Eilen kaikki meni järjestelmällisesti pieleen. Aamusta alkaen. Älkääkä käsittäkö väärin, yleensä siedän vauvani itkua helposti, mutta eilen katkesi kamelin selkä. Yritin syöttää puuroa ja siitä ei tahtonut tulla mitään. Vauva husi käsillään ja puuroa oli jokapaikassa jne. Vauva itku oli ärsyttävintä laatua; naama peruslukemilla, sitten karjutaan lujaa ja huudetaan, taas naama peruslukemille, karjutaan... Tavallaan suutuin miehellenikin, kun hänen olisi mielestäni pitänyt tulla jatkamaan ku huomasi kyllä, että mulla alko pipo kiristämään. Löin hanskat tiskiin ja huusin että voi saatanan saatana. (mulla ei oo tapana edes kiroilla). Vauva jatkoi kitisemistään ja sanoin, että tuo kristuksen narina tekee reiän mun aivoihin ja kävelin makuuhuoneeseen itkemään. Mies hoiti syöttämisen loppuun.
Arvatenkin mulla on nyt paska olo. Eihän vauva tuohon mitenkään reagoinut, mutta oon vihainen itelleni, kun huusin ja menetin malttini pienen vauvan takia!! Minkälainen äiti oikeen tulen olemaan uhmaikäiselle? Mä oon aina luullu omaavani hyvät hermot ja pitkän pinnan ja tuossa se nyt nähtiin. Vauvan paha mieli oli mulle kristuksen narinaa.
Arvatenkin mulla on nyt paska olo. Eihän vauva tuohon mitenkään reagoinut, mutta oon vihainen itelleni, kun huusin ja menetin malttini pienen vauvan takia!! Minkälainen äiti oikeen tulen olemaan uhmaikäiselle? Mä oon aina luullu omaavani hyvät hermot ja pitkän pinnan ja tuossa se nyt nähtiin. Vauvan paha mieli oli mulle kristuksen narinaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ymmärrän yskän...
Ei sitä aina pysty/jaksa olla rauhallinen kun lapset kiukkuu. Olen itse suuttunut useasti. Lapseni nyt ei ole enään vauvoja.
Eihän mikään huutamalla parane, mutta ihmisiä mekin vain olemme. Välillä kattila vain räjähtää.
Älä ole viheinen itsellesi. Ei siinä mitään kunhan tuota ei ole päivittäin.
Älä herrantähden tuommosia murehdi, ei kukaan ole täydellinen äiti. Hermot saa joskus mennäkin. Pääasia ettet ole käynyt käsiksi vauvaan tms. Sanat ei tuonikäistä vielä satuta. Kukaan ei voi kyllä tuommosesta syyllistää, varsinkaan jos on omia lapsia ja tietää mitä väsymys tarkoittaa...
että olet väsynyt..hyvin näköjään kuitenkin osaat itseäsi hallita kun kerroit että menit makuuhuoneeseen etkä jäänyt siihen mesoamaan.luulen että kaikilla joskus pinna kiristyy itsellekkin niin on vanhimman kanssa käynyt.käy vaikka illalla pikku lenkillä yksin tai kaverisi kanssa tai jossain kahvilla niin että miehesi katsoo sen aikaa vauvaa.itse teen niin jos tuntuu että seinät kaatuu päälle ja mies ja lapset rupeavat näyttämään ilkeiltä ampiaisilta=)
kyllä se vaan niin on, että kaikilla meillä joskus hermot menee lasten kanssa. Tärkeintä on tietenkin, ettet kuitenkaan lyönyt lastasi ja että miehesi hoiti ruokailun loppuun. Tässähän kysymys siitäkin, että sinun miehesikin kuuluu hoitaa lasta ja sinun raivarisi saa hänet tajuamaan, että lapsen hoito ei ole vain sinun hommasi. Miehiä pitää vähän kouluttaa välillä, että ne oppii toimimaan muidenkin kuin oman itsensä hyväksi (siis tarkoitan että viikonloppuisin myös hänen kuuluu huolehtia lapsista vaikka viikolla oliskin töissä). Tiedän, että moraalinen krapula voi olla paha tuollaisen kiehahduksen jälkeen, minullakin on ollut ja tulee olemaan näitä ylilyöntejä vastaisuudessakin. Ilma raikastuu ihmeesti kun välillä huudat ja itket sen jälkeen. Seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa osaat ottaa rauhallisemmin, opit hallitsemaan hermojasi paremmin. Toivon, että paha olosi helpottuu nopeasti ja kun vielä pyydät mieheltäsi anteeksi huonoa tuultasi niin kyllä se siitä. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa jopa omassa perheessä, mutta se helpottaa uskomattoman paljon!
päivällä tänään... poksahti se viimeinenkin ruuvi päässä ja totesin ärjyneeni lapsiraukoille jo kolmatta päivää aivan typeristä. Väsymys, turhautuneisuus yksin vastuussa olemisesta ja masennus pikkuhiljaa hiipimässä takaisinpäin nähtävästi. Onneksi mies oli kotona, kerrankin. Harpoin makuuhuoneeseen ja menin peiton alle parkumaan, nukahdin sinne, en edes tajunnut miten väsynyt olin. Päiväunet helpottivat mutta hitto vie, en tahdo olla vihainen koko aikaa. Ei oikein itselleni, ei lapsille, ei miehelle. Sitä tuntuu vain että yksinään saa tallustaa vaatimusten ja vaatimusten ja vaatimusten perässä ja minä tulee kaikille siellä jossain koirien ja uimahallin välillä jos tärkeysjärjestyksestä puhutaan :D
Tyhmiä tuntemuksia, mutta voi että. Nytpä tuli avauduttua. Kyllä palstat on ihania.
***
Tuo on ihan normaalia, ei kukaan ole täydellinen. Minä menetin kerran malttini totaalisesti ja onneksi mun mies näki sen. Otti tilanteen hienosti haltuun ja minä menin vessaan ja huusin pyyheliinaan suoraa huutoa.
Kun tulin takaisin, mieheni pidätteli naurua, mutta tiesi että ei saa nauraa tai hermostun uudestaan. Ollaan kyllä jälkeenpäin naurettu sitä yhdessä.
Tämmöstä tämä elämä vauvan kanssa on, älä ota paineita jos hermo menee, se menee kaikilla joskus. Hieno juttu on kun sen pystyy tajuamaan niinkuin sinäkin.
Joo mäki kerran menetin hermoni en tosin lapseen vaan imuriin. Imuroin väsyneenä ja nälkäisenä. Ruoka valmistui sen aikana kun imuroin ja päätin että imuroin loppuun ja sitten vasta syön. noh imuri ei kulkenutkaan nätisti perässä kun äkäisesti vetäsin letkusta vaan kääntyi ympäri. PRKL! sit meni hermot. olin olohuoneessa ja mies keittiössä, nostin imurin ilmaan niin että lamppu sai kyytiä katossa ja ärjyin kuin alkuasukas ja tuijotin miestäni silmiin tulisesti. mies tokaisi rauhallisesti että tulehan syömään niin minä jatkan sen jälkeen. ja arvaa naurettiinko mahat kipeenä jälkikäteen..mikä ihme muhun meni=)
Imuri-parka! On kyllä täälläkin imuri saanut kestää kaikenlaista, se voi joskus olla todella ärsyttävä vaikkei ole elävä olento ollenkaan.
Naurattaa tämä sinun viesti niin, että ihan läskit hyllyy.
Kuinkahan montaa liikkuvaa osaa meidän imurista on jo hajonnut vastaavien raivareiden aikana?? Hyvä kun toimii enää, sitkeä vekotin. Se on lentänyt ovesta ulos takapihalle, lattialle useampaan kertaan... imuritehtailla on varmana ihmiset ihan varta vasten suunnittelemassa juuri oikeanpituisia johtoja ja imurinputkia jotta ne eivät yllä mihinkään, pyöriä jotka eivät pyöri... tai sitten meillä asuu menninkäinen.
Miehen reaktio kyllä kullanarvoinen.
Mutta meille pitää ostaa uusi imuri.
***
Naurattaa täälläkin ihan hulluna :D
Imuri, tuo tärkein vempain kodissa ja niin hermoja raastava! Meillä se menee aina päin seiniä, johto ei riitä, putki irtoo tai vastaavaa.
Kas kun kukaan ei ole vielä perustanut Pelastakaa Imurit -järjestöä
On hyvä, että tunnistat suuttumuksesi ja sen että reagointi oli liiallista. Itse olen joskus retkahtanut vauvan kuulleen lipsauttamaan kirosanan. Olen lohduttanut itseäni sillä, että ehkä hän ei ole juuri SITÄ sanaa poiminut sanavarastoonsa jotta sen sitten ensimmäisenä joskus tulisi lausumaan.. Ihmeen hyvin sitä kehittää myös korvaavia sanoja. Se perjantai ja pentelekin ovat ihan hyvin suuhun sopivia.
Tulet varmasti olemaan hyvä äiti uhmaikäisellekin, kun kykenet tunnistamaan sen missä raja menee! Se on loistavaa ja sitä toivoisi monille muillekin.
Tottakai ihmisellä on erilaisia tunteita ja hermot joskus kiristyy aivan turhistakin asioista, silloin tarttee sitä itsehillintää ja itsensä psyykkauksellakin sitä voi kasvattaa ja sun teksti osoittaa sen hyvin, kun tiedät että teit väärin niin ensi kerralla muistat sen ja jätät kiroilematta :)
Minusta taas ap toimi ihan hyvin,kun meni makuuhuoneeseen purkamaan pahaa oloaan. Kaikille näitä sattuu, vielä toisenkin kerran varmaan. Elämää se vaan on. Kunhan ei ole jatkuvaa, eikä käydä fyysisesti lapsen kimppuun.
onkohan niin että menetit hermosi siihen vauvaan? Ehkä lähinnä mieheen joka ei huomannut tulla auttamaan? Ehkä raivosi ja sanasi olikin tarkoitettu ja suunnattu miehelle joka vin tyynesti seurasi tilannetta vierestä?
Onhan se noloa pyytää jos toisen pitäisi nähdä..
Turha huolehtia tulevaisuudesta sillä aika opettaa ja kasvat hermojasi hallitsemaan vielä loistavasti! Ja joskus on hyvä vähän meuhkatakin?
*Ehkä raivosi ja sanasi olikin tarkoitettu ja suunnattu miehelle joka vain tyynesti seurasi tilannetta vierestä? *
Tuo pitää paikkansa. Puolitoistavuotiaskin on edelleen kova pala hoidettavana ajatellen niitä hallittavia hermoja. Joten tuossa taannoin kun olin a-viruksen uuvuttamana ja ukko katseli vierestä kun tuskailin lapsi sylissä lopen uupuneena. Lapsi rimpuili vaipanvaihtoa ja pukemista vastaan kovasti. Tiedän ettei missään muissa olosuhteissa olisi tapahtunut, että lapsi lensi sylistäni matolle ja alitajuisesti juuri sen takia kun mies vaan katsoo tyynesti eikä auta. Sitten hän saa vielä tilaisuuden toruakin, että älä herran jumala tuollaista lapselles tee. Poistun naama punaisena pois kuumeesta, häpeästä ja synkän turhautuneisuuden tunteesta. Mies moittii, lapsi huutaa vieläkin enemmän. Maailman kauheinta on kun ei auteta, vaikka avuntarve on ilmeinen. On sitä apua vaan niin vaikea antaa oikealla hetkellä. Todella uupunut (tai nälkäinen) ihminen voi olla arvaamaton, kuten villieläin. Koska jumaliakaan emme ole, vaan lähempänä niitä elukoita.
Aivan ahdisti tuo sun kirjoitukses ku se on niin totta. Mullakin kävi mielessä sekunnin sadasosan (vain mielessä) kaataa puurot vauvan päälle. Mutta oikeassa oot, et hermo meni tilanteeseen ja mieheen, eikä vauvaan.
Kyllä siinä oliskin miehellä ihmettelemistä, jos vauva syönnin aikana huutaa ja husii, ja mamma tuleekin ja koppaa lusikalla äijää ohtaan:) Oikeasti ei ollu kaukana...
Tavallaan se manaaminen vauvan edessä oli viimenen keino saada mies auttamaan.
käynyt koppaamassa :)
Oikeasti, ei suuttumisessa ja suuttumuksen näyttämisessäkään mitään väärää ole.
Ei niitä lapsia nyt niin pumpulissa tarvitse kasvattaa, että kaikki omat tunteet paitsi iloiset pitäisi piilottaa.
Kyllä ne pienet ärjymiset kestää.
Että unohda koko juttu, hyvinhän sinä toimit.
menny hermot monta kertaa ja useasti olen mennyt toiseen huoneeseen rauhoittumaan, esikoisen aikana tuntui hermojen menevän vähän väliä ja tuli tiuskittua sellaista mitä katuu, ja yleensä se kohdistui mieheeni joka vain teki kakkea muuta, mutta äkkiäkös se muuttu kun karjuin et: nyt saatara meni hermo tähän muksuun, auta nyt edes itekin välillä.
toki silloin diagnisoitiin synnytyksen jälkeinen masennuskin jot jot, kolme kun on jo niin on kasvanut se "pinnakin" sitä mukaa sitte. aika kasvattaa ja varsinkin aina esikoinen on se joka opettaa eniten seuraavien kanssa on aina sitten helpompaa, ainakin omasta mielestäni.
Et ole tehnyt mitään väärää jos hermostut. Se on normaalia. Lapset osaavat olla vaikeita. Tosin tämän ikäinen ei vielä varsinaisesti osaa edes uhmata joten jatkoa seuraa...
Kuitenkin tärkeintä on se että et koskaan vahingoita lasta! Lähdet vaikka pois niinkuin teitkin. Kaameankin myrskyn jälkeen tulee aina tyyntä.