Lähi- ja perushoitajat

Mistä lähtien lähi- ja perushoitajat ovat olleet korkeasti koulutettuja? Lähi- ja perushoitajia koulutetaan toisenasteen oppilaitoksissa. Korkeasti koulutettu on ammattikorkeakoulusta eteenpäin!!!

On monia muita kunnallisiakin naisvaltaisia aloja, joilla sekä naisilla että miehillä on yliopistotutkinto ja palkka samalla tasolla kuin hoitajilla. Reilua? Kyllä johonkin tulisi raja vetää. Ensin korkeasti koulutetuille reilumpi palkankorotus, sitten vasta muille.

Jos joku vetoaa johonkin kolmivuorotyöhön, niin kaikki eivät kolmivuoroa tee, ja vuorotyöstä maksetaan kyllä korotukset erikseen, eikä sitä kuulu laskea peruspalkkaan mukaan. Näin se menee muillakin aloilla.

Eikä julkisen sektorin naisvaltaista alaa tule sekoitaa yksityisen sektorin miesvaltaiseen alaan, vaan sitä pitää verrata julkisen sektorin vastaaviin miesten tehtäviin. Eikä esim. yksityisellä puolella työskenteleviin paperimiehiin.
5375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä paperityöläisten palkat joista puhutaan niihin on laskettu kaikki lisät, kesälomarahat,
vikonlopputyöt sekä juhlapyhät.
Paperikoneenhoitajaksi oppiminen kestää noin 15 vuotta, tällä en tarkoita että koneenhoitaminen
on tärkeämpää kuin ihmisen hoitaminen, mutta Beniltä oli todella typerää verrata ammatteja,
mietitääs mitä muurarit tienaa tai ahtaajat, enemmän kuin paperilaiset ja enemmän kuin hoitsut.
Miksi aina verrataan paperikoneenhoitajan palkkaan niitä kun tehtaassa on vähiten.

Äänestä
  • Näissä palkkavertailuissa ollaan taroitushakuisia(epärehellisiä),kun verrataan sairaaanhoitajan ja paperimiehen palkkoja niin ,että;
    -sairaanhoitajien kohdalla puhutaan peruspalkasta
    -mutta paperimiehen kohdalla kokonaispalkasta (yö,vuoro,ylityöt jne).
    Ei paperissakaan saa mahdottomia, ellei asu tehtaalla.
    -Nyt näyttää paremmalta-500€:a on tulossa hoitajille,mikä on ihan oikein.

    Äänestä

  • iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii... kirjoitti:

    Näissä palkkavertailuissa ollaan taroitushakuisia(epärehellisiä),kun verrataan sairaaanhoitajan ja paperimiehen palkkoja niin ,että;
    -sairaanhoitajien kohdalla puhutaan peruspalkasta
    -mutta paperimiehen kohdalla kokonaispalkasta (yö,vuoro,ylityöt jne).
    Ei paperissakaan saa mahdottomia, ellei asu tehtaalla.
    -Nyt näyttää paremmalta-500€:a on tulossa hoitajille,mikä on ihan oikein.

    samaa mieltä lähi- ja sairaanhoitajille, laitoshuoltajille kaikille naisaloille lisää
    palkkaa, eivät siivoojatkaan elä 7 €;on tuntipalkalla Suomessa, joten kaikki Suomen naiset olkaa yhtenäisiä ja ajakaa asiaanne
    yhdessä kaikki alat keskenään.

    Äänestä

että ammattikorkeasta eteen päin ovat korkeasti koulutettuja.Ei koske vielä ammattikorkea koulua joka on verrattavissa lähinnä kauppaopistoon,tai vaikka ylempään ammattitutkintoon.Teknillisen korkeakoulun käynyttä voi jo sanoa korkeasti koulutetuksi jne.Ei ne entisen sairaanhoitakoulun käyneetkään huutanut että he ovat korkeakoulusta valmistautuneet.Tainnu joillain nousta kusi tukkaan pelkästä koulun nimenmuutoksesta.

Äänestä

Todellakaan lähi- ja perushoitajat eivät ole korkeastikoulutettuja, ei millään.

Itseäni voisin pitää korkeasti koulutettuna, kun takana on yliopisto ja 6 vuotta opiskelua siellä. Sekä sen jälkeen paljon täydennyskoulutusta. Silti ammattimme kuuluu kuntien matalapalkkaisiin naisiin. Kovasti sitä kohennusta palkkoihin odotetaan täällä meidänkin suunnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomukselle huomioitavaa kirjoitti:

Mistä lähtien lähi- ja perushoitajat ovat olleet korkeasti koulutettuja? Lähi- ja perushoitajia koulutetaan toisenasteen oppilaitoksissa. Korkeasti koulutettu on ammattikorkeakoulusta eteenpäin!!!

On monia muita kunnallisiakin naisvaltaisia aloja, joilla sekä naisilla että miehillä on yliopistotutkinto ja palkka samalla tasolla kuin hoitajilla. Reilua? Kyllä johonkin tulisi raja vetää. Ensin korkeasti koulutetuille reilumpi palkankorotus, sitten vasta muille.

Jos joku vetoaa johonkin kolmivuorotyöhön, niin kaikki eivät kolmivuoroa tee, ja vuorotyöstä maksetaan kyllä korotukset erikseen, eikä sitä kuulu laskea peruspalkkaan mukaan. Näin se menee muillakin aloilla.

Eikä julkisen sektorin naisvaltaista alaa tule sekoitaa yksityisen sektorin miesvaltaiseen alaan, vaan sitä pitää verrata julkisen sektorin vastaaviin miesten tehtäviin. Eikä esim. yksityisellä puolella työskenteleviin paperimiehiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu