Vaalien jälkeen...

alkoivat puhua natosta paljon enemmän kuin ennen vaaleja.
Ja Jäbä se jaksaa vääntää palstalla demareista ja Halonenkin on nyt vedetty mukaan.
Tai no komuttelihan Jäbä Halosta jo ennen vappuakin.
Ja sanoi mielipiteenään, että on se Tuomioja polttanut sotilaspassinsa.
Minäpä sanon mielipiteenä, että Ben Z. ei ole polttanut, koska hän ei koskaan sellaista ole saanutkaan.
Mikä ero noilla mielipiteillä on?
Se, että Jäbän mielipide ei ole totta, mutta minun on.
Käytin nyt tuota mielipide sanaa, kun Jäbä halusi valheestaan nimenomaan sitä nimitystä käyttää itsekin.
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaalien jälkeen on puhuttu natosta paljon enemmän kuin ennen vaaleja.

Demarit ovat ollet otsikoissa, kun ovat oppositiossa ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Siksi heistäkin on puhuttu.

Tuomiojasta taisin kommentoida, kun minut sellaiseen dialogiin vedätettiin. halosta en juurikaan ole omasta aloitteestani kommentoinut.

Beniä koskeviin mielipiteisiin harvoin vastailen, kun en häntä tarpeeksi hyvin tunne nj vielä harvemmin koen sen keskustelujen asiasisältöjen kannalta tarpeelliseksi.

Mielipiteen ja valheen ero on muuten se, että mielipide perustellaan, valhe vain heitetään ikään kuin se olisi totta.

Äänestä
  • Ei sinun perusteesi tehnyt totta siitä, minkä heitit ikään kuin se olisi totta ("passinpolttaja ja ikihippi")
    Muuttuisikohan todeksi, jos perustelisit lisää?
    Ei taitaisi muuttua, satua mikä satua.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


kokoomuslaiset.. kirjoitti:

alkoivat puhua natosta paljon enemmän kuin ennen vaaleja.
Ja Jäbä se jaksaa vääntää palstalla demareista ja Halonenkin on nyt vedetty mukaan.
Tai no komuttelihan Jäbä Halosta jo ennen vappuakin.
Ja sanoi mielipiteenään, että on se Tuomioja polttanut sotilaspassinsa.
Minäpä sanon mielipiteenä, että Ben Z. ei ole polttanut, koska hän ei koskaan sellaista ole saanutkaan.
Mikä ero noilla mielipiteillä on?
Se, että Jäbän mielipide ei ole totta, mutta minun on.
Käytin nyt tuota mielipide sanaa, kun Jäbä halusi valheestaan nimenomaan sitä nimitystä käyttää itsekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu