkämiehen seurassa. Ei vielä tunneta kovin hyvin ja tätä menoa ei koskaan tutustutakaan kun kierretään vain toisiamme. Eräänlaista kommunikointiongelmaa tämäkin. Tietyllä tavalla on sellainen tunne kuin tämä mies olisi kiinnostunut, mutta silti vain kiertää. Samoin minä itse. - Härkämies-75
Kaksonen N kirjoitti:
Tarkoittaako nuo kommunikointiongelmat jotain erityistä..
Itse olen huomanut että ujostelen ihan hirveästi erään tietyn härkämiehen seurassa. Ei vielä tunneta kovin hyvin ja tätä menoa ei koskaan tutustutakaan kun kierretään vain toisiamme. Eräänlaista kommunikointiongelmaa tämäkin. Tietyllä tavalla on sellainen tunne kuin tämä mies olisi kiinnostunut, mutta silti vain kiertää. Samoin minä itse.Juu kommonikointiongelmat liittyivät alkuaikoina , ettei toinen oikein ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti. Puolin ja toisin. Tuli alkuaikoina aika paljon erilaisia riitoja pienistäkin asioista lähinnä väärinkäsitysten takia.
- kaksonen N
Härkämies-75 kirjoitti:
Juu kommonikointiongelmat liittyivät alkuaikoina , ettei toinen oikein ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti. Puolin ja toisin. Tuli alkuaikoina aika paljon erilaisia riitoja pienistäkin asioista lähinnä väärinkäsitysten takia.
Taitavat miedän merkit olla suhteellisen erilaisia toisiinsa verrattuna ja kommunikaatio-ongelmat johtua siitä..
Ehkä sitä pitää tutustua hiljalleen ja sitä kautta oppia tietämään mitä toinen milläkin tarkoittaa. Ainakin itse vain olen kaksosenavähän turhanki nopea liikkeissäni ja ajatuksissani ja reaktioissa. Kaiken mitä toinen ajattelee, pitäisi mun mielestä näkyä heti. Ja kaikki mitä tulevaisuus tuo, pitäisi mun mielestä tulla heti... Ehkä joskus opin vähän kärsivällisyyttä. - vanha ei osaa vastata
Aviomies oli kaksonen- samoin "ikuinen rakkaus". Molempien kanssa meni pieleen puhumattomuuden vuoksi ! Todellisia tunteita ei osattu paljastaa. Kaksosen nopea äly viehätti, mutta härän hitaus ei sitä kohdannut. Jälkeenpäin paljastui, että pelkkä härän hitaus ei ollut syynä, vaan myös kaksosen tapa luulla, että toinen tietää/vaistoo hänet sanomattakin. Saatu kasvatusmalli lie tärkeämpi kuin horoskooppi ???
- KalamiehenToveri
Kaksonen N kirjoitti:
Tarkoittaako nuo kommunikointiongelmat jotain erityistä..
Itse olen huomanut että ujostelen ihan hirveästi erään tietyn härkämiehen seurassa. Ei vielä tunneta kovin hyvin ja tätä menoa ei koskaan tutustutakaan kun kierretään vain toisiamme. Eräänlaista kommunikointiongelmaa tämäkin. Tietyllä tavalla on sellainen tunne kuin tämä mies olisi kiinnostunut, mutta silti vain kiertää. Samoin minä itse.Mun mies on härkä ja meikä kaksonen, kesäkuulta pitkälle...
Meidän kohdalla kaikki luistaa aivan mahtavasti. Mutta jos jotain ongelmaa pitäisi keksiä, niin minä kaksosena en osaa kanssa ilmaista jotain propleemaani selkeästi. Mies on erittäinkin hyvä keskustelemaan asioista, siksi mitään riitoja ei pääsekään syntymään. Mut mun on näköjään vaikea sanoa asiaa oikealla tavalla. - upeeta
kaksosnainen kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Kaksonen osaa antaa sitä hellyyttä ja kosketusta, jonka vuoksi härkä maailmassa on.
Kommunikointiongelmat... Saattavat johtua kaksosen omista ongelmista ja huonosta päivästä, sillä muutenhan kommunikointi pelaa kaksosella - jopa härän suuntaan.
Minusta suhde on aikuinen ja kypsä, niin luonnehtisin ennen kaikkea.Kyllä, kaksosnaisena olen nyt tutustunut kypsässä iässä härkämieheen. Rukoilen, että saan hänen rakkaudessaan elää lopun elämäni! Kyllä, on niin Mies. Osaa näyttää hienovaraisesti tunteensa, ei ole itsekäs (kuten Jousimiehet), ei pelkää näyttää sitoutumistoiveitaan. Kantaa vastuunsa. Tasaista ja tyyntä (olemme vielä alkuvaiheessa) hellyyttä, joka kovia kokeneen sielua lämmittää. Arvostaa juuri sitä mitä kaksostyttö on: hellä, naisellinen, huolehtiva, iloinen, puhelias jne. Ei koe huolehtimistani hössöttämisenä, vaan nauttii siitä. Eli saan olla täysin oma itseni. Kyllä kaksonen ja härkä on hyvä pari
- aikansa
kestää.
Me 17 vuotta yhdessä, mutta nyt eronneet...- kutakin
Olen härkä nainen,aviossa 31v kaksosmiehen kanssa,,,eronneet
kutakin kirjoitti:
Olen härkä nainen,aviossa 31v kaksosmiehen kanssa,,,eronneet
pitäisi kanssa sopia kun dsc on härässä vaan kun en ole koskaan naimisissa ollut ja muut merkit vetävät puoleensa enemmän kuten kaksoset itsekin sellainen
- 56v täti
Kyllä voin sanoa 38v avioliitossa olleena kaksos naisena että härkä-mies on mitä ihanteellinen aviomies. Kaikella kunnioituksella huomioon ottava mies!!!!!!
- Kaksonen (N)
Ite olin 2 vuoden suhteessa mies härän kanssa ja suhde oli ensin kaatua siihen että mies oli aivan liian mustasukkainen, mutta kävikin että mies petti ja jätti.
- niinh
...mutta käytännössä kyllä. Tai näin kaksosen näkökulmasta tilanne riippuu härän (miehen) kypsyydestä. Yksi härkäsuhde ei toiminut ollenkaan, haihatteleva ja mustasukkainen, mutta kuitenkin minussa kiinni roikkuva mies.
Nyt kypsän Miehen kanssa suhde on toki kahden aikuisen ihmisen ongelmia ja riitoja, mutta ennen kaikkea oikeaa sitoutumista, lämpöä ja hellyyttä.
Kemioiden pitää kohdata muutenkin, sillä aurinkomerkit eivät suhdetta erityisemmin pidä kasassa. - Rita-
Olen itse samanlainen katselen ja kyselen horoskooppeja ja niiden yhteensopivuutta.
on se kumma juttu että kaksos naiset ovat yleensä sulaa vahaa härkä miehille ja härkiä viähättää kaksos naiset! Tehän että oikeestaan sovi kovin hyvin yhteen mutta teistä voi kyllä tulla jtn. Sillä härkä on aika omistushaluinen ja sinä varmasti kaipaat kuitenkin vapautta ja omaa tilaa jos olen oikeassa? toinen juttu härkä mies ei kuitenkaan ikinä tule jättämään vaikka sillä olis toinen vaimo! härät on "gigoloita" vaikkei siltä välttämättä näytä. saatat välillä kyllästyä siihen kun elämässäsi ei tule oleen mitään jännitystä eikä yllätyksiä koska härkämies tykkää selvistä rutiineista ja pitää yllä aikataulua , kun sinä taas saatat lähteä vaikka huomenna laivalle ilman etukäteen suunnittelematta. teillä tulisi olemaan roihukas suhde sillä kumpikaan ei anna periksi. mutta ota selvää asiasta niin ymmärrät mitä puhun :)- kokemustahan
Itse härkä (N) ja mieheni on kaksonen, alkutaistoista, jotka saattoivat olla aika räiskyviäkin, huolimatta tällä hetkellä naimisissa. Vaikka horoskooppien perusteella härkä ja kaksonen on pahin mahdollinen yhtälö.
- Rita-
kokemustahan kirjoitti:
Itse härkä (N) ja mieheni on kaksonen, alkutaistoista, jotka saattoivat olla aika räiskyviäkin, huolimatta tällä hetkellä naimisissa. Vaikka horoskooppien perusteella härkä ja kaksonen on pahin mahdollinen yhtälö.
uskon mutta asiahan on kuitenkin toisenlainen kun olet itse härkä ja miehesi kaksonen sillä onhan miehillä ja naisilla kuitenkin hieman poikkeavat luonteenpiirteet. minulla oli kokemusta härkä meihestä ja kaksos naisesta!
Mutta kiva jos kaikki menee hyvin ja onnea =)
- -.---taurus
Itse olen härkäN ja kumppanini kaksonenM.
Suhde toimii vakaalla pohjalla. Riitoja ei härän ja kaksosen suhteessa voi välttää. Niin jääräpäisiä molemmat ovat.
Härkä saa kaksonen rauhoittumaan tai sitten kaksonen saa härkään liikettä, jompsinkumpsin. :)
Onnea teille ;)
Ps.horoskooppikirjoissa kerrotaan härän ja kaksosen suhteen olevan epävakaa ja riitaisa. Riitaisa suhde voi olla muttei koko ajan, mikä suhde se sellainen on jossa ei muka IKINÄ riidellä mistään.- ymmällään yhä
Ystäväni nainen on kaksonen. Ollessani naimisissa hän flirttaili kaksosmiehelleni. Ajattelin, että huora- vaikka olihan se kaksosmiehenkin vika, että alistui flirttailulle. Joka tapauksessa en aina ihan ymmärrä kaksosten ajatuksen juoksua. Olihan mieheni hän uskollinenkin- niin kauan kuin oli. Sääli käy sitä seuraajaa: sama peli eli naisia siellä ja täällä...
- ti2
Minä olen kaksonen ja mieheni härkä. Ollaan oltu yhdessä liki 4 vuotta. Elämä sujunut hyvin, hyvin vähän ollut vastoinkäymisiä.terv.tyttö-80
- Jokke
Hyvin sopii yhteen Kaksonen ja Härkä olen ollut yhdessä Härkä naisen kanssa vuodesta -80. Tasapainoitamme toisiamme täydellisesti. Itse olen Kaksonen ja haluaisin kaikkea ja kerralla, mutta Härkän nainen toppuuttelee minua ja saa minut järkiini. Ja hyvinhän sitä kaksi aikuista sopii yhteen kun ottaa toisenkin osapuolen huomioon eikä pidä jääräpäisesti kiinni aina omista haluistaan. Jotain on pielessä jos kaksi aikuista ei sovi yhteen Kaksonen on melko kiinnostunut kaikesta mahdollisesta ja siitä voi tulla ongelma jos kiinnostuksen kohde alkaa kiinnostamaan liikaa. Joten suosittelen lämpimästi Härkää ja Kaksosta yhteen.
- Sipa30
minä kaksonen(n) ja mies härkä. Ollaan oltu yhdessä jo 15 vuotta ja viisi lasta on...hyvin sujuu.. :) Rakastuneita edelleen...
- Onnellinen.
Kyllä sopii !!! itse olen mies kaksonen ja vaimo härkä! ollaan oltu naimisissa 30 vuotta,..kaksonen rauhoittuu iän myötä! en koskaan ole pettänyt omaa härkä-kultaani,..olen onnellinen.
- neuvova
Älä siis nytkään aloita minkään horoskoopin perusteella; vain kokeilemalla selviää...
- Astrologi vm. 1956
Härkä on vähän jäyhä, mutta syvällinen. Kaksoset ovat itsekeskeisiä ja kypsymättömiä joita ei kiinnosta henkinen kehittyminen! Taviksia taviksimmista, siis niin pirun tylsiä kuin voi olla paitsi omasta mielestään hienoja ihmisiä. En suosittele!!
- Daaria-73
Kaksoset ovat yleensä täysiä idiootteja!!!
- kaksonen
Tänne on vissiin vastanneet etupäässä ne joilla hyviä kokemuksia. Olen kaksosN ja ainoa todella katastrofaalinen miessuhde oli härkämiehen kanssa. Hirveä, äärimmäisen mustasukkainen ja dominoivaan pyrkivä kontrollifriikki :O! Oltiin niin eri planeetoilta kuin ikinä. Minun iloisuuteni tuo tyyppi kyllä yritti nitistää ihan kokonaan. Ymmärsin panna suhteen äkkiä poikki, vaikka eihän tämä takertuja sitäkään meinannut heti hyväksyä. HYI hemmetti. Mihinkään mustasukkaisuuteen ei ollut syytä, mutta sitovampaa ihmistä en ole tavannut kuin tämä härkämies. Omaa vapauttaan rakastavan kaksosen tällainen tyyppi tukahduttaa. Varokaa.
- Minä 2013
On kokemusta Häkämiehestä! Ovat niin määräileviä joka asiasta! Empatiataito on hyvin minimi. Eivät osaa puhua henkeviä asioita kuin 2 promillen humalassa....kun taas kaksosihminen kaipaa päivittäin kommunikoimista joka asiasta, mitä päivän aikana tapahtunut. Onhan härkämiehissäkin hyvää......mutta ei voi luottaa edes 11 avioliittovuoden jälkeen! Kauheita flirttailijoita!.........p.s. Anteeksi kun kirjoitin monikossa......elän onneksi VAIN yhden härkämiehen kanssa!
- Aleir
Olin kerran kihloissa härkämiehen kanssa. Olimme aluksi niin onnellisia ja kävelimme käsi kädessä aina :)...sitten muutui kun härkämieheni alkoi vaistota minussa jotakin ja tottahan se oli...olin yrittänyt hiprakassa pelehtiä toisen kanssa. Hyvä vaisto hänellä oli ja tämä härkämies ei puhunut mitään vaan teki saman tempun minulle. Siihen suhde alkoi murenemaan pikkuhiljaa ja kaatumaan. Laitoin härkämiehen ulos parikin kertaa. Hyvä ja vastuuntuntoinen mies talousasioissa, ei käyttänyt hyväksi. Ehkä liian huumorintajuton joskus ja ei ymmärtänyt minun ilottelua. Erosimme kuitenkin puheväleissä. Voisin sanoa näin jälkeenpäin, että tällä päällä olisin toiminut tilanteissa toisin. Mutta ehkä tunteeni eivät olleet kuitenkaan niin syvät vaikka ero raastoi minua epätoivoon saakka.
sitten toinen härkämies myös, jonka kanssa oli nostalgista, mutta en kai loppupelissä ajoissa ajatellut antaa hänelle kaikkea vaan aina työnsin kauemmas. Sitten tämä härkämies löysi selkäni takana toisen kun varmaan ei minustakaan ottanut selvää...niin tietenkin ja ymmärrän sen. oikeastaan kemiamme eivät natsanneet ajoissa taaskaan minulle. Kaiken sen tultua ilmi, että hänellä oli jo uusi nainen, surin tätä härkämiestä vuoden niin että laihduin aikalailla.
Nyt kolmas härkämies tulollaan näin vuosikymmenten jälkeen...kyllä menee tämän kanssa ihan pasmat sekaisin. Aika karismaattinen ja intensiivinen tapaus vaikuttaisi olevan. Osaa puhua rauhallisesti ja suoraan seksistäkin, mikä ihan saa minut kainovienon hämmennyksiin. Saa nähdä mitä tulee..
Tämä oma kirjoittelu sai minut huomaamaan jotakin, mitä en ole koskaan ajatellut = itse olen ollut ensin härkämiehelle estynyt ja puikkoilen sinnetänne....sitten kun saan härkämieheltä torjunnan silmilleni, niin en itse kestä. Toivottavasti olen nyt viisaampi ja osaan käyttäytyä. - mimiminä
Hei! Itse olen härkä (n) ja mies on kasonen. Suhde toimii, mutta intohimo puuttuu täysin. Lisäksi kaksonwn on todella herkkä, ja hellyyttä hn osoittaa vain jos haluaa seksiä. Seksin jälkeen pakenee heti paikalta. Lisäksi se ei ole mitään kovin hyvää.
- Härkänen94o90
No en kyllä löydä mitään yhteistä tohon epävakaaseen ja epäluotettavaan sählääjään ja asioiden sekottajaan kaksoseen. Ärsyttäviä säheltäjiä ja tuuliviirejä vailla minkäänlaisia syvempiä tunteita. Suhtautuu elämään ja asioihin pelkkänä leikkinä ja pelinä. Aivan perseestä.
- Caterine
Itse olen kaksosnainen ja ex-mieheni on härkä. Suhde kaatui mieheni järjettömään mustasukkaisuuteen, jossa laskettiin kaupassa käynti minuutitkin. Myös seksi-elämä tökki, kaksosena kaipaan vaihtelua sekä haluan että toinen on itsestään huolehtiva ja puhdas. Ex-miehelleni riitti kun oli pisto ja nosto.
Keskustelua hänen kanssaan oli turha virittää, kiinnostus siihen oli nolla. Itse pidän pitkistä ja hieman haastavista keskusteluista.
Härkä on myös kotona viihtyvä elitisti, mitä itse en todellakaan ole.
Miksi sitten menimme aikoinaan yhteen? Jaa-a...nuorena sitä ei vielä kaikkia asioita huomannut eikä osannut pitää tärkeänä. Nyt kun miettii, niin ei ikinä enää!
Toki myönnän, että ei kaksos-naisetkaan aina niin helppoja ole. Nyt olen naimisissa vesimies-miehen kanssa ja kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen. Seksi, kaikki keskustelut ja toisen kunnioittaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882