Se patsas on juuri oikealla paikalla. Turhaan sitä mihinkään keskustaan vie.
0Äänestä
vedätys ...
Kun ajat muuttuvat meilläkin huonommiksi niin kyllä kansan syvältä olevien rivien vedättämiseksi keksitään jotain puuhaa.
Marskin patsaan voisi siirtää vaikka Mixein kulmille.
Tai Työväen Talon. Marskihan oli se toinen hallituksessa, joka kannatti alueluovutuksia (paria saarta) Neuvostoliitolle heti kättelyssä. Jos tähän olisi suostuttu niin mahdollisesti koko sotahössäkältä ja Karjalan luovutukselta olisi vältytty.
0Äänestä
nyt vääristelet asiaa
Mannerheim tiesi armeijan tilanteen talvisodan uhatessa. Poliitikot, jotka panivat uhmakkaasti vastaan, olivat niitä samoja tyyppejä, jotka olivat kieltäneet armeijalta lisämäärärahat sotia edeltäneinä vuosina. Mannerheim oli epätoivoisessa tilanteessa. Ei hän voinut arvata Talvisodan ihmettä. Aina tuntuu riittävän niitä, jotka syystä tai toisesta uskovat ja inttävät, että Suomi olisi voinut välttää toisen maailmansodan. Ainoastaan jos ruotsalaiset olisivat ottaneet valtavan riskin Suomen suojaamisessa olisi se voinut teoriassa onnistua. Mutta miksi ruotsalaiset olisivat niin tehneet. Hehän myivät turvallisesti rautamalmia ja kuulalaakereita Hitlerille ja rikastuivat.
0Äänestä
MIELENKIINTOINEN NÄKÖKULMA
Eräs nykyisistä tai entisistä nimeltä mainitsemattomista kaupunginjohtajista sanoi julkisesti:
"Sen miehen patsas joka tapatti kapinassa isoisäni ei koskaan tule tämän kaupungin keskustaan!"
Tämä on punaisten kaupunki ja sellaisena näköjään pysyy ja mitään ei saa muuttaa....
Kuitenkin kun ollaan sosiaalidemokraattien kaupungissa missä herroja ei palvella, mikä näkyy stokaa myöten, ei asiat juurikaan ole muuttuneet, jurpoja kommareita tehtaanväkeä kylä on täynnä.
Haistakaa paska kommarit, ja muistakaa marssia räntäsateessa naurettavien ja säälittävien aatteittenne ja lippujenne kanssa jotka on päivätty 1917 ja unohdettu maailman meno sen jälkeen eteenpäin
ELÄKÖÖN AMERIKKA!!!
0Äänestä
Ennen typeriä mielipiteitän...
Lukekaa kuin loistava Mannerheim oli, ennenkuin kirjoitatte tietämättömänä, mutu tuntumalla ja urbaanilegendoilla värittämäänne pienen pientä tietomääräänne ja jatkatte huhujen jotka ovat eläneet kohta sata vuotta jatkumoa!
VOI MITÄ TIETÄMÄTÖNTÄ TÄYSIN OHJAILTAVAA KANSAA TREELLA, VOI REPPANOITA!!!!
0Äänestä
säälittävää
Yleensähän patsaita on palvottu totalitäärisissä valtioissa kuten Neuvostoliitossa, Pohjois-Koreassa tai vaikkapa Irakissa. Kuulutteko te siihen samaan sekopäiden porukkaan kun yritätte patsaita nostaa korkeampaan arvoon kuin patsaat ansaitsevat?
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se patsas on juuri oikealla paikalla. Turhaan sitä mihinkään keskustaan vie.
Kun ajat muuttuvat meilläkin huonommiksi niin kyllä kansan syvältä olevien rivien vedättämiseksi keksitään jotain puuhaa.
Marskin patsaan voisi siirtää vaikka Mixein kulmille.
Tai Työväen Talon. Marskihan oli se toinen hallituksessa, joka kannatti alueluovutuksia (paria saarta) Neuvostoliitolle heti kättelyssä. Jos tähän olisi suostuttu niin mahdollisesti koko sotahössäkältä ja Karjalan luovutukselta olisi vältytty.
Mannerheim tiesi armeijan tilanteen talvisodan uhatessa. Poliitikot, jotka panivat uhmakkaasti vastaan, olivat niitä samoja tyyppejä, jotka olivat kieltäneet armeijalta lisämäärärahat sotia edeltäneinä vuosina. Mannerheim oli epätoivoisessa tilanteessa. Ei hän voinut arvata Talvisodan ihmettä.
Aina tuntuu riittävän niitä, jotka syystä tai toisesta uskovat ja inttävät, että Suomi olisi voinut välttää toisen maailmansodan. Ainoastaan jos ruotsalaiset olisivat ottaneet valtavan riskin Suomen suojaamisessa olisi se voinut teoriassa onnistua. Mutta miksi ruotsalaiset olisivat niin tehneet. Hehän myivät turvallisesti rautamalmia ja kuulalaakereita Hitlerille ja rikastuivat.
Eräs nykyisistä tai entisistä nimeltä mainitsemattomista kaupunginjohtajista sanoi julkisesti:
"Sen miehen patsas joka tapatti kapinassa isoisäni ei koskaan tule tämän kaupungin keskustaan!"
Tämä on punaisten kaupunki ja sellaisena näköjään pysyy ja mitään ei saa muuttaa....
T. päivittäkää päänne 2000;luvulle
Oletteko tosissaan vaatimassa kansanmurhaajalle kunniaa? Pysyköön patsas metsässä ylhäisessä yksinäisyydessä häpeämässä SUOMALAISTEN tappamista!
Valikoiva sokeusko iski historian suhteen?