Elämä Kristuksessa?

Voisi sekin olla yksi näkökulma asiaan, jos kiristyksellä viitataan samaan kuin ahdingolla, kuten:
"Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan"

ja

”Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.”

Noissa asioissa tosin tehdään eroa ulkoisen ja sisäisen ahdingon välille. Samalla kun elämä Kristuksessa tuottaa monille ulkoisen ahdingon, se lupaa kaikille sisäisen vapauden ja rauhan Kristuksessa.

Voisiko siis elämän Kristuksessa sanoa olevan ainakin ulkoisesti elämää kiristyksessä, tai kuten tuolla viitattiin, ahdingossa? Sanoohan Jeesus itsekin omilleen:
”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa.”

Ainakin yksi näkökulma elämään Kristuksessa voisi olla tuossa mitä sen voi havaita ulkoisesti olevan, elämää maailman vihaamana, vai pitäisikö sanoa nykyisen välipitämättömyyden ollessa yleistä vähän lievemmin; maailman pilkkaamana.

Kuitenkin tämä näkökulma on vielä pintaa, eikä selitä käsitteen varsinaista merkitystä niissä yhteyksissä, joissa mm. Paavali sitä usein käyttää.

Kun kirjoitin Kristuksen lapsuudesta, puutuin seikkaan, josta harvoin kirjoitetaan.

Jeesus kutsuu: "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt" Matt 11:29-30

Jeesuksen lapsuus ja nuoruus on aikaa, jolloin hän vähitellen tuli tietoiseksi tehtävästään ja asemastaan. Hän joutui oppimaan kaiken kuten ihminen ainakin. Myös tämä on esikuvallista ja osoitettu hänen seuraajilleen.

Ihminen joka tulee uskoon, on kuin vastasyntynyt: Hänen hengellinen itsetietoisuutensa on täysin kehittymätön. Vaikka hän on syntynyt uudesti Hengestä, hän ei itsestään löydä hengellistä identiteettiä. Tässä vaiheessa Hänen hengellinen kasvunsa on yhtä lailla toisten uskovien varassa kuin pienen lapsen kasvu on vanhempien varassa. Kuitenkin tämä on elämää Kristuksessa. Eihän hänkään imeväisenä kulkenut Hengen voimassa väkijoukkojen halki evankeliumia saarnaten.

Jos uskova elää tämän hengellisen lapsuutensa suotuisissa merkeissä, hänessä alkaa vähitellen kehittyä tietoisuus omasta Hengellisestä identiteetistä. Ja vasta sitten hänelle voi avautua mahdollisuus siihen, että hänen tekemisensä ovat tietoista Hengen johdatuksen seuraamista eli tietoista Kristuksessa elämistä.

EJKR kirjoitti:

Kun kirjoitin Kristuksen lapsuudesta, puutuin seikkaan, josta harvoin kirjoitetaan.

Jeesus kutsuu: "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt" Matt 11:29-30

Jeesuksen lapsuus ja nuoruus on aikaa, jolloin hän vähitellen tuli tietoiseksi tehtävästään ja asemastaan. Hän joutui oppimaan kaiken kuten ihminen ainakin. Myös tämä on esikuvallista ja osoitettu hänen seuraajilleen.

Ihminen joka tulee uskoon, on kuin vastasyntynyt: Hänen hengellinen itsetietoisuutensa on täysin kehittymätön. Vaikka hän on syntynyt uudesti Hengestä, hän ei itsestään löydä hengellistä identiteettiä. Tässä vaiheessa Hänen hengellinen kasvunsa on yhtä lailla toisten uskovien varassa kuin pienen lapsen kasvu on vanhempien varassa. Kuitenkin tämä on elämää Kristuksessa. Eihän hänkään imeväisenä kulkenut Hengen voimassa väkijoukkojen halki evankeliumia saarnaten.

Jos uskova elää tämän hengellisen lapsuutensa suotuisissa merkeissä, hänessä alkaa vähitellen kehittyä tietoisuus omasta Hengellisestä identiteetistä. Ja vasta sitten hänelle voi avautua mahdollisuus siihen, että hänen tekemisensä ovat tietoista Hengen johdatuksen seuraamista eli tietoista Kristuksessa elämistä.

Lue lisää

Minä jäin miettimään jo tuolta aikaisemmasta keskustelusta sitä asiaa, että vertauskuvan hakeminen hengellisyyden omistamiselle ihmisen kehityksestä johtaa helposti myös ajatukseen hengellisyyden selittämisestä psykologian keinoin. Siinä on jotain sellaista, mikä ei oikein sovi kuvaan ja oikeastaan voisin hakea analogiaa tuolta huomiostasi Mesopotamian uskontojen ja Aabrahamin uskon välisestä suhteesta.

Ympäristötekijätkään eivät varmaan ole koskaan merkityksettömiä missään ihmisen ajattelussa ja toiminnassa, mutta kuitenkin löytyy jokin selittämättömäksi jäävä vaikutus, joka voi vaikuttaa jopa enemmän kuin esim. psykologiset tai sosiaaliset syyt.

Eräs herätysliikejohtaja on sanonut hengellisyydestä ja sen vaikutuksista, että se: ”merkitsee näkymättömien tulemista meille niin todellisiksi, että ne valtaavat meidät, irrottavat näkyväisistä ja saattavat meidät uuteen elävään suhteeseen elävän Jumalan ja hänen maailmansa kanssa.. Elämä on Kristuksessa. Vain Kristuksen sulasta armosta ja rakkaudesta me elämme.”

Tuo ei ole edes mistään hurmahenkisestä päästä uskonnollista kenttää, vaikkakin hyvin selvästi tunnustuksellisista piireistä. Kuitenkin jo tuossa laitetaan luonnolliset selitykset hattuhyllylle odottamaan luonnollisia kysymyksiä ja määritellään hengellisyys irrallisena muista henkilön persoonaan ja kokemuksiin vaikuttavista tekijöistä.

Tämä on oikeastaan pohdiskelua siitä, minne tässä kysymyksessä olisi vedettävä rajoja, jos niitä on vedettävissä. Olisiko mielestäsi tuo esittämäsi analogia jossain suhteessa käyttökelpoinen myös tässä kysymyksessä? Mielestäni materialistin muuttuminen hengelliseksi ei selity vain oppimisella tai seuralla, joka tekisi kaltaisekseen.

Tai ehkä selittäisit tuota muutosta jollain muulla, kuten lupauksella Hengen vuodatuksesta niiden päälle, jotka ottavat vastaan Hänet, Kristuksen. Ja sitten hengellistä kasvua verraten sitä ihmisen kehitykseen. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta mielestäni ainakaan hengellisyyden omistaminen, sen alku, ei selity kehityksellä?

Crypticall kirjoitti:

Minä jäin miettimään jo tuolta aikaisemmasta keskustelusta sitä asiaa, että vertauskuvan hakeminen hengellisyyden omistamiselle ihmisen kehityksestä johtaa helposti myös ajatukseen hengellisyyden selittämisestä psykologian keinoin. Siinä on jotain sellaista, mikä ei oikein sovi kuvaan ja oikeastaan voisin hakea analogiaa tuolta huomiostasi Mesopotamian uskontojen ja Aabrahamin uskon välisestä suhteesta.

Ympäristötekijätkään eivät varmaan ole koskaan merkityksettömiä missään ihmisen ajattelussa ja toiminnassa, mutta kuitenkin löytyy jokin selittämättömäksi jäävä vaikutus, joka voi vaikuttaa jopa enemmän kuin esim. psykologiset tai sosiaaliset syyt.

Eräs herätysliikejohtaja on sanonut hengellisyydestä ja sen vaikutuksista, että se: ”merkitsee näkymättömien tulemista meille niin todellisiksi, että ne valtaavat meidät, irrottavat näkyväisistä ja saattavat meidät uuteen elävään suhteeseen elävän Jumalan ja hänen maailmansa kanssa.. Elämä on Kristuksessa. Vain Kristuksen sulasta armosta ja rakkaudesta me elämme.”

Tuo ei ole edes mistään hurmahenkisestä päästä uskonnollista kenttää, vaikkakin hyvin selvästi tunnustuksellisista piireistä. Kuitenkin jo tuossa laitetaan luonnolliset selitykset hattuhyllylle odottamaan luonnollisia kysymyksiä ja määritellään hengellisyys irrallisena muista henkilön persoonaan ja kokemuksiin vaikuttavista tekijöistä.

Tämä on oikeastaan pohdiskelua siitä, minne tässä kysymyksessä olisi vedettävä rajoja, jos niitä on vedettävissä. Olisiko mielestäsi tuo esittämäsi analogia jossain suhteessa käyttökelpoinen myös tässä kysymyksessä? Mielestäni materialistin muuttuminen hengelliseksi ei selity vain oppimisella tai seuralla, joka tekisi kaltaisekseen.

Tai ehkä selittäisit tuota muutosta jollain muulla, kuten lupauksella Hengen vuodatuksesta niiden päälle, jotka ottavat vastaan Hänet, Kristuksen. Ja sitten hengellistä kasvua verraten sitä ihmisen kehitykseen. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta mielestäni ainakaan hengellisyyden omistaminen, sen alku, ei selity kehityksellä?

Lue lisää

Muista asettamasi aihe. Se ei kuulunut: Miten synnytään Hengestä, vaan: Elämä Kristuksessa. Kun puhutaan elämästä Kristuksessa on kyse nimenomaan prosessista, jossa jo uskossa olevan ihmisen psykologiset ja muut ominaisuudet joutuvat työn alle - työn, jota Henki tekee ihmisessä. Olihan Jeesuksellakin oma tahto ja psyyke, joka oli taipunut hänen elämässään kohtaamiensa kärsimysten alla kuuliaiseksi, niin että Hän eli Hengen, ei omien tiedostamattomien psyykkisten tarpeittensa ohjauksessa:

"Minä en kysy omaa tahtoani" Joh 5:30
(Hänellä oli siis oma tahto)

Mutta tätä sinä et varsinaisesti halunnut kuulla. Palaan siis lähtökohtaan eli uudestisyntymiseen. Jos odotat jotain hyvin täydellistä ja ymmärrettävää selitystä, sitä ei ole. Uudestisyntyminen Hengestä on nimittäin asia, jota emme voi hallita, selittää tai johtaa jostain itsellemme tutusta. Vrt Joh 3:2-12

Uudesti synnytään Sanasta ja Hengestä. Jumala on sitoutunut lupaukseensa, ja kun ihminen on uskoo ja tunnustaa, hän syntyy uudesti. Tämä on yliluonnollista, täysin uskon varassa, jonka vaikuttaa Jeesus Kristus. Sitä voi yrittää kuvata esim noilla herätysjohtajan sanoilla, mutta mitä enemmän käyttää omia sanoja, sitä kauemmas mennään. Itselläni oli kolme kynnystä, joiden yli mentyäni tiesin, että Jumala oli toiminut elämässäni.

1. tunnustin Raamatussa kuvatun Jeesuksen rakkauden elämäni tärkeimmäksi asiaksi.

Tällä pääsin alkuun. Seuraavaksi (6v päästä) nämä sanat alkoivat puhutella:

2. Sen tähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Matt 10:32-33

Tajusin, etten pääse eteenpäin, jollen huomioi tätä. Ongelmana oli löytää paikka, jossa voi tunnustaa Jeesuksen, mutta ei tarvitse leimautua johonkin tiettyyn kuppikuntaan. No sopiva tilaisuus löytyi, sillä Jumalahan ei anna meille askeleita ilman että tie olisi valmiina.

3. Seuraavana (4v päästä) ongelmaksi nousi kysymys Pyhän Hengen kasteesta ( kielilläpuhuminen ym armolahjat). Tässä ei ollut kyse enää sopivan seurakunnan, vaan sellaisen henkilön löytämisestä, jonka puheista saatoin uskoa hänen henkilökohtaisesti olevan asiassa sisällä myös ymmärryksellään. No tässäkin eteeni juuri sopivasti johdatettiin kirjoja, joiden luotettavuuden arvioin niin ilmeiseksi, että lähdin tutustumaan niiden kirjoittajaan Skotlantiin. Hänelle esitin kysymykseni Hengen täyteydestä. Ensimmäinen keskustelu ei tuottanut odottamaani vastausta, mutta toisella kertaa sain selvyyden ja vahvistuksen ja vastauksen etsintääni.

Summa summarum. Kyse on elämisestä. Raamattu avautuu elämällä ja se on tarkoitettu löydettäväksi elämällä itse niitä samoja asioita, mitä siellä kuvatut ihmiset ovat eläneet. On otettava ne askelet, jotka meille annetaan. Ajattelulla voi tutkia maastoa, mutta lopulta sinne on mentävä, jos haluaa löytää.

EJKR kirjoitti:

Muista asettamasi aihe. Se ei kuulunut: Miten synnytään Hengestä, vaan: Elämä Kristuksessa. Kun puhutaan elämästä Kristuksessa on kyse nimenomaan prosessista, jossa jo uskossa olevan ihmisen psykologiset ja muut ominaisuudet joutuvat työn alle - työn, jota Henki tekee ihmisessä. Olihan Jeesuksellakin oma tahto ja psyyke, joka oli taipunut hänen elämässään kohtaamiensa kärsimysten alla kuuliaiseksi, niin että Hän eli Hengen, ei omien tiedostamattomien psyykkisten tarpeittensa ohjauksessa:

"Minä en kysy omaa tahtoani" Joh 5:30
(Hänellä oli siis oma tahto)

Mutta tätä sinä et varsinaisesti halunnut kuulla. Palaan siis lähtökohtaan eli uudestisyntymiseen. Jos odotat jotain hyvin täydellistä ja ymmärrettävää selitystä, sitä ei ole. Uudestisyntyminen Hengestä on nimittäin asia, jota emme voi hallita, selittää tai johtaa jostain itsellemme tutusta. Vrt Joh 3:2-12

Uudesti synnytään Sanasta ja Hengestä. Jumala on sitoutunut lupaukseensa, ja kun ihminen on uskoo ja tunnustaa, hän syntyy uudesti. Tämä on yliluonnollista, täysin uskon varassa, jonka vaikuttaa Jeesus Kristus. Sitä voi yrittää kuvata esim noilla herätysjohtajan sanoilla, mutta mitä enemmän käyttää omia sanoja, sitä kauemmas mennään. Itselläni oli kolme kynnystä, joiden yli mentyäni tiesin, että Jumala oli toiminut elämässäni.

1. tunnustin Raamatussa kuvatun Jeesuksen rakkauden elämäni tärkeimmäksi asiaksi.

Tällä pääsin alkuun. Seuraavaksi (6v päästä) nämä sanat alkoivat puhutella:

2. Sen tähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Matt 10:32-33

Tajusin, etten pääse eteenpäin, jollen huomioi tätä. Ongelmana oli löytää paikka, jossa voi tunnustaa Jeesuksen, mutta ei tarvitse leimautua johonkin tiettyyn kuppikuntaan. No sopiva tilaisuus löytyi, sillä Jumalahan ei anna meille askeleita ilman että tie olisi valmiina.

3. Seuraavana (4v päästä) ongelmaksi nousi kysymys Pyhän Hengen kasteesta ( kielilläpuhuminen ym armolahjat). Tässä ei ollut kyse enää sopivan seurakunnan, vaan sellaisen henkilön löytämisestä, jonka puheista saatoin uskoa hänen henkilökohtaisesti olevan asiassa sisällä myös ymmärryksellään. No tässäkin eteeni juuri sopivasti johdatettiin kirjoja, joiden luotettavuuden arvioin niin ilmeiseksi, että lähdin tutustumaan niiden kirjoittajaan Skotlantiin. Hänelle esitin kysymykseni Hengen täyteydestä. Ensimmäinen keskustelu ei tuottanut odottamaani vastausta, mutta toisella kertaa sain selvyyden ja vahvistuksen ja vastauksen etsintääni.

Summa summarum. Kyse on elämisestä. Raamattu avautuu elämällä ja se on tarkoitettu löydettäväksi elämällä itse niitä samoja asioita, mitä siellä kuvatut ihmiset ovat eläneet. On otettava ne askelet, jotka meille annetaan. Ajattelulla voi tutkia maastoa, mutta lopulta sinne on mentävä, jos haluaa löytää.

Lue lisää

Tuossa olin tosiaan epämääräinen. Lähdin ajatuksissani etsimään hengellisen elämän määrittelyä sen kautta mitä se olisi suhteessa ei-hengelliseen elämään ja sitä miettiessä tulee tietenkin vastaan myös tuo muutos. Keskeistä siinä on tietenkin tuo uudestisyntyminen, joka tosin on käsitteenä saanut monenlaista väriä eri uskonnollisten ryhmien käytössä, niin että jotkin haluavat sitä jopa karttaakin vaikka se löytyy Raamatusta.

Se oli oikeastaan syynäkin epäilylleni siitä, yhdistätkö sen tuohon kehittymisen ajatukseen, johon sitä olisi vaikea istuttaa. Väärinkäsitys siis minulta. Ehkä ei ole edes kovin hedelmällistä lähteä pohtimaan tuota eroa materialistin ja hengellisen ihmisen välillä, koska se sama ero taitaa Paavalin mukaan löytyä jokaisen hengellisen ihmisen sisältäkin. Yhtä aikaa lihallinen ja hengellinen ja se, kumpi puoli on vallalla, on se mitä ulospäin nähdään.

Ehkä tämä tosiaan on liian iso aihe, mutta täytyy vielä miettiä, ehkä vielä löytyy jokin näkökulma tuohon elämään Kristuksessa, sen auki kirjoittamiseen vaikka se sisältäisikin liian paljolta tuntuvan määrän asiaa.

Crypticall kirjoitti:

Tuossa olin tosiaan epämääräinen. Lähdin ajatuksissani etsimään hengellisen elämän määrittelyä sen kautta mitä se olisi suhteessa ei-hengelliseen elämään ja sitä miettiessä tulee tietenkin vastaan myös tuo muutos. Keskeistä siinä on tietenkin tuo uudestisyntyminen, joka tosin on käsitteenä saanut monenlaista väriä eri uskonnollisten ryhmien käytössä, niin että jotkin haluavat sitä jopa karttaakin vaikka se löytyy Raamatusta.

Se oli oikeastaan syynäkin epäilylleni siitä, yhdistätkö sen tuohon kehittymisen ajatukseen, johon sitä olisi vaikea istuttaa. Väärinkäsitys siis minulta. Ehkä ei ole edes kovin hedelmällistä lähteä pohtimaan tuota eroa materialistin ja hengellisen ihmisen välillä, koska se sama ero taitaa Paavalin mukaan löytyä jokaisen hengellisen ihmisen sisältäkin. Yhtä aikaa lihallinen ja hengellinen ja se, kumpi puoli on vallalla, on se mitä ulospäin nähdään.

Ehkä tämä tosiaan on liian iso aihe, mutta täytyy vielä miettiä, ehkä vielä löytyy jokin näkökulma tuohon elämään Kristuksessa, sen auki kirjoittamiseen vaikka se sisältäisikin liian paljolta tuntuvan määrän asiaa.

Lue lisää

Kun kristillisyyttä koskevassa kirjoittelussani sinua näyttää askarruttavan se, että painotan vuorovaikutusta ja sen merkitystä Jumalan tuntemiseen kasvamisessa, lienee syytä kertoa sille hieman taustaa.

Olen hyvin perillä herätyskristillisistä perinteistä ja niiden käytännön ilmenemismuodoista. Olin aiemmin niissä siinä määrin mukana, että törmäsin siellä erilaisiin vuorovaikutusongelmiin ja jouduin tutkimaan, missä määrin niissä on kyse Raamatun yksipuolisesta soveltamisesta.

Tein mielestäni tärkeän havainnon. Kun Herra Jeesus Kristus vapautti häneen uskovat vanhan testamentin lain orjuudesta, hän jätti kuitenkin seuraajilleen kaksi uutta käskyä. Tosin nämä käskyt eivät ole samassa mielessä orjuuttavia lakeja kuin VT:n lait, sillä Jeesushan sanoi toistuvasti: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni....

Nuo kaksi käskyä, siinä järjestyksessä kuin ne annettiin, ovat:

"Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh 13:34

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt 28:19-20

Herätyskristillisyys on tietoisesti suunnitellussa toiminnassaan painottunut yksipuolisesti jälkimmäiseen, jopa siinä määrin, että evankeliointi voi joskus saada aika irvokkaita piirteitä. Itse olen seurakunnista löytänyt aika vähän sellaista suunniteltua yhteistä toimintaa, jossa tietoisesti tuettaisiin keskinäisessä kristillisessä rakkaudessa kasvamista. Mielestäni tällä on hyvin syvälle käyvät vaikutukset koko kristillisyydelle. Ne ovat niin laajoja, etten niihin yritäkään tässä puuttua. Minun tehtäväni ei ole ryhtyä vastustamaan / parjaamaan ketään tai korjailemaan ongelmia. Omalla kohdallani haluan vain oppia osoittamaan rakkautta ja kunnioitusta kaikkia kohtaan Herran esimerkin mukaan ja kertoa, että tämän asian painottamisen Jumala on tässä vaiheessa pannut minun sydämelleni.