Matti Vanhasella on nyt menossa elämänsä tärkeimmät vuodet, jos hän aikoo voittaa Niinistön presidentinvaalissa 2012.
Toivottavasti tyyli muuttuu räväkämmäksi ja kantaaottavammaksi, etenkin tulevaisuuden linjoja luovaksi, selkeästi visionääriseksi politiikaksi. - Tähän asti nämä piirteet eivät ole Vanhasessa näkyneet, siksi hän viimeksikin hävisi Niinistölle.
Toivottavasti tyyli muuttuu räväkämmäksi ja kantaaottavammaksi, etenkin tulevaisuuden linjoja luovaksi, selkeästi visionääriseksi politiikaksi. - Tähän asti nämä piirteet eivät ole Vanhasessa näkyneet, siksi hän viimeksikin hävisi Niinistölle.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Miksi ihmeen mediapelleksi sinä Vanhasta luulet tai olet muotittamassa?
Niinistö on pelle, mutta se ei tarkoita sitä, että vaikka tyhmät sitä äänestää, että se olisi valtiomiehenä mitenkään pätevä.
Niinistöllä eduskuntavaalissa 2,5 kertaa enemmän "tyhmiä ääniä" kuin Vanhasella!
Revi siitä.
Tyhmiä piisaa Uudellamaalla.
Niinistöllä eduskuntavaalissa 2,5 kertaa enemmän tyhmiä ääniä kuin Vanhasella!
Noin se suunnilleen tulee olemaan.
Ei Vanhasesta tule koskaan pressaa, sillä hänellä on vastassaan vahva sisäinen oppositio. Muistapa edellisiä pr.vaaleja; Keskustan kanntus putosi vajaan 24 % tasosta reiluun 18 % pohjaan!
Se oli noin 18 % pudotus, ja todella merkittävä. Jos siittä olisi jatkettu Mikko Alkion puoluesihteerin taidoin, - Siis Korhonen olisi jätetty sivuun -, olisi Kokoomus nyt mukinoitta maan suurin puolue. Lue: Jarmo Korhonen puoluesihteerinä valoi uskoa kenttään, ja kannatus palasi lähes ennalleen, ennen Vanhasta olleelle tasolle.
Seppo Hietanen
Väyrynen on 2012 liian vanha kahden kauden pressaksi, hänhän olisi toisella kaudellaan jo täysi huru-ukko.
Väyrysen ministerivalinnassa nähtiin, että hänellä oli vain 52 %:n kannatus kepussa. Nuori Antti Kaikkonen sai 48 % äänistä. Että revi siitä ja tunge se Väyrynen jo anukseesi!
Tuskin Niínistökään haluaa olla pressana 76-vuotiaaksi.
Onkos Niinistökin niin vanha?
Ts. Kuinkas paljon yli 60 Niinistö on vuonna 2012? Siihenhän pitää laskea päälle 6 6 vuotta, ellei tämä eduskunta perustuslain tarkastelussaan päätä lyhentää presidentin virkakausia samalla, kun skarppaa hänen ulkopoliittista rooliaan.
Niinistö täyttää v. 2012 64 vuotta. Meillä on valittu presidenteiksi tuntuvasti vanhempiakin. Mannerheim oli täyttänyt jo 77 v. tultuaan valituksi presidentin tehtävään. Paasikivi ei juuri jäänyt huonommaksi; oli 76-vuotias aloittaessaan presidentin työt. Kekkosen ikä- ja valintakuviot tietää jokainen.
>> Niinistö täyttää v. 2012 64 vuotta.
Niinistö ei ole ainakaan kokoomuksen pressaehdokas 2012
Pikkumiehen kupla puhkeaa paljon aikaisemmin.
Tupakointi on hitaasti tylsistyttävä myrkky.
Mutta hoppukos tässä.
ketään muuta vastaa kun keskustaa ja itseään. Tuomiojasta tulee seuraava pressa. Koita jo sada se siihen sekavaan päähäsi
Jos Erkki Tuomioja on ehdokkaana 2012 hän nousee ilman muuta 2. kierrokselle.
Mutta onko ikä jo esteenä? Eikä mies ole 60, eli valittaessaan 65 ja 2. kauttaan (mahdollisesti aloittaessaan 71, ja lopettaessaan 77?
Kun tunsin Koiviston lentopallopiireistä aikanaan hyvinkin, tiesin miten hänen kaverinsa estivät Manun haaveilemasta kolmatta kautta, vaikka se oli tyrkyllä ja houkutteli Manua, mutta hän olisi sen päättyessä ollut todellakin liian vanha.
Ikä taitaa pudottaa Väyrysen, Tuomiojan ja ehkä Niinistönkin, mikä raivaa Matti Vanhaselle tasaisen polun presidentiksi, jos hänestä on miestä siihen hommaan.
vielä 1956 jolloin hän oli 86-vuotias, mutta kuvittelen että nykyaikana jopa poliitikot haluaisivat nauttia eläkkeelläolostaan. Varoittavia esimerkkejä on riittävästi.
kokoomuspellet häviää
http://groups.msn.com/city-keskusta/_whatsnew.msnw
tilaisuus meni jo. Kataisen ja Niinistön luonteenpiirteet ovat jo paljastuneet äänestäjille viime tv-esiintymisissä kaikessa raadollisuudessaan.
Kataisen tärkeilevä vallantäyteinen Puhuva Pää eilisessä A-plus ohjelmassa toi pelottavasti mieleen edellisen porvarihallituksen Esko Ahon samanhenkisen habituksen.
Katainen on saanut arvostelua jo omiltaankin. Kokoomusnuorten lauantainen viikkolehti, Kauppalehti Presso, arvosteli Kataisen ympärilleen valtiovarainministeriöön keräämää avustajakaartia. Ei puhettakaan niistä valtionhallinnon säästöistä mitä oppositiossa ollessa luvattiin.
No, tulihan sitä luvattua yhtä ja toista muutakin...hoitsuille 500 euroa...
Katainen kommentoi minusta aika hyvin Niinistön hurjaa äänimäärää eduskuntavaalissa sanoessaan, että kyseessä on eräänlainen, yli puoluerajojen levinnyt "Koivisto-ilmiö", jossa kansa kannattaa ehdokasta, joka sanoo aina ikävät asiat suoraan niin kuin ne ovat eikä koskaan lupaa mitään, mitä ei varmuudella voi itse toteuttaa.
Kun Niinistö nyt ottaa puhemiehenä unilukkarin roolin, missä hän todennäköisesti kommentoi aika estottomasti yhteiskunnallisia asioita, niin hän on uutisissa aina ja nimenomaan itse valitsemillaan aiheilla.
Tähän pitäisi Vanhasen pystyä vastaamaan, mikä on vaikeaa, ellei Vanhanen terästäydy.
Vanhasella lienee sen verran itsekritiikkiä, että hän ymmärtää oman karismansa riittämättömyyden presidentinvaalissa. Toisaalta kyllähän Vanhanen olisi vahvoilla, jos hän selvityisi toiselle kierrokselle. Vaara pudota ensimäisellä kierroksella on kuitenkin niin suuri, että Vanhanen ei asettune ehdokkaaksi.
SDP:llä ei ole sopivaa ehdokasta näköpiirissä, ellei presidentintekijä Lasse Lehtinen sitten jälleen kerran taio sellaista jostakin. Vaikuttaa kuitenkin tässä vaiheessa siltä, että vahvimmat ehdokkaat tulevat olemaan Niinistö ja Kepun asettama ehdokas. Itse veikkaan edelleen, että tuo Kepun asettama ehdokas tulee olemaan Esko Aho. Hänen mahdollisuutensa päästä toiselle kierrokselle ovat Vanhasta suuremmat, sillä Aho osaa ottaa keskusteluissa tilan itselleen. Niinistöllä en usko olevan mitään mahdollisuuksia Ahoa vastaan, koska vasemmisto tulee silloin valitsemaan Ahon ennen Niinistöä. Samoin Niinistö häviäisi kyllä myös Vanhaselle, jos Vanhanen toiselle kierrokselle pääsisi.
Esko Ahohan se saattaa nousta kepun ehdokkaaksi, mutta ei missään nimessä nouse toiselle kierrokselle, sillä oli SDP:n ehdokas ihan kuka hyvänsä, niin vasemmisto on hänen takanaan 1. kierroksella yhtenäisenä.
Ja sitten Niinistö vittaa vasemmistolaisen.
Keskustalla pitäisi olla niin hyvä ehdokas, että tämä voittaisi Niinstön 1. kierroksella, koska 2. kierroksella on takuuvarmasti toisena demari.
Minusta vain Vanhasessa on aineksia saada niin paljon ääniä yli puoluerajojen, että hän voittaisi Niinistö ja nousisi demareiden ehdokasta vastaan, mutta se edellyttäisi, että Vanhanen ryhtyisi nyt käyttäytymään aivan toisella tavalla.
Tarvitaan lujaa määrätietoisuutta, pääministerimäisiä otteita, selkeä Suomen visio, jonka hän myös kansalle kertoo ja tämä kaikki jo nyt, tästä alkaen.
Ei enää mitään tv-kameroiden edessä räpyttelyjä, pälyilyjä eikä änkyttelyjä rillejä hypistellen, sellaista ehdokastahan ei äänestä edes Kerimäki. ;-)
älä helkkarissa anna neuvoja. Niin saadaan Niinistö presidentiksi.
Luuletko, että joku keskustassa minun neuvojani toteuttaisi? Ei takuulla kukaan.
Mutta jos tekisivät aina päinvastoin, kun neuvon, niin se olisi mannaa kokoomukselle. ;-))
Kouluttavat vielä Vanhasesta oikean hurmurin. ;)
Siksi sinä olet täällä. Teet aina aasinsillan kepuun puhuaksesi mistä tahansa, kun et osaa ajatella mitään asiaa ilman kepua. Etkä osaa olla missään muualla kuin täällä. Kenenkään kepulaisenkaan elämä ei ole niin sidoksissa kepuun kuin sinun. Äläkä yritä muuta väittää, se on nähty.
presidentistä, mutta kaipa olette huomanneet, että Vanhanen on muuttunut radikaalisti positiivisemmakasi jo nyt televisioesiintymisessä. Hän on saanut itsevarmuutta ja änkytys on lähes kokonaan kadonnut. Lieneekö sitten saanut ammattiauttajan apua.
Vanhasen itsevarmuus kasvaa lineaarisesti kääntäen siihen, miten paljon sdp:n valta vähenee suhteessa kepuun.
Mies, jolla on valtaa, on aina hurmuri.
Kokoomuslaisesta Jäbästä on tullut kepulainen ja demari kapista kokoomuslainen. Kaikki kolme puoluetta ovat siinä voittaneet. Kepulainen jäbä ottaa kepusaitilla vaikuttamisen elämäntehtäväkseen. Se on oikein hyvä juttu. Saisi kapi ruveta vaikuttamaan enemmän kepusaitilla.
Tämä oli moka "Saisi kapi ruveta vaikuttamaan enemmän kepusaitilla."
Kokoomussaitilla sen kapin pitäisi ruveta vaikuttamaan. Se tekisi yhtä nannaa kokoomukselle kuin Jäbän vaikuttaminen kepusaitilla.
Joillakin vain on jo syntyessään "sitä jotakin", mitä ei voi opiskella.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000025961288
Otsikossa kaikki.
Otsikossa kaikki.
...viestini, jossa oli mainittu sinusta annettu luonnehdinta RUK:n kurssillamme, ja jonka vuoksi "pelkäsit" jonkun tunnistavan sinut.
Samalla tietysti poistuivat myös sen jatkoksi tulleet viestit, kaksi sinultakin.
Laitan nyt kuitenkin tähän "leukailuni", jonka siellä ennen poistoa tein:
Mitä peittelemistä sinulla on, kun et halua tulla henkilönä tunnistetuksi? Oletko mielestäsi käyttäytynyt niin sopimattomasti, että sellainen ei saisi tulla perheesi, ystäviesi tai työyhteisösi tietoon? ;))
Pitää käyttäytyä niin kuin minä, niin uskaltaa esiintyä aina omana itsenään. Jopa omilla kasvoillaan - no, eihän kaikilla näin komeaa ulkonäköä ole! ;))
(Ihmettelen muuten, että minua 8 vuotta nuorempana sinulla ei näy olevan enää paljon tekemistä eikä parempia mielenkiinnon kohteita, kun olet täällä enemmän kuin kukaan toinen. Ja miksi aina vain tällä kepusaitilla? Paljon minäkin olen, mutta myös muilla saiteilla, etenkin historian. Mutta jos minulla vielä olisi vaimo, niin en taatusti täällä näin paljon olisi. Minulla kun nimittäin on vieläkin pot...pot...potentiaalia! ;)))
Poisti ketjusi sillä väklin kun olin kirjoittamassa vastaustani, jonka sitten peistasin tuonne toiseen avaukseen, jossa ihmeteltiin kirjoitiko sinä vai minä Tuomiojan puheita. ;-)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000025968086
Palstan pelle Korhonen kirjoittaa:
"Mitä peittelemistä sinulla on, kun et halua tulla henkilönä tunnistetuksi? Oletko mielestäsi käyttäytynyt niin sopimattomasti, että sellainen ei saisi tulla perheesi, ystäviesi tai työyhteisösi tietoon? ;))
Pitää käyttäytyä niin kuin minä, niin uskaltaa esiintyä aina omana itsenään. Jopa omilla kasvoillaan - no, eihän kaikilla näin komeaa ulkonäköä ole! ;)) "
Ehkäpä Jaballa on aika paljonkin enemmän järkeä päässään kuin Korhosella, kun hän haluaa anonyyminä pysyä. Vain täydellinen idiootti (kuten Korhonen) tässä seurassa rupeaa itsestään kertoilemaan, saatikka tekemään itsestään naurunalaiseksi kaikkien silmissä. Siinä Korhonen on onnistunut hyvin.
Säälin kohteita ovat ne, jotka nickiä vaihtaen yrittävät pysytellä tuntemattomina ja etenkin ne, jotka useita nickejä rekisteröiden yrittävät esiintyä muuna kuin ovat.
Se ei naurata. Se säälittää syvästi. Korhonen ja Hietanen ovat rehellisesti sankareita tällä palstalla, vaikka vihaavatkin toisiaan.
Tämän tehellisyyden perässä valitettavasti pörrää muutama sitkeä pers'kärpänen vaihtuvilla nickeillä ja useilla rekisteröidyillä nickeillä
nikitön, jolla oli tällä kertaa sitten tällaista asiaa.
Sitä paitsi Korhonen luonnevikaisena narsistina nauttii kaikesta huomiosta mitä saa... kauheinta mitä hänelle voisi tapahtua olisi, etteivät edes nikittömät naljailijat vastaisi hänen avauksiinsa.
Naurun paikat ovat ne, jotka olen hymiöillä merkinnyt. Mutta näyt olevan niin totinen torvensoittaja, että et sellaisat ymmärrä.
Rekisteröityminen "tässä seurassa" vaatii luottamusta itseensä. Ja sitä on. Karhu ei pelkää susiakaan saati kaltaisiasi puskistaan räksyttäviä pikkurakkeja. Joten va..vapise vaan ...si..sie..siellä pu..pusksassasi pieni häntä koipiesi välissä ja räksytä niinkuin rakin kuuluukin tehdä.
Väärässä siinä, että olisin narsisti. En ole, vaan minulla on vin terve itsetunto, ja tässä seurassa hyvin aiheellisesti. Oikeassa siinä, että kyllä minä nautin noiden reppanoiden avuttomista yrityksistä. Näkyvät siitä nauttivan ja sitä ihmettelevän jotkut muutkin:
= = = = = = = = = =
Kapin kuvio on nerokkaan yksinkertainen
Kirjoittanut: pirullisuudessaan: 17.9.2005 klo 14.19
Kun Kapi kertoo itsestään hyviä asioita, niin heti keput alkavat kilvan esittää itsestään huonoimpia puoliaan!
= = = = = = = = = =
Kapin pettämättömät keinot
Kirjoittanut: Psykologiaa 28.8.2006 klo 22.17
Avasipa Korhonen mistä tahansa aiheesta, niin lukijoita hän saa runsaasti. Suuren vastinemäärän hän saa kertomalla jotain itsestään, vaikkapa matkastaan Vieremälle. Jos hän haluaa vastinemäärän maksimoida, hän ilmoittaa poistuvansa täältä joksikin ajaksi. Jos hän joskus ilmoittaisi poistuvansa lopullisesti, saitti tukkeutuisi vastinetulvaan.
Sitten muutamat yrittävät opettaa psykologiaa tuolle vanhalle ketulle!
= = = = = = = = = =
Ihmetystä ja hämmästystä
Kirjoittanut: neutraalitarkkailija 25.9.2005 klo 10.16
Olen asiaa hieman pohtinut ja ihmetellyt sitä, että mikä sinun jutuissasi saa nämä kepulaiset sellaisen tunnekuohun valtaan.
On annettava täysi tunnustus siitä, että kuljetat näitä ns. "saittipoliitikkoja" liekanarussa melko suvereenisti.
Toinen asia on tietenkin se, että kuinka monta eri ihmistä tosiasiallisesti vastaa noihin viesteihin eri nikeillä Kerimäen lisäksi. Luulen, ettei kovin montakaan.
Puskasta ampujien joukossa on varmasti myös poliittisia aktivisteja. Sen takiahan he puskasta ampuvatkin.
Kukaan vakavasti otettava keskustalainen ei liene halua identifioida itseään osaksi sitä keskustalaisuuden kuvaa, joka tällä palstalla puolueesta muodostuu.
= = = = = = = = = =
korhonen on äijä.
Kirjoittanut: mies pystyy 30.7.2005 klo 02.17
yksinään saattamaan vatsahaavan palstalliselle keskustalaisia.
tuskinpa korhonen kirjoittelee elämänkertojaan itseään viihdyttääkseen. hän tietää saavansa jollain perähikiällä suorittamastaan seiväsmatkasta enemmän hiiltyneitä kepuleita lukijoikseen kuin lipposen kummatkaan hallitukset saivat aikaiseksi.
olette te kepulaisporvarit ihme vekkuleita. yksi vanha mies on syrjäyttänyt keskustan politiikasta keskustelun keskusteluun vanhan miehen elämästä. paljon häviitte kun ei korhonen ole puolellanne.
= = = = = = = = = =
Oletteko NOIN kateellisia?
Kirjoittanut: Juttusi lueskelija 4.4.2006 klo 22.51
Oletteko oikeasti NOIN sairaan kateellisia?
Jos ja KUN Jorma K Korhonen kirjoittaa hienosti ja vieläpä kohteliaasti kiittää jotain hänen jutuistaan kiinnostunutta, niin senkin te haluatte halventaa hänen "omaksi hännännostokseen"!
Olen aina yhtä äimistynyt tuosta moukkamaisesta herjaamisesta ja panettelusta tätä vanhaa miestä kohtaan. Häpeäisitte kurjat ja yrittäisitte ITSE kirjoittaa edes puoliksi niin taitavasti ja asiantuntevasti kuin JKK tekee.
Ei hänen tarvitse juttujensa lopussa kiitellä itseään, EI todellakaan. Sen tekee muut jos tekee.
= = = = = = = = = =
Sinä Korhonen olet
Kirjoittanut: mainio pillipiipari! 29.8.2006 klo 16.27
Keskiajalla oli Saksan Hameln-nimisessä kaupungissa kuulu rotanpyydystäjä, joka huilunsoitollaan houkutteli rotat koloistaan ja johdatti ne viereiseen Weser-jokeen, jonne rotat hukkuivat.
Sinä olet kuin se Hamelnin pillipiipari. Saat rotat ulos koloistaan. Ylläpito voisi olla se Weser-joki, joka hukuttaisi ne rotat, vaan kun ei siinä näy olevan tarpeeksi virtaamaa, niin rotat aina uivat takaisin.
Mutta sinulla työtä riittää. Joten annahan huilun soida!
= = = = = = = = = =
Miksi J. K. Korhonen ärsyttää?
Kirjoittanut: tänään 2.4.2006 klo 13.40
No, vain jokainen ärsyyntyjä sisimmässään tuntee oman tilansa, mutta tässä minun arvioita ärsyyntymisen syistä.
JKK on taitava sanankäyttäjä, hänellä on laaja elämänkokemus, paljon luettuja toisten ihmisten ajatuksia hyvässä muistissa päässään, sekä apuna runsas (?) kotikirjasto. Häpeilemättä hän tuo osaamansa julki nettikansan luettavaksi. Usein hän korostaa elitistisillä kirjoituksilla omaa itseään, osaamistaan ja oman asennemaailmansa ylivertaisuutta.
Kirjoitukset ovat tyypillisesti oikeistolaisen maailmankatsomuksen sävyttämiä ja niissä kuvastuu lähinnä kokoomuspuolueen kannattajakunnan arvomaailma. (kiitosta annetaan myös uusliberaaliselle ”naapurille”) Tarinat ovat usein liian pitkiä, jotta suuri osa sivujen lukijoista jaksaisi, tai kykenisi, ne ajatuksella lukemaan läpi, saati sitten ymmärtämään kirjoitettua.
Tarinat ovat väärällä palstalla. Oikea osoite olisi keskustan sijasta kokoomus. Miksi hän ei kirjoita sinne? Onko hän kokoomuksen vapaaehtoinen Don Quijote, joka on lähtenyt taisteluun kepu-tuulimyllyjä vastaan?
Järkevänä oikeistolaisena hän tietää, ettei Suomea voi poliittisesti, ainakaan neljää vuotta kauemmin, hallita ilman sosialidemokraatteja. Kepun ja demarien hallitusyhteistyö tulee saada loppumaan ja pitää päästä takaisin kokoomuksen ja demarien hallitusvastuuseen. Näin näyttäisi ajatus kulkevan henkilöllä, jonka asuinalue viimeisimmän vaalin tuloslaskennan mukaan oli Helsingin ”sinisintä”, vai pitäisikö sanoa ”sinimustinta”.
Helsinkiläisyydestä
Edesmenneellä äidilläni oli tapana todeta, että innokkaimmat helsinkiläiset tulevat maaltamuuttajista. Hän sen tiesi itsestään, kun oli parikymppisenä muuttanut maalta Stadiin.
= = = = = = = = = =
En tunne..
Kirjoittanut: WADI 21.3.2007 klo 12.47
.. Jorma Korhosta muuten kun tällä sivustolla olevien juttujen perusteella. Jokainen varmaan muodostaa saitilla kirjoittavista yksilöistä oman mielikuvansa ja käsittelee tätä mielikuvaa tai henkilöhahmoa sitten omasta näkökulmasta. Niin minäkin, vaikka asialla sinänsä ei ole merkitystä.
Mielestäni Korhosen tekstit ovat asiantuntevia, analyyttisiä, selväkielisiä ja ilmeikkäitä. Ne ovat myöskin usein kärjistäviä, provosoivia ja joskus ilkeitäkin. Eikös tässä ole mehevän debatin kaikki ainesosat. Saitilla on muitakin ns vakikirjoittajia, joiden tekstiä en lainkaan aliarvioi, Mielipidepankki, Jaba, Individi ja miksei Uusi-Ukkikin. Valitettavan usein näistä kirjoituksista paistaa läpi sitoutuminen johonkin poliittiseen viiteryhmään, jolloin puolustetaan henkeen ja vereen sitä puoluetta, jota aina on puolustettu. Eihän tämä tietenkään tee näistä kirjoituksista sen huonompia kun Korhosenkaan jutuista, mutta puoluesokeus on keskustelua halvaannuttava ja se johtaa typerään inttämiseen. Toisaalta on tietysti vakaumustakin kunnioitettava, mutta ei silti ole kielletty arvioimasta uudelleen omia mielipiteitä.
Se ehkä hämmästyttää eniten, että Korhosen provosoivat kirjoitukset otetaan niin täysin tosissaan, eikä ymmärretä, että reaktiot aiheuttavat hänessä huvittuneisuutta ja niiden kustannuksella voi pitää hauskaa. Luku sinänsä ovat jotkut sonnimiehet ja suolijunat (tai pitäisikö sanoa peräsuolijuna), joiden motiiveja ja joskus järjenjuoksuakin on syytä kyseenalaistaa.
Tosiasia on, että sellaisten kynäniekkojen kuin JKK:n poistuminen saitilta tekee koko touhusta aneemista ja kalpeaa. Miettikää sitä.
= = = = = = = = = =
Millä sinä ton teet?
Kirjoittanut: Ans kun arvaan 11.4.2007 klo 17.05
Salaisuus on nimessäsi. Mutta mikä siinä kepulaista niin kiihottaa? Niin tavallinen nimi. Kepulaisen ei tartte kuin nähdä nimesi otsikossa, niin hän syöksyy lukemaan. Mitä pitempään kirjoitat sitä suuremmaksi yltyy kepulaisen raivo, kun hän tippuu kärryltä. Silloin alkaa tulla. Sitä yhtä lajia. Mitäpä muutakaan. Jokainen meistä antaa vain sitä, mitä hänellä on. Antaa osan itsestään. Sinä tiedoistasi, kepulainen paskastaan.
Hyvin kuitenkin kuvasi palstan muutamaa nettiluuseria, jotka lilluvat täällä muita nälvimässä ilman ensimmäistäkään asiaa keskustan politiikasta.
Yksikin heistä on rekisteröinyt itselleen varmaan jo toistakymmentä nikkiä, joista miltei kaikki on bannattu, ihan perustellusta syystä.