Keskusta suurimpana puolueena on paljon vartijana
kansallisen rauhan ja turvallisuuden kohdalla.
Hallituskumppani Kokoomuksen puolustusministerin
antamat lausunnot ovat aiheuttaneet rauhattomuutta
kansan keskuudessa.
Mielestäni pääministerin tulisi tehdä kumppanille
selväksi ,että maltillista puolustuspolitiikkaa
jatketaan edelleen eli esitetään asioita
perustellusti koko kansan etua katsoen.
Olisi hyvä esittää vaikka ministerin vaihtoa
toiseen jos virassa oleva saa rauhattomuutta aikaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.