Olen 18-vuotias ja jäin äskettäin kiinni näplistelystä. Sakot tuli. Vannon silti kautta taivaan, etten tahallani varastanut. Kun minulla ei ollut ostoskoria, survoin käsissäni olleet pari kosmetiikkatuotetta hetkeksi takinpoimuun, jotta saisin molemmin käsin ylimmältä hyllyltä otettua käsivoidetta. Sen tuotteen maksoin kassalla, mutta loput tietysti unohtuivat sinne takinpoimuun, eikä siinä enää selttelyt auta. Ei voi sanoa muuta kuin että olen aasi. Ketään ei kiinnosta oliko teko tahallinen vai ei, koska rikosrekisterissä tulee nyt olemaan merkintä näpistelystä ilman selityksiä.
Käsittääkseni tieto pyyhitään rekisteristä viiden vuoden kuluttua, mutta voiko sitä vielä sen jälkeen kaivaa esiin niin, että se voisi haitata työnhakua valtiolle (esim. politiikka / upseerin ura)? Minun kohdallani on nimittäin suuri mielenkiinto suunnata tulevat opiskeluni niin, että niiden jälkeen voisi olla mahdollisuus edetä uraan politiikassa ja YK:ssa. Mutta kuinka käy nyt tahrattuani rikosrekisterini? Kannattaako odottaa viisi vuotta vai onko sillä väliä tällaisten töiden kannalta?
Käsittääkseni tieto pyyhitään rekisteristä viiden vuoden kuluttua, mutta voiko sitä vielä sen jälkeen kaivaa esiin niin, että se voisi haitata työnhakua valtiolle (esim. politiikka / upseerin ura)? Minun kohdallani on nimittäin suuri mielenkiinto suunnata tulevat opiskeluni niin, että niiden jälkeen voisi olla mahdollisuus edetä uraan politiikassa ja YK:ssa. Mutta kuinka käy nyt tahrattuani rikosrekisterini? Kannattaako odottaa viisi vuotta vai onko sillä väliä tällaisten töiden kannalta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jeps :) sakoista ei tule merkintää rikosrekisteriin. Ole huoleti.
Mutta sakkorekisteri poliisilla varmasti on, eikö? Jos haluaisi vaikka nyt heti tai joskus tulevaisuudessa valtiolle töihin, niin sitä kuitenkin tullaan tarkastamaan varmaan? Ei muut "tavalliset" työpaikat tuollaisia kyllä edes saisikaan selville, mutta ei se juuri huoletakaan.
Mutta eihän ne tiedot koskaan katoa totaalisesti, vaikka ne "pyyhittäisi" tiettyjen vuosien kuluttua. Johonkin arkistoon silti menevät ja kiinnostaa vain kaivetaanko niitä esiin. :I Taidan kyllä ylireagoida, kun heti hyppään jollekin keskustelupalstalle kitisemään, mutta jotenkin niin säikähtänyt olen, kun en ikinä ennen ole poliisin kanssa missään tekemisissä ollut. :D
..Jan Vapaavuorta, jonka rikoksista taas äskettäin mediassa kerrottiin ministerivalintojen yhteydessä. Tilillä ainakin varkaus ja rattijuopumus. Eivät ole hänen uraansa pahemmin vaikuttaneet.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_Vapaavuori
Näpistyssakko näkyy poliisin sakkorekisterissä kaksi vuotta, mutta ns. historiarekisterissä 50 v.
Politiikon uralle merkintä on pelkkää meriittiä, mutta ei niihin valtion virkoihin, kuten upseerin, UM ym. joihin tehdän ensimmäiseen turvallisuusluokkaan kuuluva laaja turvallisuuselvitys. Sama laaja turvallissuuselvitys tehdään, jos haet töihin vaikka Nokialle ym. tietotekniikkafirmoihin.
Helppo tunnistaa se ainoa kirjoittaja jokaisessa turvallisuusselvitykseen tai muuhun vastaavaan taustaselvitykseen liittyvässä kyselyssä jaksaa aina selittää näistä arkistorekistereistä.
Kyllä kyllä, ne säilyvät niissä sen 50 vuotta, mutta niitä ei saa käyttää oikeastaan mihinkään muuhun kuin rikostutkintaan, eli näpistyksen ollessa kyseessä turvallisuusselvitykseen liittyvä aikaraja, jota vanhempia rikoksia ei huomioida, on 5 vuotta.
"Politiikon uralle merkintä on pelkkää meriittiä, mutta ei niihin valtion virkoihin, kuten upseerin, UM ym. joihin tehdän ensimmäiseen turvallisuusluokkaan kuuluva laaja turvallisuuselvitys."
Useista tuhansista vuotuisista turvallisuusselvityksistä laajoja on vuodessa keskimäärin tusinan verran tai alle. Joten saa varsin pitkän uran valtiolla tehdä ennen kuin tulee edes teoreettinen riski joutua laajan turvallisuusselvityksen kohteeksi. Ja muutenkin aikarajat ovat samat kaikissa turvallisuusselvityksissä.
"Sama laaja turvallissuuselvitys tehdään, jos haet töihin vaikka Nokialle ym. tietotekniikkafirmoihin."
Vain valtion virkoihin voidaan tehdä laaja turvallisuusselvitys, Nokialle tehdään joko perusmuotoinen tai suppea selvitys.
on ja mitäs siihen sitten kirjataan.
Kaikki asiointi poliisilaitoksella, niinkö?
Mihin kirjataan jos putkassa ollut vaikka
remunnut ja joutunut putkaan? Näkyykö se missään myöhemmin, löytyykö lopun elämää, jos vaikka joku tuttu lähtee poliisiksi niin voi katsella sieltä? Saako poliisilaitoksen henkilökunta tutkia kavereiden tietoja, onkos tästä tietoa? Tuli nyt vaan mieleen kun satuin tätäkin palstaa lukaisemaan.
saa huvin vuoksi katsella. Järjestelmään jää merkintä aina kun tietoja on katseltu. Jos epäilee että joku on onkinut tietoja voi tilata rekisterin ylläpitäjältä selvityksen kuka tietoja on katsellut.
"Käsittääkseni tieto pyyhitään rekisteristä viiden vuoden kuluttua, mutta voiko sitä vielä sen jälkeen kaivaa esiin niin, että se voisi haitata työnhakua valtiolle (esim. politiikka / upseerin ura)? Minun kohdallani on nimittäin suuri mielenkiinto suunnata tulevat opiskeluni niin, että niiden jälkeen voisi olla mahdollisuus edetä uraan politiikassa ja YK:ssa. Mutta kuinka käy nyt tahrattuani rikosrekisterini?"
Upseerin urasta en tiedä varmasti, voi olla että ainakaan pariin-kolmeen vuoteen ei kannata kadetiksi pyrkiä, mutta mitä muihin uratavoitteisiisi tulee, niin siihen mennessä kuin olet opiskellut niin pitkälle että pääset vaikkapa YK:n tai ulkoministeriön palvelukseen hoitamaan vaativia tehtäviä, niin tuskin kukaan muistaa tai olisi edes kiinnostunut koko tapauksesta.
HOHOHOHOHOOH
Ajatellaan esim. Helsinginkaupungin johtajaa............Herra Jussi mikä lie sukunimeltään??? en nyt muista..hesalaiset tietää??
Luin jostain että hällä nuoruudessaan huumerikoksia tuomioita? jokseenkin näin luki.
iltalehdissä, ottakaa selvää siellä luki.
Oliko este virkaan pääsyyn.
Ihmettelen kun minun nuoruudessani aina toitotettiin pitää olla puhdas reksiteri jos mielii virkoihin.
Kas ei pidä kutiaan kaikkien kohdalla?
Valehtelijat. Miksi te väärintekijät olette huippuviroissa. Kauheaa elää rikollisten johtamissa kaupungeissa ? tai yleensä. onko heistä siihen? onko vastatkaa? huutaa yöhön meitä kusetetaan, meille valehdellaan.
Meitä pidetään narreina.
sentään hyvä, ettei yksittäiset pikkurikkeet nuoruudessa pilaa koko tulevaisuutta.