Nato-häkää

Tällaisten johtamaan sotilasliittoon meidänkin
Häkäpää haluaa mukaan.

Ei voi kuin ihmetellä järjen juoksua Suomessa ja kokoomuksessa. Mutta sopiihan se henkilökuvaan.

-------------
YLE:
Yhdysvaltalaisupseeri pidätetty vihollisen auttamisesta

26.04.2007

Irakissa vankilan johdossa toiminut yhdysvaltalaisupseeri on vangittu epäiltynä vihollisen auttamisesta. Armeijan mukaan kenraaliluutnantti William Steelen uskotaan lisäksi solmineen sopimattomat suhteet kahteen irakilaisnaiseen.

Uutiskanava NBC:n mukaan Steelea epäillään mm. varojen väärinkäytöstä, tottelemattomuudesta ja pornografian hallussapidosta.

Steele on siirretty tutkintovankeuteen Kuwaitiin.
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pääsee Turkkilaisten kanssa kristityillä ja kurdeilla harjoittelee tappamista!

Äänestä

uskottavat NATO-höyrypäille ja muille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikkeellä taas. kirjoitti:

Tällaisten johtamaan sotilasliittoon meidänkin
Häkäpää haluaa mukaan.

Ei voi kuin ihmetellä järjen juoksua Suomessa ja kokoomuksessa. Mutta sopiihan se henkilökuvaan.

-------------
YLE:
Yhdysvaltalaisupseeri pidätetty vihollisen auttamisesta

26.04.2007

Irakissa vankilan johdossa toiminut yhdysvaltalaisupseeri on vangittu epäiltynä vihollisen auttamisesta. Armeijan mukaan kenraaliluutnantti William Steelen uskotaan lisäksi solmineen sopimattomat suhteet kahteen irakilaisnaiseen.

Uutiskanava NBC:n mukaan Steelea epäillään mm. varojen väärinkäytöstä, tottelemattomuudesta ja pornografian hallussapidosta.

Steele on siirretty tutkintovankeuteen Kuwaitiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu