Hätähuuto!!

Palkkani on lasenut romahtamalla ja olen aivan lirissä. Vuonna 2003 palkkani oli 2500 €/kk. Vuonna 2004 n.3000 €/kk, vuonna 2005 n.4500 €/kk, sitten alkoi roima lasku, vuonna 2006 n.2000 €/kk. NYT vuonna 2007 VAIN 1400 €/kk. Olen masentunut ja talouteni on tuhoon tuomittu. En tiedä miten selviän?

Olen ollut internet-mainosalalla noin viisi vuotta. Aloin tienaamaan hyvin ja uskalsin ottaa lainaa ja jne...ymmärrätte varmaan, että kun tienaa yli neljä tonnia kuukaudessa, niin sitten uskaltaa tehdä rohkeita liikkeitä elämässään ja uskoo omaan tulevaisuuteensa.

Jouduin lopettamaan työt firmassa X, koska sinne iski epäreilu mentaliteetti asiakkaista. Siirryin samankaltaiseen firmaan töihin tekemään samanlaista työtä. Siitä lähtien palkkani on laskenut laskemistaan. Olen niin pettynyt! Ammattimyyjä kokee tälläisen takaiskun.

Olin huippumyyjä ja luulin olevani sitä vieläkin. Tein joskus Suomen isoimmassa hakemisto-mediassa todella kovaa myyntiä ja olin kärkisijoilla tuloksissa useaan otteeseen. Sitten kaikki vain muuttui yht'äkkiä. Asiakasjaon periaateet muuttuivat täysin. Ei johdettu enää edestä (myyntijohdosta käsin), vaan myyntipäälliköiden omalla esimerkillä, joka oli turmioksi myyjille. Vanhoja asiakkaita ei saanut hoitaa enää samaan malliin, vaan piti tehdä monta uutta saadakseen hoitaa yhden vanhan asiakkaan.

Se ei enää palveluut kuin 1-2 myyjää 20:n hengen tiimissä. Ja niitäkin paria vain silloin jos he olivat onnistuneet pitämään vanhat asiakkaat sisällä. Koitti aika, että vanhat asiakssuhteet paloivat isolla liekillä. Kilpailu on tänä päivänä niin kovaa, että moni vanha asiakas jättäytyi pois ja he ottivat vain ilmaiset perusnäkyvyydet hakupalveluihin.

Inhoan myyntityötä nykyisin kuin ruttoa! Ei voi olla enää varma siitä mitä tienaa milloinkin? Vaikka on pohjapalkka niin silti, ei pelkällä pohjapalkalla pysty elämään kaupungissa ainakaan.
Velallinen perheen isä. Mitä helvettiä minä teen??? Kertokaa minulle sellaisia työpaikkoja tai töitä mistä tienaa turvallisen hyvin palkkaa ja joka ei ole myyntityötä. Tarvitsen vihjeitä, koska minun on pakko alkaa saamaan talouteni kuntoon. Toivon, että voisitte vastata minulle asiallisesti, koska täällä on mies, jolla on oikeasti hätätilanne elämässään.

Minulla on toiminimi mutta ei ole tällä hetkellä mitään liikeideaa.
101243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen todella pahoillani puolestasi, usko lujasti että selviät silloin myös selviät! millainen asuntosi on? voitko ottaa sinne vaikka vuokralaisen? vaikka jonkun tutun? näin asumiskulusi pienenevät. voithan myöskin keskustella pankin kanssa pienemmästä lainan kk-lyhennyksestä, kun työtilanteesi paranee voit taas maksaa enemmän. voisitko tehdä kahta työtä? itse aikanaan tein, raskasta oli mutta kannatti! ole tarkkana ruokaostoksia tehdessäsi, hinnanerot ovat melkoisia! sinulla on varmasti ammattitaitoa, käytä se kaikki hyväksesi! raada kunnes tilanteesi helpottuu, silloin on levon aika, nyt pitää toimia! näillä eväillä minä aikanaan selvisin vaikka tilanteeni oli todella huono!! olin silloin 2 lapsen yh ja asuntolainat kaatumassa niskaan, minä selvisin, olen varma että sinäkin selviät!

Äänestä
  • Kiitos tsempistä! On hyvä tietää, että muutkin ovat selvinneet.....sitten on uskoa itseensäkin, että jos toiset ovat selvinneet, niin perkele minähän aion myös selvitä tästä katastrofista!

    Äänestä

  • Yks mies vaan kirjoitti:

    Kiitos tsempistä! On hyvä tietää, että muutkin ovat selvinneet.....sitten on uskoa itseensäkin, että jos toiset ovat selvinneet, niin perkele minähän aion myös selvitä tästä katastrofista!

    sinussa on asennetta! LOISTAVAA! aina ei ole hyvät ajat, mutta muista että päivä päivältä aina vain lähempänä. pärjäile, ja muista: se tehdään mitä tilanne vaatii, vaatii se sitten miten paljon vaan.... prkle. VOITTO KOTIIN! ja lopussa on sitten helppo hymyillä ja kulkea selkä suorana :)

    Äänestä

minäkin joskus nuorempana tein parissa paikassa myyntitöitä mutta se provikkapalkkasysteemi toi erittäin huonon palkan ja lopultakaan ala ei ollut meikäläiselle sopiva.
Nyt olen teollisuuden palveluksessa, ihan perusduunari ja tämä tuntuu paljon oikeammalta työltä minusta, palkassa on täälläkin tuotantopalkkio-osuus mutta sen osuus ei ole kovin ratkaiseva kokonaispalkassa. Ylitöillä, yövuorolisillä jne. voi hankkia lisääkin jos haluaa.
Raskastahan työ välillä on mutta eipähän tarvitse mielistellä tahallaan vittuileville asiakkaille...

Äänestä
  • Joo, mä haluaisn "oikean" työn, en mitään tyrkky-duunia enää. Myyntityö on paskaa jos tuote on yli-kilpailutettu ja kun tuotteen kulta-ajat ovat jo historiaa.
    Kiitos kun kerroit omastasi.

    Äänestä

  • yks mies vaan kirjoitti:

    Joo, mä haluaisn "oikean" työn, en mitään tyrkky-duunia enää. Myyntityö on paskaa jos tuote on yli-kilpailutettu ja kun tuotteen kulta-ajat ovat jo historiaa.
    Kiitos kun kerroit omastasi.

    tylysti poikki hesarit,et osta enää ip-lehtiä,lopeta akuankka ymsyms,leivän päälle alahuuli toistaiseksi,ala pyöräillä töihin
    (käy kunnolle,kohenee,jos ei nyt ihan 100km sivu ole työmatka)
    kaupassa tarkkana kuin porkkana...puuroa peliin yms halpaa. luottokortit pakkaseen...ei enää visaa vinguttaen...vaatteita ja kenkiä voi pitää useita vuosia kun huoltaa niitä. Sullakin lienee niitä paljon.
    Harrastukset ilmaiseksi,lapsetkin uskovat kun sanoo että nyt on piukat ajat, pitää pihistää. ei sihi-juomaa, ei namu-melliä...
    eukolta kylpylälomat veke,ruotsinmatkat...tyttöjen illat jos sä olet niitä sponssannu..viinit vedeksi..makkara tomaatiksi...
    Ai juu,entäs lisäduuni? soittele kavereilles josko jotain löytyis,osaatko piirtää hyvin,pysyykö kirves kädessä,remonttireiskan apumieheks viikonloppuisin...
    Osaatko kirjoittaa, myy lehtiavustuksia paikallislehteen...valokuvaa...
    Niin ja voithan toki käydä pankissa neuvottelemassa paremmat ehdot velallesi kuten jo ehdotettiin.
    Tee paperille suunnitelma vaikka viiden vuoden tähräyksellä,mitä tapahtuu,miten teette,kai sulla emäntäkin osallistuu talkoisiin!
    Mistä luovutte ja mitä pidätte...myykää tavaraa nurkista,tarkasta autotalli mitä aarteita et ole käyttänyt vuosiin...vesisukset...moottorikelkka...eikun myyntiin..arabian kippoja nurkat väärällään....sehän on vaan tavaraa...sitä saat uutta kun olot kohenee...

    Äänestä

  • saita-iita kirjoitti:

    Kiitos! Tuossa oli asennetta ja toivon kipinää paremmasta tulevaisuudesta. Tiedät ihan selkeesti mistä puhut.
    :)

    Äänestä

  • Yks mies vaan kirjoitti:

    Kiitos! Tuossa oli asennetta ja toivon kipinää paremmasta tulevaisuudesta. Tiedät ihan selkeesti mistä puhut.
    :)

    oletko tehnyt jo suunnitelmia miten eteenpäin? mitkä sulla nyt on fiilikset? täällä me halutaan sua tsempata!

    Äänestä

  • täti36 kirjoitti:

    oletko tehnyt jo suunnitelmia miten eteenpäin? mitkä sulla nyt on fiilikset? täällä me halutaan sua tsempata!

    Todellakin säästölinjaus ollut jo pitkän aikaa ja saa jatkua edelleen.

    Toiminimelleni etsin sivutoimista työtä koko ajan mutta en ole saanut vielä kutsuja työhaastatteluihin. Toivottavasti pian saan?

    Päivätyössäni olen edelleen, vaikka onkin paska palkka. Mutta pakko olla edes jokin vakkari tulo jostain, että saa vuokrat hoidettua. Vanhemmat ovat olleet upeita ja ovat auttaneet minua ruokaostoksissa.

    Nyt etsin sellaista aikuiskoulutusohjelmaa, josta saa samalla pätevyyden ammattiin. Palkallinen koulutus. Sen jälkeen on sitten ainakin pätevyys ja helpompi saada jatkossa töitä. Siinä on myös mahdollisuudet Kelan asumistukeen. Nyt kun minulla on ylioppilastutkinto ja kymmenen vuoden työkokemus, niin sillä ei pitkälle pötkitä. Vain myyntialalle pääsisin kirkkaasti ja sitä ei enää kiitos! Provisiopalkka on suuri uhka taloudelle. Kun se pettää, niin sitten kaadutan ja lujaa.

    Miten oletkin niin ystävällisen tsemppaavana ja huolehtivaisena siellä?

    Sukulaiseni patistelevat minua tekemään mallintöitä. siitähän voisi todellakin saada lisätuloja. Tosin liksat ovat aivan naurettavat verojen jälkeen. Tein niitä liki kymmenen vuotta sitten. Ehkäpä niissäkin homissa ovat palkat nousseet? Täytyypä ottaa selvää saman tien. Ja nöyrähän tässä täytyy olla! Kaikki eurot ovat nimittäin tarpeen.

    Kuntoilua harrastelen myös, pitää kropan ja pään kunnossa.

    Palaillaan! :)

    Äänestä

Moi

Älä masennu vaan ala myyjäksi, koska olet sillä alalla toiminut. Ota yhteyttä meihin ja katso sivustot www.bonyf.fi.
ter Jouko

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksi mies vaan... kirjoitti:

Palkkani on lasenut romahtamalla ja olen aivan lirissä. Vuonna 2003 palkkani oli 2500 €/kk. Vuonna 2004 n.3000 €/kk, vuonna 2005 n.4500 €/kk, sitten alkoi roima lasku, vuonna 2006 n.2000 €/kk. NYT vuonna 2007 VAIN 1400 €/kk. Olen masentunut ja talouteni on tuhoon tuomittu. En tiedä miten selviän?

Olen ollut internet-mainosalalla noin viisi vuotta. Aloin tienaamaan hyvin ja uskalsin ottaa lainaa ja jne...ymmärrätte varmaan, että kun tienaa yli neljä tonnia kuukaudessa, niin sitten uskaltaa tehdä rohkeita liikkeitä elämässään ja uskoo omaan tulevaisuuteensa.

Jouduin lopettamaan työt firmassa X, koska sinne iski epäreilu mentaliteetti asiakkaista. Siirryin samankaltaiseen firmaan töihin tekemään samanlaista työtä. Siitä lähtien palkkani on laskenut laskemistaan. Olen niin pettynyt! Ammattimyyjä kokee tälläisen takaiskun.

Olin huippumyyjä ja luulin olevani sitä vieläkin. Tein joskus Suomen isoimmassa hakemisto-mediassa todella kovaa myyntiä ja olin kärkisijoilla tuloksissa useaan otteeseen. Sitten kaikki vain muuttui yht'äkkiä. Asiakasjaon periaateet muuttuivat täysin. Ei johdettu enää edestä (myyntijohdosta käsin), vaan myyntipäälliköiden omalla esimerkillä, joka oli turmioksi myyjille. Vanhoja asiakkaita ei saanut hoitaa enää samaan malliin, vaan piti tehdä monta uutta saadakseen hoitaa yhden vanhan asiakkaan.

Se ei enää palveluut kuin 1-2 myyjää 20:n hengen tiimissä. Ja niitäkin paria vain silloin jos he olivat onnistuneet pitämään vanhat asiakkaat sisällä. Koitti aika, että vanhat asiakssuhteet paloivat isolla liekillä. Kilpailu on tänä päivänä niin kovaa, että moni vanha asiakas jättäytyi pois ja he ottivat vain ilmaiset perusnäkyvyydet hakupalveluihin.

Inhoan myyntityötä nykyisin kuin ruttoa! Ei voi olla enää varma siitä mitä tienaa milloinkin? Vaikka on pohjapalkka niin silti, ei pelkällä pohjapalkalla pysty elämään kaupungissa ainakaan.
Velallinen perheen isä. Mitä helvettiä minä teen??? Kertokaa minulle sellaisia työpaikkoja tai töitä mistä tienaa turvallisen hyvin palkkaa ja joka ei ole myyntityötä. Tarvitsen vihjeitä, koska minun on pakko alkaa saamaan talouteni kuntoon. Toivon, että voisitte vastata minulle asiallisesti, koska täällä on mies, jolla on oikeasti hätätilanne elämässään.

Minulla on toiminimi mutta ei ole tällä hetkellä mitään liikeideaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu