Tarvsin teiltä isät nyt neuvoa ja paljon!
Olen nyt pian kaksi vuotta uusperheessä elänyt 25-vuotias nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta miehelläni (34v) yksi edellisen edellisestä suhteestaan. Tyttö on 10 vee ja objektiivisesti katsottuna mahtava penska!
Ongelmana on kuitenkin mun suhtautumisongelmat, mustasukkaisuus ja katkeruus. Tyttö on meillä joka toinen viikonloppu ja aina paria päivää aikaisemmin ennenkö hän tulee, mun mielialat ailahtelee rajusti, välillä tuntuu et ohan OK et tulee ja välillä mietin et miks sen helvetin kakaran on pitänyt syntyä tähän maailmaan. Olen usein hirveän mustis jos mieheni halaa tytärtään ja aina en oikein osaa/halua peitelläkkään ärtymyksen tunteitani. Tyttö pitää musta valtavasti (vaikka syytä ei kyllä olis).
Tulen työn kanssa hyvin juttuun kun oon sen kanssa kahestaan, ja meillä on joskus jopa oikein kivaa! Mutta sitten kun meidän kolmen pitäs tehdä jotain, olen tosi nyrpeä ja ahdistunut.
Mun mieheni on ikävässä välitilassa. Hän kärsii valtavasti kun yrittää miellyttää meitä molempia. Sanoin hälle vähän aikaa sitten, että musta tuntuu et tyttö tulee aina meidän väliin kun se tulee meille. Mieheni sit taas sano et hänen mielestään sen lapsen pitäis olla mua ja miestäkin yhdistävä tekijä. Mut miten helvetissä se voi yhdistää meitä, eihän se ole mun lapsi millinkään vertaa. Musta vaan tuntuu et se sotkee aina meidän kuviot, vaikka ei liiaksi hänen mukaansa mennäkkään. En kestä kuulla jos mieheni kertoo mun kuulleen ikävöineensä tyttöä tai sanoo rakastavansa häntä. Olen kuin toinen pikkutyttö joka vertaa itseään mieheni tyttöö. Tiedän et mun pitäis oppia erottamaan mikä on tytär ja mikä tyttöystävä. Ne eivät ole sama asia.
Antakaa rakkaat isät mulle neuvoa ja miehisiä näkökulmia. Miten itse siedätte kiukuttelevaa ja mustasukkaista tyttöystävää joka pelkää exiä, lasta ja kaikkea, APUA!
Prosessoin näitä asioita jatkuvasti ja yritän kehittää itseäni mut muutokset tapahtuu liian hitaasti (kehitystä kuitenkin siis tapahtuu)
Välillä mietin et olen vain liian itsekäs lapsellinen pikkuprinsessa tähän kuvioon ja siks pitäs erota! Musta ei vaan ole tähän, vai onko...?
Olen nyt pian kaksi vuotta uusperheessä elänyt 25-vuotias nainen. Itselläni ei ole lapsia, mutta miehelläni (34v) yksi edellisen edellisestä suhteestaan. Tyttö on 10 vee ja objektiivisesti katsottuna mahtava penska!
Ongelmana on kuitenkin mun suhtautumisongelmat, mustasukkaisuus ja katkeruus. Tyttö on meillä joka toinen viikonloppu ja aina paria päivää aikaisemmin ennenkö hän tulee, mun mielialat ailahtelee rajusti, välillä tuntuu et ohan OK et tulee ja välillä mietin et miks sen helvetin kakaran on pitänyt syntyä tähän maailmaan. Olen usein hirveän mustis jos mieheni halaa tytärtään ja aina en oikein osaa/halua peitelläkkään ärtymyksen tunteitani. Tyttö pitää musta valtavasti (vaikka syytä ei kyllä olis).
Tulen työn kanssa hyvin juttuun kun oon sen kanssa kahestaan, ja meillä on joskus jopa oikein kivaa! Mutta sitten kun meidän kolmen pitäs tehdä jotain, olen tosi nyrpeä ja ahdistunut.
Mun mieheni on ikävässä välitilassa. Hän kärsii valtavasti kun yrittää miellyttää meitä molempia. Sanoin hälle vähän aikaa sitten, että musta tuntuu et tyttö tulee aina meidän väliin kun se tulee meille. Mieheni sit taas sano et hänen mielestään sen lapsen pitäis olla mua ja miestäkin yhdistävä tekijä. Mut miten helvetissä se voi yhdistää meitä, eihän se ole mun lapsi millinkään vertaa. Musta vaan tuntuu et se sotkee aina meidän kuviot, vaikka ei liiaksi hänen mukaansa mennäkkään. En kestä kuulla jos mieheni kertoo mun kuulleen ikävöineensä tyttöä tai sanoo rakastavansa häntä. Olen kuin toinen pikkutyttö joka vertaa itseään mieheni tyttöö. Tiedän et mun pitäis oppia erottamaan mikä on tytär ja mikä tyttöystävä. Ne eivät ole sama asia.
Antakaa rakkaat isät mulle neuvoa ja miehisiä näkökulmia. Miten itse siedätte kiukuttelevaa ja mustasukkaista tyttöystävää joka pelkää exiä, lasta ja kaikkea, APUA!
Prosessoin näitä asioita jatkuvasti ja yritän kehittää itseäni mut muutokset tapahtuu liian hitaasti (kehitystä kuitenkin siis tapahtuu)
Välillä mietin et olen vain liian itsekäs lapsellinen pikkuprinsessa tähän kuvioon ja siks pitäs erota! Musta ei vaan ole tähän, vai onko...?
Vastaukset 7
Vanhimmat
pimee...mietippä jos kyseessä olisi sinun oma tyttösi ja hänen "äitipuolensa"
Kokoa itsesi, tuon "taistelun" häviät tytölle aivan varmasti!
HAKEUDU HOITOON
Olet nuori ja lapseton, siis täysin eri elämänvaiheessa. Se on syy, miksi et voi tajuta isän/äidin ja lapsen välisen siteen luonnetta ja voimakkuutta. Et ymmärrä, että et voi saada "lapsellista" miestä kokonaan itsellesi. Hänen elämänsä jakaantuu väkisinkin parisuhteen ja vanhemmuuden välille kahtia. Silloin kun miehesi lapsi on paikalla et elä nuorta parisuhdetta, vaan perhe-elämää.
Itse olen 3-kymppinen kahden lapsen isä. Lapsien tulo on muuttanut niin todella monta asiaa. Ei minulla ollut aikaisemmin mitään käsitystä siitä, millaisessa maailmassa lasten vanhemmat elävät. Nyt kun kuuntelee töissä nuorempien lapsettomien juttuja, niin ne ovat täysin eri maailmasta. Kiinnostuksen kohteet, arvot, rahankäyttö, ajankäyttömahdollisuudet jne. ovat heillä täysin
muuta kuin minulla nyt.
Mietit ja prosessoit tilannettasi, joten sinulla on ehkä toivoa sopeutua jos sitä päädyt haluamaan. Tulee mieleen, että mitä paremmin tutustut tyttöön, sitä luontevammin osaisit suhtautua häneen myös miehesi läsnäollessa. Tai koita ajatella itsesi perheen äidin asemaan, kun miehesi halaa tytärtään. Tavallaan täytät tytön äidin paikan perheessä, (vaikka tietysti olet oma itsesi eikä sinun kuulu teeskennellä äitiä hänelle).
Tulee myös mieleen, että olisiko sinun parempi olla lapsettomassa suhteessa toisen itsesi kanssa samassa elämänvaiheessa olevan kanssa.
Oletteko puhuneet tulevaisuudestanne? Haluaako miehesi vielä lapsia? Haluatko itse? Jos sinulla on omia lapsia, osaat ehkä paremmin suhtautua miehesi lapseen. Muttä ÄLÄ nyt MISSÄÄN NIMESSÄ ala tehdä lapsia perhesuhteiden ratkaisemiseksi, jos ei sinulla itselläsi muuten ole vauvakuumetta.
1. Välinpitämätön
2. Sietäminen
3. Välittäminen
Olet tasolla 2. Sinulle tilanteet mielestäsi vain tapahtuu ja koitat ne sukkuloida lävitse ikäänkuin elämä olisi selviämistaistelua. Samalla et oikeasti välitä etkä ota tosissasi itsestäsi etkä ihmisistä joita tapaat.
Onhan sulla ikää jo 25v, olisiko aika jo alkaa elämään ja välittämään?
ootko ikinä kertonu kellekkään kaverillesi. äidillesi tai siskoillesi...
mieti tunteitasi kunnolla. koska ehkäpä miehesi ei enää kauaa jaksa tollaista touhua.
ja mieti todellakin sitä jos sinulla olisi lapsi ja miehesi käyttäytyisi niinkuin sinä käyttäydyt.
ja mieti enemmän teitä kolmea yhtenä klimppinä. halatkaa vaikka kolmoishaleja jos se tuntuisi paremmalta. yhdy halaukseen. mikä sitä estäisi tuntemasta tyttö kohtaan enemmän. rakastamaan sitä myös.
äidit on yleensä parhaita neuvon antajia... niin olen kuullut.
jos pelkäät kysyä niin sitä paremmalla syyllä kysy. älä pelkää vastausta
Lapsi käy kotonasi joka toinen viikonloppu! Kahdessa viikossa on 14 vrk ja siitä niistä viettää 11 vrk kokonaan miehesi kanssa! Se ei riitä?
Lapsi on kymmenen? Melkoisen omatoiminen. Uskoisin, että muutama vuosi ja lapsella alkaa olla jo niin vahvasti omat menot, että isäkin alkaa jäämään enemmän ja enemmän.
Tietysti, jos puhutaan loppuelämästäsi (noin 50 vuotta) rakastamasi miehen kanssa? Kyllä sinulle jää miehesi kanssa vielä hyvä elämä elettäväksi...
Itse olen käynyt saman taistelun ja ratkaisu oli minulle helppo! Jos joku haluaa minun kanssa olla, niin lapset pitää hyväksyä. MINUN LAPSET EIVÄT OLE "KAUPPATAVARAA". Ne ovat parasta mitä minulla on. Uskon, että 90% miehistä on samaa mieltä. Jos eivät ole, niin ... Enpä viitsi heitä tässä arvostella.
En itsekään etsi muuta kuin yksinhuoltajaa... Lapsettomat naiset saavat olla rauhassa minun suhteen.
Miksi olla lapselle mustasukkainen??
sehän on lapsi joka tarvii molempien vanhempien rakkautta..Ja jos lapsen vanhemmat ovat eronneet niin ei se tarkoita että isän rakkaus lapseen pitäisi hävittää..Totta Isä sille uudelle naiselleenkin rakkauttaa antaa lapsen ja aikuisen välinen rakkaus on erillaista rakkautta..Sinun pitää vaan näyttää että olet hyväksynyt miehesi lapset ja huomioida kun lapsi on teillä sitä lastakin yrittäkää tehdä yhdessä jotakin mielekästä kyllä sinä siihen pystyt jos haluat pitää miehesi..Älä ole liian mustis koska se on sairaalloista ja se ei ole hyväksi kellekään..Lapsikin sen vaistoaa ja voi alkaa käyttäytä erillailla..Tsemppii p.s täytyy rehellisesti sanoa että olet vähän istekäs mutta ei millään pahalla..>Mutta ymmärrän kun itselläsi ei ole lapsia
Välillä mietin et olen vain liian itsekäs lapsellinen pikkuprinsessa tähän kuvioon ja siks pitäs erota! Musta ei vaan ole tähän, vai onko...?
silloin olet itsekäs pikkuprinsessa jos tuon lapsen takia eroat....kyllä sinusta on siihen jos haluu´at se riippuu sini´usta itsestäsi.