Mun yksinäisyys on jotenkin sellaista varjoissa viihtyvää laatua; olen sosiaalinen, työelämässä hyvin pärjäävä ja varmasti muiden mielestä vahva persoona. Ihminen joka osaa olla empaattinen ja järkevä, juuri sellainen jonka oletetaan pärjäävän hyvin tässä maailmassa. Osaan naurattaa työkavereita ruokatunnilla ja vapaa-aikana harrastuksissa. Siltikin olen niin yksin että välillä tuntuu kuin olisin ainoa ihminen tässä maailmassa, mitä usein toivonkin. Pelkään asua tässä kerrostalossa jota muut kodikseni sanovat, sillä joskus ajatus pelkästä pitkästä pudotuksesta tuntuu niin kauniilta.
Ehkä juuret yksinäisyyteen johtuvat siitä etten ole koskaan tuntenut mitään paikkaa kodikseni. Lapsuudessani muutimme isän työn kanssa paikasta toiseen ja jotenkin perintöä jatkaakseni olen itsekin osannut juurtua vain muutamaksi vuodeksi kerrallaan yhteen paikkaan. Sama pätee ihmissuhteisiin, kun olen löytänyt jonkun joka sattuukin tuntumaan hyvältä ja oikealta, ja joka vielä ajattelee samoin minusta, haluan paeta paikalta kuin varas jättämättä jälkeäkään. Kaikessa tässä muuttamisessa yhtäkkiä huomaa että on kadottanut ne entiset ystävät entisistä paikoista ja itse jatkaa vaan juoksua.
Pahimpia ovat nykyään ns. pakolliset juhlapäivät kuten uusivuosi, vappu ja juhannus. Ennen vietin niitä ystävieni tai sukulaisteni kanssa mutta nykyään yritän vain paeta jonnekin muualle. Pakenen joulut ja uudet vuodet sekä juhannukset ulkomaille, kaupunkeihin joissa kukaan ei minua tunne ja humalaan, mutta harmi kyllä itseään ei pysty juoksemaan karkuun.
Jotenkin näinä hetkinä ajattelee että pitäisi lopettaa tämä kaikki nyt kun edes jotkut vielä muistavat. On se uskomatonta kuinka ihmisen turhamaisuus seuraa mukana vielä tämmöisissäkin ajatuksissa.
Ehkä juuret yksinäisyyteen johtuvat siitä etten ole koskaan tuntenut mitään paikkaa kodikseni. Lapsuudessani muutimme isän työn kanssa paikasta toiseen ja jotenkin perintöä jatkaakseni olen itsekin osannut juurtua vain muutamaksi vuodeksi kerrallaan yhteen paikkaan. Sama pätee ihmissuhteisiin, kun olen löytänyt jonkun joka sattuukin tuntumaan hyvältä ja oikealta, ja joka vielä ajattelee samoin minusta, haluan paeta paikalta kuin varas jättämättä jälkeäkään. Kaikessa tässä muuttamisessa yhtäkkiä huomaa että on kadottanut ne entiset ystävät entisistä paikoista ja itse jatkaa vaan juoksua.
Pahimpia ovat nykyään ns. pakolliset juhlapäivät kuten uusivuosi, vappu ja juhannus. Ennen vietin niitä ystävieni tai sukulaisteni kanssa mutta nykyään yritän vain paeta jonnekin muualle. Pakenen joulut ja uudet vuodet sekä juhannukset ulkomaille, kaupunkeihin joissa kukaan ei minua tunne ja humalaan, mutta harmi kyllä itseään ei pysty juoksemaan karkuun.
Jotenkin näinä hetkinä ajattelee että pitäisi lopettaa tämä kaikki nyt kun edes jotkut vielä muistavat. On se uskomatonta kuinka ihmisen turhamaisuus seuraa mukana vielä tämmöisissäkin ajatuksissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
monet uppoutuvat hyväntekeväisyystyöhön. Kääntyy ajatus itsestä toiseen/toisiin, mutta saa olla toisten kanssa. Silloin elämällä on ikään kuin tarkoitus.
Itsetuhoiset ajatukset kielivät hieman turhautumisesta. Onko tärkeää, että muut muistavat minut, ajattelen itse usein. Onko minun oltava hieman vaatimattomampi oman elämäni suhteen, muistutan myös itseäni. Silloin ei tuo oma napa nouse liian tärkeään asemaan......
tulkitsemaan:) Tarkoittaako sosiaalisuus sitä, ettet ikinä jää hiljaiseksi, oletko aidosti kiinnostunut muista, kiinnostaako sinua mitä sanottavaa ihmisillä on tai mitä heille milloinkin kuuluu? Tiedät miten olla empaattinen ja haluat olla sitä koska näet, että muut ne tuijottavat omaan napaansa, eikä heillä ole kykyjä/aivoja moiseen? Kuka saa sinut nauramaan, ei kukaan kovin usein?..eikö olisi virkistävää, että joku joskus sanoisi jotain ennen kuulumatonta, joka yllättäisi sinutkin, mutta ei, samat puuduttavat jutut sieltä tulee pääasiassa. Sinä olet oppinut/ottanut selvää miten ihmisten kanssa on hyvä tai kuuluu toimia ja osaat sen varsin hyvin, vähempihän suoritus ei sinulle kalpaisikaan..Ei se ole sinun valintasi, ettet ole saanut luoda pitkiä, aitoja kontakteja silloin ennen, toisin sanoen ehkä et saanut välittää muista ihmisistä. Ei se johtunut siitä, etteivät muut olisi sinua hyväksyneet tai ettei sinussa olisi ollut ihania pirteitä, tilanne teki sinusta SAAVUTTAMATTOMAN. Hei, moni viihtyisi sinun seurassasi ja haluaisi sinuun tutustua nykyisinkin, mutta haluatko sinä sitä samaa? Et olisi niin julma itseäsi kohtaan..
kun ihan selvästi tarkoitus on, mun omasta mielestä. (Kaikki on aina mun omasta mielestä), mä haluun olla aina esillä. mut mä tajuan suakin, aina aina..mä sanoisin, et mä pitäisin susta, mut en sano. In dream (world) kaikki tapahtuu..
kirjoitit hienosti!tuntui kuin olisin itse kirjoittanut tuon.minulla se johtuu varmaan siitä etten pysty päästämään ketään ihmistä lähelleni on kiva tutustua uusiin ihmisiin mut siihen se sitten jääkin
mutta tiedätkö, millainen on todellinen loukku? Sellainen, että ihminen olisi tilanteessa, jossa hänellä ei olisi töitä eikä myöskään siis mahdollisuutta muuttaa pois jostakin pikkukylästä. Uusia tuttuja ei tulisi kovin helpolla. Vieläpä vatsa kurnisi päivisin nälästä. Kaikella kunnioituksella sanon, että kyllä kaikki on niin suhteellista.