Eli siis. Raskaustesti näytti plussaa, kaksin kappalein. Olen aina halunnut lasta ja aina ollut sitä mieltä, että minullehan ei aborttia tehdä.
Mieheni ei kuulemma ole valmis tähän. Sanoo, että lapsi olisi aivan ihana ja hän olisi varmasti onnellinen siitä jälkikäteen, mutta nyt ei voi kuvitellakaan elämää lapsen kanssa. Minä taas en voi kuvitellakkaan poistavani tätä masustani. Olen netistä löytämien taulukkojen mukaan viidennellä viikolla. Kohta se näyttää jo hieman ihmiseltä.
Miteen saan/saamme tehtyä päätöksen? Kadunko enemmän sitä, että en pidä lasta, vai sitä että pidän. Olemme suunnitelleet kyllä lapsia, eli siis ei se olisi sillä tavalla niin kamala asia, mutta...
Minua pelottaa kovasti, sillä kumpikin päätös tulee olemaan lopullinen. Miten tiedän varmasti mitä teen.
Teenkö siis onnettomaksi itseni ja teen kuten mies haluaisi, vai teenkö miehen joksikin aikaa onnettomaksi ja teen kuten hänkin osaksi haluaa?! Kertokaa ihmiset. Kokemuksia, kiitos!
Mieheni ei kuulemma ole valmis tähän. Sanoo, että lapsi olisi aivan ihana ja hän olisi varmasti onnellinen siitä jälkikäteen, mutta nyt ei voi kuvitellakaan elämää lapsen kanssa. Minä taas en voi kuvitellakkaan poistavani tätä masustani. Olen netistä löytämien taulukkojen mukaan viidennellä viikolla. Kohta se näyttää jo hieman ihmiseltä.
Miteen saan/saamme tehtyä päätöksen? Kadunko enemmän sitä, että en pidä lasta, vai sitä että pidän. Olemme suunnitelleet kyllä lapsia, eli siis ei se olisi sillä tavalla niin kamala asia, mutta...
Minua pelottaa kovasti, sillä kumpikin päätös tulee olemaan lopullinen. Miten tiedän varmasti mitä teen.
Teenkö siis onnettomaksi itseni ja teen kuten mies haluaisi, vai teenkö miehen joksikin aikaa onnettomaksi ja teen kuten hänkin osaksi haluaa?! Kertokaa ihmiset. Kokemuksia, kiitos!
Vastaukset 64
Vanhimmat
sinä määräät siitä!!!miehiä saa aina uusia mutta lapsen on ja pysyy rinnalla!!!!
mutta haluaisin pitää molemmat. Miehen JA lapsen. En mitenkään pysty yksin tässä tilanteessa kasvattamaan lasta. Tarvitsen siihen miestäni.
Sen tiedän, että yhtä onneton hän tulee olemaan vaikka tekisin abortinkin. Siinä tilanteessa minä aivan varmasti masennun enkä voi ikinä antaa hänelle enkä itselleni anteeksi sitä tekoa.
Toivottavasti suhteenne on niin hyvä ja avoin, että voitte asian yhdessä puhumalla selvittää. Koska miehesi sanoo, että "olisi lapsesta onnellinen jälkikäteen", on miehesi mielestäni enemmän sillä kannalla, että ajan oloon hyväksyisi vauvan.
Abortin seuraukset voivat olla raskaita. Uskon, että abortti vaikuttaisi negatiivisesti suhteeseenne - rakkausliiton lapsen abortoiminen vain huono ajankohdan takia. Abortti takuulla vaikuttaa myös sinun psyykkeeseesi ja suhtautumiseesi mieheesi. Pelissä on paljon tunteita ja hormoneita. Voitko olla koko loppuelämän syyttämättä miestäsi abortista? Sen tiedät vasta abortin jälkeen. Entäpä jos jokin menee abortissa vikaan, toimenpide voi aiheuttaa myös lapsettomuutta. Voitko olla silloin syyttämättä miestäsi ja jossittelematta?
Mielestäni miehesi on kahden vaiheilla ja sinä olet jo päätöksesi tehnyt. Toivon, että miehesikin päätyy haluamaan lasta pienen alkujärkytyksen jälkeen. Käykää juttelemassa asiasta vaikka perheneuvolassa. Lapsi on teidän kahden, mutta kehosi on vain ja ainoastaan sinun. Kukaan ei voi pakottaa naista aborttiin.
Olen aivan varma tuosta. Syyttäisin sekä itseäni, että myös miestäni abortista, varmasti koko loppuelämäni. Tämä on todella vaikeaa, kun toivoisi kaikkien olevan onnellisia.
Viisaita vastauksia.
Minkä takia ajankohta on miehesi mielestä nyt huono? Oletteko nuoria, vai onko työtilanne huono vai miksi? Kaikki tällaiset asiat järjestyvät kyllä.
Mielestäsi sinun kantasi on niin vahva, että et voi lipsua siitä vain siksi, että miehesi haluaa lapsia kanssasi vasta myöhemmin. Ymmärrän myös sen, että haluat sekä miehen että lapsen. Olisi vaikeaa valita kahden rakkaan väliltä. Uskon edelleen (koska miehesi ei ole ehdoton lasten teon suhteen), että miehesi ensijärkytyksen laannuttua hänen suhtautumisensa muuttuu. Ja onhan tässä monta kuukautta aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Nämä kuukaudet valmistavat miestäsi isyyteen ja sinua äitiyteen. Teidän täytyy nyt vain puhua ja puhua asiasta. Jos miehesikin olisi pahoillaan abortista, ei hän kyllä ole valmis siihenkään. Hän kuulostaa hyvältä mieheltä, joka on vain todella järkyttynyt uutisesta.
Syitä on muutamia. Olemme nuoria. MInä olen aivan muutaman viikon kuluttua 18 ja mieheni(kihlattuni) on 19. Hänen kuuluisi lähteä siis armeijaan heinäkuussa. se on se yksi syy. Hän sanoo, ettei kiinnosta mennä myöhemmin(tuota kummastelin). Toinen syy se, että emme vielä asu yhdessä. Olemme aikoneet muuttaa ensi keväänä kahdestaan asumaan, eli se on suunniteltu. Nythän pitäisi muuttaa about jouluna viim. jos meinaa lapsen syntymän aikaan asua yhdessä. Raha-asiat ovat siis myös niin ja näin. Hänellä vakituinen työ odottaa armeijan jälkeen. Saisi niitä varmasti jo ennen sitä. Sitten alkoi tulemaan lisää kun sanoin, että asioita voi järjestellä. Hän sanoi seuraavaksi minun koulun olevan kesken. Aivan, minulta jäisi n. neljä kuukautta käymättä koulusta. MInusta tuo ei ole paha. Sen saa jopa vajaan vuoden kuluttua käytyä loppuun.
Sitten tuli maailman kummallisin syy. Hän sanoi, että ihmiset katsoisivat meitä kieroon. Onko se nyt mikään syy. Ei mielestäni.
Siinä kai suurimmat syyt ovatkin.
Eli miehelläsi on ilmeisesti suurin hätä taloudellisesta pärjäämisestä. Minä näen asian seuraavasti: armeijaa ei tarvitse lykätä (armeijasta saa kyllä lomaa lapsen syntymän aikoihin ja armeija-ajalta myös miehesi osuus vuokrasta maksetaan). Tilannehan on oikeastaan hyvä, jos vakituinen työ on odottamassa armeijan jälkeen, monella lasta odottavalla ei ole sitäkään. Pieni lapsi ei paljoa kuluta ja suuren osan tavaroista voi hankkia käytettynä, toivon mukaan saat lahjaksi ja äitiyspakkauksen mukana tulee myös paljon tavaraa. Jos olet opiskelija, saat minimi äitiyspäivärahan, lapsilisän ja mahdollisen asumistuen. Uskon, että pärjäätte niillä ja armeija-avustuksella armeija-ajan. Sittenhän miehesi menee jo töihin.
Jos koulusi jää hieman kesken ja se ei häiritse sinua, asiahan on ihan ok. Käyt loppuun koulun heti, kun pystyt. Koulu saattaa olla myös halukas tekemään joitain poikkeusjärjestelyjä helpottaakseen opintojasi, esim. saat tenttiä aihekokonaisuuksia.
Nuoria toki olette ja joku ahdasmielinen voi katsoa hieman kieroon, mutta siinäpähän katsoo. Minä olen 30-vuotias ensisynnyttäjä ja olen kuunnellut viimeiset vuodet sukulaisilta kommentteja siitä, kun asetin uran lapsien teon edelle. Eli teki niin tai näin, ihmisillä riittää arvosteltavaa.
"Pieni lapsi ei paljoa kuluta..."
Ahhahahahaha!!!!!
Opiskelija pärjää yleensä yksin valtion tuilla, mutta jos siihen köyhäntuloon otetaan mukaan vielä yksi elätti joka täytyy ruuan lisäksi käyttää lääkärissä ja vaatettaa, tulee summa kasvamaan isoksi vaikka valtio maksaisi lisää tukea.
Sitten aloittajalle tiedoksi. Koulua ei kannata jättää kesken, vaan sopia välittömästi tietyistä tavoista käydä se koulu loppuun! Jos ajattelet nyt, että jätät koulun kesken ja käyt sen sitten kun on paremmin aikaa, saat samantien odottaa 25 vuotta, koska sitä parempaa aikaa ei varmasti lapsen kanssa tule.
Sinun hyvinvointisi on erittäin tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta, joten sinä et voi jättäytyä maailman vietäväksi ja toivoa parempia aikoja. Sinun täytyy käydä koulusi loppuun, välittömästi kun lapsi pysyy hetken itsekin hoidossa selviytymään. Koulu antaa siihen varmasti mahdollisuudet kunhan vain sovitte asioista ja pidät niistä sopimuksista kiinni.
Miehesi kannattaa myös käydä armeija heti kun se on mahdollista, mutta sinun täytyy rakentaa turvaverkko joka pitää armeija-ajan. Sinun täytyy turvautua vanhempiisi tai kihlattusi vanhempiin silloin kun omat voimasi ovat vähissä. Ja usko pois, omat voimasi ovat varmasti usein täysin lopussa. Pienen vauvan hoitaminen yksin, on todellista työtä, mutta sinulla on yksi onni jo taskussa. Jos miehesi menee heinäkuussa armeijaan ja viettää siellä 6 kuukautta, on lapsen syntymä silloin kun hän pääsee pois armeijasta. Armeija on toivottavasti siihen mennessä vahvistanut häntä kestämään ongelmia ja näännyttävää elämää.
En tahdo pelotella, vaan tahdon vaan sanoa sen että lapsi ei ole mikään leikkikalu jonka voi laittaa puolen vuoden päästä syrjään ja keskittyä kouluun tai työelämään. Vauva ei myöskään käskemällä hiljennä itkuaan yöllä, vaan sinun on elettävä vauvan elämäntahdin mukaan ja olla aina tarvittaessa paikalla ja se tarve on usein.
Minä en missään tapauksessa ole abortin kannalla, mutta olen realisti ja toivon totisesti että sinäkin olet. Sinun täytyy hoitaa oman elämäsi perusta kuntoon samaan aikaan kun hoidat vauvaasi. Sinä et voi jättää omia töitäsi seisomaan ja odottelemaan parempia aikoja koska silloin helposti puudut siihen tilanteeseen, eli se parempi aika ei tule koskaan.
Muista erityisesti tämä mitä sanon seuraavaksi. Pidä ystäviisi yhteyttä! Kutsu heidät luoksesi kahville tai syömään, soita ja viestittele heille ja kysele heidän kuulumisiaan. Sinä jäät vauvasi kanssa kahden "neljän seinän sisään" ja ystäväsi eivät tule luoksesi itsekseen, joten sinun on aktiivisesti ja tietoisesti pidettävä itse heihin yhteyttä!
että kela maksaa kaikki vauvan tarvikkeet teille ku mies on armeijassa?!!!!!! vaunut/turvakaukalon/itkuhälyttimen/syöttötuolin/turvaistuimen/rintapumpun KAIKKI!!! =D ettei tartte käytettyjä ostaa!!! toki, ne pitää ite maksaa ensiks, mutta kuittien kanssa ku menee kelalle niin sit saa rahat takasi. ja sä saat kelalta vielä sotilasavustusta ku mies on siel. ja ne maksaa sähkölaskunki.. =)
tää sun teksti on enemmän kauhukuvien maalailua, kuin realismia.
Ensiksikin ap. haluaa vauvan, mies ei ole siitä ihan varma, mutta voin sanoa kokemuksesta, että lapseen rakastuu joka tapauksessa, jos saa olla hänen kanssaan tekemisissä mahd. paljon ja on edes jollain lailla vastuullinen luonteeltaan. Aikuiset ihmiset oppivat välittämään jopa muiden muksuista kuin omistaan, joten miksei sitten oppisi rakastamaan omaansa?
Jos rahkeet edes jotenkuten riittää, niin se on tarpeeksi, pieni vauva ei todellakaan paljoa kuluta. Sosiaalitoimisto auttaa varmasti hankkimaan kaiken tarpeellisen ja pienituloisten kannattaa hyödyntää kirpparit ja huuto.netin tarjonta. Kirjastoissa saa ilmatteeksi olla koneella, jos ei omaa ole.
Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisosasto varmaan pyrkii auttamaan tavaroiden hankkimisessa. Näin ainakin meillä päin.
Kirkkokin auttaa, sinne vaan diakonissan puheille, jos rahat loppuu, eikä ole varaa vaippoihin, tutteliin.. Sieltä voi saada sellaisen ostolapun kauppaan, jolla voi sit ostaa tarpeellisia tarvikkeita. Ei siis röökiä, eikä kaljaa. Toki se kysyy pokkaa käyttää moista, mutta itse olen ollut pari kertaa pakkoraossa, ja mieluummin ostan ruokaa kuin pistän itseni/lapseni pakkolaihikselle.
"Omaa elämää" ehtii mainiosti elää vielä myöhemmin, ei se lapsi estä sitä. Huomaat vaan lapsen saatuasi arvostavan aivan eri lailla sitä omaa aikaa, mikä ennen tuntui ankealta ja tylsältä. Kannattaa ystävystyä vaikka väkisin jonkun lapsellisen kanssa, ja sitten voikin jo vaihdella lapsenvahtivuoroja. Kätevää jos haluaa lähteä baariin, muksut vuoron perään yökylään. Sossu auttaa saamaan yh-äideille lapsenvahti-paikkoja, jos sukulaiset asuu kaukana ja miehesi hylkää myös lapsensa. Miten ei luulis kyllä tapauksessasi käyvän.
Koulua voit jatkaa vaikka sitten kun muksu on 3-v. ja sopivan ikäinen päiväkotiin. Silloin voit vaikka hakeutua työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, mistä saa ammatin lisäksi enemmän päivärahaa. Siis työttömyyspäivärahan plus koulutustuen. Itse sain handuun vuonna 2004 600 egee tätä plus asumistuet/kk ja vallan hyvin pärjäsin yh:nä. Ja sain jopa lapsellenikin jotain uutta aina välillä ja oli varaa käydä baareissakin n. kerran/kaksi kuussa.
Et ei tulevaisuus tuu missään nimessä oleen noin ankeeta mitä edellä kirjoitettiin, jos omaa hiukkasenkin tervettä maalaisjärkeä, suostuu käyttämään kirppari-tavaroita ja katsoo kaupassa mitä ostaa.. Ja osaa suunnitella tulevaisuutta ja esim. hankkia tietoa kaikista tukimuodoista, mitä on tarjolla.
Tsemppiä ap:lle, kyllä sä pärjäät ja pieni vauva, oma lapsi on sen arvoinen taatusti! Ja mä uskon et sun mies kyllä ymmärtää sen..
Itse siis pitäisin lapsen, sanoo mies mitä hyvänsä.
VOIHAN olla, että mies ei tavallaan vielä osaa suhtautua asiaan. Tuntuu, että mullakin mies tajusi asian vasta sitten, kun lapsi todella oli maailmassa (tosin, mies halusi lapsen alusta asti).
Ja ajattelepa, jos teet abortin, etkä sitten voikaan jostain syystä enää ikinä saada lapsia...
Ja tämä on vain minun mielipide!
eli pelko juuri siitä, että lapsi on suotu minulle nyt, enkä ehkä koskaan toiste saa lasta, on kyllä suuri. :( Kuinka saan miehen ymmärtämään, että lapsi on enemmän rikkaus kuin vaiva, vaikka raha-asiat yms. olisivatkin ongelmia. Kai aina selviää.
Kysypä itseltäsi, kuinka paljon tuo mies rakastaa sinua, jos vaatii vasten sinun tahtoasi sinua tekemään abortin, vain siitä syystä, että "pieni häiriö" ei nyt sovi hänen elämäänsä?
Vastaus: Ei pätkääkään! Ajattelee vain itseään.
Tuleva lapsesi sen sijaan tulee rakastamaan sinua pyyteettömästi.
Et antaisi ikinä itsellesi tai miehellesi anteeksi sitä, jos tekisit abortin.
Kuvittele, että synnytät lapsen. Millainen hänen elämänsä tulisi olemaan? Vertaa molempia vaihtoehtoja, elämää lapsen ja mahdollisesti välinpitämättömän miehen kanssa, sekä tilannetta, jossa elättäisit lasta yksin. Pystytkö/pystyttekö tarjoamaan lapselle turvallisen kodin, jossa lapsen lähellä olevat aikuiset ovat valmiita antamaan hänelle kaiken rakkautensa? Jos päättätte pysyä yhdessä ja saada lapsen, pysyykö parisuhteenne sellaisena, että lapsi ei kärsi siitä? Oletko omasta mielestäsi kypsä huolehtimaan lapsesta? Kuvitelkaa pieni ihminen, jolla ei ole mitään muuta kuin vanhempansa. Pystyttekö kantamaan vastuun?
Pohtikaa, mitä haluatte elämältä? Lapsi tulee joka tapauksessa rajoittamaan sitä ja ehkäpä miestäsi pelottaa tällä hetkellä juuri tämä asia. Oletteko sitä mieltä, että elämän tarkoitus on saada lapsia ja antaa niille parastaan? Jos olisitte nyt 70-vuotiaita ja katsoisitte elämäänne taaksepäin, miltä haluaisitte sen näyttävän? Katuisitteko sitä, että saitte lapsen?
aika paljon muutkin asiat kuin pelkkä "mielipide".
Vauva on kallis hankinta sekä henkisesti että taloudellisesti.
Oletteko kovin nuoria? Jos olette, niin silloin vaakakupissa painaa hyvä turvaverkosto tai sen puute. Te olette 18 vuotta ja sen jälkeenkin täysin kiinni lapsessanne ja vastuussa hänestä. Te ette pysty ettekä saakaan elää enää omaa elämäänne vaan te elätte 100% perheenä jossa ensiksi sinun hyvinvointi on tärkein, sitten vauvan.
Sinun on syytä keskustellla miehesi kanssa tämä asia täysin halki. Jos miehesi on sitä tyyppiä että karkaa pois kun vauva on syntynyt, silloin sinä jäät kaksin vauvasi kanssa. Tämä on myös eräs vaakakupissa painava tekijä joka sinun täytyy selvittää.
Minkälainen teidän taloudellinen tilanteenne on tällä hetkellä? Teidän taloudellinen tilanteenne merkitsee sitä kuinka hyvä verkosto vauvalla tulee olemaan sen jälkeen kun ulkoinen on jostain syystä hakusessa.
Entä millainen se on tulevaisuudessa? Jos työpaikka ei ole vakituinen, niin te ette voi jättäytyä pelkästään sosiaalihuollon varaan ja elää opintoituilla/asumistuilla/lapsilisillä tms. vastaavilla vähillä rahoilla.
Millainen tukiverkko teillä on? Onko molempien vanhemmat hyvissä väleissä teidän molempien kanssa. Lapsettomat ystävänne kaikkoavat elämästänne välittömästi lapsen saannin jälkeen, koska elämäntilanteenne muuttuu lapsikeskeiseksi.
Kyseessä ei ole pelkästään teidän kahden mielipide, vaan myös lapsenne tulevaisuus. Jos lapselle on tiedossa hyvä ja turvattu tulevaisuus, niin silloin miehen mielipiteellä ei ole suurtakaan merkitystä, koska koskaan ei ole "oikeaa hetkeä" hankkia lapsia. Aina löytyy jokin epävarmuustekijä!
Miehesi voi sanoa ettei ole valmis siihen tällä hetkellä koska pelkää elämänmuutosta ja tulevaisuutta, mutta aikaa on kulunut vasta muutama viikko. Älä syytä häntä hänen puheistaan, koska hän kyllä kasvaa siihen lapseen odotusaikana kiinni sinun tahdissasi.
Teilla ei ole mitaan syyta aborttiin. Ei mitaan syyta. Miehesi ei valttamatta aluksi ilahdu asiasta mutta myohemmin saattaa innostua siita. Jos han todellakin rakastaa sinua ei han voi vaatia aborttia. Jos han jattaa sinut ei han ollut minkaan arvoinen. Parempiakin loytyy. Ja tehan oeltte puhuneet lapsen hankinnasta jo muutenkin. Olisi todella todella itsekasta tehda abortti.
Meillä mieheni kanssa oli sama tilanne, kun teillä 5 vuotta sitten. Tosin itse olin 19 ja mies 20. Kouluja olin käynyt yksityisellä, jota valtio ei katso koulutukseksi vaikka ammatin siitä saikin. Olin raskausaikana ns. työhön kutsuttava kaupan alalla.
Itse silloin halusin pitää lapsen, mutta hieman kuitenkin haluani takaraivossa epäilin. Mies halusi lapsia, mutta ei vielä silloin. Teimme siis abortin, jota käytin n. muutaman kuukauden "kiristyksenä" miehelleni jos jotain erimielisyyksiä tuli. Asia kuitenkin loppujen lopuksi myöhemmin mietittynä oli parhain meille.
Nyt 5 vuotta myöhemmin voin sanoa, että tuskin olisi meillä molemmilla vakituista työpaikkaa, kahta autoa ja omakotitaloa jos lapsen olisimme pitäneet ja kasvanutkin olen ihmisenä paljon kokemuksienkin kautta.
Meille esikoinen syntyi neljä kuukautta sitten erittäin toivottuna molempien tahdosta ja suhteemme on lujempi kuin ikinä.
Taloudellista tilannetta kannattaa ajatella niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Suhde on kuitenkin tärkein. Laittakaa molemmat omille papereille asian hyvät ja huonot puolet, näin mekin teimme.
Se selvittää molempien ajatuksia vielä paremmin mihin ratkaisuun päädytte.
Ja sen haluan sanoa vielä, että jos lapsen pidätte niin meillä ei ystävät ja kaverit ole kaikonneet minnekään. Itseasiassa ovat tulleet entistä lähemmiksi, ettei muiden puheita moisesta kannata välittää. Ja sitä paitsi jos kaverit katoaa, he eivät todellisia kavereita koskaan ole ollutkaan eikä teidän seuranne arvoisia :)
Vakaasti toivon, että saatte mietittyä asiat perin pohjin ja keskusteltua asiasta yhdessä. Lapsi kuitenkin tarvitsee molemmat vanhemmat ja näin päätös on molempien.
Asioilla on tapana järjestyä ja rahallista tukea saa jos lapsen pidätte :)
Voimia teille molemmille!
jo 5 vuotta vanhempia kuin silloin ja teillä on tämänhetkinen elämäntilanne ollut selvää kotielämää, ei opiskeluja tai työnperässä muuttoa, tai baareissa juoksemista tms.
Joten siinä mielessä tuo väite ettei ystävät ole kadonneet minnekään, eivätkä katoa muillakaan, on täysin päätön. Mihin he teillä enää katoaisivat kun te olette muutenkin jo olleet vakavalla perustalla omakotitalon kanssa.
olet päätöksesi jo tehnyt. Pidä lapsi! Mies tottuu asiaan ajan mittaan ja kertomuksistasi päätellen, hänkään ei aborttia halua, ei vaan haluaisi lasta nyt..
Meille tuli yllärilapsi 7kk sitten ja mies oli aivan järkyttynyt aluksi..puhetta abortista ei edes ollut, sillä olimme kokeneet yhdessä jo yhden abortin, seurustelumme alkuvaiheessa(mies painosti hieman, olen päässyt siitä hyvin yli, mutta en olisi tehnyt sitä jos olisin ollut yksin)..mies ei ehkä käyttäytynyt tilanteessa niinkuin olisi pitänyt vaan sikaili järkytyksensä takia minun tunteillani mutta kaikki miehet ei ole samanlaisia..Jos tiedät että tulisit syyttämään itseäsi, tulisit syyttämään miestäsi, olisit onneton..ÄLÄ TEE ABORTTIA!!
Sanoa yhden asian:
Lapsen tekemistä sä et kadu jälkeenpäin. Aborttia kadut ikuisesti.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että josko sinulla ei ole voimia lapsesta huolehtimaan niin abortti on parempi vaihtoehto kuin yksikin mummien ja mammojen ja ties minkä tätien kasvattama lapsi kun omaa äitiä se ei kiinnosta.
ikävä tilanne ja ymmärrän huolesi olin 18v. kun aloin odottaa esikoista hyvin olen jaksanut nyt neljä lasta.... olen melkein itse yksin hoitanut lapset, mies auttaa joskus vähäsen. hyvin olen jaksanut...
nyt pitäisi saada se sinun mies haluamaan...
näytä hänelle tämä:
http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=794&ID=24
Ei tässä tapauksessa olla aborttia tekemässä viikon 23 aikana/jälkeen joten mielestäni linkki kuvasarjaan täysin aiheeton ja muutenkin aivan älytön!! Tuskinpa kenenkään täysijärkisen mieli muuttuu pelkän kuvasarjan perusteella, kyllähän se nyt on itsestään selvää ettei abortti ole kaunista katseltavaa.
Voimia sinulle hankalaan tilanteeseen.
Minulla on muutama ajatus jotka kylläkin ristiriitaisia.
Ensinnäkin tuntuu pahalta myös miehesi puolesta koska hänellä ei loppujen lopuksi ole valtaa tehdä päätöstä. Miehellä ei ole oikeutta enää vahingon tapahduttua valita tuleeko hänestä isä vai ei.
Tälläiset on pilanneet (mutta myös pelastaneet) monen nuoren miehen elämän.
Toivon kovasti että pääsisitte yhteisymmärrykseen ilman painostusta. Kyllä miehilläkin täytyisi olla oikeus näissä asioissa, lapsi on kuitenkin yhteinen.
Ratkaisu on vaikea. Pahimmillaa pilaat miehesi tai oman elämäsi. Tai molempien.
Mutta olen myös kauhuissani siitä että joutuisit tekemään abortin. Itse olen kärsinyt lapsettomuudesta ja olen vakaasti sitä mieltä että lapsi on lahja ja suunnaton siunaus.
Voi kun se ehkäisy toimisi niin tälläisia ei tapahtuisi. Olen niin pahoillani puolestasi.
Olet nuori vielä samoin miehesi. Tuskin menetät mitään mitä et voisi tehdä myöhemminkin vaikka saisitte nyt tämän lapsen.
Muista myös mitä miehelläsi on pelissä. Yrittäkää kaikkenne että saatte asian ratkaistua.
Älkää liikaa huolehtiko taloudellisesta pärjäämisestä, asioilla on aina tapana järjestyä jotenkin. Ei tarvitse olla omaa taloa ja autoa ennen lapsen tuloa, mukavahan ne on sitten hankkia omalle perheelle =)
Kyllä minä niin monesti olen ollut valmis luopumaan kaikesta maallisesta saadaksemme oman vauvan. Ollaan jo kohta kolmekymppisiä ja esikoisemme la on joulukuussa. Kaikkea on keretty tehdä ja hommata. Mutta olisin aivan kaikesta valmis luopumaan lapsen takia.
Lapsi tarvitsee vain rakastavat vanhemmat ja huolenpitoa.
Onnea raskaudestasi ja paljon voimia asioitten selvittelyyn.
Kirjoituksesta voin päätellä että 100% varmuudella kadut jälkeenpäin aborttia jos sen nyt teet. Kuuntele itseäsi mielummin kuin miestäsi!!!! Asiaan kestää hänellä vähän aikaa sopeutua mutta tilanteessasi ihan varmasti pitäisin lapsen. Sen vuoksi että itse kuitenkin haluaisit sen pitää.
Kaverini teki abortin 5 vuotta sitten ja on nyt 3 vuotta yrittänyt tulla raskaaksi--turhaan. Tietenkään ei voi tietää mistä johtuu mutta sama mies edelleen, jne mutta vauvaapa ei enää kuulu. Ehdottaisin syvällistä keskustelua miehesi kanssa ja tee loppupelissä siten kuin SINUN sydän sanoo. SUN masussa kasvaa uus elämä, uus pieni ihminen.
jos kerran lapsi olisi mieluinen tulevaisuudessakin, niin ihan hyvin kannattaa ottaa vastaan tämä lapsi jo nyt! enemmän tulet katumaan ihan takuulla sitä aborttia miljoona kertaa enemmän. isä takuulla heltyy pitäessään ekaa kertaa omaa lastaan sylissään ja ymmärtää, että näinhän sen pitää mennä.
jos kerran on valmis harrastamaan seksiä (vaikka ehkäisynkin kanssa, joka ei ole koskaan 100% luotettava), niin pitää olla valmis myös lapsen tuloon.
pidä ihmeessä tämä lapsi, jonka nyt olet saanut lahjaksi. on niin monia, joilla ei ole suotu samaa onnea. kuitenkin teillä on aikaa sopeutua lapsen tuloon melkein se 9 kuukautta.
tsemppiä tulevaisuuteen, oli se sitten mikä tahansa!
viime syksynä.
Meillä on jo kaksi isoa lasta, ja nyt tuli yllätysraskaus.
Mies olisi halunnut abortin, kun ei olisi enää sillä iällä halunnut vauvaa.
Tilanne oli tosi vaikea, meillä itki molemmat pari viikkoa. Lopulta olin siinä jamassa, että heräsin keskellä yötäkin itkemään, niin kamala olo minulla oli.
Tiedän varmasti, että olisin katunut aborttia lopun ikääni, niin syvällä minussa on elämän kunnioittaminen. Lisäksi olin salaa toivonut vuosikaudet lasta. Tiedän myös, että sbortti olisi lopulta salakavalasti pilannut mieheni ja minun suhteen.
Harkitsin kitenkin vakavasti aborttia, koska en halunnut myöskään lasta vastoin isän tahtoa.
Meillä tilanteen laukaisi se, että mies sanoi lopulta uskovansa hänen olevan henkisesti vahvempi, joten hän myöntyy, vaikka asia vaatiikin häneltä pitkää totuttelua. Hänkin sanoi, että todennäköisesti hänestä lapsi tulee kuitenkin olemaan ihana asia, sitten kun on syntynyt.
Nyt ollaan jo ihan lähellä laskettua aikaa, ja mies todella on kyennyt hyväksymään asian. Hän on tukenut minua raskausaikana ja ollut kiinnostunut uudesta vauvasta. Tosin vieläkin on joku pieni klikki miehellä, sanoi juuri eräänä päivänä, ettei vieläkään tunnu ihan siltä, mutta todennäköisesti tämä lapsi tulee olemaan yksi hänen elämänsä suurimpia ja tärkeimpiä asioita.
Tähän minä luotan, ei hän ole ollut muissakaan raskauksissa onnensa kukkuloilla, ja kuitenkin on mitä parhain ja rakastavin isä.
Uskon, että pystyt tekemään sinulle oikean ratkaisun, se kypsyy kyllä päässäsi.
Toivon sinulle onnea tulevaisuuteen!
no mä olen kirjoitellut tällä palstalla aikas useastikkin ja purkanu tuntojani, kun ei ole oikein ketään kelle purkaa kunnolla, ja kun kukaan muu ei voi sitä päättää kun mä itse. No kuiteskin mä sain tietää 2 vko sitten olevani rv 12 ja se oli shokki. En ajatellut lasta ollenkaan ja abortti oli ensimmäisenä mielessä mitä teen.
Mutta rv 12 on jo paha ei siinä aborttia tehdä noin vain, ja pahinta oli tietysti nähdä ultrassa kuva, jotenkin siihen vaan jähmettyy ja häkeltyy ja kaikki asiat menee ihan sekaisin...rupesin halumaan lapsen ja välillä taas en halua.
Mulla taas mies haluaa vaikka hänellä on 4 aikuista lasta, mutta mulle tää on ensimmäinen ja paniikissa tässä ollaan.
Tuntuu että lapsi pilaa kaikki suunnitelmat...meidän piti muuttaa Irlantiin joksikin aikaa ja jopa kokonaan jos töitä olis saanu. Eihän me voida enää muuttaa kun on lapsi.
Suomessa kuitenkin asiat on niin hyvin että ei ole järkeä muuttaa ulkomaille lapsen kanssa. Täällä hyvät koulut ja ilmaista tietenkin.
No arvaa mietinkö mäkin asiaa koko ajan että onhan mulla vielä rv 20 aikaa tehdä keskeytys...mutta ilmeisesti en tee sitä, kai se lapsi sitten ainakin kerran elämässään pitää tehdä. Ehkä.
Eihän kaikki halua lapsia kuten mun isosisko ja pikkusisko, ne ei tee oikeesti koskaan. Sehään muakin hirvittää että siihen laitetaan elämästä 18 vuotta ja sitten koko loppuelämä...eli olen vanha akan kurppa kun lapsi on iso...kivaa...
Mun yks kaveri hankkiutu tahallaan raskaaksi mieheltään piilossa eli jätti pillerit. Mies oli todella sitä mieltä että ei lasta.
No lapsi tuli...mies hakkas joskus kaveriani mahaan raskausaikana jotta lapsi tulisi pois. Lapsi sitten syntyi ja miehellä puhkes paha skitsofrenia sen myötä. He erosivat ja mies on edelleen hullu.
No tämä lapsi on jo 16 v. ja nyt hän on hoidossa. Hän haluaa nähdä ja olla isänsä kanssa ja kärsii tästä asiasta. Kamala tapaus.
Onhan se hirveä päätös jos mies ei halua..koska onhan se kamalaa jos sä et halua 20 koiraa ja mies haluaa niin hän ottaa sen lupaa kysymättä sinulta. Teidän pitää päättyä jonpaan kumpaan suuntaan, voit puhua miestä ympäri mutta jos hän ei halua kunnioita häntäkin.
Ei hän voi pakosta olla isä kenellekkään. Ja ennen pitkään hylkää sinut ja lapen jos häntä ei miellytä tilanne.
Tiedän paljon näitä tapuksia kuten yhdellä kirsillä oli että oli raskaana ja mies ei halunnut, ukko kantoi pikku hiljaa tavaransa ulos asunnosta ja häippäs. Yksinhuoltajana nyt sitten 24 vuotiaana.
Mutta mieti tarkkaan päätös ei ole yksin sinun... Se on teidän kummankin lapsi ei vain sinun.
Sen takia miehille on nykyään ehkäsypillereitä että naiset ei voi vain valita että tekee lapsen milloin haluaa että mieskin voi vaikuttaa asiaan.
En nyt tällä tarkoittanut sinua. Voit kirjoitella sähköpostia eli fiba75suomi24.fi jos haluat. Vois vaihtaa ajatuksia.
Tällä hetkellä kohdussasi ei ole mitään ihmiseen viittavaa kuin se että siitä saattaa kasvaa ihminen...no kuitenkin esim. rv 10 se on edelleen alkio ja painaa 1-2 g päänmitta 23-32 mm, aborttejahan tehdään rv 12 asti koska sitä ei luokitella ihmiseksi.
Olen tehnyt 4 aborttia ja se on nopea juttu. Ei mua ainakaan ole koskenut kun olen sen päätöksen tehnyt ja kadu en yhtään. harkitse mitä teet, silloin olet sinut asian kanssa.
Oletko koskaan kuullut ehkäisystä? 4 aborttia?????????
Kuule vittu mä tiedän aborteista paljon enemmän kun sä ilmeisesti :) ja yhtään en kadu. Mä olen lääkäreitten mukaan vaan niin hedelmällinen. Olen nyttenkin raskaana että sellasta. Sä et tiedä paskanvertaa mun elämästä ja mitä on tapahtunut, myönnän että itsessänikin on ollut vikaa mutta olen tullut kondomin käytön aikaan raskaaksi, pillereitten, yhden kerran raiskattu ja hakkaavalle paskalle en lasta tekis, että ole sinä turpa kiinni kaikkine arvosteluines. Ja sitäpaitsi olin alle ja yli 20 kun tein ne...olin nuori pitämään lapsesta huolta, koska nytten olisin yksinhuoltaja lasten kanssa kaikki eri isälle ja sillee...ei tiedä vaikka olisin ollut sun ukolles..ärsyttäviä tollaset abortinvastustajat!!!! toivon että teidät raiskattas joku päivä ja sitten synnytätte lapsen sille mulkulle, ja joka päivä kun lasta katsoisit näkisit sen raiskauksen uudestaan sun silmissäs. Ja sitäpaitsi kohtu on mun mä päätän mitä sillä tehdään et sinä tai muut...jos en tule raskaaksi sitten en vitunko väliä. Ja älkääkä tulko mulle kitisemään siitä että onpa lapsellista puhetta...taidat olla teini juttuja...olen 32 v. Ja mitä pahaa on abortissa???onko parempi että lapsi kasvaa ilman isää, ilman äitiä joka ei sitä rakasta eikä halunnut, ollaan yhteiskunnan tuilla koko lapsen murkkuikä, haukutaan sitten kun ei välitetä. Kattokaa peiliin, mun mielestä olen lapsille tehnyt palveluksen. Ihmetellään sitten kun äiti jättää pienen lapsen rappukäytävään, äiti tappaa lapsen jne....juuri sen takia kun niillä ääliöillä on niin korkee moraali olla tekemättä aborttia. Ja sitten tehdään paska jätkille.
Ehkä tuo viestisi oli aiheeton. Minä olen todella pulassa tämän asian kanssa, en osaa olla kummallakaan kannalla. haluaisin lapsen MUTTA JA MUTTA. En kaipaa tähän keskusteluun kuin vain ja ainoastaan näit suurimmaksi osaksi erittäin fiksuja mielipiteitä. Minä kaipaan tukea, en tuollaista riitelyä. Tehkää se toisessa keskustelussa, olisin siitä hyvin tyytyväinen. Mietittekö te ollenkaan, kuinka rankkaa on painotella kahden vaikean ja lopullisen vaihtoehdon välillä ja sitten joutuu vielä lukemaan tuollaisia viestejä.
niin luin lisää vastauksiasi ja tarinaasi...ilmeisesti poikakaverisi ei ole valimis isäksi. Älä silloin tee, hän nimittäin tutustuu intissä poikiin kenen kanssa pitää hauskaa ja silloin unohtuu maha pömpöllään oleva tyttöystävä. Tämä on vain fakta, turha kenenkään kiistää!! nämä inttipojat tiedetään ja varsinkin kun ei halua lasta. Lääkärit ymmärtää päätöstäsi tehdä abortti. koska ette asu yhdessä, teidän ikä, taloudellinen asema, raha ja lapsen isän haluttomuus. Mun ei tarvinnu sanoo mitään muuta kun tein keskeytyksen että aika on nyt vain huono ja en halua lasta tähän tilanteeseen. Mitä vanhempanne sanovat???tukevatko sinua???entä poikaystäväsi vanhemmat???niin eli ette ole kysyneet vielä asiaa....tehkää päätös, olette tosi nuoria tekemään lapsia, en tiedä edes kauaa olette olleet yhdessä...mä tekisin sinuna keskeytyksen. Koska tilanne ei ole paras mahdollinen.
Neuvoisin sinua olemaan välittämättä tämän kirjeketjun neuvoista. Täällä muutama lähes neuvoo epäeettisesti sinua tekemään abortin. Kenelläkään ei ole oikeutta antaa tuollaisia neuvoa. Siinä vaiheessa, kun neuvot menevät asiattomiksi on paras jättää tämä palsta omaan huonoon arvoonsa. Kukaan näistä kirjoittajista ei teitä tunne. Toivottavasti löydätte miehesi kanssa molempia tyydyttävän ratkaisun raskauden suhteen. Molempien on pystyttävä elämään päätöksen kanssa koko loppuelämä.
Olen kiitollinen kaikista FIKSUISTA vastauksista.
EN kuitenkaan vieläkään tiedä mitä teen. SOitin tänään neuvolaan ja he sanoivat, että minun pitäisi nyt miettiä viikonloppu erittäin tarkkaan. Maanantaina menen juttelemaan neuvolan hoitajan kanssa eri vaihtoehdoista ja minun ajatuksistani.
HAluan yhä lasta. MIeheni vain sanoo, ettei ole valmis tähän. Olemme olleet melkein toistemme kurkussa kiinni, kun ei tästä yhteistä päätöstä tule millään. Minä haluan, hän ei. Mutta kuinka teen päätöksen kun hän kuitenkin sanoo olevansa rinnallani teen mitä vain.
Aborttia olen nyt pohtinut, kuten kaikkea muutakin, ja nyt olen AIVAN varma siitä, että jos neuvolassa sanotaan, että se tehtäisiin kaavinnalla, en suostu. Lääkkeellistä voin yhä harkita, vain mieheni takia, mutta sekin tuottaa tuskaa minulle.
En ole kyennyt töihin aamuisin hyvin, kun herätessäni tuska on ollut valtava. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla, kuinka minuun sattuu. Kaiken tämän pahan olon ja mahan vihlomisen rinnalla on kauhea henkinen tuska joka tuntuu ihan sydämessä asti.
Mieheni voisi elää abortin jälkeen luultavasti normaalisti, minä en. En vain voi antaa sitä kummallekaan anteeksi. Kaiken lisäksi kaiken tämän mietinnän keskellä minulla on kovin äidillinen olo, joka ei auta asiaa ollenkaan.
Viimeinen tikki on varmasti minulle se, kun aborttia harkittaessa täytyy mennä ultraan. Kun näen sen kohdun, vaikka ammottaisi vielä kuinka tyhjää, kun on niin pieni se ihmisen alku, tiedän silti, että siellä sitä tapahtuu vaikka mitä nyt ja se kaikki on kiinni minusta.
Todella harvinaista on tuo lapsettomuus abortin jälkeen, mutta silti. Entä jos minulle ei vaan suoda lasta enää. Entä jos en kykene tekemään niitä edes. Jos en pysty olemaan intiimissä kosketuksessa enää mieheni kanssa katkeruuteni takia. Mitä minä teen.
Mieheni on nyt eilisen päivän syytellyt minua tapahtuneesta, ymmärrän toki, järkytyshän tämä on. Mutta se, että hän vielä kiristi minua sanomalla että "no pidä se lapsi, olen varma, ettei minua tässä talossa enää katsota, voin sitten etsiä jonkun koiran kopin itselleni" satutti minua.
MInä katuisin suunnattomasti keskeytystä, ja vihaan jo nyt itseäni kun edes mietin asiaa, mutta pelkään niin, että parisuhteeni kaatuaa lapsen takia. Minä olen valmis ottamaan vastuun. Tai toki tuntuu nyt etten ole valmis, oikeastaan mihinkään, mutta kukapa ei tätä tunnetta tuntisi kun miettii mitä tekee. Olen yhä sitä mieltä, että joudun ikävä kyllä sanomaan miehelleni, että haluan pitää tämän, mitä hän tekee jos niin teen.
Toinen vaihtoehto on mennä tekemään abortti ja itkeä sitä kuukausikaupalla, pystymättä enää läheisyyteen kehenkään.
Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat tehdä abortin, mutta minä en vain ole yksi niistä. En luultavasti pysty siihen. VOisi melkein sanoa, että kuolen itse mielummin. Tämä sattuu niin kovin paljon.
Lisäisin vielä sen, että kun tuossa muutamat ovat sanoneet, että miehiä saa uusia yms.
Niin tilanteessani asia on kuitenkin niin, että minä haluan juuri tämän miehen kanssa perheen, haluan pitää mieheni, ja haluan myös lapseni, kun se kerran nyt on minulle suotu. Totta kai olisin odottanut vielä ainakin vuoden, jos tätä ei olisi käynyt, mutta kun kävi, niin tilanne on aivan eri. MInä pidän tuon pienen alkion/sikiön elämää yllä ja tuntuu hirveältä tuhota se.
Mutta todellakin, olen miettinyt monia vuorokausia miestänikin, siitä on turhaa väitellä. Siksihän en ole päättänytkään, kun ajattelen vain mitä teen hänen vuokseen.
Todella itkuinen ja tyhjä olo. Ruokakaan ei maistu. Kaiken lisäksi huomasin että olen alkanut varomaan mitä syön, vaikken tiedä edes pidänkö sitä..Mitä saisin alas suustani, kun on niin kovat pahoinvoinnit? JOka vielä ehkä täyttäisikin
Eiköhän se ole varsin selvää mitä sinä olet mieltä asiasta, ja mitä sinä haluat.
Minulla on eräs ystävä, joka yhä monta vuotta abortin jälkeen katuu sitä katkerasti.
Vaikuttaa siltä, että sinulla ei nyt ole olemassa yhtään hyvää vaihtoehtoa, vain kaksi huonoa.
Mieti mitä todennäköisesti seuraa, jos teet abortin, ja mitä jos et tee. Minusta kummassakaan tapauksessa ei ole taattua, että perustat perheen juuri tuon miehen kanssa. Sori vaan, niin se on.
Minusta sinun ei pidä kuitenkaan tehdä vastoin sydäntäsi.
Voi olla, että miehesikin kypsyisi ajatukseen lapsesta, ei se raskausaika turhaan ole pitkä siinäkään mielessä.
Kahdessa viimeisessä viestissäsi pohdit erittäin kypsästi tilannetta. Saan se kuvan, että olet päätöksesi tehnyt, mutta pelkäät miehesi puolesta. Et halua loukata häntäkään. Voisitko kirjoittaa miehellesi kirjeen tunteistasi - tehdä selväksi, kuinka tärkeä hän sinulle on nyt ja tulevaisuudessa. Kirjeen hyvä puoli on siinä, että pystyt selkeästi ilmaisemaan ajatuksiasi ilman, että toinen keskeyttää, sinä sekoat sanoissasi tai itket. Otatko miehesi mukaan neuvolaan? Ehkä hänenkin mielipiteesi muokkautuu siellä uudestaan - viimeistään, kun hän näkee ultrassa sykkivän sydämen.
Neuvolassa sanottiin että tulen yksin. Varmasti siksi, että pystyn sanomaan hänelle totuuden mukaisesti mitä haluan. Totta kai pystyisin miehenikin läsnäollessa, mutta jotkut eivät varmasti pystyisi.
Kyllä minä tiedän olevani kypsä, kun sille tuulelle satun. Osaan ottaa vastuuta, vaikka olenkin näin nuori. Totta kai jokainen ihminen on lapsi koko ikänsä jollakin tasolla ja joskus tuntuu siltä, ettei pysty kyllä koskaan kasvattamaan ketään.
Kaikki ovat oikeassa siinä, että oman tahtoni olen sydämessäni ja päässäni luonut vahvasti.
Ja siinäkin, että pelkään todella mieheni takia. Enkä todellakaan halua hänen olevan onneton kanssani, sillä tiedän hänen kuitenkin rakastavan minua suunnattoman paljon.
Kirje olisi toisaalta aika hyvä vaihtoehto, mutta en tiedä hyödynkö siitä mitään. Yritin selittää hänelle erilaisista tuista ja armeijan lomista esimerkiksi niin hän heti sanoi, että tietää minun yrittävän kovasti, mutta hän on mielipiteensä sanonut. Ja niin minäkin olen.
Juuri tämän takia tässä nyt todella epätoivoisia ollaankin. Mieheni luki nämä kaikki vastaukset ja viestini ja sanoi, että kaikki vastanneet ovat naisia ja suurin osa äitejä. Hän olisi kaivannut tietenkin miesten mielipiteitä tai edes abortin tehneiden. Mutta tässä keskustelussa pari jotka olivat abortin tehneet, eivät vastanneet fiksusti joten miehenikään ei näitä tosissaan ottanut.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa! Pohdit asiaa erittäin kypsästi ja monelta kantilta, ja jollain tasolla saa sellaisen kuvan että olet todellakin päätöksesi tehnyt. Tärkeää on, että kerrot miehellesi avoimesti kuinka hänen komenttinsa asian tiimoilta loukkaavat sinua.Tai voisitteko ajatella menevänne jonnekkin ammattiauttajalle yhdessä löytämään keinoja/välineitä asian selvittämiseksi.Ammatti-ihmist osaavat antaa erilaisia välineitä rakentavan ja järkevän keskustelun avaamiseksi. Yleensä ammatti-ihmiset osaavat esittää sellaisia kysymyksiä mitä ei itse ole tulut edes ajatelleeksi ja tällaisten asioiden esille tuleminen selkiyttää kummasti molempien ajatuksia. Olkaa rohkeita ja hakekaa apua!! Jaksamista ja voimia!
Se vain ongelmana, että minulla on tasan kaksi päivää aikaa, kunnes neuvolan hoitaja kysyy mitä teen ja tilaa minulle lääkärin yms.
Ja sinne hän ei edes ehdottanut miestäni mukaan.
JOten tässä ei vain ole aikaa hakea mitään apua.
Kumpikin olemme lisäksi hyvin itsepäisiä, joten rakentavaa keskustelua keskenämme on vaikeaa tuottaa.
Tämä on itseäni toistaakseni todella rankkaa.
Jos ja kun olet päätöksesi tehnyt ja sen neuvolassa esität, saatte sen jälkeen varmaankin ajan perheneuvolaan (tai pyydä ainakin sitä). Siellä miehesikin voi purkaa ajatuksiaan. Hänestä voi tuntua nyt, että kukaan ei häntä kuuntele, vaikka toki sinä kuunteletkin. Eihän sinulla muuten näin pahaolo olisi.
Meidän esikoinen oli toivottu lapsi. Miehelläni oli kuitekin hieman epävarma olo asiasta, kun päätös tehtiin. Kun sitten raskaustesti näytti positiivista tulosta, hän meni ihan hiljaiseksi. Näytti siltä, että hän säikähti ja mietti asiaa. Annoin hänen rauhassa miettiä. Raskauskuukaudet kypsyttivät hänestä isän ja minusta äidin. Meidän lähtötilanne ei ollut lähelläkään teidän tilannetta, mutta haluan vain kertoa, että raskausuutinen voi säikäyttää, vaikka olisi toivottu. Saatika silloin, kun se tulee yllätyksenä.
En pysty edes kuvittelemaan kuinka vaikea tilanteesi on. Voimia ja jaksamista todellakin!
Ymmärrän että aikaa on vähän mutta voisithan neuvolassa kysyä jos saisitte akuuttiajan heti alkuviikosta tai jopa maanataina.Kävisit ensin yksin siellä neuvolassa ja sitte mahdollisesti samana päivänä jo pääsisitte yhdessä pohtimaan auttajan avustuksella ratkaisua! Ja tätä juuri tarjoitin,enkä siis tunne teitä, enkä halua mitenkään olla epäkohtelias, mutta kirjoituksistasi paistoi juuri läpi tämä molempien "itsepäisyys" ja rakentavan keskusteluyhteyden puuttuminen? (En siis tiedä olenko oikeassa mutta varmaan osittain koska aikaisemmassa vietissä niin itsekkin mainitsit.) Ehkä tämä olisi kuitenkin asia jonka kuntoon saaminen auttaisi teitä pääsemään molempia tyydyttäään ratkaisuun!! Voimahaleja!!
Mieheni on vain sellainen, ettei puhu tunteistaan, ei ole koskaan puhunut ennen minua. Hän ei halua kokea sitä ahdistusta mikä tulee kun kertoo jollekin mitä tuntee.
Ja todellakin, olen kuunnellut häntä ja sisäistänyt kyllä hänen ajatuksensa, juurikin siksi minulla on todella näin hirveä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Olen ymmärtänyt, että jos harkitsee edes aborttia, niin todella ultraan mennään heti kuin mahdollista, jotta tiedetään varmasti kuinka toimenpide tehtäisiin?
Johan siinä vaiheessa on niin rakastunut masuasukkiin että..
Hän vain ei keskellä viikkoa useinkaan pääse tänne. 150 kilometriä välissä, töitä päivisin. Jos yritettäisiin vielä jutella tästä keskenämme, jos pääsisi johonkin ratkaisuun. HAluan että hän ymmärtäisi, etten kiusallani sano etten tee aborttia. Minä en vain todella usko kykeneväni siihen ja uskon lapsen tuovan enemmän iloa elämääni kuin abortti, myöhemminkin.
Toivon, että te aktiiviset ihmiset katsoisitte muutamia päiviä jatkossakin tätä keskustelua, vaikka se katoaisi toiselle sivulle jo, sillä kaipaan kyllä apuanne jatkossakin, vähintään päätökseen asti. OLisin tästä kiitollinen.
Jos teillä on viikolla 150 km välillänne, voi se olla hyväkin juttu, niin hirveää kuin tällaisessa tilanteessa toisesta erossa oleminen onkin. Molemmat saatte aikaa miettiä ilman, että toinen seuraa koko ajan toisen ilmeitä.
Miehesi vaikuttaa edelleen hyvältä tyypiltä, joten kuunnelkaa toisianne ja puhukaa toisillenne. Nyt jos koskaan on aika puhua ja opetella puhumaan. Jos sinä olet päätöksesi asian suhteen tehnyt, sinun täytyy yrittää tukea miestäsi. Molemmat tarvitsette toisianne. Usein äidin roolia korostetaan tärkeämmäksi, mutta myös isä tarvitsee tuen tällaisessa tilanteessa.
Moni meistä seuraa varmasti tämän keskustelun etenemistä jatkossakin.
Kyllä, mieheni on maailman ihanin mies, josko ei vain nyt osaa sanoa raskaudestani mitään. Hänestä tulisi todella hyvä isä, vaikkei itse siihen vielä uskokkaan. Hän on hoitanut nuoresta pitäen suvun lapsia, sekä myös hänen äitinsä hoidossa olevia lapsia. Varsin pieniä olleet kaikki. Samoin kummityttöään hän on hoitanut vauvasta asti.
Eli siitä ei ole kyse, ettäkö hän pelkäisi ettei osaa. Pelkää kai vain elämäntilannetta ja millaista tulevaisuus sitten on.
hmm..
Niin minäkin tein syksyllä, ja sain vastauksia ja mielipiteitä isiltä. Voit sitten näyttää niitä miehellesi.
Hei Epätoivoinen!
En jaksanut lukea koko ketjua ja ihmisten mielipiteitä, mutta luin kaikki sinun viestisi. Toistat yhä uudelleen, että haluat pitää vauvan, olet jo kiintymässä siihen ajatuksissasi etkä voisi tehdä aborttia. Olet tosi nuori, mutta suosittelisin, että vaikka ympäristön paine tuntuisi valtavalta, seuraisit omaa tunnettasi ja vaistoasi asiassa. Pidä se mitä tunnet haluavasi pitää. Arvokkainta, mitä elämässä on, ovat omat lapset. Suurin suru mitä on, on oman lapsen menettäminen.
Miehellä on menetettävää vain omat suunnitelmat, sinulla mahdollisesti rakkaussuhde, mutta vauvalla on pelissä sen koko henki ja elämä eli paljon arvokkaammat asiat. Juuri tämä vauva, josta kehittyy omanlaisensa persoona, ei tule koskaan takaisin, jos se kuolee, mutta kaikki teidän vanhempien elämässä on mahdollista toteuttaa myöhemminkin. Elämä muuttuu ja se on pelottavaa, mutta asioilla on taipumus järjestyä. Suomessa on sosiaalituet, ensikoteja, ammattiauttajia, opintoneuvojia... ihan varmasti elämän saa järjestymään, vaikka tuntisi nyt olevansa avuton, jos vain haluaa. Sinua autetaan elättämään ja hoitamaan itsesi ja vauva. Raskausaika on niin pitkä, että sen aikana ehtii valmistautua paljon ja poikakaverikin ehtii muuttaa mieltään monta kertaa. Sekin vaihtoehto on olemassa, että kantaa lapsen eli antaa sen elää ja luovuttaa sen sitten adoptioon, mutta luulen, ettei sinulla ole oikeastaan estettä pitää vauva itse tai halua antaa sitä pois.
Luin juuri koko viesti ketjun ja voimia rupesin toivottamaan. Se on kyllä totta että jos keskustelu ei etene tai ole rakentavaa saattaa joku ulkopuolinen olla mainio apu..
Kuulostat todella järkevältä tyypiltä ja selvästikkin olet osannut punnita asiaa monelta kannalta. Olen 20 vuotias ja odotellaan ensimmäistämme mieheni kanssa. Kun vielä joulun alla pohdittiin mitä tehdään huomasin hyvin pian oman kantani. Kun kerroin asiasta miehelleni hänen suhtautuminen oli hyvin samanlainen kun sinun miehesi. Ensimmäisenä taisi sanoa että ei kai nyt vielä, vaikka olimme myös keskustelleet lapsista ja siitä että niitä halutaan joskus.. Varasin ajan nuorisoneuvolaan ja siellä minulle esitettiin vaihtoehdot, mutta muistelen jo silloin tavallaan tienneeni mitä haluan. Meidänkään elämäntilanne ei ollut ehkä se ideaali mikä yleensä. Asuimme vielä erillämme ja eri kaupungeissa, minulla oli/on koulu kesken ja mieheni irtisanottiin juuri noihin aikoihin. Puhuin asiasta paljon ystäväni ja mieheni kanssa ja huomasin koko ajan puolustelevani lapsen saantia. Jo tässä kohtaa totesin tehneeni päätöksen.
Tekstejäsi lukiessa huomaa selvästi sinunkin jo tehneen hiljaisen päätöksen, kysymys taitaa olla enää siitä mitä miehesi tekee ja haluaa tehdä tilanteen edetessä? Kannattaa ehkä pohtia miehesi kanssa ihan konkreettisia ongelmia ja tilanteita mitä hän mahdollisesti pelkää, ja etsiä niihin yksi kerrallaan ratkaisuja.. Tällä tavalla me ainakin teimme ratkaisun mieheni kanssa, totesimme lopulta että selviämme peloistamme huolimatta.
Nyt olemme edenneet askel kerrallaan, muutimme saman katon alle, mieheni etsi töitä ja minä (omasta laiskuudesta johtuen) tappelen kouluni kanssa edelleen :) Toki on täytynyt asennoitua asioihin eri tavalla. Mm. rahaa on opeteltu kuluttamaan/säästämään eritavalla ja myös ystävien asenne muutokset on huomattu kun ei päästä enää riennoille.. Olen huomannut että kumpikin olemme kypsyneet tilanteeseen raskauden edetessä, ja vielä viime vuoden puolella en olisi voinut kuvitella että meistä kuoriutuu tällaiset minivanhemmat :))
Nyt jo malttamattomana odotellaan että saadaan se rakkaudensipuli syliin...
Jos kyse miehesi kohdalla kuitenkin on siitä että ei halua ottaa vielä vastuuta lapsesta vaan haluaa "mennä", niin suosittelen sinua punnitsemaan tilannetta uudestaan lähtökohdasta jossa vaihtoehtoina on ero tai/ja yksinhuoltajuus.. Tiedän että saattaa kuulostaa julmalle, mutta mielestäni asiaa kannattaa miettiä huonoimman tilanteen mukaan, joskaan tuossakaan ei kannata liioitella...
Voimia nyt kovasti sulle sinne!
jos seura kelpaa?mailini on [email protected] ja olen 17v mamma...samankaltaisen asian kanssa joskus joutunut painimaan...
Lueskelin tuossa ketjua ja omia kirjoituksiasi.
Ensinnäkin, olen todella pahoillani!!!
Toiseksi, vahinko on jo tapahtunut, enää ei ole keinoa (mitään) saada asiaa hyvin päin, sinuun tai mieheesi sattuu joka tapauksessa, luultavasti molemmpiin.
Mielestäni jo itse tiedät, mitä tehdä... Jos et voi kestää aborttia, et sinä sitä silloin voi tehdä! Olen siinä samaa mieltä monen muun kanssa, että ihmissuhteesi menetät jollain tavalla abortin myötä melko varmasti. Jos ei voi antaa anteeksi (itselleen ja/tai kumppanilleen), ei voi ihan täysin rakastaakaan?
Ymmärtääkö miehesi sen, että suhteenne tuskin jatkuisi samanlaisena abortin jälkeen? Voisiko hän jälkeenpäin olla syyttämättä itseään, kun katsoo kenties vuosia sinun tuskaasi? Jäisikö hän "velkaa" niin että kokisi olevansa sen takia sidottu sinuun, vaikka suhteenne muuttuisi?
Voisitteko mennä molemmat yhdessä sinne neuvolaan juttelemaan?
käy sääliksi.....
toivon sydämeni pohjasta että saat pitää pienoisen ja myös miehesi.
olet nuori ja miehiä kyllä on maailma pullollaan, hyviäkin... sellaisiakin jotka rakastuvat sinuun vaikka sinulla olisikin lapsi.........
tiedän että haluat pitää molemmat ja toivotan sinulle lämpimästi onnea!
kerran elämäni aikana odottaessani esikoista olin tehdä abortin. luulin että jään yksin... mieheni myös tuli järkiinsä, ja meinasin kyllä että sitten jään yksi jos jään... en jäänyt..
olen todella onnellinen nyt. minulla on viisi lasta ja esikoiseni on niin kultainen tyttö,kiltein kaikista ja auttavainen.
itku tulee kun ajattelen että hän ei olisi elämässäni....
Minä jätin ehkäisyn mieheni tietämättä pois. Hän halusi lapsia, muttei ihan vielä, joskus sitten... (helppoahan se miehille on, kun ei tule ikä niin nopeasti vastaan)
Minä tei päätökseni silläkin uhalla, että menettäisin maailman ihanimman miehen. Ja kuinkas kävikään, mieheni on ollut maailman onnellisin ja ihanin isä siitä raskaustestiin piirtyneestä viivasta lähtien=)
Näin siis meillä, en sano, että toimii muilla. Mutta sinuna en missään nimessä tekisi aborttia, jos ainoana syynä olisi tuo pelko ihmissuhteen hajoamisesta. Jos miehesi on niin tyhmä, ettei halua kantaa vastuuta lapsestaan niin se on hänen mokansa. Ihan varmasti tulet pärjäämään lapsesi kanssa kahdenkin. Ja tuntematta yhtään miestäsi, voisin kuitenkin kuvitella hänen pikkuhiljaa sopeutuvan ajatukseen lapsentulosta...
ihan ekaks tsemppiä tähän viikonloppuun. tuli näitä lukiessa mieleen aika melkeen tasan 14 v sitten, kun lääkäri antoi viikonlopun aikaa miettiä mitä tehdään. yritin kovasti miettiä aborttia(sama juttu mullakin, lapsen isä sanoi vain että ota se pois,ettei aio olla missään tekemisissä lapsen kanssa) mutta en vaan voinut. oli samanlainen olo kun sulla kirjoituksista päätellen, että tässä tää lapsi nyt on ja pysyy. mulla oli ikää 18, ei koulutusta nimekskään ,just olin saanut tietää että asunto soluasunnosta järjestyy ja tulevaisuus ihan auki. mä olen aina ollut ite sellanen että mennään eteenpäin vaikka mikä olis, mitä sitä turhaan pelkäämään tulevia, kerkee sitä itkemään sit kun on aihetta. muksun isä oli kuvioissa muutaman vuoden, mutta ei toiminut juttu sitten. yksin on tietty rankkaa, mutta ei mahdotonta. ne ketkä väittää lapsen pilaavan mahdollisuudet elämiseen lapsen nuorena tekemisen vuoksi, on mun mielestä ihan järjettömiä. kaikki on järjestelykysymyksiä, ja joistain asioista luopuminen ei tarkoita unelmien hautaamista. mä olen pystynyt opiskelemaan haaveammattiin, tekemään töitä, asumaan ulkomailla, harrastamaan viettämään aikaa ystävien kanssa.. mitään en koe uhranneeni tai jättäneeni tekemättä. mun muksu on nyt murkkuiän kynnyksellä, ja ainakin oman puheensa mukaan sillä on ollut hyvä lapsuus. meillä ei ikinä ole ollut hirveesti fyrkkaa tai materiaa, mutta naurua ja rakkautta yli kaiken. mä uskon että se riittää. nyt kolmekymppisenä odotan tokaa lasta hirveen yrittämisen jälkeen, ja on se erilaista, mutta mä en vois kuvitellakkaan että mulla ei olis tota ensimmäistä ja mitä sen kanssa on läpi käyty. jaa-a. meni tilittämiseks, mutta tarkotus oli antaa yks pieni esimerkki että kaikki voi olla hyvin,ei aina tartte tietää etukäteen tai maalailla piruja seinille ja pelätä tulevaa.ongelmia tässä elämässä on aina, ei siitä pääse mihinkään. sulla on tää hetki ja nää tunteet, niitä kuuntelemalla sä tiedät mitä sä teet, oli se sitten mitä vaan.mikä oikeelta tuntuu, on oikein, et sä ole mikään voimaton idiootti, vaan fiksu ja tunteva ihminen. jos lapsen teet, susta tulee hyvä äiti. jos et, mä toivon että abortti on se juttu mikä susta tuntuu oikeelta, minkä kanssa sä ite voit elää.halauksia !!!!!
Kirjoituksistasi näkyy, että et halua keskeyttää raskautta. Ja samalla sinulla on hätä siitä, pystyisitkö kasvattamaan lastasi. Oletko ajatellut, että voisit antaa lapsesi adoptoitavaksi? Silloin voisit antaa hänelle mahdollisuuden elämään. Sinun ei tarvitsisi mahdollisesti potea huonoa omaatuntoa lopun elämääsi siitä, että et antanut hänen elää. Antaisit lapsettomalle pariskunnalle mahdollisuuden saada lapsi. En halua tietenkään syyllistää, enkä painostaa, mutta mieti tätäkin vaihtoehtoa. Olen itse nähnyt, että se on hyvä vaihtoehto. Saisit myös lisää aikaa miettiä, koko raskausajan, pidätkö lapsen vai et. Ja sen vielä voin omasta kokemuksestani sanoa, että elämän suuret päätökset on tehtävä itse, omien periaatteiden mukaan, ei miestä miellyttäen. Vaikka miehesi olisi maailman ihanin, voi hän sinut jättää milloin tahansa toisen naisen tai ties minkä syyn takia, vaikka et olisi raskaana. Abortin tekeminen siksi, että saisit pitää miehesi ei välttämättä ole mikään tae sille, että hän pysyisi aina kanssasi. Itselleen on oltava uskollinen.
Ensinnäkin, haluan yhä kiittää ihmisiä aktiivisista vastauksista.
Viikonlopun aikana pikkuhiljaa tasaantui kaikki tuntemukset. Mieheni oli luonani koko viikonlopun ja yritimme puhuakin asioista. Oli se hieman rakentavampaa kuin yleensä meillä.
Nyt kyllä taas alkoi pelottaa. Neuvola on kahden tunnin kuluttua. On niin huono olokin yhä, etten saa syötyä mitään.
Illalla palaan asiaan, jos olisin saanut jotakin selvää edes jostakin asiasta. Tänäänhän minun kuuluisi päätös tehdä, sen hoitajan mukaan. Ilmeisesti kuitenkin sen verran pitkällä raskaus, ettei tätä pidä pitkittää enää.
Aloin miettiä adoptiotakin tässä lauantaina. Mutta kuinka voisin muka antaa lapseni pois, kun sen olen kantanut ensin monta kuukautta sisälläni, pitänyt sen elossa ja sitten vielä synnytänkin sen. Voiko sitä pientä olla enää rakastamatta.
Toivottavasti neuvolassa hoitaja osaa kysyä asioita, jotka varmistavat päätökseni. En siedä tätä epätietoisuutta enää, päätän sitten mitä tahansa. :(
toivottavasti ssat elämäsi kuntoon!!
olis kiva kuulla mihin päätökseen tulit...olen mä sulle täällä kirjoitellut vaan eri nimimerkillä.
Mäkin tosiaan raskaana ja välillä haluaisin tosiaan keskeyttää ja jatkaa elämää siihen mihin jäin ennen tätä..mä vaan olen sua 13 v vanhempi niin on pienoisesti eriasia...no mutta ajattele asiaa oikeesti silleen mitä poikaystäväsi haluaa ja mitä sä haluat. Lapsi tulee kalliiksi ( sitä mä kauhulla mietin), ja laske elämää eteen päin 14 v että se voi jotenkin olla yksin...no päätös on sun...tsemiä
Neuvolassa käyty ja juteltu vaihtoehdoista, tuista, toimenpiteistä, neuvolakäynneistä, lääkärikäynneistä yms.
Viimeiset viisi minuuttia olin vielä aivan epävarma, kunnes muistin. Minulla on ollut veritulppa, vaikuttaako se johonkin - minä kysyin häneltä. Vastaus oli hyvin selkeä ja se muutti todellisuutta.
Minä en saa lääkkeellistä keskeytystä. Se oli ainoa vaihtoehto, jota mietin, mieheni takia. Kaavintaan EN KYKENE. Se on totuus, vaikka se sattuisi kuinka paljon.
Tänään päästyäni töistä kotiin täytyy keskustella heti mieheni kanssa ja kertoa tilanne. Ei hänkään kaavintaa halua, olen siitä aivan varma.
Kohtalo puuttui peliin. Meitä molempia pelottaa kovasti. Lapsi on ihana asia, mutta helppo "projekti" se ei ole, sen tiedän.
Palaan asiaan vielä, kun tilanne selkiytyy.
Olen ymmärtänyt, että lääkkeillä tehty keskeytys ei välttämättä olisikaan se tehokkain ja usein joudutaan kaavintaan kuitenkin!!
Tämä suora lainaus lääkärikirjasta;
"Myös 9–12-viikkoisen raskauden voi keskeyttää lääkkeellä C, joskin keskeytymisen kuluva aika pitenee, se tulee kivuliaammaksi ja vuoto on runsaampaa:
Mifepristonia 200 mg suun kautta ja 36–48 tunnin kuluttua 0.8 mg misoprostolia emättimeen.
Tarvittaessa annetaan 3 tunnin kuluttua 0.4 mg lisäannos joko emättimen tai suun kautta.
Potilas on syytä pitää sairaalaseurannassa keskeytymiseen saakka, koska runsaan vuodon takia kaavintaan joudutaan useammin kuin varhaisemmilla viikoilla."
Tää ei voi olla totta! aivan ku lukisin omasta elämästä.ja minäkö olin varma ettei kellään voi olla samallainen tilanne ku mulla! pikkusen vaan erilainen kuites, oon 22v avokkini kans 4v yhdessä talsittu ja yks abortti takana, kauhein kokemus mun elämässä, ja sitä oonki 1.5v itkeny. Nyt sitten tahallisen vahingon seurausena raskaana jälleen, siis suunniteltu juttu, kaikki oli hyvin kun epäiltiin ja sain varmistuksen raskaudesta viime maanantaina. no alettiin sit suunnitteleen tulevaisuutta ja auton vaihtamista jne.. kunnes viime keskiviikkona mies kertoi siskolleen ja tämän puhelun jälkeen ilmoitti minulle ettei haluakkaan lasta vielä, pilaa kuulema suunnitelmat ja mullaki opiskelut kesken (puoli vuotta jäis käymättä lapsen takia, ei paha) ja antoi mulle kaks vaihtoehtoa; ABORTTI TAI YH-ELÄMÄ!! jos pidän tämän muksun pilaan kuulema hänen elämän ja aborttia en halua tehdä! mulla siis rv5. hitto ku tuntuu niin vaikealta kaikki just nyt,en tiiä yhtään mitä teen.
Hei!
Minä tein päätöksen, vaikka mieheni sanoi vastaan. En suostunut aborttiin. Nyt viikkoa myöhemmin hän on onnellinen lapsesta. Nyt sinun on punnittava haluatko miehen, joka laittaa sinut tekemään abortin, voitko elää sen asian kanssa, vai haluatko lapsen, vaikka miestä ei olisi. Rankkaa tietysti tulee olemaan, JOS miehesi todella jättää sinut, jota kyllä suuresti epäilen. Mutta jos siis jättää, ei hän ole sinun arvoisesi. Kukaan kunnon mies ei hylkää perhettään.
Minua pelottaa vieläkin tämä mahassa asusteleva, mutta aborttiin en pystynyt. Jos kerta edellistä kertaakin itkit noinkin kauan, älä pilaa elämääsi taas puoleksitoistavuodeksi miehen takia, ja vielä kun lasta toivot.
Toivotan onnea sinulle, kerro ihmeessä, kun päätöksen saat tehtyä ja mitä tapahtui. Voimia!