Vanhat eväät

Venäjän presidentti piti eilen puheen jossa hän arvosteli muita maita sekaantumasta venäjän sisäisiin asioihin.Ei mennyt kuin tovi niin tulihan se vanha venäläinen käytäntö taas esiin.Ensin syytetään muita sekaantumasta toisten asioihin,mutta kuitenkin itse ollaan ensimmäisenä puuttumassa toisten sisäisiin asioihin.Nyt syytellään Viroa jonkun patsaan siirrosta,mikä tietysti on pelkkä tekosyy painostaa Viroa poliittisesti ja taloudellisesti.Venäläisiä sapettaa kuinka Viro on hoitanut asiansa kuntoon länteenpäin ja kuinka heidän otteensa Viroon vähentyy koko ajan.Tekosyynä käytetään venäläisvähemmistöä ja mukamas heidän syrjintää.Venäläisvähemmistö on n-liiton tuote eikä kuulu Viroon,ja jos heitä ei miellytä asua Virossa hehän voivat muuttaa pois venäjälle.Muuttohalukkuutta ei näytä olevan,ja jopa EU on todennut kaiken olevan Eu normien mukaista,toisin kuin venäjän omien vähemmistöjen kohtelu.
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viron venäjänkielinen muuttaisi Virosta, kun 350 000 venäläisellä ei ole Viron kansalaisuutta? Eikä tietenkään Venäjänkään. 150 000 venäjänkielistä on suorittanut sen kielitestin ja saanut kansalaisuuden. Minusta venäjänkielisiä virolaisia voisi verrata suomenruotsalaisiin. Ei niistäkään suurin osa halua kotimaastaan muuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esiin kirjoitti:

Venäjän presidentti piti eilen puheen jossa hän arvosteli muita maita sekaantumasta venäjän sisäisiin asioihin.Ei mennyt kuin tovi niin tulihan se vanha venäläinen käytäntö taas esiin.Ensin syytetään muita sekaantumasta toisten asioihin,mutta kuitenkin itse ollaan ensimmäisenä puuttumassa toisten sisäisiin asioihin.Nyt syytellään Viroa jonkun patsaan siirrosta,mikä tietysti on pelkkä tekosyy painostaa Viroa poliittisesti ja taloudellisesti.Venäläisiä sapettaa kuinka Viro on hoitanut asiansa kuntoon länteenpäin ja kuinka heidän otteensa Viroon vähentyy koko ajan.Tekosyynä käytetään venäläisvähemmistöä ja mukamas heidän syrjintää.Venäläisvähemmistö on n-liiton tuote eikä kuulu Viroon,ja jos heitä ei miellytä asua Virossa hehän voivat muuttaa pois venäjälle.Muuttohalukkuutta ei näytä olevan,ja jopa EU on todennut kaiken olevan Eu normien mukaista,toisin kuin venäjän omien vähemmistöjen kohtelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu