sinivuokon siirto

onnistuuko

hei
Siirsimme viime keväänä muutamia sinivuokkoja metsästä tontillemme. Valitsimme samanlaisen kasvupaikan, kuin missä ne olivat, kivinen kuusikko ja etelärinne. Kaikki kuolivat?, nyt ei näy mitään. Yksi kaveri siirsi samaan aikaan ja samasta paikasta itselleen muutaman kukan. Hän laittoi ne vanhaan kukkapenkkiin talonsa pohjoispuolelle ja nyt NE kukkivat.
Minä siis toimin väärin!

22

6018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NainenVantaa

      Minunkin siskoni siirsi metsästä sinivuokkoja ja hänellä ne ovat menestyneet vähän varjoisessa kasvupaikassa. Olivatko sinun liian aurinkoisessa paikassa?

      • Tallukka

        Siirsin mökillä sinivuokkoja mökin tieltä muuten olisi kaivuri tuhonnut ne.
        Laitoin ne pihan perälle aika varjoisaan paikkaan ja
        lähtivät hienosti kasvamaan ja kukkineet joka kevät.
        Saman tein valkovuokoillekkin ja nekin lähtivät hienosti ja ovat kukkineet siirronkin jälkeen.
        Kun ei raaski hävittää luonnon kauniita kukkia.


    • pms68

      vai muistanko ihan väärin kun muistan että sinivuokko on rauhoitettu eikä sitä saa siirtää? Taimistoissa on sitten taimia jos tahtoo pihalleen sen kasvamaan.

      Niin ja sinivuokko on symbioosissa puun kanssa, yleensä männyn mutta muidenkin ja jos et puuta siirrä mukana niin ei se vuokkokaan kasva..

      • väärin

        ja ei se symbioosi kovin kiinteä voi olla, jos siirretyt sinivuokot kasvaa kolmenkymmenen kilometrin päässä puusta.


      • Varjokukka

        Sinivuokkoja on siirretty vuosikymmeniä ja nyt sen kanta on vahvempi kuin koskaan.

        Kukkapenkki on sinivuokolle hyvä kasvupaikka. Se kukkii aikaisin keväällä avoimessa kukkapenkissä. Myöhemmin kesällä kukkapenkin muut kukat antaa sille hyvän varjon.


      • Anonyymi
        Varjokukka kirjoitti:

        Sinivuokkoja on siirretty vuosikymmeniä ja nyt sen kanta on vahvempi kuin koskaan.

        Kukkapenkki on sinivuokolle hyvä kasvupaikka. Se kukkii aikaisin keväällä avoimessa kukkapenkissä. Myöhemmin kesällä kukkapenkin muut kukat antaa sille hyvän varjon.

        Juurikin siirtoistuksista johtuen sinivuokko kasvaa nykyisin myös lapissa. Mikään muu ei ole levittänyt sini vuokkoa niin tehokkaasti kuin siirtoistukset.
        Muurahaiset levittää siemeniä kuljettamalla satunnaisesti muutamia kymmeniä senttejä ja joskus jopa muutaman metrin. Ihmisen toimesta sinivuokko on levinnyt jopa tuhat kilometriä.


    • teillä väärää tietoa

      . Sinivuokko poistettiin rauhoitettujen lajien listalta jo vuonna 2005.

      • Oikeaa tietoa

        Ei ole väärää tietoa muuten kuin vain jollakin yksilöllä. Meillä on ihan oikeaa tietoa.


    • Kukkaisiai

      Olen siirtänyt niitä minäkin ja hyvin on kasvaneet. Ostetut on lähtenyt huonommin kasvuun.

      • Millainen paikka?

        Millaisessa paikassa sinivuokkosi kasvaa?

        Lisääntyykö hyvin?


    • Varjoon

      Oliko uusi paikka aurinkoinen ja mahdollisesti liian hapan. Sinivuokko viihtyy parhaiten varjossa kalkkipitoisessa maassa. Kun sinivuokon siirtää uuteen paikkaan niin istutusmultaan on edullista sekoittaa kalkkikivimurskaa ja kevyt lannoittaminenkin voi olla eduksi. Ensimmäisenä kesänä myös kastelu voi olla tarpeen mikä vahvistaa juuristoa kestämään seuraavien vuosien kuivuutta paremmin. Luontaisesti riittävästi kostea paikka on paras.

    • Missä myydään

      Missä myydään luonnon kannan mukaisia sinivuokon taimia. Myös luonnonmukaisia muunnoksia.

      • KysyTuttavilta

        Kysy tuttavilta jos sattuisi kukkapenkissä kasvamaan. Kukkpenkissä kasvavat sinivuokot tuottaa yleensä hyvin siemeniä, mutta usein taimet tuhoutuu ennen kuin ehtivät kunnolla kasvamaan. Taimet kannattaisikin yrittää pelastaa jo sirkkataimivaiheessa. Sirkkataimetkin lähtee kasvamaan yllättävän hyvin.


      • Vähäntarjolla

        Sinivuokon taimia on ollut vähäisessä määrin taimimyymälöissä myytävänä. Yleensä ne loppuunmyydään aika nopeasti kauden alussa.


    • HeiHeiHeiHei_

      Etelärinne voi olla liian kuiva ja taimet kuolee jos niille ei anna riittävästi kasteluvettä. Lisäksi etelärinne voi olla liian aurinkoinen ja se polttaa osaltaan siirretyt taimet jos ne on siirretty varjoisesta paikasta. Runsas kastelu lisää myös auringon paahteen kestävyyttä.

    • Luvallistako

      Minua taas kiinnostaisi vielä enemmän kukkien siirto luontoon. Perustaisiko salaisen metsäpuutarhan?

      • Siirtoistuttaja

        Siirsin kukkapenkkiin pari sinivuokkoa jo vuosia sitten. Nyt siitä on jaettu satoja taimia tutuille ja tutuntutuille ja metsään sopivan tuntuisille paikoille on saatu aikaiseksi parikymmentä uutta sinivuokkokasvustoa.


      • Miksisalainen

        Miksi se pitää salainen olla?


    • Varjoinenpaikka

      Sinivuokko kestää hyvin kevään auringon, mutta kesällä se vaatii muun kasvuston suojaa. Pensaiden alustat on hyviä kasvupaikkoja, keväällä kukkiminen näkyy hyvin ja kesällä lehvästö suojaa.

    • Anonyymi

      Siirsin 2 kpl sinivuokon alkuja koivikosta ruusupenkkiini puolivarjoisalle pihalle, aurinkoa aamulla ja illalla, keskipäivällä jonkin verran koivujen välistä. Hyvin levisivät ja menestyneet mainiosti . Sinivuokko siitä ihana, kun mitään "ötököitä" en ole niissä nähnyt.

      • Anonyymi

        Puutarhojen ja kukkapenkkien multa on usein niin hapanta että sinivuokkojen kasvu saattaa taantua jo heti ensimmäisenä siirtovuonna. Kun sinivuokkoa siirtää uusille alueille, niin kalkitus on varmistus siirron onnistumiselle. Kalkkimursketta voi laittaa reilustikin ja jauhetta vähän varovaisemmin.

        Pieni annos lannoitustakin voi olla paikallaan.

        Rehevän hyvin siemeniä tuottavan, puutarhassa tai kukkapenkissä kasvavan. sinivuokkopehkon alle kasvaa usein runsaastikin sinivuokon sirkkataimia, mutta usein taimet kuolee. Sirkkataimia kannattaisikin pelasta pehkon alta ja siirtää ensin esikasvatukseen ja sen jäälkeen halutuille kasvupaikoille.


    • Anonyymi

      Suomen maaperä on yleisesti hapanta ja ns. kalkkipitoisia alueita on harvanlaisesti. Myös puutarhamaat ja kukkapenkit ovat varsin usein happamia.
      Sinivuokko on kalkin suosija. Sinivuokon istutukset epäonnistuu usein juuri sen takia koska istutuspaikka on sinivuokolle liian hapan.
      Sinivuokon istutuskuopan pohjalle tulee laittaa reilustikin kalkkia ja kalkkikerroksen päälle istutusmultaa - ja istuksen jälkeen pintakalkitus.

      Kitukasvuiset kukkapenkki-sinivuokot voi yrittää elvyttää kalkituksella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      228
      3356
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      59
      2847
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      25
      2473
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2461
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      74
      1956
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1850
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1822
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1815
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1672
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1003
    Aihe