Kävi taas keskiviikkona taksikuskin idioottimaisuus ilmi kun kävin Annankadun alkupäähän purkamassa kuormaa. Kuorman purkamisen ajan kuorma-autoni seisoi paikan edessä keskellä katua hätävilkut päällä, jonka jälkeen totesin että vain henkilöautot mahtuvat ohi ja siksi siirsin auton mäen alaosaan kadun viereen parkkiin asioidessani kauan kyseisessä liikkeessä.
Kun tulin takaisin, niin taakseni oli liimautunut punainen tilataksi koulukyyti-kyltti katollaan siten, ettei ollut mitään mahdollisuuttakaan saada liftiä alas että olisin saanut heitettyä tyhjät kyytiin, toimenpide olisi vienyt aikaa noin viitisen minuutia. Kyseinen taksikuski käski minun siirtää autoni välittömästi pois koko pätkältä, koska pätkä on taksitolppa-aluetta.
Siirsin sitten kuorma-autoani eteenpäin pois taksialueelta sillä seurauksella, että jouduin sulkemaan mäen alapuolella olevan kävelykadun parkkihalleista tulevan liikenteen ja olemaan vaakatasoon lasketun liftini kanssa vaaraksi niille lukuisille jalankulkijoille, joita osuudella liikkuu. Onneksi ei osunut yhtään näkövammaista reitille.
Ja mitä tulee Annankadun alkupään taksitolppaan, niin kyseisellä tolpalla ei ole koskaan kukaan päivystämässä päiväsaikaan, eikä kyseinen herrakaan tullut päivystämään, vaan nappasi eväskassinsa ja paineli himaansa. Hänen autonsa eteen jäi varmaan 15 metriä tilaa, jossa olisin voinut turvallisesti pakata tyhjät autooni, mutta kun se ei näköjään kaikille käy.
Eli pyytäisin vähän ymmärrystä kuorma-autokuskeillekin, kyllä mekin väistelemme teitä kun osa teistä suhailee eteen milloin mistäkin. Meillä on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä, kiire.

Vastaukset 8
Vanhimmat
päällä? niitä käytetään vain jos on HÄTÄ
Nimi on todella vääristävä, ne ovat paremminkin varoitusvilkut. Ne kertovat ihmisille mm. ajoneuvon poikeusellisesta sijainnista, poikkeuksellisesta käytöksestä tai jostain muusta, jota heidän tulee varoa. Itse käytän hätävilkkuja kuorma-autossa esimerkiksi peruuttaessani ahtaalla kadulla
Olen sitä mieltä, jotta
,,,
taksiruutu on tak-si ruutu.
Itiksen tolppa. Jatkuvaa kuorma-autotrafiikkia tolppa-alueella. Kuorma-auto purkaa kuormaansa vaikka kuinka esittäisi että älä, tukit taksiliikenteen ja sen jälkeen buussiliikenteen. Ei ku mä vaan äkkiä... ja se äkkiä on yleensä 15-30 minuuttia.
Ok se kuormahan pitäisi purkaa johonkin joten esim. itiksen tapauksessa, lastauslaiturit on Itäkadun puolella....Vaan kun ei oteta asioista selvää ja se on kivaa päästä suoraan liikkeen ovelle vaikka mitä tukkeutuisi.
hinttarit pitäs jossain erityiskoulussa opettaa miten isoooa-pakettiautoooa ajetaaaaaaaaaaaaaan
Jooh, tässä tapauksessa olen samaa mieltä.
Mutta muistelisin pari päivää aikasemmin niin oli punavuoren kadulla Rekka joka tukki bussin ja muun liikenteen kokonaan. 10m päässä oli punavuorentori johon olisi erittäin hyvin mahtunu rekka. Siis jumalauta vaikka on vaikeeta pysäköidä helsingissä niin tässä tapauksessa ei ollut. Se helvetin rekka oli siinä ainakin 25min ja tukki liikenteen kokonaan. Kyllä ne rekkakuskit voisivat välillä käyttää aivojaankin, kun heille sellaiset on luotu.