Ystävään ihastuminen/rakastuminen on kamalaa. Aluksi luulin että pidän hänestä (n) vain koska näemme niin usein ja että se olisi jotain muuta. Mutta aikaa on kulunut ja tunteet vain voimistuvat. Ikävintä on että olen kertonutkin asiasta ilman vastakaikua.
Siitäkin huolimatta ystävyys vain tiivistyy mutta pahinta on että oikein sydäntä raastaa kun pitää tyytyä vain katsomaan. Tulee oikeasti todella paha mieli ja pelkään etten voi olla hänen seurassaan enää kauaa jos sama meno jatkuu.
Jos luet tämän niin toivon että jotain tapahtuisi suuntaan tai toiseen. Sekin olisi tätä hetkeä helpompaa jos emme enää vaikka näkisikään toisiamme. Sitä en silti toivo..
Siitäkin huolimatta ystävyys vain tiivistyy mutta pahinta on että oikein sydäntä raastaa kun pitää tyytyä vain katsomaan. Tulee oikeasti todella paha mieli ja pelkään etten voi olla hänen seurassaan enää kauaa jos sama meno jatkuu.
Jos luet tämän niin toivon että jotain tapahtuisi suuntaan tai toiseen. Sekin olisi tätä hetkeä helpompaa jos emme enää vaikka näkisikään toisiamme. Sitä en silti toivo..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan samassa tilanteessa olen itsekkin, ainoana erona se, että itse olen nainen. Koen kyseisen ihmisen "sielunkumppaniksi", jonka kanssa on vaan niin hyvä ja helppo olla.
Molemmat olemme perheellisiä, eli siinä se pääongelma onkin, muuten olisimme jo varmasti olleet pitkään yhdessä.
Yhteyksissä ollaan usein, vaikka harvoin nähdään, silloinkin yleensä sattumalta. Tämä tilanne on vaikea ja välillä sydämeen sattuu ihan hemmetisti. Välejä en kuitenkaan halua häneen katkaista, koska pieni palakin miehestä on parempi, kuin ei ollenkaan. Todella toivon, että jonakin päivänä....
mitä tarkoittaa naisen näkökulmasta jos mies ilmaisee halusta olla hänen kanssaan mutta nainen ei vastaa oikeastaan mitään. Ei juuta eikä jaata vaan asia heitettiin maton alle? ..näin täällä on käynyt.
Epäilen että kun ei voinut vastata myöntävästi niin ei sitten kehdannut satuttaakaan kieltäytymällä.
..tietenkin olla noinkin, mutta toisaalta, nainen saattaa pitää teidän ystävyyttä niin arvokkaana asiana, ettei halua "riskeerata" sitä suhteella. Koska jos suhde kariutuu, niin voi menettää myös rakkaan ystävän. Melko hankalaa...
Näin kävi minulle, menetin rakkaan ystäväni, sielunkumppanini...
kehoittaisin kuitenkin ottamaan sen riskin sillä se ystävyyskin saattaa pian olla vaarassa. Ystävyys on toki tärkeää mutta en mielelläni itseäni kiduttaisikaan enää.
Kun ei kerran kelpaa niin olen yrittänyt jatkaa ja etsiä sitä oikeaa muualta. Sekään ei vaan onnistu kun vertailen mielessäni kaikkia "häneen". Kun löydän mukavan tytön niin melkein aina huomaankin että se muistuttaa yllättävän paljon erästä..
Lopulta en pysty olemaan kenenkään muunkaan kanssa koska se tuntuisi väärältä kun kuitenkin mielessäni rakastan jo sitä yhtä. Erittäin hankalaa..
Ja sinulle abc (n) sanoisin että perheellisen kannattaa miettiä aina kahdesti ja vielä kerran senkin jälkeen.
ole oikein sitä toista kohtaan kertoa totuus? Ei saa olla niin itsekäs että jättää toisen roikkumaan ja odottelemaan. Selkeästi pitää kertoa jos ei voi muuta olla kuin ystävä. Pitäisi kuitenkin välittää siitä ystävästäkin edes sen verran että on rehellinen.. vaikka sitten menettäisi hänet. Kyllä näilläkin palstoilla on monia surullisia "limbossa" eläviä ihmisiä, jotka eivät pääse eteenpäin, kun eivät uskalla riskeerata ystävyyttä, työkaveruutta tai jotain muuta.
...vähintäänkin kahdesti, kyllä. Mitään harkitsematonta ei todellakaan tehdä.
Toisaalta, tuntuu tämäkin kurjalta, kun tunteet on ja pysyy. Koen tekeväni vääryyttä sekä itseäni, ystävääni ja perhettäni kohtaan, kun elän toisaalla ja sydän on toisaalla. No, elämä on...ja uskon että asiat jossain vaiheessa ratkee jollain tavalla.
niitä sellaisia, että eivät kerro suoraan vaikka kertoisikin itse rehellisesti tunteistaan. Kiertelevät ja kaartelevat ja nähtäessä eleet ja sanat jotenkin ristiriidassa. Ei ihme ettei aina ole helppoa päästä yli ja jatkaa elämää kun löytyy näitä tyyppejä jotka eivät kai itsekään tiedä mitä haluaisivat ja uskaltaisivat elämällään tehdä.
Pakko oli vähän avautua aiheesta.....
Hän tiesi tilanteemme täysin, siitä keskusteltiin, juteltiin ja itkettiin yhdessä.
Luuletko tosiaan että ystävänä pimittäisin tietoja...?
Hän tiesi elämäntilanteeni ennen kuin rakastui minuun, ja tiesi silloinkin kun myönsin tunteeni, rehellisyys on kaiken pohja.
Siksi hänet menetinkin, koska tunteille ei voinut mitään...
Toisaalta, olisin jättänyt kertomatta tunteistani, jos olisin tiennyt menettäväni hänet, eikä se olisi tehnyt vahinkoa, koska välimatka pitkä.
Mutta tunteemme tuli ilmi kuin itsekseen, ei voinut sille mitään, vaikka hän oli jo kaukana minusta.
Olin täysin rehellinen kaikesta.
On ajateltava muitakin...
Hänkin tiesi sen osaltani, myös hänellä oli omat murheensa silloin.