Kiitos Kanerva

Nyt uskon, että politiikkaa voi hoitaa, sossujen aikaan en uskonut!
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On ihana ajatus, että nyt meidän hallitusta voidaan ohjata Amerikasta käsin suoraan.
Minullakin on paljon sukulaisia siellä.

Aikaisemmin ohjaus oli niin vaikea ja täytyi tehdä peitellysti välikäsien kautta. Saamme kohta sieltä presidentinkin vierailulle Suomeen. Tällaista olen kuullut. Minusta aiemman USAn osavaltioajatuksen voisi nyt nostaa esille. Vrt. esim. Havaiji, miksei siis myös Suomi.

Mari-täti

Äänestä
  • ja Waltin Marttikin tekee tuloaan. Se varmasti
    tekee hyvää suomalaisille pienille ruokatavarakauppiaille, joita on muutenkin liikaa.
    Lisäksi meillä on Nato-sopivat hyökkäysaseet (Hornet ym.). Ja Pohjanmaalta löytyy sitä luonnetta, millä maita valloitetaan amerikkalaisten rinnalla. Ei väliä mihin hyökätään, kunhan hyökätään. Monilla mailla on varmasti kiellettyjä aseita. Tosin me itse olemme ne heiltä kieltäneet. Eihän se käy, että jouduttaisiin ottamaan mittaa tasasvertaisin tussarein. Voi tulla pian nokkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos uusi hallitus kirjoitti:

Nyt uskon, että politiikkaa voi hoitaa, sossujen aikaan en uskonut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu