Putin-jugend on lopettanut Viron Itsenäisen Valtion Suurlähetystön piirityksen Moskovassa. Viron itsenäisyys säilynee toistaiseksi?
Saksassa Kanerva kasvaa edelleen, samoin Heinäluoma Suomessa.
Saksassa Kanerva kasvaa edelleen, samoin Heinäluoma Suomessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärtävätköhän nuo Putinia ihailevat nuoret kuinka johdateltavissa olevia he ovat. Hitler-jugend on lähinnä mieleen tuleva järjestö ja vahingossa tai tarkoituksella Naši-liike kuulostaa natsiliikkeeltä.
Missä on venäläinen älymystö? Missä ovat venäläiset yliopistonuoret? Eivät kai sentään näissä nuorisojärjestöissä? Sananvapauden tila Venäjällä on tunnetusti huono, mutta onko se todella niin alamaissa, ettei Venäjältä tule yhtään poikkipuolista sanaa Naši-järjestön tai Molodaja gvardijan (Nuori kaarti) toimista. Ei ole ainakaan minun silmiini sellaisia puheenvuoroja sattunut.
Venäjä on ottanut yhden askeleen lisää vaarallisella tiellä kohti fasismia.
Venäläiset fasistinuoret ovat suoraan Putinin ohjauksessa, se näyttää selvältä. Onkin hämmästyttävää, ettei Putin tosiasiassa johda Venäjää.
Vaikutusvaltaiset kapitalistit ja jotkin armeijan komentajat ilmeisesti johtavat Venäjän "demokratiaa". Älymystöä on vaikka kuinka paljon (Jos joku katsoi Annan paraatia Venäjältä), mutta plösöt johtajat ja poliisit tukkivat uudistumisen (vrt. Viron johto sen itsenäistymisestä asti).
Venäjä on taas fasismin tiellä. Koska tulee Putinin hitreliläinen lausunto aikamme "Chamberlaisille"?
Tämä Nâsi porukka.
lipponen on kieli ruskeana livohkassa. Ahtisaari laskee itelleen madonlukuja jossain. Nauraahan nuo Kommunisti ja Natsipomot tuollaisille "herrapyrkyreille" ja vielä kukaties porukalla.
Käskemällä nuorisojenginsä mellakoimaan Putin siirsi Venäjän ja EU:n yhteistyön normalisointia 40 vuotta taaksepäin, vanhan neukkulan ja kylmän sodan aikoihin.
Se on Venäjän kansalle kova hinta siitä, että Putinin puolue voittaisi edessä olevat vaalit kansalliskiihkoilevan rahvaan äänillä.
Putin todisti, ettei Venäjällä ole sananvapautta, ei markkinataloutta eikä demokratiaakaan.
Venäjällä on vain se vuosituhansia vanha slaavilainen meininki, että syyllinen kaikkeen pahaan on joku ulkopuolinen: nyt Viro.