A-laitureiden toiminta

syyniin.......

Turun sanomat 29.04.2007

A-laitureiden toiminta syyniin vapun jälkeen
Jessica saatiin nostetuksi ylös merestä



Keskiviikon vastaisena yönä Kakskerran rantaan uponnut A-laitureiden lastialus Jessica ja sen mukana ollut kaivinkone saatiin nostetuiksi ylös lauantaina.

- Aluksen voi nyt hinata telakalle Pernoon, missä me haluamme nähdä sen pohjan ja koko rungon, kertoi merenkulkutarkastaja Seppo Nousiainen Merenkulkulaitokselta lauantaina illalla.

Jessica upposi myös viime talvena Naantalissa Taimon edustalla. Alus oli otettu uudelleen käyttöön merikelvottomana. A-laiturit ei tiedottanut viranomaisille aluksen uppoamisesta Kakskerrassa.

- Juridista puolta mietitään vapun jälkeen. Yrityksen on annettava vähintään meriselitys. Voi olla, että pidemmällekin on mentävä. Tärkeintä on nyt saada alus turvallisesti telakalle, Nousiainen totesi.

Jessican uppoamisen syyksi on varmistunut keulatiloissa olevan putkiston hajoaminen, jonka seurauksena keulatilat täyttyivät nopeasti vedellä. Aluksessa yöpyneet kaksi miestä ehtivät poistua viime hetkellä.

Upotessa aluksesta ja kaivinkoneesta valui mereen öljyä. Paikalla on edelleen öljyntorjuntapuomi.

Julkaistu 29.4.2007 2:32:24

13

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaan kävisi

      kävisi selvityksissä ilmi, että alus oli merenkulkulaitoksen hommissa.

    • upota koko paska....

      Mitkään lupaukset ei pidä.
      Konttori ei tiedä edes missä alus milloinkin on.
      Täysin ammattitaidotonta mokellusta.
      Töiden valvonta ja suunnittelu täysin perseestä.

      • A-Laiturit Oy toimitusjohtaja

        Kyseinen alus on A-ruoppaus jessica oy eikä
        A-Laiturit oy:llä ole pienintäkään omistusosuutta
        kyseiseen aluksen. Muita A-Laitureihin liittyviä
        kysymyksiä voi esittää suoraan sivuillamme oleviin osotteisiin ;)


      • markot2
        A-Laiturit Oy toimitusjohtaja kirjoitti:

        Kyseinen alus on A-ruoppaus jessica oy eikä
        A-Laiturit oy:llä ole pienintäkään omistusosuutta
        kyseiseen aluksen. Muita A-Laitureihin liittyviä
        kysymyksiä voi esittää suoraan sivuillamme oleviin osotteisiin ;)

        tämä kuvastaa hyvin A-laitureiden moraalia ja toimintamallia. Sieltä myydään tuote kokonaisuutena, eikä asiakkaalle edes kerrota että toiminnassa käytetään alihankkijaa. Kun sitten tulee vastuusta kyse vastaa yritys ettei heillä ole mitään tekemistä asian kanssa. Yleensähän asialliset yritykset vastaavat myymistään tuotteistaan eivätkä keskity vastuun pakoiluun.


    • Anonyymi

      Täällä kukaan tierä mistähän mitään ku luulee vain tietääväns, son kuulkaa notta taivaan tosihi notta että hyvin porskutteloo

    • Anonyymi

      Onko tällä 15 vuotta vanhalla jotain relevanssia tänään?

      • Anonyymi

        Kaiken maailman höppänät ovat tehneet invaasion näille veneilysivuille.
        Ainoa toivo on, että väsyvät ja menevät jonnekin muualle häiriköimään.
        Kohta asiallinen keskustelu hukkuu näiden hölöttäjien alle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken maailman höppänät ovat tehneet invaasion näille veneilysivuille.
        Ainoa toivo on, että väsyvät ja menevät jonnekin muualle häiriköimään.
        Kohta asiallinen keskustelu hukkuu näiden hölöttäjien alle.

        Onko täällä 15 vuoteen ollut asiallista keskustelua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko täällä 15 vuoteen ollut asiallista keskustelua?

        No ei ole


    • Anonyymi

      Jaa Onks tää veneilysivu? Terveisin Mynämäki!

      • Anonyymi

        Juu, laivat ja merenkulku kuuluvat tänne harrastuksien joukkoon. Siitähän nämä skönärit tykkäävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, laivat ja merenkulku kuuluvat tänne harrastuksien joukkoon. Siitähän nämä skönärit tykkäävät.

        Ai perkele ku luulin että tämä on sähköscuutti osio, anteeks kauheest


    • Anonyymi

      Onko muita aakkosilla nemettyjä laitureita?
      TN ainakin,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1789
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1121
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1106
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      972
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      846
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      151
      828
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      751
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      52
      681
    Aihe