Tuolla toisessa ketjussa joku tiesi, etta Sinulla on useampiakin lapsia.
Itse olit laittanut palstoille naytteita kuvataiteilustasi. Sinahan olet mm. piirtanyt ja/tai maalannut muotokuvia kuuluisista henkiloista ja armeijan korkeista upseereista.
Sinahan voisit piirtaa kortteja ja kuvia lapsillesi. Jos olet joutunut heista eroon, tuollaiset kortit saattaisivat ilahduttaa varsinkin pienia lapsiasi. Ja jos Sina piirrat tai maalaat tauluja isommille lapsillesi, he luultavasti sailyttavat ne, koska nehan ovat taitavasti tehtyja. Ne saattavat sailya viela sadankin vuoden kuluttua, sen jalkeen kun meita ei enaa ole taalla maassa. Tulevat sukupolvet sitten muistavat ensisijaisesti, etta meidan esi-isamme oli nain taitava piirtaja ja maalari. Noinhan se elama menee. Monet jutut ja elamankohtalot haipyvat historian hamaraan, mutta esimerkiksi taide jaa.
Tsemppia!
Itse olit laittanut palstoille naytteita kuvataiteilustasi. Sinahan olet mm. piirtanyt ja/tai maalannut muotokuvia kuuluisista henkiloista ja armeijan korkeista upseereista.
Sinahan voisit piirtaa kortteja ja kuvia lapsillesi. Jos olet joutunut heista eroon, tuollaiset kortit saattaisivat ilahduttaa varsinkin pienia lapsiasi. Ja jos Sina piirrat tai maalaat tauluja isommille lapsillesi, he luultavasti sailyttavat ne, koska nehan ovat taitavasti tehtyja. Ne saattavat sailya viela sadankin vuoden kuluttua, sen jalkeen kun meita ei enaa ole taalla maassa. Tulevat sukupolvet sitten muistavat ensisijaisesti, etta meidan esi-isamme oli nain taitava piirtaja ja maalari. Noinhan se elama menee. Monet jutut ja elamankohtalot haipyvat historian hamaraan, mutta esimerkiksi taide jaa.
Tsemppia!
Vastaukset 18
Vanhimmat
ne oli hienoja tauluja. Tsemppiä munki puolesta!!
Minäkin haluaisin nähdä niitä? Tsemppiä Ht minunkin puolesta. :)
Minäkin haluaisin nähdä niitä. Tsemmppiä HT minunkin puolesta. :)
http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172957549
Alkuperäisistä piirroksistani (ne ovat ko henkilöiden hallussa) olen kustakin ottanut valokopioita näyttelytilahakemuksia yms. tarpeita varten, joista olen skannannut joitakin tänne, joten valokopioinnin tasosta johtuen töistä on jäljellä vain 2/3. Erityisesti alkupään vv 1987-1995 töissäni näkyy valokopiokoneiden heikko taso, mutta jotain niistäkin on nähtävissä. Tästä osoitteesta löydät kaksi kansiota. Napsauta jotain kuvaa, niin saat sen ruudun kokoiseksi: http://www.vanhemmat.com/Coppermine/index.php?cat=10003
14, 8 poikaa ja kaikilla 6 siskoa.
Vanhin on syntynyt 1976 ja nuorin 1995, hiljattain 12 v täyttänyt.
Olen intensiivinen ihminen. Keskityn kulloinkin 1-3 intohimon aiheeseen. Jostain syystä olen v 1996 lähtien keskittynyt "maailman parantamiseen". Piirroksistani tuorein on serkkuni, professori Seppo Laineen muotokuva nro 69/1999. Varasin numeron 70 omakuvalle, joka on odottanut aikaa parempaa. Keskityn tekemään pintaremonttia ostamaani omakotitaloon tämän vuoden ajaksi. Talo on aravalainoitettu ja laajennettu aravalainoituksen turvin. Siitä huolimatta yksi huoneista on ateljee, jonka aion hyödyntää tarkoitukseensa. Alkuperäisistä piirroksistani (ne ovat ko henkilöiden hallussa) olen kustakin ottanut valokopioita näyttelytilahakemuksia yms. tarpeita varten, joista olen skannannut joitakin tänne, joten valokopioinnin tasosta johtuen töistä on jäljellä vain 2/3, mutta jotain niistäkin on nähtävissä: http://www.vanhemmat.com/Coppermine/index.php?cat=10003
Miksi omakuva seuraavaksi? Sitä pidetään vaikeimpana mahdollisena tehtävänä. Kas kun ihminen näkee itsestään aina vain peilikuvan. Siksi omakuvan piirtäminen tai maalaaminen on äärimmäisen vaikea. Sen teko taas on luonnollisin mahdollinen mainos. Mikäli siinä onnistuu, on kuvasta helppo tilaajan nähdä työn taso. Onnistuneen omakuvan jälkeen on mahdollista saada myös tilauksia - ja makkaraa leivän päälle. Näes suuret asuntolainat niskassa on jotain lisätienistiä syytä saada.
Piirroksista näkee, että että piirtäjä on taiteellisesti hyvin lahjakas. Harrastus muuttunee ajan myötä tuottavaksi työksi.
joita tulisi kyetä käyttämään antajansa kunniaksi... Mutta mutta.
Kerron eräästä emämunauksesta. Kun pidin näyttelyä 2 viikkoa Tampereen kaupungin kirjastossa, niin erehdyin ilmoittamaan olevani 1. viikon paikalla tavattavissa.
Enempää ei ihminen voi itseään kiduttaa. Näin jokaisesta työstä niiden virheet ja puutteet. Lopulta en nähnyt mitään muuta, kuin viheet. Se oli hirmuista itsensä kidutusta. Toistamiseen en aio tehdä samaa virhettä. Riittää, että kokoaa taulut näyttelyyn, pystytän sen, pidän avajaiset, puran ja palautan taulut haltijoilleen. Siinäkin ehdin kiduttaa itseäni kyllin.
Yksikään töistäni ei ole puutteeton. Jotain olen jättänyt liian vähälle huomiolle, jotain tehnyt yli, valon ja varjon kulussa on ongelmia tai olen viimeistään fiksatessa turmellut työn loiston...
Lue lisää: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172957549 .
vain positiivinen asia. Kriittisyys ja tyytymättömyys pitää yllä kehitystä, kun taas täysi tyytyväisyys estää pyrkimästä parempaan. On hyvä asia, että ei ole tyytyväinen omiin töihinsä ja suhtautuu kyynisesti myös muiden antamaan kenties imartelevaan arvoteluun.
Valoista ja varjoista puheen ollen minulle on jäänyt mieleen opettajani arvostelu, jonka mukaan öljyvärimaalaukseni oli täynnä valoa. Joskus onnistuu ihan huomaamatta ja liialla työllä voi pilata kaiken.
"Enempää ei ihminen voi itseään kiduttaa. Näin jokaisesta työstä niiden virheet ja puutteet. Lopulta en nähnyt mitään muuta, kuin viheet. Se oli hirmuista itsensä kidutusta."
Johtuu, että meille ihmisille käy välillä näin? Joskus itsekkin teen jotain mistä pidän myös itse. Mutta sitten ykskaks huomaakin kaikki virheet ja ne viat. Sitä alkaa oikein häpeämään, että miten olen kehdannutkin näyttää noita jollekkin?
Eikö sitä vain ihminen luota riittävästi itseensä, ja tavallaan pelkää sitä mitä ulkopuoliset sanovat jos hekin näkevät vain ne virheet, eivät sitä tärkeintä siltä virheiden joukosta?
Kuitenkin kaikki se mitä me teemme, varsinkin juuri käsityöt, ja niiden taiteellisuus ei voi olla mitään muuta kuin lahja itseltään Jumalalta, siihen taiteellisuuten ja kätemme toihin emme oikein voi itse puuttua, kyllä se annataan jostain muualta.
Kun vain jaksamme olla kiitollisia, ja luottaa siihen, että me saamme kaiken lahjana, niin silloin me varmasti saamme ehkä lisää taitoa, ja emme enään pittaa niistä virheistä, vaan osaamme olla kiitollisia siitä mitä me saamme, ja mikäänhän ei tapahdu hetkessä, vaan kaikki tulee pikkuhiljaa. Ja yritämme opetella siihen, että emme vaadi itseltämme liikaa, vaan uskomme siihen, että kärsivällisyys aina palkitaan.
Näin jotenkin minä haluaisin ajatella, niin saa sitä itseluottamusta enemmäm, ja ei pelästy niitä virheitä vaan uskaltaa jatkaa sitä mistä pitää. Kuitenkin kun joitain uutta alamme tekemään, niin lähedemme tavallaan tyhjältä pohjalta, ja vain tekemällä oppii, ja nimenomaan niistä virheistä.
Minusta sinun työsi olivat hienoja, ja niistä näkyi, että ne ovat tunteella tehty. Turhaan olet kiusannut itseäsi, ja pelännyt niitä virheitä, jatka töitäsi tuosta ei voi mennä kuin aina vain paremmaksi.
siksi kaiketi ymmärsit viestini tarkoituksen hieman väärin.
Itsekritiikkini ei kumpua itsetunnon puutteesta. Vaan kyvystä nähdä oman työn puutteet. Tarkoitin sitä, että tiedän työni tuloksellisuuden, mutta että ihminen ei koskaan kykene tekemään mitään täydellistä. Kriittinen tekijä näkee työnsä tuloksessa aina siihen jääneet puutteet. Jos ei näkisi, loppuisi kehitys siihen paikkaan ja alkaisi taantuminen. Se tarkoittaisi välitöntä työn tason laskua. Sitähän minä en taas halua. Vaan haluan kehittyä niin pitkälle, kuin mihin Luojan antamat lahjat antavat myöten.
Se, että nään virheet, osoittaa, että Luojan lahjat riittävät parempaan. Oivallan puutteet, osaan miettiä, kuinka vastaisuudessa vältyn vastaavilta virheiltä. Toisaalta tämä osoittaa sitä, että kehystän keskeneräisiksi jääneitä töitä. Kehystettäväksi vietäessä ne tuntuvat valmiilta, mutta kun niihin saa ajallista perspektiiviä, niihin jääneet puutteet hyppivät kirkuen silmille. Siksi omien töiden pitkäaikainen katselu muuttuu kidutukseksi.
Piirsin oppikoulussa Savitaipaleen lukiossa Idira Gandhin, Iki Kiannon ja Golda Meirin muotokuvat. Käytössäni oli 3 eri kovuista lyijykynää. Tenttasin kuvaamataidon opettaja Mirja Launosta usein. Kyselin opiskelusta Ateneumissa. Siellä olisi heti pitänyt piirtää ja maalata kaikki ismit ja opettajat hierovat heti kaikki kantapäällään maan rakoon - eihän teistä ole mihinkään. Edessä olisi ollut alistetun "akateemista" opiskelua 5 v ja - vapaan taiteilijan ura. Itse olin vakuuttunut, että ensin pitää oppia toistamaan tarkasti näkemänsä, saamaan siihen tunnetta ja tunnelmaa - ja vasta sen jälkeen voi ruveta pelkistämään. Ts. oikotietä onneen, eikä mihinkään omaan ismiin ei ole. Suomessa taideopinnot suoritetaan siis takapuoli edellä, jolloin kenestäkään ei tule menestyvää taiteilijaa, vain muutamasta itsepäisimmästä. Toisin, kuin Lenigradin taideakatemiasta, jossa opiskellaan 7 v ja josta valmistuu todellisia mestareita. Silloin vain 1-2% Ateneumin suorittaneista sai sen verran nimeä, että tuli toimeen työllään, muut jäivät apurahojen yms. varaan ja toivoon saada kyllin rikas puoliso. Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa opintoja 1 vuosi ja auskultoida kuvaamataidon opettajaksi ja olla lopun ikää jonkun syrjäkylän kuvaamataidon opettaja. Kuvaamataidosta numeroni oli koulussa 10. Merkillisintä oli, että olin vakuuttunut siitä, että mikäli pyrin Ateneumiin, minä myös pääsen sinne. Olin tästä varma enkä epäillyt hetkeäkään.
Muita ammatin valinnan vaihtoehtoja oli upseerin ura tai jokin tekninen ala. Yo-juhlien jälkeen suoritin varusmiespalvelukseni, jolloin kävin RUK:n. Vasta RUK:ssa havaitsin hommassa jotain järkeä. Olin vajaa 4 kk va-vänrikkinä kokeilemassa, miltä upseerina olo tuntuu, pyrin Kadettikouluun ja pääsin. Totesin, että ammatinvalintani on tehty. Jatkan harrastustani, kun viimeinen sotaväen kurssi on käyty. Tämän päätöksen suhteen otin vuoden varaslähdön. Kävin huoltoesiupseerikurssin vv. 1987-1988.
Piirsin ensimmäiset muotokuvat v 1987. Jatkoin siitä, mihin oppikoulussa jäin. Käytössäni oli 3 eri kovuista lyijykynää ja piirustuspaperi. Työaikaa kului 12 tuntia. Joka työssä olen tehnyt jotain ennen kokeilemattomalla tavalla. Aluksi riitti se, että muotokuva on näköinen. Sitten työ työltä kynien määrä on lisääntynyt. 3. työn jälkeen vaihdoin paperin happovapaaseen (kellastumattomaan) kartonkiin. Myöhemmin värilliseen happovapaaseen kartonkiin tai piirustuspaperiin. Työn tekemiseen tarvittava aika nousi potenssissa. Viimeisimmässä työssäni oli käytössä 15 eri kovuista lyijykynää, 4 värikynää 3 pastillia, värillinen happovapaa kartonki. Työaikaa kului 1 1/2 kuukautta 6 tehollista tuntia/päivä, käytännössä 9 tuntia/päivä.
Yhtä olen jauhesammuttimen kokoisesta lähtien ihmetellyt - kuinka Leonardo da Vinci on saanut Mona Lisan vaihtamaan ilmettä??? 14. työtäni piirtäessä etsin diplomikauppias Olli Merosen persoonaa ja vahingossa sen löytäessäni muotokuva rupesi samalla vaihtamaan ilmettä. Hämmästykseni oli suuri. Mietin, mitä ja miten sen tein. Keksin järkevän selityksen. Sen jälkeen olen tavoitellut ilmeen vaihtelua lähes joka muotokuvaan, mutta oivalsin pian, että mihin tahansa naamaan se ei istu. Se vaatii tietynmuotoiset kasvot. Viimeisin työni muutti ilmettä keskeneräisenä, mutta minä en sitä hyväksynyt, eikä sitä hyväksynyt muotokuvan tilannut Tea Lainekaan, joten peruutin 2 viikkoa ilmeen vaihtelua pois ja tein serkustani prof. Seppo Laineesta vain perusmyönteisen, jollaisena olen hänet oppinut tuntemaan lapsuudestani lähtien. Ilmeen vaihtelu muutti hänen persoonallisuutensa toiseksi. En voinut luovuttaa taulua, jossa Sepon persoonallisuus olisi ollut väärä, vaikka jälkipolvien kannalta tuhosinkin samalla taiteellisesti fantastisen työn.
Mielestäni muotokuvan vaatimukset ovat:
1) minimivaatimus on se, että se on mallin näköinen,
2) siinä on mallin omin minä, hänen positiivinen minänsä
3) se on niin elävän näköinen, että hän tulee ulos, hänet voisi ottaa käsien väliin ja suukottaa, eikä samassa huoneessa voi missään olla yksin. Taulu katsoo aina takaisin katsot sitä ylhäältä, alhaalta tai sivulta, mistä tahansa
4) katsojasta, katsojan mielialasta, valosta, valon tulosuunnasta ja määrästä riipuen taulu vaihtaa ilmettä.
Tavoitteeni on aina korkealla pilvien yläpuolella. Jollei kuuseen kurkota, ei edes katajaan kapsahda. 4) vaatimus on korkealla pilvien yläpuolella, mutta se ei istu kuin tietyn muotoisiin kasvoihin. Mutta tämäkin tavoite on saavutettavissa, olenhan saavuttanut sen jo viidesti. Kyse ei ole neroudesta. Kyse on vain tarvittavasta oivaluksesta ja sen toteutuksesta ja mittavan työn tuloksesta. Leonardo da Vinci ei ole ollut sen enempää kuin kukaan muukaan muuta kuin kuolevainen ihminen.
"Jos ei näkisi, loppuisi kehitys siihen paikkaan ja alkaisi taantuminen. Se tarkoittaisi välitöntä työn tason laskua. Sitähän minä en taas halua. Vaan haluan kehittyä niin pitkälle, kuin mihin Luojan antamat lahjat antavat myöten."
Näin varmasti olisi, ja kun emme luovuta vaan haluamme saadat kaiken lahjan käyttöömme, niin voimme luottaa siihen, että me myös pystymme tekemään parhaamme.
Onnea taiteellisuuteen jatkossakin!
kannustuksesta.
Helppo homma, maalata omakuva peilin avulla. Sen voi helposti muuttaa esim Painshop PRO ohjelmassa peilikuvan vastaiseksi, eli OIKEAAN muotoon. Siis lykkyä tykö.
Se ei olisi muotokuva. Se olisi kylmä kuva. Oletko tehnyt muotokuvia? Mielestäni et, kun väität sitä helpoksi. Mielestäni minkään muotokuvan teko ei ole helppoa. Vaikeinpana ovat kaikki kuvataiteilijat pitäneet omakuvan piirtämistä tai maalaamista. Ihminen ei tunne itseään lähimmäisten näkövinkkelistä. Ihminen on ikänsä katsonut ja nähnyt itseään peilin kautta. Niinpä ihminen myös tuntee itsensä vain peilikuvana, ei todellisena. Tämä aiheuttaa suurimman ristiriidan. Toki peiliä voi käyttää, mutta se tee tehtävää helpoksi.
maalata tai piirtää elävästä mallista kuin esim. valokuvasta, joka latistaa kaikki valot ja varjot ja sitä myöten muodot. Värien maailma muuttuu.
Kunpa voisi olla itselle se elävä malli, mikä ei kuitenkaan koskaan tule olemaan mahdollista. Kuva tulee aina välittymään itselle jonkin kautta. Itseasiassa kuka loppujen lopuksi itse tietää, minkä näköinen ihan oikeasti toisten silmissä luonnossa on.
Itsensä näkee aina vain jonkin kautta, mutta ei koskaan ilman näitä välikäsiä...