Miten opetatte parannuksen teosta? Täytyykö ihmisen tunnustaa erilaisia syntejä kun pyytää synnit anteeksi vl:lta ja tekee parannuksen? Entä jos se, kenelle kertoo synnit ei olekaan luotettava ja sellainen, joka jaksaa pitää asiat omana tietonaan? Mites sitten käy?
Parannuksen teko
käytännössä
6315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vastaanpa Sinulle - jos tuota tosissasi kysyt - kun satun olemaan linjoilla.
Ensinnakin parannus ja rippi ovat eri asioita.
Lutherin mukaan parannus on sydamen (mielen) kauhistumista sen tahden, etta tuntee kaikessa, koko elamassaan, rikkoneensa Jumalaa vastaan - - - mutta samalla se on tarttumista evankeliumin suloiseen sanomaan, etta Sinun syntisi ovat Kristuksen ansion tahden anteeksi annettu.
Useinhan ihminen on epatoivoinen tajutessaan syntisyytensa. Sitapaitsi ihminen tuskin edes pystyy tajuamaan koko syntiturmeluksensa syvyytta. Tajuaa vain, etta jumalasuhteeni ei ole kunnossa. Saattaapa mieleen nousta jokin yksittainen paha teko, vaikkapa rikos. Ne kaikki saa kerralla, yhdesta evankeliumin saarnasta uskoa anteeksi. Vaikka yhtakaan pahaa tekoa ei olisi tassa lueteltu, ne totisesti ovat Jumalankin edessa anteeksi annettu silloin kun ne on Jeesuksen verisella evankeliumilla pyyhitty pois.
Kun ihminen talla tavalla saa parannuksen armon, han totisesti tuntee paasseensa rauhaan Jumalan kanssa. Mielen tayttaa ilo ja vapaus. Noita hyvia tuntemisia saattaa kestaa kauankin. Monesti laheisetkin huomaavat, etta tuolle ihmiselle on tapahtunut jotakin suurta, vaikka han ei itse asiasta mitaan mainitsisikaan.
Mita sitten tulee rippiin, josta myos kyselit; siis puhuit syntien tunnustamisesta ja pohdit, mitenka sitten, jos sattuu tunnustamaan jonkin synnin henkilolle, joka ei olekaan luotettava.
Ripissahan ihminen saa panna pois synnin, josta omatunto nuhtelee. Rippi siis ei ole autuuden ehto. Sita on sanottu armoeduksi. Saattaa kayda niin, etta kun ihminen on saanut parannuksen armon (toinen sanonta on: tehnyt parannuksen), omatunto sitten alkaa muistuttaa vaikkapa siita tehdysta rikoksesta taikka muusta pahasta teosta. Silloin on tarkeaa olla kuuliainen omantunnon aanelle ja panna tuo synti ripissa pois. Omassatunnossahan puhuu Jumalan aani. Kun ollaan kuuliaisia Jumalan aanelle, usko saa sailya hyvassa omassatunnossa.
Omaatuntoa ei tarvitse kaivella. Ripittaytymisemme on aina epataydellista. Joskus on saarnattu sellaista 'vaaraa rippioppia', etta pitaisi pilkuntarkasti muistaa kaikki nyt panna pois. Silloin ripista on tehty autuuden ehto ja oma ansio. Rippi ei ole sita.
Kenelle sitten ripittaydymme? Jumalalla on varaa antaa meille itsekullekin sopiva rippi-isa tai aiti, uskovainen ihminen. Se loytyy kylla. Tarvittaessa se loytyy helpostikin, koska Jumalahan on hyva eika halua, etta kenenkaan tarvitsisi elaa taakkojen alla. Luther neuvoo, etta meidan tulee ripissa ottaa synninpaasto vastaan niin kuin itse Jumalalta. Rippi-isa on siina vain valikatena. Koska han ei jaa omastaan, ei han sen koomin edes muista Sinun syntejasi niin kuin ei Jumalakaan niita enaa muista.
Kun me kaikki ihmiset olemme lankeilevaisia, niin onhan enemman kuin luultavaa, etta se valitsemasi rippi-isa itsekin on lukuisia kertoja kayttanyt ripin armoetua.
Enpa ole kuullut, etta kukaan olisi kertonut ripissa kuulemiaan asioita eteenpain. Ajatus, etta niin saattaisi tapahtua, voi olla vaikka sielunvihollisen asettama viimeinen ansa, etta et panisi pois syntia, josta omatunto nuhtelee. Vaikka ripissa siis ollaankin 'Jumalan edessa', siina kuitenkin on lasna toinen ihminen, niin inhimillisesti katsoen ehka voitaisiin ajatella, etta miksi rippi-isa jaisi vatvomaan kuulemiaan toisen synteja kun se itsekaan ei ole yhtaan sen parempi, eli se itse on joutunut karsimaan samat kipuilut pannakseen omat syntinsa pois.
Vastasit hyvin ja asiallisesti, kiitos siitä. Tuo kannattaa lukea ajatuksella tuo sinun kirjoituksesi. Voisitkohan mitenkään kommentoida rippi-oppianne tämän linkin tekstin pohjalta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025919712
On muuten joskus sellasia ihmisiä, joilla ei psyyke kestä pitää sisällään toisten tekemiä vääriä juttuja. Joillakin voi tulla halua kertoa puolisolle tai ystäville, että "sekin yks teki sellasta". Tai ripin vastaanottaja voi olla niin nuori, että ei vielä ymmärrä ihmisen elämää kuin omasta näkökulmastaan ja ahdistuu jos jollakulla on ollut jokin erikoisempi asia tunnollaan, josta tekee rippiä.
Siksi ainakin itse koen turvallisena ripittäytyä tarpeen vaatiessa papille, koska hän ei missään nimessä saa kertoa rippisalaisuuksia eteenpäin. Eihän varmaan moni vl kerro rippijuttuja eteenpäin, mutta koska vl:lla ei ole juridista pakkoa olla vaiti niin saattaa tulla kiusaus kertoa sittenkin asiat eteenpäin ja siinä se rippisalaisuus sitten menikin mönkään. Jonkinlaisia kriteereitä pitäisi olla, ei kelle tahansa vl:lle, jota ei tunne voi kertoa joitakin syntejä. Ja usein parannuksen tekijät ei vielä aina tunne edes kaikkia vl:ia että keneen voisi luottaa.
Tällaisia pohdintoja yöaikaan nytten, mutta mielestäni kenelle tahansa ei voi ripittäytyä. Se vaatii jo liikaa sinisilmäisyyttä jos luottaisi jokaikiseen vastaantulevaan vl -uskoiseen.
Luin tuon linkin takana olevan kysymyksesi nyt. Vaikka se olikin Vapunpaivalta, en ollut lukenut sita aikaisemmin. En kopioinut linkin takana olevaa tekstia tahan, koska osia siita olet jo sisallyttanyt tuossa edella olevaan viestiisi.
Ensiksikin mainitsisin, etta mina elan paraikaa ulkomailla. Taalla on mm. paljon ortodokseja. Ortodoksien joukossakin on uskovaisia, siis ns. vanhoillislestadiolaisia. Ortodoksisen uskonnon 'virallinen' kanta on, etta vain papit voivat antaa synteja anteeksi. Meidan kristillisyydessamme siis ei opeteta nain.
Nyt viela ensiksi muistutan tassa siita, etta parannus ja rippi ovat eri asioita.
Parannuksessa siis tullaan Jumalan lapseksi. Usein on niinkin, etta tassa yhteydessa ei siis tunnusteta yhtakaan erityista syntia. Mitaan estetta sillekaan ei tietenkaan ole, etta jos tunnolla on vaikkapa jokin raskas rikos, joka on jo kauan painanut mielta, sekin saman tien pannaan pois.
Ja siis rippi on se armoetu, etta usko saisi sailya hyvassa omassatunnossa.
Mielestani tuo, mita sanoit etta ripittaytyisi uskovaiselle papille, on oikein hyva nakokohta. Mm. siksikin on hyva, etta Suomessa luterilaisessa kirkossa on paljon uskovaisia pappeja (ns. vanhoillislestadiolaisia pappeja).
Vastikaan kuului netista iakkaan papin saarna. Han kertoi, etta monesti hanen tyossaan sattui, etta ihmiset, joilla oli synnin hata, tulivat hanen luokseen kertomaan murheistaan ja hadastaan, koska han siis oli pappi. Eivat nuo ihmiset edes tienneet, etta han oli ns. vanhoillislestadiolainen. Ja kun tuollainen ihminen oli saanut kerrotuksi murheensa, pappi siunasi hanta evankeliumilla. Jumala vastasi rauhalla.
Itsekin voisin hyvin kuvitella, etta menisin ripittaytymaan papin luokse. Valitsisin vanhoillislestadiolaisen papin. Sellainen on helppo loytaa. Jos en muuten loytaisi, soittaisin nimettomana SRK:lle, kertoisin milla paikkakunnalla olen, ja kysyisin, mistahan loytaisin papin. Toki he vastaisivat.
Tuo jumalallinen sovituksen sana on toki kaikilla, nuorilla ja kokemattomillakin. Muistan itse nuoruudestani, kuinka me nuoret joskus ripittaydyimme toisillemme.
On varmasti myos sellaisia uskovaisia, joille ei heidan psyykkeensa takia ehka olisi paikallaan ripittaytya. Kun tuossa edella puhuin papeista, niin itse olen joskus seuroissa saarnan kuunneltuani mennyt sitten juttelemaan sen puhujan kanssa ja kertonut hanelle murheistani.
Kun kerran olin ahdingossa, menin puhuttelemaan suviseuroissa liikenteenohjaajaa. Ensiksi kysaisin, onko han uskovainen, ja kun han sanoi olevansa, kerroin hanelle murheeni ja han siunasi minua. Jalkeenpain ajatellen se ei tunnu yhtaan monimutkaiselta.
Emmehan me tietysti useinkaan tieda paljoakaan siita papista, puhujasta tai liikenteenohjaajasta, jolle ripittaydymme, mutta eihan tama rippi-isamme meille omastansa mitaan jaa, vaan toimittaa jumalallista virkaansa. Ja Jumala vastaa meille rauhalla. Kun olemme ehka tulleet ripittaytymaan 'kivi kengassa' eli kaynti on ollut hankalaa, niin johan on helppo sitten jatkaa matkaa, kun kivi on otettu kengasta pois.
Niin kuin sanoit, papeilla on se juridinenkin vaitiolovelvollisuus. Lisaisin viela tuohon, etta yhta pateva jollei patevampikin on esimerkiksi se maallikkosaarnaajan tai muun uskovaisen jumalallinen vaitiolovelvollisuus. Eihan niita kaikkia ihmisia tunne, mutta Taivaan Isan puoleen voisi huokasta, etta han johdattaisi rippi-isan vaikka siihen vierelle, jos muuten tuntuu vaikealta loytaa.
Kerran olin suviseurakentan laitamilla, olisiko siina ollut jo lahdon turmelusta vahan kaikilla. Vanhempi pari ainakin oli turmeluksessa, puolisot ayskivat toinen toiselleen. Se rouva sitten jahkaantui minun puoleeni. En kylla yhtaan muista, mista oli puhetta, mutta evankeliumiahan siina kaytettiin. Eika tilanne ollut yhtaan monimutkainen.
Yksi naisihminen taas oli ehtoollispaivana suviseuroissa mielestaan kelvoton ehtoollisvieras, koska oli kertynyt paljon syntia. Eiko mita, siina eras mieshenkilo, joka hoksasi hadan, katseli vahan ymparilleen ja kun sattui silmiin sopivantuntoinen naisihminen niin pyysi sita poikkeamaan tuon kelvottoman ehtoollisvieraan luona. Mita lie akat keskenaan sipisseet, mutta syntia siina kuitenkin upotettiin armon mereen. Ei ollut yhtaan monimutkaista.
Nailla ajatuksin halusin rohkaista Sinua.
joita tuli mieleen tuon linkin takana olevaa tekstia lukiessani. Lahinna kuvailisin sita, miten itse suhtautuisin tilanteeseen.
Luultavasti en itsekaan ripittaytyisi kenelle tahansa satunnaisesti vastaantulevalle.
Minusta tarkeinta on, etta se, kenelle ripittaydyn, on itse uskomassa. Ihan tavallinen uskovainen tahan kelpaa kylla. Ei siina sen suurempia patevyysvaatimuksia ole.
Itse olen jo vanhempi mies. Joskus on ollut tilanne, etta olen ripittaytynyt niin paljon nuoremmalle henkilolle, etta han ikansa puolesta olisi sopinut lapsekseni. Ei se ollut yhtaan vahemman pateva rippi.
Se, jolle ripittaydytaan, ei toki jaa kantamaan ripissa kuulemiaan synteja omilla harteillaan ja omilla voimillaan; niista ei siis tule hanen taakkaansa, joka joissakin olosuhteissa olisi niin raskas, etta hanen pitaisi jakaa sita kertomalla asiasta esimerkiksi perheelleen tai muille laheisilleen. Han unohtaa ne saman tien.
Tiedanpa tapauksen, etta joku, joka oli vastaanottanut ripin, sittemmin itse kielsi uskonsa ja eli kauan Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Vaikka han saattoikin sitten itse elaa synnissa ja tehda kaikenlaista pahaa, Jumala oli kuitenkin sulkenut hanen mielensa niin, ettei han koskaan kertonut kenellekaan ripissa kuulemiaan asioita, sikali kuin muisti niita. Sittemmin han taas sai parannuksen armon ja ihmetteli Jumalan suuruutta.
Niitahan pannaan ripissa pois kaikenlaisia synteja. Raskaitakin rikoksia. Kaikkea.
Jo vastasinkin linkin takana esitettyyn kysymykseen, miten uskovainen (vanhoillislestadiolainen) pappi suhtautuu siihen, etta joku ei-vanhoillislestadiolainen tulee ripittaytymaan. Eihan sen, jolla on synnin hata, tarvitse kasitteellisesti ymmartaa erottaa parannuksentekoa ja ripia toisistaan. Kun han kertoo murheensa, pappi julistaa hanelle synninpaaston. Pappi on tassakin suhteessa vain kylvaja. Jumalan asiana on antaa kasvu. Nimittain se uskokin on Jumalan lahja.
Itse voisin myos kuvitella, etta kun haluan ripittaytya, kysyisin henkilolta ensin, saanko ripittaytya hanelle. Tuskin han sanoo, etta 'ei'. Jos han sanoisi nain, voisinhan sitten kysya joltakin toiselta. Silla niin kuin jo sanottu, eihan se rippi-isa mitaan omastansa ole jakamassa.
Linkin takana oli viela kyse siita, voiko ripittaytya muulle kuin uskovaiselle. Kun sovituksen saarna on vain niilla, joilla on Pyha Henki, rippi-isan taytyy itse olla uskovainen eli hanella siis taytyy olla Pyha Henki, jotta synninpaasto myos Jumalan edessa olisi pateva.
Muunlainen keskustelu on lahinna terapiaa. Sitahan kaytetaan paljon mm. terveydenhoidossa, jossa siita toki on apua.
Katolisessa kirkossa (niin kuin ortodokseillakin) on seitseman sakramenttia (pyhaa toimitusta). Rippi on niista yksi. Luterilaisessa kirkossa on kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen. Rippi ei siis luterilaisille ole sakramentti. Luther selittaa, etta sakramenteissa, siis pyhissa toimituksissa, Jumalan sana yhdistyy nakyvaisiin aineisiin (veteen, leipaan, viiniin). Siksi sakramenttien teho ja vaikutusvoima ei ole riippuvainen naiden toimitusten toimittajasta. Taas parannuksessa ja ripissa Jumalan sana yhdistyy Pyhaan Henkeen, joten niita voi toimittaa vain se, jolla on Pyha Henki.
Kun synti tarttuu meihin jokaiseen, niin me tarvitsemme rippia. Ripittaytyminen on meille jokaiselle aina vaikeaa. Ajattelemme, etta jos kerromme lankeemuksestamme, tuo toinen ei enaa pida minua uskomassa taikka ainakin ajattelee, etta onpa siina huono uskovainen. Kuitenkaan han ei ajattele niin, koska hanhan itsekin tarvitsee ripin armoetua. Jos taas emme muista panna pois tunnolle kertyvaa syntia ja taakkaa, tavallisesti seuraa kaikenlaisia 'harhoja' ja epailyksia ja selittelyja ja jarkeilya, ja usein Jeesus on ensimmainen, joka sielta sydamesta joutuu lahtemaan.
Näin opetetaan luterilaisissa tunnustuskirjoissa (Augsburgin tunnustuksen puolustus, kohta XIII Sakramenttien luku ja käyttö):
"Jos sanomme sakramenteiksi sellaisia toimituksia, jotka perustuvat Jumalan käskyyn ja joihin liittyy armon lupaus, on helppo ratkaista, mitkä ovat varsinaisia sakramentteja. Ihmisten säätämiä jumalanpalvelusmenoja ei näet voida tässä mielessä sanoa varsinaisiksi sakramenteiksi. Eihän ihmisellä ole valtuuksia armon lupaamiseen. Näin ollen eivät ne merkit, joita on säädetty ohi Jumalan käskyn, ole varmoja armona merkkejä, jos kohta oppimattomille niihin sisältyy jokin opetus tai kehotus. Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti. Nämä toimitukset perustuvat näet Jumalan käskyyn, ja niihin liittyy armon lupaus, joka on uudelle liitolle ominainen. Pitäähän meidän meitä kastettaessa, nauttiessamme Herran ruumista ja saadessamme synninpäästön olla sydämessämme varmat siitä, että Jumala todella Kristuksen tähden antaa meille anteeksi. Toisaalta Jumala sanan ja jumalanpalvelusmenojen kautta myös taivuttaa sydäntämme uskomaan ja ottamaan uskon vastaan, niin kuin Paavali (Room. 10:17) sanoo: "Usko tulee kuulemisesta." Mutta samoin kuin sana tunkeutuu korviin kohdatakseen sydämen, samoin kohtaa itse toimitus silmät taivuttaakseen sydämen. Sanan ja toimituksen vaikutus on sama. Augustinus onkin sattuvasti sanonut sakramenttia näkyväksi sanaksi, koska silmät havaitsevat jumalanpalvelustoimituksen, joka on kuin sanan kuva ja ilmaisee samaa kuin sana. Kummankin vaikutus on siis sama."
Jos tähän liitetään luterilainen ymmärrys sakramentin toimittajan kelvottomuuden vaikuttamattomuudesta - eli että sakramentit ovat päteviä riippumatta toimittajan uskosta, niin voidaan kyllä sanoa, että on oikein ajatella myös niin, ettei synninpäästön antajan uskolla ole merkitystä synninpäästön pätevyyteen (ei parannuksen teossa eikä ripissä!). Toki itsekin menisin mieluummin neuvoa kysymään ja ripittäytymään henkilölle, jonka tietäisin uskovaksi, mutta yhtä varmasti voin synninpäästön uskoa kohdalleni joka tapauksessa.
Lutherin Huonepostillasta poimittua:
...Tiedän kyllä ja tunnustan, että yksin Jumala antaa synnit anteeksi. Mutta minun on myöskin tiedettävä, mistä voin havaita, ovatko syntini annetut anteeksi, eli mikä on se väline, jonka kautta synnit annetaan anteeksi. Nyt pyhä raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että jos tahdon saada syntini anteeksi, niin en saa istua soppeen, sanoen: syntini ovat annetut anteeksi. Jumala lupaa itse tulla tyköni vakuuttamaan syntien anteeksiantamisesta.
Tämä tapahtuu ensiksi pyhässä kasteessa. Siitä on meillä hänen oma käskynsä, että meidät on kastettava Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja tämän käskyn oheen on liitetty seuraava lupaus: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." -Mutta, väittänet, kastehan on paljasta vettä! Niin vettä tosin, mutta ei paljasta vettä, vaan sen kanssa on Jumalan sana. Samoin on laita, kun menet sielunpaimenesi luo, jolle tämä tehtävä on erityisesti uskottu, taikka jonkun muun kristityn puheille, ja pyydät saada häneltä lohdutusta ja synninpäästöä, ja hän lausuu sinulle: Jumalan puolesta minä julistan sinulle Kristuksen kautta kaikki syntisi anteeksi, niin saat olla vakuutettuna siitä, että syntisi ovat totisesti ja varmasti tuon ulkonaisen sanan kautta anteeksi annetut, sillä kaste ja sana eivät voi sinua pettää.
Niin ei ole saarnattu paavikunnasta, eikä sitä vielä tänäkään päivänä paavilainen saarnaaja ymmärrä. Kiittäkää sentähden Jumala tahtoo antaa synnit anteeksi. Mutta miten? Ei mitenkään muuten, vaan niinkuin tässä sanotaan, että hän on sellaisen vallan antanut ihmisille. Kristus on sen itse aloittanut ja sitten käskenyt, että sitä tointa on voimassa pidettävä edeskinpäin seurakunnasta maailman loppuun asti, jotta hänen nimeensä saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksisaamista ihmisten luota, mutta ei mistään muualta. Ainoastaan siten on se löydettävä, sillä näin Herramme Kristuksen käsky kuuluu: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa" " (Matt...) Ja samoin: "Joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksiannetut"(Joh. 20:23). Sitä Jumala ei voi kärsiä, että jokainen rupeaisi rakentamaan omat tikapuunsa tai portaansa taivaaseen; yksin hän tahtoo olla rakentaja.
Jos siis tahdot saada syntisi anteeksi, niin anna heti itsesi kastaa, jos et ennen ole kastettu. Tai jos olet kastettu, niin muista sitä lupausta, jonka Herra silloin on sinulle luvannut äläkä ole epäuskoinen. Mene myöskin sopimaan lähimmäisesi kanssa ja pyydä sitten synninpäästöä. Ja niinkuin kuulet itsellesi julistettavan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen, niin usko se, ja sinä totisesti sen saat. Käy sitten myöskin Herran pyhällä ehtoollisella nauttimassa Kristuksen ruumista ja verta, jotta tulisit vakuutetuksi siitä, että tämä kallis aarre kuuluu sinullekkin, on sinun omasi ja että sinä saat siitä nauttia siunausta.
Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synninpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksisaamista. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut kirkkoherrasi, isän ja äidin sekä kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksisaamista Vaikka ihmiset sen lausuvat, niin ei se ole heidän puhettansa, vaan Jumalan sanaa. Sentähden tulee siihen lujasti luottaa, halveksimatta sitä.
...kun synninpäästössä julistetaan syntisi anteeksi, niin pidä näitä sanoja yhtä totisina, kuin jos Jumala itse olisi sanat lausunut. Jumala itse julistaakin sinulle sen päätöksen, että olet synnistä vapaa.