Kultainen 70-luku

Moni on väittänyt minun jämähtäneen 70-luvulle. Siispä esitän oman versioni siitä ajasta. Varmaan moni ikäiseni lukija muistaa nuo ajat hyvin.
1970-luku oli eittämättä mielenkiintoista aikaa. Suomi oli vahvassa nousussa. Maallamme oli vahva presidentti. Idänkauppa kukoisti. Työttömiä ei juuri ollut. Ukissa tehtiin Saabeja. Autot olivat auton näköisiä. Fordilla oli 60-luvulla Anglia ja sitten tuli Escort. Volvolla Amazon antoi tilaa 70-luvun alussa 140-sarjalle. Kupla-volkkari oli kovaa huutoa. Japsien määrä oli suht'koht vähäinen 70-luvun ihan alussa. Parasta olivat kuitenkin Ladat. Niiden myynti oli huimaa. Eniten myyty auto oli Lada. Mosse Elitejäkin oli monella. Itsellä oli lisäksi pappa-Tunturi. Nykyaikana niistäkin saa maksaa sievoisen summan, jos haluaa ajaa pappa-Tunturilla. Autoissa oli parasta niiden yksinkertaisuus, korjattavuus ja huollettavuus. Toki autojen design oli myös hienoa. Niistä ajoista nykypäivään on menty monissa osin huonompaan suuntaan. Autot ovat mitä ovat. Muovisia ja pahalta haisevia saippuapurkkeja. Tyylikkyys on poissa. Saisipa käännettyä ajankulua 35 vuotta taaksepäin. Tosin ei olisi tätäkään palstaa.

7

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aropupu01

      Nykyään kun katselee noita sämpylän ja luodin puolikkaita niin näkee mihin atomikehitykseen on autokantakin matkalla...
      Autoista puuttuu se oma ilme mistä sen tunnisti jo kaukaa että mikä auto se on.
      olen nuori,myönnän sen,mutta en kuitenkaan halua mitään eleetöntä ja massaan sekottuvaa autoa,joka näyttää siltä että se olisi tullut samalta tehtaalta toisen merkkisen auton kanssa.
      Katselen silmät kiiluen vanhaa 242-Volvoa kun sellaisen jossain näen,sen tunnisti kaukaa...

      • BA32103

        OLISI NASTAA OMISTAA AIKANAAN KORTIN KERA MM NELIVALOLADOJA JA 1200 MALLISIA LADOJA JA 1500S 2103 JA FIAT 124 < LADA 1200SEN KOPIO JA SITTEN 2101-2107 MALLIN LADOJA


    • Retku

      70-luvun autojen vikoja pystyi maalaisjärjellä tajuamaan ja itse korjaamaan!Ja muuten parhaat biisit tehtiin 70-luvun alussa!

    • roskankerääjä.

      HK sinistä söin silloin.Oli hyvää sopivasti suolaa ja hinta 3,50mk lenkki.Melkein aina oli sipissä vaikka en edes juopotellut.Nyt ei tilanne ole yhtään parempi huonompi enemmän.

    • Exladaisti

      Kultaa muistot ja dementia tasoittaa viimeisetkin kuopat, niinhän se on. Kekkosslovakiassa asuttiin, porukkaa laukkasi Ruotsiin työn ja leveämmän leivän toivossa pilvin pimein, ettei kyliin jääneet kuin vaivaiset ja veteraanit. Devalvaatioita tehtiin aina kun metsäteollisuus yskähti. Suomipojat lipoivat tavaritsin peffat. No kyllähän yksillä farkuilla sai viettää Leningradissa unohtumattoman viikonlopun, mistä ei muista mitään. Ja kyllähän silloinkin autoja osattiin tehdä, mutta vain rapakon takana.

    • nyky Ladasta

      "Autot ovat mitä ovat. Muovisia ja pahalta haisevia saippuapurkkeja. Tyylikkyys on poissa."

      Tiedät selvästi mistä puhut. Samat asiat tulevat minullekin mieleen nykyisestä Lada 110 -sarjasta.

    • Hanski_

      Miksi et iloitse nykypäivästä? Meidän idänkaupan arvohan on korkeampi kuin koskaan. Erotuksena hippiaikaan on toki se, että nyt käydään kauppaa muuhunkin suuntaan kuin itään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1260
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe