Kriittisyys on hyvä asia. Mutta useimmiten Skepoilla kuitekin on se asenne ettei asiaa voi yksin kertaisesti olla. Luin. KUten useasti olen maininnut tällä chatilla. Jokin aika sitten Katoavatko Ufot. Aloitin kirjan avoimella mielellä. Petyin. Kirja oli kirjoitettu ei suinkaan kysymyksiä avaten ja tutkivana. Vaan erittäin negatiivisena. Periaatteessa kaikki oli pyritty teilaamaan. Lopulta nauroin kirjoittajien selityksille vedet silmissä. Minun on nimittäin erittäin vaikeata uskoa esim. pystysuorassa, kahdella jalalla, juokseviin mäyröihin. Saati sitten mäyrään joka käyttää pyöriä allaan.Nauroin koko kirjan loppuun saakka. Suosittelen sitä kaikille luettavaksi, siis noin huumorihengessä. Olen jo yhden kerran kysynyt seuraavaa. Enkä ole teiltä saanut vastausta: Minkä takia USA valitsee astronauteikseen henkilöitä joilla on joko huono näköaisti tai eivät muuten onnistu havannoimaan asioita oikein. Ovatko he myösa huonosti valmennettuja ja koulutettuja ja vajavaisella kokemuksella? Eikö se ole vaarallista? Minä olin tähän saakka uskonut, että sinne kelpaa vain valiojoukot. Parhaat asiantuntiat ja hyvällä terveydellä ja havaintokyvyillä varaustetut hemmot. Näin ei ole ollutkaan tuon Katoavatko Ufot kirjan mukaan. Vaikuttaa siltä, että siellä on ollutkin raukkoja joilta on jäänyt silmälasit kotiin tai sitten ovat olleet aivot jossakin huumehöyryissä? Huvittavaa siinä kirjassa oli myös se kuinka jälleen kerran vedottiin siihen ettei sellaista tekniikkaa voi olla jolla planeettojen välinen matkailu onnistuisi, KUN USALLAKIN OLI NIIN SUURIA ONGELMIA LENTÄÄ JOPA KUUHUN 60-LUVULLA. Siis 60-luvulla????? Minun oli pakko tarkistaa koska opus oli painettu? Vuonna 1993 ja nämät hemmot tekevät vertailuja perustuen 1960 lukuun????? Kuluneena aikana JOPA ihmisen tekniikka on kehittynyt huimasti. Uskoisin ettemme me edes tiedä kuinka paljon loppujen lopuksi onkaan. On suuruuden hulluutta väittää kuitenkin ettei meidän tekniikkaamme korkeampaa tekniikkaa VOISI olla missään maailmankolkassa. 1999 luvulla skepot siis vetoavat vielä kirjassaan 1960 luvun tekniikkaan. Kertoo vähän heidän ajatusmaailmastaan. Vai kuinka? :D
Tässä skepoille ja Kähmikselle hieman vastinetta
Leda
13768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Mutta useimmiten Skepoilla kuitekin on se asenne ettei asiaa voi yksin kertaisesti olla."
EI VOI, kuuluu skeptikon sanavarastoon hyvin harvoin.
"Minkä takia USA valitsee astronauteikseen henkilöitä joilla on joko huono näköaisti tai eivät muuten onnistu havannoimaan asioita oikein."
Ei valitse. Voisit kuitenkin lueskella havainnoinnin psykologiaa. Ilman kiintopisteitä havainnointi on vaikeaa.
Missä muualla, kuin UFO-kirjoituksissa on väitetty astronautien raportoineen vieraan älyn teknologiasta. UFO:ista kyllä.
"Vuonna 1993 ja nämät hemmot tekevät vertailuja perustuen 1960 lukuun?????"
Jos näin oli perusteltu, oli perustelu todellä köppänen. Syyt matkailun vaikeuteen ovat paljon syvemmällä kuin tekniikan kehityksessä.
"On suuruuden hulluutta väittää kuitenkin ettei meidän tekniikkaamme korkeampaa tekniikkaa VOISI olla missään maailmankolkassa."
Missä näin on väitetty. Itse ainakin uskon, että galaksistamme löytyy meitä kehittyneempiä rotuja.
Sehän ei vaadi kuin perustietoja elämän kehittymisen todennäköisyydestä (josta tietomme ovat tosin pitkälle arvailujen varassa) ja tilastomatikkaa.
Nyt kun nimeltä kutsuttuna vastasin, voisit käydä perustelemassa aloituksessani "Miksi olen skepo?", missä ajattelutapani on tyhmää ja rajoittunutta, niinkuin mielestäsi skepoilla on.
Tyhmäksi en sinua väitä, mutta skepoja yleensä ajatusmaailmaltaan rajoittuneiksi. Luepa se kirja ja sano mitä mieltä olet? Ja kyllä 1960 luvusta puhuttiin. Samoin jatkuvasti huomauteltiin siitä kuinka Ihminen suuressa viisaudessaan ei siihen kykene niin se on mahdotonta. En löytänyt viitettä siihen,että mahdollisesti sellainen olisi sivilisaatio löytyisi muualta. Samoin kerrottiin kuinka mahdotonta Yleensäkin on löytää Maan kaltaista planeetta saati sitten meidän tasollamme olevaa sivilisaatiota. KORKEAMMAN svilisaation mahdollisuudesta taas ei sitten ollut mitään. Loukata en sinua henkilökohtaisesti tahdo. Mutta rajoittunutta skepojen ajatusmaailma on. Elämä jo itsessäänkin on ihmeelisempää kuin voimme uskoakaan. Itse olen mielestäni jopa omien kokemuksienikin jälkeen kriittinen. En usko kaikkeen, mutta VARMA olen, että me jotka olemme joutuneet kohtaamaan ilmiön olemme kohdanneet jotakin todellista. Mitä se on? Me olemme avoimin mielin ja Yksi mahdollisuus on Maan ulkopuoliset vierailut.
En ole väittänyt astronauttien kohdanneen vierasta tekniikkaa. En ole ainakaan tarkoittanut sitä kirjoittamallani, sen sijaan he ovat nähneet Ufoja. Kuten itsekin sanoit. Luulisi heillä olevan edes sen verran havannointikykyä, että tietäisivät siellä leijailevan oman roskapussin tai mikä on satelliitti, kantoraketin osa yms.? Osa havainnoista selitettiin kyseisessä kirjassa näillä seikoilla. Huvittavaa. Tälle saralle tarvitaan ennakkoluulottomuutta. Puolin ja Toisin.Mutta alkaa todella kyllästyttämään " ei voi olla"
Ei ihmekään, että alat kyllästymään. Ei kukaan jaksa kuunnella edes omaa huutoaan kovin pitkään.
Et löytänyt kunnollista vihamotiivia tästä aiheesta. Kannattaa yrittää jotakin muuta jossakin muualla, ehkä se oikeasti inhottava asia vielä jostain löytyy.
Varo joutsenia poju.
Eipä ole edelleenkään näkynyt/kuulunut kunnollista selitystä siihen: Miten jenkkien astronautit ovat niin huonoja tekemään havaintoja, jopa omasta romustaan? Puhumattakaan kosmonauteista.
Kämiksen ehdottamaa havinnointipsygologiaa, vai mitä se nyt oli?
Nautteja, Astro- ja Kosmo- on ollut yhteensä vuosia avaruudessa. Olihan se jo ihme, jos he eivät kertaakaan olisi nähneet mitään, mitä he eivät ole tunnistaneet.
Kuka on väittänyt nähneensä lentävän lautasen avaruudessa. Sitähän kai yrität todistella.
"...huonoja tekemään havaintoja, jopa omasta romustaan? Puhumattakaan kosmonauteista."
Ovatko Jenkkiastronautit havainnoineet avaruudessa irrallisia kosmonauttejakin?
valo-opistakin jotain, mutta juuri äsken istuessani parvekkeella tupakilla (kaksi tuntia järvellä sitä ennen, eikä kalan kalaa)näin ilmiön, jota en muista ennen kokeneeni ja jota en pysty ainakaan tarkasti selittämään.
Lukulaseistani heijastui näkökenttääni 5-6, (riippuen katseen kulmasta) eri kokoista pientä valoympyrää. Näin ne yksityiskohtaisesti niin, että ympyröissä näkyi tummempia ja kirkaampia tarkkarajaisia alueita. Joissain tarkoissa kulmissa näin joidenkin ympyröiden alla varjokuvan. Aivan kuin telkkun varjokuva, jossa antenniin tulee vahva monitie-etenemisen aiheuttama signaaali.
Luulisin sen johtuvan linssin paksuudesta aallonpituuteen nähden (tai tietysti lamdan lukuisiin monikertoihin). Tummien ja vaaleiden pisteiden tarkkarajaisuus johtunee lukulasien "tavaratalolaadun" pinnan (tai paksuuden) epätarkkuuksista.
Kun kuljetin savuavaa tupakkia lasieni alta, ilmiö hämärtyi ja välillä hävisi kokonaan. Niin kuin oletinkin käyvän.
Tämän verran tiedän ilmiöstä, jota ikinä aikaisemmin en ole havainnut. Ja siinä tiedossa on jo sitäkin vähää, jonka olin ymmärtävinäni Faynemanin kirjasesta "QED".
Ympyräthän olivat tietysti aurinkoja, monistettuna ja skaalattuna eri kokoihin.
Mutta miksi??
Näin sellaista, joka johtui valon taittumisesta olosuhteissa, jota minä 50 en muista koskaan kokeneeni.
Nyt voisi kysyä, oliko tämä kenties paranormaali ilmiö? Juuri kun on ollut puhetta havainnoinnin vaikeudesta, niin Kähmis kokee harvinaisen visuaalisen ilmiön.
Vastaus paranormaliuteen: "Ei ole" Pelkkää sattumaa.
Kaikkien janoisten ystävä, aikamme legenda, jos lueskelet tämän, niin kommentoi.
Pientä korjausta. Ilmiön saa näköjään melko helposti näkyviin. Onnistui myös uudelleen, kun kulmat ja katseen kohdistus oli oikein.
Ensimäisellä kerralla ihmetytti.
kirjasta on edes likimain oikea, en lue. En viitsi lukea roskaa. Hyviäkin kirjoja on enemmin, kuin ehtii lukea tai lompakossa riittää ostovoima. Etenkin jos on muitakin harrastuksia.
NASA:n porukoista muutkin näkee ufoja kun astronautit.Mun hyvä ystävä on päässyt tapaamaan erästä NASA:n entistä insinööriä joka kerto kaverilleni kun häneltä kysyttiin onko hän nähnyt UFOA ja hän vastasi siihen myöntävsti.Se oli valkoinen pallo joka lensi kovaa vauhtia sukkulaa kohti ja viimehetkellä se teki väistö liikkeen.Hän ei tiedä mikä se oli.Se mun kaveri ja se insinööri ovat hartaita uskovaisia eikä heillä ole mielestäni mitään syytä valehdella.Minä ainakin uskon heidän sanaansa mutta tuskin kukaan teistä minua uskoo kun ei ole minkäänlaista todistusaineista ja kun sen insinöörin nimikin on hukassa.....
Tietäskö kukaan löytyiskö netistä sivua mistä löytyisi kaikkien NASA:lla töissä olleiden nimet jos rupeis sitä nimea metsästää....
kai samaa mieltä. Selittämättömiä ilmiöitä on.
"Hän ei tiedä mikä se oli."
Mutta mitä ne ovat? Siitä kai erimielisyytemme johtuu. Joidenkin mielestä ainakin osa selittämättömistä johtuu selvästi maan ulkoisen älyn toiminnasta. Toisten, (esimerkiksi minun) mielestäni siitä ei ole mitään kestäviä todisteita. Kolmansien (joihin en juurikaan ole reaalimaailamssa törmännyt, ainoastaan tämän palstan väitteissä) mielestä heitä ei kertakaikkiaan voi olla ja Aamen.
Nuo kolmannet, jotka voivat olla pelkkää legendaa, voimme kai jättää pois laskuista??
Neljä tunnettua suomen tietäjää mm. Kyröläinen kirjoittaneet. Vai, roskaa on Katoavatko Ufot? Kerrankin samaa mieltä. Jos luulet ettei minulla ole tai muilla asiasta kiinnostuneilla ole muuta elämässä niin erehdyt. Kuten erehdyt siinäkin, että varallisuudella on elämässä ja harrasteissa merkitystä. En esim. istu nenä joka päivä screenissä tutkimassa skepoiluja ja ufoiluja. Mielenkiintoisia asioita onb monia ja tämä vain yksi kysymys mielessäni.
Ei pitäisi satuilla Kreikan mytologiasta mitään, jos ei tunne sitä :D Sitäpaitsi nimi Leda löytyy parista muustakin yhteydestä mm. astronomiasta.
Mikään UFO:ihin littyvä ei ole skepojen "raamattu". Sellaista ei taida edes olla, mutta jos olisi, niin ei UFO-kirja.
Kirjan luettavuudesta tein arvioni sinun kertomuksesi perusteella. Jos se pitää paikkaansa (ehkä ei pidä), niin kirja ei ole lukemisen arvoinen.
"Kuten erehdyt siinäkin, että varallisuudella on elämässä ja harrasteissa merkitystä"
Jos ei satu harrastamaan kirjallisuutta, jonka painosmäärät ovat pieniä ja hinnat siksi melko korkealla ja joita ei kirjastosta saa.
Muiden harrastuksista ja kiinnostuksista en yleensäkään luule mitään.