Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kouluaika tapahtunutta

Jo ihan nuoresta lakaen huomasin, kuinka ihania tunteita sain kokea, kun itseäni hieroin sieltä. Sormin enimmäkseen, mutta myöhemmin myös erilaisia korvikkeita, kuten kurkku, porkkana, makkara jne. Haluni vaan kasvoivat, eivätkä suinkaan vähenneet sen jälkeen, kun naapurin poika ensimaisen kerran työnsi kalunsa minuun lähistöllä olevassa heinäladossa.

Sen jälkeen onanoin lähes päivittäin, joskus useamman kerran päivässä. Joskus tuntui, että päiväkin oli aloitettava onanoinnilla. Seksinjanoni vaan kasvoi.

Kerran sitten livahdin tanssilavalle. Kesäkausi oli alkanut. Olin kuitenkin reilusti vanhemman näköinen kuin se viisitoista, mitä oikeasti olin.
Nautin tanssimisesta. Erikoisesti nautin poikien kiusaamisesta. Parilla kaverilla tunsin seisovan kalunkin itseäni vasten hitaan tanssin aikana.

Lopulta yksi pojista, joka oli hakenut minua useamman kerran, pyysi mukaan jatkoille jonnekin mökille, sinne tulisi myöhemmin pari likkaakin yksi niistä hänen sisarensa. MOnet ajatukset mielessäni suostuin ehdotukseen.
Niinpä sitten ikivanhalla Fordilla, johon ahtautui vielä kolmee muuta poikaa, ajelimme ehkä parikymmentä kilometriä sinne mökille.

Mökki oli aika tilava. Iso tupakeittiä ja kaksi makkaria. Minulle työnneettin lasi käteen ja mausta päättelin sen lonkeroksi. Janoinen kun olin, siemasin sen melkein kerralla. Tyhjä lasi täytettiin heti ja jo siinä vartin kuluttua alkoi alkoholi jo vaikuttamaan.

Eikä sinne koko iltana tullut muita. Tämä vaikutti olleen jo suunniteltu juttu.

Tulikin lämmitti takassa ja kavaljeerini kehollani vaeltelevat kädet kiihottivat minua. Hän antoi minulle vielä pari kulausta juomaa ja otti vyötäröltäni otteen johdattaen minut suoraan makuuhuoneeseen. Kaaduin kikattaen päiväpeitolle ja ennkuin kunnolla huomasinkaan, minulla oli vain pikkarit ja rintsikat enää ylläni. Poika riisui itsensä nopeasti ja kun näin seisovan kyrvän, olin täysin mukana leikissä. Nautin sunnattomasti kun hän vatsaani suudellen riisui pikkarini ja lopulta myös rintsikat. Toisimme kietoutuneina tunsin, kuinka hänen sormensa alkoi toiminaan pillussani ja olin todella märkä.

Sitten hän käänsi minut selin, tuli päälleni ja työntyi sisääni. Voihkaisten ihanasta, kyrvän antamasta tunteesta hän aloitti varovaisen liikkeen. Kaikesta huomasin, että hän oli ollut asialla ennenkin. Nautin ja voihkin. En yhtään välittänyt siitä, että naimaäänet kuuluivat varmasti tupaan. Jalat ristissä ystäväni selässä nautin seksistä valtavasti.

Sitten alkoi tutut tunteet värisyttämään minua. Tärisin ja ulisin. POikaki kiihdytti tahtia ja kun minä nostin itseäni luokille, hän vetäisi kullinsa ulos laskien spermansa vatsalleni. Siitä lysähdimme kasaan. Suutelin ja hyväilin häntä ja kun aukaisin silmäni, häämstyin, kun näin ne kolme muuta kaveria kalsareissaan vuoteen peräpäässä seisovat kyrvät kösissään. Jos olisin ollut seisten, olisin varmasti pudonnut alas. Nyt tunsin vaan sykyttävää kaipuuta ja en estellyt yhtään, kun pojaat vuoron perään alkoivat nussimaan. Orgasmien määrää sinä yönä en edes laskenut. OLiko niitä useampi, vai yksi kaksi pitkää tärisyttävää.

Kuitenkin lopulta pääsimme nukkumaan. Aamulla oli sauna lämmin ja olimme kaikki yhdessä löylyssä. Sieläkin sain vielä jakaa oloa näille pojille, jotka kaikki, paitsi "kavaljeerini" olivat ensikertalaisia. No mainehan siinä meni, mutta en välittänyt5, niin paljon rakastin seksiä. Myöhemmin, kun jo olin töissä sain työpaikan juhlissa kokea ryhmäseksiä, mutta silloin sioellä oli myös naisia mukana, mutta se olikin eri juttu.

Kuinka kaipaankaan niitä aikoja. Nykyinen mieheni ei tiedä asiasta mitään. Lähtisi varmaan jos tietäisi vaimonsa olleen "kiertopalkinto". Se asia muuten on ihmetyttänyt minua: Jos nainen nauttii useamman kanssa, hän on heti huora, mutta jos mies tekee sen, hän on sankari.??? Miksi???
02119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Janottaa vieläkin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu