korkeasti koulutettujen korkeat

5816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omalla äidilläni on oikeustieteen- sekä filosofian maisterin tutkinnot. Kuukausipalkka hänellä 3500 euroa esimiesasemassa. Itse valmistuin viime vuonna ammattikoulusta ja hyvinä kuukausina tulee vedeltyä narua sähkärinä taloilla 3500 euron kuukausipalkalla.

Suomen pöhöttyneet AY-ukot on kusenut vähemmän ahneita akavalaisia silmään ja täten Suomessa ei korkeakoulutus ansiomielessä kannata. Korkeakoulutuksella voi ainoastaan ostaa itselleen pölyttömän ja aina sopivan lämpimän työhuoneen. Miinuksena myös, että työkavereiden kanssa ei pysty yhteiskunnallisissa asioissa keskustelemaan kuin "Vorttumin optioista."

-Korkeakoulutushaaveista luopunut nuori.

Äänestä
  • En koe olevani erityisen korkeasti koulutettu, mutta palkkaani en ole todellakaan tyytyväinen. Suomalaisten ostovoima on kansallinen häpeä.

    Äänestä

  • inssi vaan kirjoitti:

    En koe olevani erityisen korkeasti koulutettu, mutta palkkaani en ole todellakaan tyytyväinen. Suomalaisten ostovoima on kansallinen häpeä.

    Eipä tarvitse ihmetellä, että tässä maassa ei työllä rikastu, tai saisi nykyhinnoilla itselleen edes kunnollisen kivitalon rakennettua. Itselläni kävi hyvä tuuri - perin käsinveistetyn pyöröhirsitalon järvenrannalta. :-)

    Suomessa ei todellista tuottavaa työtä tee kuin pieni vähemmistö. Järkyttävän paljon virkamiehiä pyörittelemässä papereita ja puuttumassa ihmisten väliseen spontaaniin kanssakäymiseen. Lapsiperheet taloudellisesti raiskaavasta "tonttipulasta" saamme kiittää kuntien kaavoitusmafiaa.

    Äänestä

  • 3500e kk palkkaa sähkärinä et ilman jatkuvaa 2 vuoron ja ylitöiden tekemistä saa se on aivan varma.

    Äänestä

  • 8h riittää kirjoitti:

    3500e kk palkkaa sähkärinä et ilman jatkuvaa 2 vuoron ja ylitöiden tekemistä saa se on aivan varma.

    Hyviä kuukausina tuloni ovat tuon 3500 euroa. Hyviä kuukausia ovat esimerkiksi kesä-syyskuu ja huonoja helmikuu-toukokuu. Keskiansioni ovat noin 2500 euroa kuussa, kun lasken vuosipalkkani ja jaan sen 12:sta.

    Tämä johtuu siitä, että monet viime kesänä aloitetut rakennusprojektit pääsevät tänä kesänä siihen kuntoon, että väliseinät ovat pystyssä ja täten hommia pääsee tekemään. Elo-syyskuussa pääsee jo kalustamaan. Myöskin keväällä aloitetuille työmaille pääsee kesäkuukausina tekemään putkituksia ja vetämään työmaasähköt.

    Onneksi epätavalliset rakennusaikataulut esimerkiksi hartiapankkirakentajien, sekä syksyllä rakentamisen aloittajien ansioista ovat yleistyneet. Täten arvelen tulevina vuosina pääseväni eroon kevätkuukausien palkkakuopasta. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkat?missä?mikä maa? kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-ura/2007/04/26/Koulutetut ovat k%F6yhi%E4 Suomessa/20079999/106

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu