Olen menossa viikon päästä lääkärille kyseisestä asiasta, mutta haluaisin jo etukäteen vähän tietoa, mikä minua vaivaa, eli jos jollain olisi ollut sama tilanne, haluaisin vastauksia.
ETENKIN NAISILTA, KUN ITSEKIN OLEN!!
Eli, emätintäni viiltää aika ajoin todella kipeästi. Kipu kestää 5-20sekuntia ja tuntuu, kuin siellä olisi puukko, jota käännettäisiin.
Tämä on alkanut noin kolme kuukautta sitten.
(Olen vakituisessa suhteessa ollut yli kaksi vuotta. Itse en ole pettänyt, miehenikään tuskin.
Häntä ennen minulla on ollut lukuisia kymmeniä lyhyitä ja vähän pitempiäkin suhteita. Hänellä kaksi ennen minua. Molemmat pitkiä, toinen naisista petti häntä joka viikonloppu puolen vuoden ajan.)
Mikähän voisi olla kyseessä? Onko tietoa.
Ajaudun hulluuden partaalle, koska lääkärin aika on vasta viikon päästä.
ASIALLISIA VASTAUKSIA, KIITOS.
IVALLISIIN EN OTA KANTAA, JOTEN JÄTTÄKÄÄ NE OMAAN PÄÄHÄNNE!!!!!
ETENKIN NAISILTA, KUN ITSEKIN OLEN!!
Eli, emätintäni viiltää aika ajoin todella kipeästi. Kipu kestää 5-20sekuntia ja tuntuu, kuin siellä olisi puukko, jota käännettäisiin.
Tämä on alkanut noin kolme kuukautta sitten.
(Olen vakituisessa suhteessa ollut yli kaksi vuotta. Itse en ole pettänyt, miehenikään tuskin.
Häntä ennen minulla on ollut lukuisia kymmeniä lyhyitä ja vähän pitempiäkin suhteita. Hänellä kaksi ennen minua. Molemmat pitkiä, toinen naisista petti häntä joka viikonloppu puolen vuoden ajan.)
Mikähän voisi olla kyseessä? Onko tietoa.
Ajaudun hulluuden partaalle, koska lääkärin aika on vasta viikon päästä.
ASIALLISIA VASTAUKSIA, KIITOS.
IVALLISIIN EN OTA KANTAA, JOTEN JÄTTÄKÄÄ NE OMAAN PÄÄHÄNNE!!!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
..Mulla ei ole tietoa. Vaikuttaisi kyllä joltakin sukupuolitaudilta.
Oletko varma, ettei miehesi ole pettänyt?
Tai voivathan ne oireet ilmetä vasta vuosien jälkeen, jos ovat muhineet.
Tsemppiä!!
Meikäläisellä on ollu kans tässä pari kuukautta pallien vieressä nivusissa ihme kirvelyä ja haissu ihan samalta kun viikonmädäntynyt kuollut ihminen. Kävin tossa vajaa viikko sit vilauttaan mulkkuani lekurissa ja jotain munarasvaa ne määräs mulle. Kirvelyt ainankin on jo lähteny, mut vielä erittyy hiukan mädäntyneenhajuu pussejen vierestä nivusista. Mut joo eipä muuta kun rohkeesti vilauttaan vehjettä lekurille.
Haloo, ihmisellä on oikeesti hätä ja sä puhut munarasvoista. Helvetin hyvää huumoria!
Ei se ollu mitään huumoria vaan ihan tosi juttu. ja kyllähän niiltä ammattilaisilta yleensä apua löytyy. Syy miks yleensäkään kirjotin, oli se et meitillä on mahdollisesti sama vaiva, kun kävin paneen yhtä sutturaa ilman kumia.. Tosin onnekseni se on hoidettavissa.
Moi! Minullakin oli sellaista pistelyä tai viiltelyä ja menin sitten lekurille. Olen vakituisessa suhteessa ja se on toimiva joten sukupuolitaudista ei ollut kyse. lekuri oli asiantunteva ja kertoi että emättimeni on sen verran kosketusarka tai herkkä, että hän määrää sinne salvaa. Sain daktacort nimistä voidetta joka on hiiva,- sieni,- ja ihottumasalvaa. Aloin käyttää sitä ja se auttoi. Jokin verenpurkaumakin siellä emättimen sisässä oli..liikaa hankausta ilmeisesti..että ei onneksi ollut sen pahempaa :)
Meikäläisellä on sitä samaa daktacort "rasvaa" tällä hetkellä. Oon hinkkailu sitä nivuusiini viitenä pvä:nä aamuin illoin ja kirvely on lähtenyt pois. En vaan tiä kuuluuko paranemis prosessiin kauhee kutina, eilis iltana oli semmonen kutina pussien vieressä, kuin olis muurahaisia kävelly. Mitenkäs mahtoikos sulla olla vastaavaa missään välissä, kun hoisit ittees?
minulle tuli mieleen herpes, mutta eihän se varmaa ole. Herpes on sellainen virus joka voi olla elimistössä kauankin aikaa niin ettei se aiheuta ongelmia. Se on veressä ihmisellä. Ja joskus jopa vuosien jälkeen se saattaa aktivoitua. Mm. stressin ja kuumeen tai kuukautisten yhteydessä. Herpes voi olla elimistössä aivan pienellä lapsella tai vauvalla. Välttämättä sitä ei tiedetä tai edes huomata testeissä. Sitten se vain joskus puhkeaa esiin ja saattaa tattua limakalvojen ja kosketuksen välityksessä. Kannattaa tosiaan mennä lekuriin ja otattaa verikokeet sekä varalta kaikki sukupuolitautien testit. Tsemppiä!
Itseasiassa ei kyllä kuulosta herpekseltä, herpes ei missään olosuhteissa kestä 3 kk:tta. Mun diagnoosi tosta jutusta olis " sisäinen ihottuma", näin sättikirjotuksen perusteella, mut eihän sitä voi tietää kun ei oo nähnyt.
voisiko tämä olla kohdunkaulan syöpä??
Kun se viiltää aivan kohdunsuulta asti, koko emättimen pituudeltaan aina ulkoisille alueille.??
Täytyy kai vain odotella vielä muutama päivä, ennen kuin pääsee tutkimuksiin.
Pelottaa..Niin kovin..
lisää munaa mekkoon !
Kyllä mulla vähän semmonen kutina on ettei olis mitään vakavampaa ja jollain pienellä kuurilla saat varmaan vaivas pois. Toivotaan ainanki. Itellä oli tossa muutama viikko sit kauhee vitutus, ku luulin et olin saanu herpeksen, mut oli kyl aikamoinen helpotus ku kuulin ettei ollu muusta kun ihottumasta kyse. Rohkeesti vaan tutkimuksiin.
eli eteiskammiorauhasen tulehdus aiheuttaa voimakasta kipua emättimen seinämän kahdessa kohdassa ja syytä taudille ei tunneta. Kyseessä ei kuitenkaan ole sukupuolitauti, mutta hae netistä vaikka googlela tietoa vestibuliitista ja vulvodyniasta.