Miltä lestadiolaisista tuntuu, kun joka kerta kun avaatte Raamatunne niin sielä varoitellaan just teistä ja teidän vääristä opeista? Lessulla ja kunnon uskovalla on vain yksi asia yhteistä: se että molemmat uskoo Jumalaan ja Jeesukseen, mutta vain kunnon uskova pyrkii tekemään Jumalan tahdon kun sit taas lessujen naruja vetelee joku ihan muu.
Lestadiolainen ei kunnon uskova?
ExLessu
131127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko edes koskaan ollutkaan lessu ? Harvoin lessu
uskonsa jättää. Maailma pyrkii kyllä houkuttamaan
lavealle tielle ja valitutkin voivat eksyä.
Tarve saada sanottua, että mistä me tiedämme mitä JUMALA haluaa, eikö se ole niin että me luulemme vain. Jonkin asian oikeaksi,teemme sitten niin olemme muka hyviä ja paisuneita. Parempi olla vaan ja ainakin tehdä vähempi, niin tekee turhaa vähemmän, ja ei ehkä sitä kauhistusta jonka luulemme hyväksi, oikeaksi yms.
JOS PIDÄT MINUA HUONONA ,olet aivan oikeassa ja mitä voin, rukoilen anteeksi sinulta ja kaikilta muiltakin . Joka on olleet ryöpytyksen kohteessa, (netissä )on se hyvä puoli että saa uskoa synnit heti anteeksi annetuksi. RAAMATUSSA ei meistä ja meidän opeista kyllä varoiteta vaan siitä että meidän joukossa on niitä jotka tekevät ihmisoppia mitä kaikkea se sisällään pitää . Voi olla niin että tämä tulee alustajan nilkkaan, koska tietoa ei ole mikä on JUMALAN tahto .
On niin helppo väittää vaikka mitä, jos ei tarvitse perustella väitettään. Tuo on vähän saman luokan juttu, kuin jos lähettäisit tähtitiedettä käsittelevälle nettipalstalle vaikka seuraavanlaisen viestin:
"Hei urpot jotka uskotte, että Kuu koostuu eri mineraaleista, miltä tuntuu avata mikä tahansa tähtitieteen alkeisoppikirja ja lukea siitä, että Kuu on juustoa, minkä kaikki järkevät ihmiset ovat aina tienneet?"
Eikä mitään sitaatteja eikä mitään muutakaan perusteluita. Eipä tuollaisessa heittelyssä paljon älliä vaadita. Jos perustelisit väitteesi lestadiolaisuuden väärästä opista yksityiskohtaisesti (ja mielellään lainauksia Raamatusta käyttäen), voisi kanssasi käydä jotain keskusteluakin, mutta asiallinen keskustelu ei tietenkään sinua välttämättä kiinnosta eikä sinua voi sellaiseen vastoin omia periaatteitasi pakottaa.
Muuten, sanavalintasi kertoo oman uskosi laadusta enemmän kuin käsitätkään. Tarkoitan tässä ennen kaikkea sitä, että asetat vastakkain toisaalta lestadiolaiset, toisaalta "kunnon uskovat", kuten erittäin paljastavasti kuvaat sitä ryhmää, johon itse koet kuuluvasi. Olet siis omasta mielestäsi "kunnon uskova", ja tietysti sinulla vapaan maan vapaana kansalaisena on täysi oikeus kuvata itseäsi ihan millä sanoilla huvittaa. Voit vapaasti sanoa, että olet "kunnon ihminen" tai "kunnon kansalainen", ja on hyvin mahdollista, että inhimilliseltä kannalta ja yleisesti vallitsevien yhteiskunnallisten arvioperusteiden mukaan sitä oletkin, ainakin siinä mielessä kuin ihmiset nuo sanat yleensä käsittävät. Asia muuttuu kuitenkin täysin toiseksi, jos uskot, että on ihan oikeasti olemassa "kunnon uskoviksi" kutsumasi kategoria, johon vieläpä miellät itse kuuluvasi. "Kunnon ihminen", "kunnon kansalainen" ja "kunnon" mikä hyvänsä on sellainen ihminen, joka täyttää tietyt minimikriteerit eli OMAA RIITTÄVÄN PALJON HYVIÄ OMINAISUUKSIA, jotta hänestä voidaan käyttää tuota "kunnon"-sanaa. Ongelmana vain on se, että jos tuota "kunnon"- sanaa aletaan soveltaa uskoviin (tai sellaisiksi kutsuttuihin) ihmisiin, mennään (hyvin lievästi ilmaistuna) metsään niin että kolisee, ja todella lujaa mennäänkin. Ilmaus "kunnon uskova" nimittäin edellyttää välttämättä sitä ajatusta, että kyseisessä "uskovassa" on oltava riittävän paljon hyviä ominaisuuksia, jotta häntä voisi perustellusti kutsua "kunnon uskovaksi". Toistan vielä: siis RIITTÄVÄN PALJON HYVIÄ OMINAISUUKSIA. Ominaisuus on sellainen asia, joka ihmisellä joko on omasta takaa tai sitten ei. Ominaisuuksia ei mitenkään voi saada lainaksi keneltäkään toiselta, ja tässä pääsemmekin asian ytimeen. Ihmisen jumalasuhteessa (tai sen puuttumisessa) ei nimittäin ole kyse siitä, että ihmisen pitäisi omata itsessään riittävä määrä hyviä ominaisuuksia, jotta Jumala voisi arvioida hänet yhtä paljon "kunnon uskovaksi" kuin tällainen ihminen ajattelee itse olevansa, ja sitten hyväksyä tällainen omissa silmissään "kunnon uskova" yhteyteensä. Tämä on täysin vastoin sitä, mitä Raamattu opettaa, mikä on erittäin yksiselitteisesti ilmaistu mm. Roomalais- ja Galatalaiskirjeissä. Ihmisellähän ei itsessään kerta kaikkiaan voi olla yhtään mitään hyvää suhteessa Jumalaan, vaan kaikki hyvä, mitä kristityssä näkyy Isän Jumalan silmissä, on pelkkää lainaa Jumalan Pojalta, jonka vanhurskautta kristitty voi vain heijastaa niin kuin Kuu, joka ei voi olla valon lähde, voi joskus heijastaa Auringon valoa. Tällainen ajatus on taustalla, kun Kristusta kutsutaan Vanhurskauden Auringoksi. Vain Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on elämä ja valkeus itsessään, kaikilla muilla se on pelkkää lainaa.
"Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus, ja valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys käsittänyt." (Joh. 1:4-5)
Joskus kun katsoo joitakin kristittyjä, tuntuu siltä kuin heissä näkisi jollain salatulla tavalla loistavan tuon lainavalon, joka voi olla peräisin vain Vanhurskauden Auringosta itsestään. En tarkoita, että kirjaimellisesti puhuen näkisin mitään poikkeuksellista, mutta kyseessä on jokin asia, jonka jollain tavalla ilmeisesti voi joskus ikään kuin aistia, ja puhun tässä "näkemisestä", kun en parempaakaan sanaa keksi. Tätä on vähän vaikea selittää sellaiselle, joka tätä tunnetta tuskin on koskaan kokenut, mutta tällaisena hetkenä tuntuu tosiaan siltä kuin elävän uskon voisi jollain tavalla nähdä ja mieleen tulee ajatus: "Tuo nyt ainakin on elävässä uskossa ja jos sille tulisi nyt lähtö, se olisi kyllä Taivaaseen." Täytyy muuten tähän lisätä, että tällaista en kyllä koskaan ole huomannut peiliin katsoessani... :). Omassa uskossani ei tosin totisesti ole mitään kehumista, mutta en usko myöskään, että kukaan ihminen voi koskaan aidosti nähdä itsessään mitään elävää uskoa tai kristillisyyttä, vaan että sen joskus voi häivähdyksenä nähdä toisissa. Siis nimenomaan toisissa, ei koskaan itsessä. Jos ihminen nimittäin alkaa mieltää itsensä "kunnon uskovaksi", se on kyllä varma merkki siitä, että Jumalan Pojan lahjavanhurskaus on käynyt tällaiselle ihmiselle halvaksi eikä hän välttämättä ole sitä koskaan todella käsittänytkään. Omissa silmissään "kunnon uskova" on nimittäin pakostakin sellainen, joka rakentaa OMAN kuvitellun vanhurskautensa varaan käsittämättä mihin se johtaa. En tiedä onko ylipäänsä mahdollista ilmaista selvemmin olevansa kaulaa myöten omanvanhurskauden suossa kuin kuvata omaa uskonnollista viiteryhmäänsä "kunnon uskoviksi". Kukaan ei voi samanaikaisesti olla elävässä uskossa ja mieltää itsensä "kunnon uskovaksi." 2000 vuotta sitten "kunnon uskovilla" oli toinenkin nimi. Heitä kutsuttiin fariseuksiksi.
Usko Kristukseen vanhurskauttaa. Ja vanhurskaat tuntee paitsi lähimmäisenrakkaudesta, myös ennen kaikkea Kristuksen kiittämisestä ja ylistämisestä.
Kiitos Jeesuksen, hän on minut verellään puhtaaksi pessyt KAIKISTA synneistäni.
Olen vanhurskas, pyhä ja puhdas.
Jos sinä et omakohtaisesti usko Jeesukseen joka on sinut synneistäsi päästänyt, niin ei itsesäälissä ja itsesi mitätöimisessä kiemurtelukaan sinua pelasta, se on varma asia.
Ota Kristuksen pelastushyvyydet uskolla vastaan, niin pelastut. Muuta tietä ei taivaaseen ole.
Sitä ei itse hankitulla uskolla voi armoa ottaa vastaan.
Jos Jumala itse ei vedä häntä kristuksen luokse, niin turhaan sen rakentajat vaivaa näkevät.
Tämä on raamatun sanomaa. Joka ei käy sisälle oven kautta lammas huoneeseen, niin hän on varas ja ryöväri.
Eikä hän ole tullut kuin varastamaan ja tappamaan.
OLi varsin opettavainen kirjoitus, jos exlessu ei tämän jälkeen tee parannusta ei sitten koskaan. Minäkin sain voimia jatkoon, Voin alle kirjoittaa tuon kaiken , ja sen teenkin teutatess.
Pelkkää tappamistahan tuo ansiovanhurskaiden uhoaminen on täällä ollut. Eipä juuri sanaakaan ole puhuttu Kristuksesta, vaikka hänessä olisi tarjolla iankaikkinen elämä. Elämä ja yltäkylläisyys, USKON KAUTTA.
Olet aivan oikeassa 2000-vuotta sitten oli fariseukset ja nyt on lessut;)
Aamen tuohon, Atribuutti. Noin se on täsmälleen eikä melkein. Lutherilta muuten löytyy tällainen kommentti tähän raamatunkohtaan:
"Ei taida kenkään minun tyköni tulla, ellei Isä, joka minun lähetti, ja minä herätän hänen viimeisenä päivänä." (Joh.6:44)
"Vieläkin on pieni joukko raadollisia, murheellisia ja pelästyneitä omiatuntoja, jotka eivät voi auttaa itseään ja antavat siksi opettaa ja kantaa itseään. He kuulevat ja lukevat Sanaa, eivätkä koskaan saa siitä kyllikseen. He ottavat asian vakavasti, eivätkä tiedä mitään omasta vanhurskaudesta ja hurskaudesta vaan antavat Pyhän Hengen voiman vaikuttaa ja vetää heitä hänen puoleensa."
Näin siis Luther. Sinä Atribuutti ja minä tiedämme molemmat,ja tietää moni muukin, että puhe siitä, että itse tehty usko on kuollutta uskoa ei ole mikään pelkkä Laestadiuksen (jonka sanat eivät esim. AV:n silmissä paljoa paina) keksintö kuten jotkut tuntuvat luulevan, vaan sama ajatus löytyy myös Lutherilta(vaikka AV ei tosin häntäkään arvosta) ja mikä tärkeintä myös Raamatusta. Mutta tuo AV ei vain halua sitä käsittää vaikka miten päin asian hänelle selittäisi.
Kiitos sinulle teutatess. Annoitpa juuri sinäkin minulle vähän lisävoimia. Tuntuu vain joskus niin masentavalta jatkuvasti lukea tältä palstalta sitä iänikuista ja jatkuvaa tämän kristillisyyden perusteetonta haukkumista, ja aina samoja kuluneita väitteitä, hokemia ja iskulauseita käyttäen. Siksi tuntuu niin mukavalta kun välillä saa lukea jotain piristävääkin, kuten juuri tämä viestisi.
Hohhoijaa... Luuletko ehkä, etten ole kuullut tuotakin kulunutta ja ennen kaikkea PERUSTELEMATONTA herjaa ainakin noin parisataa kertaa tähän mennessä? Keksisitte te "lessuallergikot" joskus jotain uuttakin vaihteeksi, alkaa jo pitkästyttää...
Huomaa, että minä sentään vaivauduin perustelemaan kantani ja vieläpä aika yksityiskohtaisesti. Löydätkö sinä ehkä yhtä pätevät argumentit kumotaksesi sen mitä sanoin edellisessä viestissäni? Se oli kyllä retorinen kysymys, sillä tiedän ehdottoman varmasti, ettet löydä. Ja syynä siihen, ettet löydä, on se, ettei sellaisia yksinkertaisesti ole. Sellaista mitä ei ole kun ei voi löytää. Taidat sinäkin sen pohjimmiltasi tietää, ja juuri siitä tuo voimaton räksytyksesi, josta tulee naapurin terrierivanhus mieleen. Se näkee huonosti ja haukkuu paljon, kun tuntee olonsa epävarmaksi. Pelkoa se ei kenessäkään herätä, myötätuntoa kylläkin. Niin kuin sinäkin. Lähes täydellinen tietämättämyytesi ei tietenkään sinänsä ole synti, mutta se estää sinua näkemästä asioita, jotka ovat mittaamattoman paljon tärkeämpiä kuin ainakin tässä vaiheessa kykenet käsittämään. Sitä, mihin suuntaan tulevaisuudessa mahdollisesti kehityt, en tietenkään voi tietää. Ihan pienenä vihjeenä: ei olisi sinullekaan pahitteeksi ottaa asioista vähän selvääkin, ennen kuin lauot lonkalta "mielipiteitäsi" asioista, joita et tunne kuin kuulopuheelta. Tässä kun ei satu olemaan mikään ihan pieni asia kysymyksessä. Vapaassa maassa sinua ei tietenkään voi kukaan pakottaa uskomaan Jumalaan (ja pakotettu usko olisi tietenkin pelkkää teeskentelyä vailla mitään todellista elämää), mutta silti sinun kannattaisi kysya itseltäsi: Entä jos Jumala onkin ihan oikeasti olemassa? Mitä sitten?
tai tekemän asioita vastoin tahtoa, painostusta seurakunnasta ja suvunpuolelta. suurinpana esimerkkinä lapsien sarjatuotanto. Aivopesten lapsi jo pienestä.
Ja jumala on olemassa. Se on varmaa. Mutta se että kuka siellä taivaassa on, on jumalan päätös, ei ihmisen eikä tekojen..valitettavan monella lessulla on teot tärkeämmät kuin se itse usko.