Eletään jo vuotta 2007 ja edelleen löytyy kuskeja jotka tulevat muutaman kymmenen metrin päähän peräpuskurista nylkyttämään kun ajetaan valtatiellä 80 - 100 km/h vauhtia. Ohikaan eivät lähde, vaan jäävät perään kyttäämään.
Onkohan näillä tällaisilla kuskeilla pienempi älykkyysosamäärä vai mistä moinen idioottimainen käyttäytyminen johtuu?
Onkohan näillä tällaisilla kuskeilla pienempi älykkyysosamäärä vai mistä moinen idioottimainen käyttäytyminen johtuu?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomalainen ei osaa olla yksin,ei edes liikenteessä.Jostakin on löydyttävä kaveri.Tai yleensä roikkuja omistaa jonkun yli 10 vuotta vanhan kinnerin jossa tehot ei riitä ohitukseen.
"Tai yleensä roikkuja omistaa jonkun yli 10 vuotta vanhan kinnerin jossa tehot ei riitä ohitukseen."
Tuo muuten ei pidä paikkaansa. Pikemminkin niin, että mitä uudempi, tehokkaampi ja suurempi auto, sen lähempänä ohituspaikkaa kytätään. Pienitehoisella autolla pitää ennakoida vähän jos aikoo ohittaa. Eli siis ennen ohitusta pitää pystyä keräämään nopeutta omalla kaistalla ja se ei onnistu jos roikkuu aivan edellä olevan puskurissa. Tehokkaalla autolla ohitus onnistuu niinkin, että siirtyy puskurin takaa vastaantulijoiden kaistalle ja polkaisee vasta sitten kaasun pohjaan.
Muutenkin vanhoilla pikkuautoilla ajavat taitavat arvostaa kunnollista turvaväliä 1,5 tonnia painavilla, turvatyynyillä täytetyillä uusilla ajavia enemmän...
Muutamia otsikkoja alempaa löytyy hyvä kirjoitus lyhyistä turvaväleistä. Sieltä löytyi hyvä pätkä joka sopii tähän. Kiitokset alkuperäiselle kirjoittajalle!
”Riittävät turvavälit on tarpeen niin sujuvan liikenteen kuin turvallisuuden takia. Kun moottoritiellä on jonkin verran noita selvästi nopeusrajoitusta hitaampia liikkujia, niin turvavälit auttaa ohituksissa.
Ja tietenkin riittävä turvaväli tekee ajamisenkin mukavammaksi. Ei tartte olla sen edellä ajavan armoilla.
Mutta onko oikeastaan järkeä lähteä ohittelemaan sellaisia, jotka ajaa liki nopeurajoituksen mukaan. Jos nostat nopeuden 120 km/h:sta 130 km/h:iin aina, kun motarilla voit saatat hyvässä lykyssä "säästää aikaa" sadalla kilometrillä pari-kolme minuuttia (laskennallinen maksimi on 3 min 50s). Ajallisesti hyöty on minimaalinen. Bensaa kuluu selvästi enemmän (ilmanvastus kasvaa noissa nopeuksissa rankasti)”
lailla että kun ajaa toisen imus niin säästää polttoainetta (:
Minua ei haittaa tippaakaan jos joku henkilöauto ajelee muutaman kymmenen metrin päässä takana, mitä haittaa siitä on? Kunhan ei niin lähellä aja, että liikenneturvallisuus vaarantuu. Kokonaan toinen juttu on jos rekka tms raskas ajoneuvo roikkuu takana, se on oman turvallisuuden kannalta vaarallinen tilanne.
nysvärin omaa persettä !
Ne on hieman pattitilanteessa, ylinopeus on heille tuttua mutta mikään muu ei, he ovat niin mestareita ajamaan.
Muutama = 3-99.
Muutama kymmenen metriä on minusta ihan riittävä väli. 30 metriä on aika hyvä ohituspaikkaa haettaessa, siitä näkee, mutta ehtii vähän hitaammallakin autolla vielä kiihtyttämään ohi kun paikka tulee...
Lähes kaikkia ohituksia olen joutunut katumaan. Ajansäästö 20 min matkalla on 30 sek luokkaa, vaimo huutaa vieressä kun näkyy vastaantulijoita ohittaessa. Tänäkin aamuna 80-ajaja kiihdytti 110 kun lähdin ohittamaan. Mieluummin ajan perässä.
10 - 20 m etäisyys johtuu siitä, että en pysty pitämään etäisyyttä kovin tarkasti pitemmiltä matkoilta ilman kovaa pingoitusta, mitä ei taas jaksa. Silmät liian lähellä toisiaan, nääs. No nykyään useimmiten ajan kruisella ja etäisyys vähän vaihtelee, mutta mitä välii...
Ajaessani ite 80:iä laitan kruisen päälle, takapeilin yö asentoon. Kyllä ne siellä takana ovat pärjänneet. Vähän jarruttelen, jos on ihan tumpelo ohittaja.
Moikkaillaan!
Ohittamisesta vähän samanlaiset fiilikset jääneet. Kun nopeusrajoitus vaihtelee 60...80...100km/h, niin eipä paljon kannata ohitella jos suunnilleen rajoituksen mukaan aikoo ajella. Satasen alueella moni ajelee 95 nopeutta, mutta kun sellaisen ohittaa, niin hetkenpäästä 80 rajoitusalueella vajaata 90km/h ajaessa se hetki sitten ohittamasi kuitenkin roikkuu perässä ja jos 60 aleella pudottaa nopeuden alle 70km/h:n on jo pahasti tientukkona...
Tuosta etäisyyden pidosta olen kuitenkin vähän erimieltä. Jos roikkuu 10-20 metrin päässä edessä olevasta, silloinhan siihen etäisyyden pitoon pitää todella keskittyä ja kun sen edellä menevän nopeus ei kuitenkaan pysy aivan tasaisena omaakin nopeutta pitää jatkuvasti muuttaa edellä ajavan mukaan. Jos sen sijaan pitää etäisyyttä vaikka 100-200 metriä, niin silloin edellä menevän pieneen nopeudenvaihteluun ei tarvitse itse reagoida mitenkään. Kun väliä on riittävästi ei tarvitse myöskään hypätä jarrulle heti kun edellä ajavan jarruvalot syttyvät ja vaikka se edellä ajava hidastaisi ja kääntyisi jollekin sivutielle, ei itse tarvitse juurikaan hidastaa.
Paljon leppoisampaa ajella kun pitää kunnollisen välin edellä ajavaan.
KUN NÄIN TAPAHTUU
Vain idiootti jää puskurin taakse ”runkkaamaan” eikä aja ohi jos, edellä menijä ajaa hitaasti.