Hoitajien addressi

http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/ kaikki käy allekirjoittamassa hyvän asian puolesta, samalla saadaan kepu ja kokoomus löyhään hirteen lupauksistaan.
10522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

on niin paljon muitaki joilla on huono palkka. Hoitajat saa hyvää palkkaa kun saavat ne lisätki siihen vielä.

Äänestä
  • viikonloput usein töissä silloin kun toiset juhlivat vaikkapa vappua. Juu ja eihän se vuorotyö mitenkään edes häiritse, vaikka lapset joutuvatkin yöpymään muualla kuin kotona.

    Ai niin, meinasin ihan unohtaa senkin että hoitajille veetuillaan jonoista sekä kaikesta muusta missä olisi korjaamisen paikkaa. Eihän suomalaiset uskalla lääkäreille kettuilla.

    Pitääkin varmaan kehoittaa hoitajia antamaan kylmästi samalla mitalla takaisin.

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    viikonloput usein töissä silloin kun toiset juhlivat vaikkapa vappua. Juu ja eihän se vuorotyö mitenkään edes häiritse, vaikka lapset joutuvatkin yöpymään muualla kuin kotona.

    Ai niin, meinasin ihan unohtaa senkin että hoitajille veetuillaan jonoista sekä kaikesta muusta missä olisi korjaamisen paikkaa. Eihän suomalaiset uskalla lääkäreille kettuilla.

    Pitääkin varmaan kehoittaa hoitajia antamaan kylmästi samalla mitalla takaisin.

    Paljon pienipalkkaisemmatkin henkilöt kuin hoitajat joutuvat tekemään vuorotyötä myös kunnallisella sektorilla, esimerkiksi vanhainkotien ja sairaaloiden keittäjät. Heidän palkkatasonsa nostosta kokoomus ei ole kiinnostunut.

    Uutisessa mainitut lastentarhanopettajat eivät sitä paitsi enimmäkseen viikonloppu- ja vuorotyötä tee. Silti pääsevät 2000 euron kuukausiansioihin, paljon enempään kuin vuorotyötä tekevät keittäjät ja yksityissektorilta kaupankassat jne.

    Lastenhoitoon ei luulisi tarvittavan akateemista koulutusta lainkaan tai jos se on välttämätön, otettakoon lapset pois ei-akateemisista perheistä kokonaan ja sijoitettakoon akateemisiin perheisiin.

    Äänestä

  • kunnallisilla aloilla kirjoitti:

    keittäjät tee vastaavia vuoroja kuin hoitajat

    Kirjastoissa on pelkkä päivätyö.

    Mielipiteesi on erikoinen. Eikö lastentarhan ope ole akateemisesti koulutettu?

    Välttämättömiä ovat tänä vuorotyö aikana myöskin erityis-lastentarhaopet. Mitä epäsäännöllisenpää elämä lapsella on, sitä enemmän ilmenee erityistä tukea tarvitsevia lapsia ryhmissä.

    kaupungissa? Salossakin on erillinen "päiväkoti", jossa lapset yöpyvät.

    Ikävän usein on niin että molemmat vanhemmat ovat PAKOSTA vuorotöissä.

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    keittäjät tee vastaavia vuoroja kuin hoitajat

    Kirjastoissa on pelkkä päivätyö.

    Mielipiteesi on erikoinen. Eikö lastentarhan ope ole akateemisesti koulutettu?

    Välttämättömiä ovat tänä vuorotyö aikana myöskin erityis-lastentarhaopet. Mitä epäsäännöllisenpää elämä lapsella on, sitä enemmän ilmenee erityistä tukea tarvitsevia lapsia ryhmissä.

    Keittäjät eivät tee yövuoroja mutta ovat kyllä töissä viikonloppuisin sekä kaikki joulut, vaput ja juhannukset. Saavat tietysti niistä asiaan kuuluvat siinä kuin hoitajatkin, mutta heidän peruspalkkansa on satoja euroja alempi kuin hoitajilla.

    Mutta itse asiassahan kukaan ei olekaan vaatinut vuoro- ja pyhälisien korottamista, vaan peruspalkoista on puhuttu. Silloin pitää lähteä liikkeelle kaikkien pienimmistä palkoista riippumatta koulutuksesta.

    Lastenhoitoon tai edes esikouluopetukseen ei edes tarvittaisi akateemista koulutusta. Selvää ylikoulutusta, jota käytetään keppihevosena palkankorotusvaatimuksille. Ennemmin akateemista koulutusta kaivataan hoitoalalle, mutta entisessä terminologiassa opistoasteen tutkinnon sairaanhoitajatkin vain saavat.

    Äänestä

  • Kovaa duunia kirjoitti:

    mutta väitän, että hoitajien työ on henkisesti kertaluokkaa rassaavampaa. Ajatellaan nyt vaikka kipuhoitajaa, joka päivittäin kohtaa ihan oikeita ihmisiä, joista tietää että toivoa ei ole. Tai vaikka terveyskeskuksessa sekavia pilleripäitä pelkäävä hoitaja. Esimerkkejä riittäisi...

    tuollainen paratiisi, jossa jokaisessa paikassa valmistetaan ruoat paikanpäällä?

    Tuppaa kyllä nykyisin olemaan niin, että ruoka kuskataan keskuskeittiöltä.

    Äänestä

  • Jervakko kirjoitti:

    mutta väitän, että hoitajien työ on henkisesti kertaluokkaa rassaavampaa. Ajatellaan nyt vaikka kipuhoitajaa, joka päivittäin kohtaa ihan oikeita ihmisiä, joista tietää että toivoa ei ole. Tai vaikka terveyskeskuksessa sekavia pilleripäitä pelkäävä hoitaja. Esimerkkejä riittäisi...

    Mutta testit ennen koulutukseen pääsyä takaavat (ainakin vielä) sen, ettei hermo pala aivan vähästä.

    Puukkoakin tarjotaan toisinaan, mutta mitäpä siitä, tämä on vain elämää.

    Äänestä

vaalilupauksistaan.

Vaikka eihän kokoomus ole ikinä mistään vastuuta kantanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kepu vastuuseen kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/ kaikki käy allekirjoittamassa hyvän asian puolesta, samalla saadaan kepu ja kokoomus löyhään hirteen lupauksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu