Ajakaa rikkaat pois Suomesta, niistä on vain haittaa.
hus hus
ääliö
3211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rikkaiden puuttuminen kansantalouden kokonaiskysymyksiin loppuisi heidän poistuessaan maasta. Monikaan ei itkisi perään. Loppuisivat myös varainsiirrot köyhiltä rikkaille. Joka tapauksessa olisi asioita hoidettava kansantalouden kokonaisedun kannalta. Jos ei lisäksi EU:sta voi erota, voi siitä ainakin kertoa totuuden, kuinka rahat ja päätösvalta kerääntyvät yhä kauemmaksi yhä harvempien käsiin, kunnes ei Suomessa ole sen enempää rikkaita kuin köyhiäkään.
Tätä mä just tarkoitan!!! Olet ääliömpi kuin minä!!
Voi taivahan talikynttilät! Ääliö onkin savolainen. Onhan sekin pientä plussaa entiseen verrattuna. Olen aina kuvitellut, että ääliö on ailahtelevainen murrosikäinen helsinkiläinen, jonka muutamat mielipiteet ovat kummallisia ja lähinnä omituisia päähänpinttymiä. Näytän olleen väärässä! Tuosta ilmaisusta päätellen "ääliö" näyttääkin olevan savolainen!! Niin sitä ihminen erehtyy!