evil dead on monelle tuttu elokuva. etenkin kauhuelokuvien ystävät nostavat kyseisen teoksen usein klassikkostatukseen, ja ansaitusti. evil deadista on puhuttu ja puhuttu lähes kyllästymiseen asti. joten miksi taas joku katsoo asiakseen kirjoittaa jotain pitkäveteistä ja vanhoja toistavaa asiaa tästä pienestä elokuvaklassikosta. juuri siksi. kyseessä on klassikko, halusi sitä tai ei (niin ja kun se tuli taas kerran katsottua, niin sormet syyhyävät esittää myös muille omaa innostusta.)
miksikö tämä pienen budjetin gorefestivaali olisi sitten klassikko? koska se ei ole vain pikkuinen kauhuelokuva. itse asiassa se olisi helppo asetella komediakategoriaan, siinä missä kauhuunkin. evil deadista ei tee myöskään klassikkoa sen ikä. eihän se loppujen lopuksi niin kovin vanha ole (vain noin 30 vuotias.) klassikon evil deadista tekee se seikka, että vielä näiden vuosien jälkeen se tuntuu edelleen yhtä innovatiiviselta ja tuoreelta kuin varmasti julkaisuaikanaan. se pelottaa edelleen silloin kun sen pitääkin. se naurattaa edelleen silloin kun sen pitääkin. evil dead on elokuva joka kunnioittaa esikuviaan olemalla eräänlainen homage, kuin samalla tuomalla oman tunnistettavan tyylinsä esille. joten se ei vain pyri kopioimaan jo olemassaolevaa, vaan tekemään myös tietä sille, että se olisi myöhemmin itse "kopioinnin" kohde. ja monet, monet, monet elokuvat ovat selkeästi hakeneet osia evil deadista omiin kuviinsa (selkeimpänä esimerkkinä kenties Cabin Fever.)
toisin kuin monet samaan nippuun asetettavat elokuvat, (Last House on the Left muun muassa.) Evil Dead antaa sen omana aikanaan suositun agression tulla esille kauhukuvastossaan. ja tietenkin sen absurdin komedian (Three Stooges [suomessa parempi ja tunnetumpi vertailukohta on tietenkin jokin Ohukainen ja Paksukainen]) joka saa sen keikkumaan tyypityksien välimaastossa. suurempi merkitys Evil Deadin jatkuvuudelle ei ole mielestäni kuitenkaan se komedian ja kauhun fuusio, vaan se tapa millä nämä esitetään. budjettirajoituksista huolimatta, tai kenties juuri siitä syystä Evil Dead esittää kuvastoa joka ei ollut vielä tuolloin kovinkaan trendikäs, mutta nykyään hyvinkin käytetty. samanlaista kuvaleikittelyä löytyi korkeintaan jostain Tohtori Caligarin Kabinetista (pääosin Caligarin lavastuksen vuoksi.) ja kenties Andalusialaisesta Koirasta. mutta ei niinkään kauhuosastolta. Hills Have Eyes, Halloween, tai vaikkapa Night of the Living Dead ovat kyllä kaikki genrensä klassikoita, mutta Evil Deadiin verrattuna kovin staattisia kuviltaan. saadaan siirtyä Plan 9 from Outer Spacen kaltaisiin ja aikaisiin elokuviin, joissa osoitettiin samanlaista mielikuvitusta kuvien käytössä. ja tuolloinkin ollaan edelleen enemmän lavastuksen ja maskeerauksen puolella, kuin kamera-ajojen. totta, että tuolloin käsivarakamera oli uutta ja ihmeellistä ja oikeastaan vain Rocky oli tehnyt siitä jotenkin toimivan. Evil Dead otti ja vei kameratyöskentelyn uusiin ulottuvuuksiin. ei niinkään siksi, että "kokeillaan mitä voidaan tehdä." vaan enemmänkin siksi, että "tämä sopii tähän kohtaukseen." samoin oli tehty äänimaailman kanssa. ääniefektit Evil Deadissa ovat selkeästi tarkan suunnitellun tulosta. ne lyövät selkeästi yli olemalla Looney Tunesmaisia, jos itse kohtauskin oli muutoinkin ylilyönti. mutta kuuntelemalla pelkkää ääntä, huomaa etteivät ne ole vain hassuja ja kovia ääniä. vaan ne ovat ääniä, jotka ssavat raavaankin miehen ripuloimaan housuihinsa, jos siihen täysin uppoutuu. sama seikka löytyy itse musiikistakin. Evil Deadin musiikissa on selkeitä muistumia Psykosta, mutta se ei ole vain muistuttamassa jostain muusta, vaan myös palvelemassa käsitteillä olevaa elokuvaa.
Evil Deadin tärkein klassikkostatuksen antava seikka on kuitenkin lopulta sen ajattomuus. oikeastaan ainoastaan hiusmallit ja vastaavat sitovat sen valmistumisaikaansa (kuten vastaavasti tekee Tähtien Sodassakin.) niin sen eri osasten tasapaino aiheuttaa sen, että Evil Dead tuntuu uudelta edelleenkin. se toi mukanaan nopeuden elokuviin. joten nykyisten hektisten elokuvien rinnalla, se ei tunnu hitaalta. mutta toisaalta Evil Dead ei tunnu hysteeriseltä kuten moni muu tuoreempi elokuva. vaan se osaa tarpeen mukaan olla hidas tunnelman luoja.
sen äänimaailma on sekä sopivaa meteliä nykytrendien mukaan, että sopivan rauhallinen.
(sorg! ajatukseni katkesi.)
Evil Deadista tekee tärkeän juuri eri osaten toimivuus keskenään. ja parhaiten sen huomaa katsomalla kuinka moni kauhugenren nykyelokuva hyödyntää jotain Evil Deadissa esitettyä osasta, mutta hyödyntää vain jotain tiettyä puolta siitä. eikä niinkään osaa yhdistää sitä johonkin muuhun palaan. ja juuri se, ettei palapeliä osata koota oikein, tekee sen että moni elokuva antaa kyllä viitteen siitä mitä olisi mahdollista saavuttaa, mutta ei tiedetä miten sinne päästään.
Evil Dead ei missään nimessä ole originelli paloihin pilkottuna. mutta kokonaisuutena se on jotain, mihin ei ole enää sen jälkeen päästy. lähimmäksi Evil Deadia pääsee kenties niinkin tuore elokuva kuin Slither. jonka tekijäkaartista löytyykin paljon kauhun ja komedian taitajia. se siinä onkin maagista. miten olla sekä pelottava, että naurattava? kauhukomedioihin luokiteltava elokuvat kun tuppaavaat olemaan aina painottuneita jompaan kumpaan. ollaan joku KAUHUkomedioita, tai kauhuKOMEDIOITA.
Sam Raimin ja kumppaneiden ollessa vielä Evil Deadin aikaan aloittelevia elokuvantekijöitä, tulee mieleen tietenkin että moni elokuvan onnistuminen on vain vahinko. mutta jos vahingot ovat tuota tasoa, niin Luojalle kiitos niistä. sillä isot rahat ja legioona aivoriihiä saattaa tuottaa seuraavat Michael Bay elokuvat, mutta se ei tuota elokuvaelämystä jonka muistaa siksi että se on joko tarpeeksi hyvä, tai huono ansaitakseen muistamisen.
oli Evil Dead sitten onnistunut vahinko, tai tarkan suunnittelun tulos. niin kuinka moni elokuva saa toistuvasti tehdä jatkuvuusvirheitä kestonsa aikana ilman että se vaikuttaisi elokuvasta nauttimiseen niistä syistä kuin se on tarkoitettu.
olit sitten vannoutunut Spielberg-fani, Bollywood-narkkis, tai päivittäin Kagemushan katsova. on Evil Dead elokuva jolle kannattaa antaa mahdollisuus. ja siihen kannattaa asennoitua niin, että sitä ei katso vain kauhuleffana, tai komediana. Evil Dead kannattaa katsoa siksi, että se on elokuva joka tuntuu siltä, että on kokenut jotain uutta sen nähtyään.
ette saaneet taaskaan mitään jota ette jo tietäisi, mutta itse voin sanoa, että minä sain jotain uutta katsottuani käsittelyssä olleen elokuvan jälleen kerran. sillä monesta katselukerrasta huolimatta, en ollut huomannut että kun Bruce Campbell kumppaneineen alussa ajaa sen silaln yli. kuvan oikealla puolella, (eli sillan vasemmalla puolella) seisoo joku mitä ilmeisemmin elokuvaan liittymätön henkilö. se ei kuulosta miltään, mutta on minulle sama kuin löytäisi sen legendaarisen kengän Tähtien Sodasta.
miksikö tämä pienen budjetin gorefestivaali olisi sitten klassikko? koska se ei ole vain pikkuinen kauhuelokuva. itse asiassa se olisi helppo asetella komediakategoriaan, siinä missä kauhuunkin. evil deadista ei tee myöskään klassikkoa sen ikä. eihän se loppujen lopuksi niin kovin vanha ole (vain noin 30 vuotias.) klassikon evil deadista tekee se seikka, että vielä näiden vuosien jälkeen se tuntuu edelleen yhtä innovatiiviselta ja tuoreelta kuin varmasti julkaisuaikanaan. se pelottaa edelleen silloin kun sen pitääkin. se naurattaa edelleen silloin kun sen pitääkin. evil dead on elokuva joka kunnioittaa esikuviaan olemalla eräänlainen homage, kuin samalla tuomalla oman tunnistettavan tyylinsä esille. joten se ei vain pyri kopioimaan jo olemassaolevaa, vaan tekemään myös tietä sille, että se olisi myöhemmin itse "kopioinnin" kohde. ja monet, monet, monet elokuvat ovat selkeästi hakeneet osia evil deadista omiin kuviinsa (selkeimpänä esimerkkinä kenties Cabin Fever.)
toisin kuin monet samaan nippuun asetettavat elokuvat, (Last House on the Left muun muassa.) Evil Dead antaa sen omana aikanaan suositun agression tulla esille kauhukuvastossaan. ja tietenkin sen absurdin komedian (Three Stooges [suomessa parempi ja tunnetumpi vertailukohta on tietenkin jokin Ohukainen ja Paksukainen]) joka saa sen keikkumaan tyypityksien välimaastossa. suurempi merkitys Evil Deadin jatkuvuudelle ei ole mielestäni kuitenkaan se komedian ja kauhun fuusio, vaan se tapa millä nämä esitetään. budjettirajoituksista huolimatta, tai kenties juuri siitä syystä Evil Dead esittää kuvastoa joka ei ollut vielä tuolloin kovinkaan trendikäs, mutta nykyään hyvinkin käytetty. samanlaista kuvaleikittelyä löytyi korkeintaan jostain Tohtori Caligarin Kabinetista (pääosin Caligarin lavastuksen vuoksi.) ja kenties Andalusialaisesta Koirasta. mutta ei niinkään kauhuosastolta. Hills Have Eyes, Halloween, tai vaikkapa Night of the Living Dead ovat kyllä kaikki genrensä klassikoita, mutta Evil Deadiin verrattuna kovin staattisia kuviltaan. saadaan siirtyä Plan 9 from Outer Spacen kaltaisiin ja aikaisiin elokuviin, joissa osoitettiin samanlaista mielikuvitusta kuvien käytössä. ja tuolloinkin ollaan edelleen enemmän lavastuksen ja maskeerauksen puolella, kuin kamera-ajojen. totta, että tuolloin käsivarakamera oli uutta ja ihmeellistä ja oikeastaan vain Rocky oli tehnyt siitä jotenkin toimivan. Evil Dead otti ja vei kameratyöskentelyn uusiin ulottuvuuksiin. ei niinkään siksi, että "kokeillaan mitä voidaan tehdä." vaan enemmänkin siksi, että "tämä sopii tähän kohtaukseen." samoin oli tehty äänimaailman kanssa. ääniefektit Evil Deadissa ovat selkeästi tarkan suunnitellun tulosta. ne lyövät selkeästi yli olemalla Looney Tunesmaisia, jos itse kohtauskin oli muutoinkin ylilyönti. mutta kuuntelemalla pelkkää ääntä, huomaa etteivät ne ole vain hassuja ja kovia ääniä. vaan ne ovat ääniä, jotka ssavat raavaankin miehen ripuloimaan housuihinsa, jos siihen täysin uppoutuu. sama seikka löytyy itse musiikistakin. Evil Deadin musiikissa on selkeitä muistumia Psykosta, mutta se ei ole vain muistuttamassa jostain muusta, vaan myös palvelemassa käsitteillä olevaa elokuvaa.
Evil Deadin tärkein klassikkostatuksen antava seikka on kuitenkin lopulta sen ajattomuus. oikeastaan ainoastaan hiusmallit ja vastaavat sitovat sen valmistumisaikaansa (kuten vastaavasti tekee Tähtien Sodassakin.) niin sen eri osasten tasapaino aiheuttaa sen, että Evil Dead tuntuu uudelta edelleenkin. se toi mukanaan nopeuden elokuviin. joten nykyisten hektisten elokuvien rinnalla, se ei tunnu hitaalta. mutta toisaalta Evil Dead ei tunnu hysteeriseltä kuten moni muu tuoreempi elokuva. vaan se osaa tarpeen mukaan olla hidas tunnelman luoja.
sen äänimaailma on sekä sopivaa meteliä nykytrendien mukaan, että sopivan rauhallinen.
(sorg! ajatukseni katkesi.)
Evil Deadista tekee tärkeän juuri eri osaten toimivuus keskenään. ja parhaiten sen huomaa katsomalla kuinka moni kauhugenren nykyelokuva hyödyntää jotain Evil Deadissa esitettyä osasta, mutta hyödyntää vain jotain tiettyä puolta siitä. eikä niinkään osaa yhdistää sitä johonkin muuhun palaan. ja juuri se, ettei palapeliä osata koota oikein, tekee sen että moni elokuva antaa kyllä viitteen siitä mitä olisi mahdollista saavuttaa, mutta ei tiedetä miten sinne päästään.
Evil Dead ei missään nimessä ole originelli paloihin pilkottuna. mutta kokonaisuutena se on jotain, mihin ei ole enää sen jälkeen päästy. lähimmäksi Evil Deadia pääsee kenties niinkin tuore elokuva kuin Slither. jonka tekijäkaartista löytyykin paljon kauhun ja komedian taitajia. se siinä onkin maagista. miten olla sekä pelottava, että naurattava? kauhukomedioihin luokiteltava elokuvat kun tuppaavaat olemaan aina painottuneita jompaan kumpaan. ollaan joku KAUHUkomedioita, tai kauhuKOMEDIOITA.
Sam Raimin ja kumppaneiden ollessa vielä Evil Deadin aikaan aloittelevia elokuvantekijöitä, tulee mieleen tietenkin että moni elokuvan onnistuminen on vain vahinko. mutta jos vahingot ovat tuota tasoa, niin Luojalle kiitos niistä. sillä isot rahat ja legioona aivoriihiä saattaa tuottaa seuraavat Michael Bay elokuvat, mutta se ei tuota elokuvaelämystä jonka muistaa siksi että se on joko tarpeeksi hyvä, tai huono ansaitakseen muistamisen.
oli Evil Dead sitten onnistunut vahinko, tai tarkan suunnittelun tulos. niin kuinka moni elokuva saa toistuvasti tehdä jatkuvuusvirheitä kestonsa aikana ilman että se vaikuttaisi elokuvasta nauttimiseen niistä syistä kuin se on tarkoitettu.
olit sitten vannoutunut Spielberg-fani, Bollywood-narkkis, tai päivittäin Kagemushan katsova. on Evil Dead elokuva jolle kannattaa antaa mahdollisuus. ja siihen kannattaa asennoitua niin, että sitä ei katso vain kauhuleffana, tai komediana. Evil Dead kannattaa katsoa siksi, että se on elokuva joka tuntuu siltä, että on kokenut jotain uutta sen nähtyään.
ette saaneet taaskaan mitään jota ette jo tietäisi, mutta itse voin sanoa, että minä sain jotain uutta katsottuani käsittelyssä olleen elokuvan jälleen kerran. sillä monesta katselukerrasta huolimatta, en ollut huomannut että kun Bruce Campbell kumppaneineen alussa ajaa sen silaln yli. kuvan oikealla puolella, (eli sillan vasemmalla puolella) seisoo joku mitä ilmeisemmin elokuvaan liittymätön henkilö. se ei kuulosta miltään, mutta on minulle sama kuin löytäisi sen legendaarisen kengän Tähtien Sodasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..tykkäsit leffasta? *heh*
Oletko muuten lukenut Bruce Campbellin kirjaa "If Chins Could Kill", missä hän kertoo elämästään ja siihen liittyen Evil Dead -leffojen kuvauksista yms? Kannattaa lukea jos et vielä oo.
Ensinnäkin pitää mainita, että vaikka jonkun mielestä Evil Dead-aiheena olisi sopivampi kauhuosastolle, niin syy miksi en sitä sinne laittanut on juuri sen komediallisuus. joten katsoin tämän palstan olevan parempi kompromissi.
anyway, anyhow...
...kyllä Markiisi,,, oli se ihan kiva leffa. ja kiitos vinkistä. pitääkin metsästää kirja käsiini.
niin ja teille jotka kuumeisesti mietitte mitkä ovat hra. Campbellin omia suosikkikauhiksia ja jotain sinne päin. niin alla suoraa lainausta bruce-campbell.comista
ei kenties kovin yllättäviä vaihtoehtoja, mutta helppo nähdä vaikutteet jotka etenkin juuri Evil Deadissa näkyivät.
niin ja muuten, listalla olevassa Frogsissa on yksi cooleimpia kansia. kyllä te tiedätte,,, se sammokka, jonka suusta pilkistää käsi. se kansi sai minutkin sen aikoinaan katsomaan. sääli ettei sisältö vastannut kantta (kuten vastaavissa tapauksissa harvoin tekeekään.)
pitääkin kohta puoliin tehdä listaa loistavista roskaelokuvista... mutta who cares. päästetään mestari ääneen (no höh! kuvaanollisesti tietenkin.)
"For this installment, I'd like to cut right to the chase and give you a list of my ten favorite and least favorite horror films - and why. Here they are, in no particular order:
Best
The Haunting (1963) - In the original version, use of camera and sound alone results in some truly chilling moments.
The Exorcist (1973) - Disturbing images more than make up for effects that fall short of our digital expectations.
The Omen (1976) - Gregory Peck lends serious credibility to this creep-fest. The whole "possession" thing is a great staple of horror flicks.
The Tenant (1976) - Roman Polanski is a master of deception. Check your sanity at the door.
The Hills Have Eyes (1978) - It's crude, sure, but look for the classic scene in a trailer involving two crazies and a poor little bird.
Halloween (1978) - John Carpenter can take a bow for creating the modern day horror flick. For its budget, Halloween is slick, stylish and has great "scares."
The Texas Chainsaw Massacre (1974) - What can I say? This was one of the most disturbing film experiences I've ever had. Rent it now...
Night of the Living Dead (1968) - I remember reading about this film in Reader's Digest when I was a kid and the article alone scared the crap out of me. Enjoy the docu-drama feel.
Alien (1979) - Great execution of a cool concept.
The Sixth Sense (1999) - Smart films are so rare these days. As I understand it, there wasn't one "visual effect" in the whole film.
Worst
The Frogs (1972) - Ray Milland must have owed the government back taxes.
Motel Hell (1980) - Rory Calhoun's deathbed confession that he "used preservatives" is worth the rental.
Death Curse of Tartu (1966) - some flicks made my list simply because of the lame title.
Massacre at Central High (1976) - Spend hours watching the film crew in reflections, wires that weren't meant to be seen and, my personal favorite, floating rocks. Although hailed as a "social commentary" horror flick, this is just a guilty pleasure to me.
Chopping Mall (1986) - Need I say more?
Humanoids from the Deep (1980) - I just had to get one Roger Corman flick in there somewhere...
The Dead Next Door (1988) - A great "no budget" guilty pleasure. Listen carefully to the voice of the lead Zombie Squad guy. Sound familiar?
Frankenstein 1970 (1958) - So, what, they never thought 1970 would arrive? This is a textbook case of how to badly date your badly made film.
April Fool's Day (1986) - Representative of the sad period when horror flicks were all named after calendar events.
Plan Nine from Outer Space (1958) - This may seem too easy, but study it closely to get the full effect - Ed Wood was trying to make a good film.
There you have it, there it is. Use this list to make friends - or to scare them away
Best,
Bruce Campbell"
Evil Dead on niitä harvoja KAUHU leffoja jossa on oikeasti "elokuvallisia arvoja",kuten esim. Kubrickin Hohto tai Romeron Elävien kuolleitten yö.
Tuntuu elokuvan jokaisessa kohtauksessa olevan tarkkaan mietitty mikä on kuvakulma joka sopisi parhaiten KAUHU pätkään.
Evil Dead leikittelee katsojan mielikuvituksella,joka tuo elokuvaan kuuluvan jännitteen.
Ensi katsomisella meikäläinen näki sen leikatun version,josta joku RENNY HARLIN niminen henkilö tärveli 10 min. pois.Leikattunakin tuo Evil Dead sai yöunet meikäläiseltä vähiin,mutta siitähän on jo 20 vuotta aikaa.
Ajan kuluminen ei tosiaankaan ole tehnyt hallaa leffalle,muuten kuin tehosteiden osalta.Perinteisellä tavalla tehdyt KAUHU leffat ovat olleet onnistuneempia kuin Digitaalisesti (liian siististi) muokatut jutut.