Oletteko huomanneet itse sairastavana tai omaisestanne miten sairaus muuttaa ihmisen luonnetta? Olen huomannut että perhetuttuni on alkanut vetäytyä sosiaalisissa tilanteissa eikä kovin paljon enää osallistu keskusteluihin tai muihin kokoontumisiin, mieluiten puuhastelee yksikseen. Surullista jotenkin.
Miten luonne
9
4091
Vastaukset
- kokemuksen
pohjalta sanoisin, ettei ihmisen perusluonne mihinkään muutu.
Olen vuosia toiminut vakavasti sairaan läheiseni omaishoitajana. Persoonallisuus voi kyllä vuosia sairastaneella muuttua. Persoonallisuuden muuttuminen ei ole oire vaan seuraus. On lukemattomia dg jotka ovat kantajalleen niin raskaita että se ajanmyötä vaikutta persoonallisuuteenkin.
Parkinsonin tautia sairastavalle ei sosiaaliset tilanteet useinkaan ole helppoja, koska oireisto lisääntyy juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi.
Harva ulkopuolinen osaa esiintyä niin luontevasti parkinsonin läsnäollessa etteikö parkkis itse sitä huomaa, että häntä seurataan. Näin olet ilmeisesti havaintoja tehdessä tehnyt ja osaltasi vaikuttanut vetäytymiseen.
Toinen vetäytymisen syy tai seuraus on itse sairaus ja jaksaminen. Ei enää jakseta osallistua. Oireisto on niin rankka hallita kantajalleen.
Jos auttaa halutaan niin apua voi itse mennä tarjoamaan. Näitä voisi olla ulkoilu seura, kävelylenkille esim. Tai kotiaskareisiin apua , ikkunanpesua , asiointi apua, kaupassa käyntiä jne. Eikä tämä tarkoita että kaupassa esim. käydään puolesta, vaan apuna mukana.
16 vuotta itse Parkinson tauti dg kantajana ed. olevan voin sanoa myös itse potilaan kokemuksella.- alkup.
parkkislainen itse vetäytyy toisten seurasta ja jotkut ihmiset puolestaan vetäytyvät parkkislaisen seurasta. Parkinson on raskas sairaus läheisillekin.
- puoliso 59
alkup. kirjoitti:
parkkislainen itse vetäytyy toisten seurasta ja jotkut ihmiset puolestaan vetäytyvät parkkislaisen seurasta. Parkinson on raskas sairaus läheisillekin.
Olen parkinsonia sairastavan vaimo ja läheltä asiaa seurannut.Vaikka mieheni ei sairaudestaan puhu,hän kyllä vielä haluaa olla mukana kaikessa entisessä voimiensa mukaan. Tosin olen huomannut että voimien vähenemistä koko ajan tapahtuu ja se tekee osallistumisen raskaammaksi.Aavistelen että jossakin vaiheessa tämä tuo mukanaan myös eristäytymistä,varsinkin jos tiedon sairaudesta pitää vain itsellään eikä halua siitä kertoa.Kiire on pahimpia vihollisia.Jos hän saa rauhassa tehdä asioita,ne sujuvat vielä.Itse olisin halunnut että hän olisi ottanut avoimemman kannan,ihmiset ymmärtäisivät missä mennään ja mikä on syynä hidastuneeseen olemukseen.
- pera46
...riippuen siitä miten pitkalla tauti on, itse olen kokenut tulleeni paljon keljumaisemmaksi, silla olotilani vaihtuu 3tunnin valein, ja on valilla yhta vuoristorataa riippuen siita miten lääkitys toimii.
toisaalta kun asiaa ajattelee, niin taytyy eroittaa 2 asiaa toisistaan eli olotila ja luonne.
Elikka kun parkinsson potilas on oikein huonossa kunnossa, niin hanesta saa sellaisen kuvan, etta han ainoastaan kiukuttelee ja jakaa pahaa oloaan, silloin han ehkä leimaantuu ...
itse oon sairastanut n13 vuotta..ja kyllä minusta ainakin oon hieman eri ihminen kuin silloin, mutta niinhä me kaikki ... - Yksi tautinen
Puhe vaikeutuu Parkinsonin taudin myötä. Ole siinä sitten puhelias ja seurallinen! Ilahduin, kun radion puhelintoivekonserttiin soitti Parkinson-potilas ja juontaja antoi hänen puhua keskeyttämättä. Hyvä, Yle!
- surullista?
Jospa hän pitää yksin puuhastelusta?
- rähäkkä
Ehkä tiedostamatta vetäydyn. Kaupassa en käy kun en halua, että tullaan tyhmiä uteleen ja ehkä olen tylympi ettei vieras tulisi tenttaamaan. Kun vein kukkia haudalle niin tulee mieleen katsooko moni kävelyäni.
Joku tuttu on jättänyt vähemmälle yhteyden ottamista. Johtuuku taudistani,ehkä.
Muuten kuljen paljon mutta nyt olen tehnyt kevät töitä. Väsyttää enempi, aikaa menee palautumiseen. - kelle
En tiedä onko luonteei muuttunut, mutta kylläkin sosiaalinen käyttäytymiseni. Parkinsonin tauti rikastuttaa yöelämää. Aikaisemmin nukuin kerran yössä, nyt nukun monta kertaa yössä:-)
Ei yksinkertaisesti jaksa. Seurustelu on usein myös yhdessä istumista ruokapöydän ääressä. Terveet eivät luonnollisestikaan pysty ymmärtää että paikallaan olo pidempään on tuskallista.
Kun lisäksi puhe hieman taudin takia takertelee on vaikeata saada suunvuoro.Jos seurusteluun lisäksi liittyy alkoholin käyttöä niin on kerrottava että ainakin minun kohdalla alkoholi tehokkaasti poistaa lääkeiden lieventävät vaikutukset. - kelle
Ei käy kiistäminen
olen eri ihminen
surkastuminen
yhden rauhasen
aiheutti sen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865