EU:n on välittömästi käynnistettävä toimet Viron erottamiseksi unionista ja NATO:sta. Tuollainen paskasakki provosoi vielä maailmansodan häikäilemättömillä toimillaan. Ensin haastetaan riitaa ja sitten kohta ollaan rukoilemassa apua lännestä ja NATO:sta.
Viron kannattaisi ihan oikeasti miettiä, millä lihaksilla pullistelee.
Tällaisten provokaatioiden jälkeen ei yksikään NATO-maa lähettäisi joukkojaan Baltiaan tuollaista roskasakkia pelastamaan. Korkeintaan voisi myydä ilotulitusraketteja, joita Venäjä ampuisi tulevissa voitonjuhlissa Tallinassa.
Annettakoon Venäjälle vapaat kädet selvittää välinsä Viron kanssa lopullisesti!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Viro on Naton jäsenmaa, mutta Nato ei auta sitä edes lohduttavalla sanalla.
Nato ei ole koskaan jättänyt hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata pulaan. Eikä jätä.
Nato-maa joskus joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Noh ehkä Iso-Britania kun Argentiina valloitti pahasen Falklandin saaret, mutta eipä sielläkään natojoukkoja näkynyt. Keskenään Natomaat on kyllä kinastelleet, Kreikka ja Turkki.
Ei ole saanutkaan vielä maailmansotaa ?